Meillä on sellainen tilanne, että olen raskaana tämä ei ole suunniteltu raskaus. Mies on yrittänyt painostaa aborttiin, häntä pelottaa lapsen tuomat velvollisuudet ja stressi. En ole jauhanut raskaudesta, enkä hössöttänyt yhtään. Tehnyt vain selväksi, että aborttia en tee ja hän joko lähtee tai jää. Seurusteltu ollaa 5 v. ja yhdessä asuttu 3 v. Suhde toimii muuten hyvin, eikä riitoja ole ja rakkautta riittää, tämä asia saa miehen karvat vain pystyyn. Neuvolaan kysyin häntä mukaan, mutta ei ole halukas tulemaan, ei siinä mitään, mutta haluaisin miehen tueksi ensimmäiseen ultraan. Ja olen ehkä itsekä? kun ajattelen, että jos mies näkisi pienen ruudusta hän heltyisi.. Olen maininnut tästä ensimmäisestä ultrasta hänelle ja hän tokaisi vain, että "ei kiinnosta, tiedät kantani tähän asiaan".
Okei tiedän, että hän kokee olevansa epäkypsä isäksi, mutta ei kuulemma haluaisi erota ja sanoi, että mennään päivä kerrallaan. Eli sulattelua vaatii..
Kerran olen kuullut miehen jo sanovan näin "toivottavasti vauvalle ei tapahdu mitään pahaa" ei tainnut itsekkään huomata mitä tuli sanottua. Tämä sen yhteydessä kun mietin mitä kaikkea saan syödä ja mitä en. Lisäksi hän kyselee jatkuvasti miten aion pitää asian salassa ystäviltämme kun uusi vuosi tulossa ja en juo.. Hän on myös yrittänyt keksiä ideoita jolla voisi hämätä muita. Hyvä alku ehkä tai sitten ei.. ?
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja jotenkin ihmeenkaupalla saanut miehen mukaan ensimmäiseen ultraan?
Okei tiedän, että hän kokee olevansa epäkypsä isäksi, mutta ei kuulemma haluaisi erota ja sanoi, että mennään päivä kerrallaan. Eli sulattelua vaatii..
Kerran olen kuullut miehen jo sanovan näin "toivottavasti vauvalle ei tapahdu mitään pahaa" ei tainnut itsekkään huomata mitä tuli sanottua. Tämä sen yhteydessä kun mietin mitä kaikkea saan syödä ja mitä en. Lisäksi hän kyselee jatkuvasti miten aion pitää asian salassa ystäviltämme kun uusi vuosi tulossa ja en juo.. Hän on myös yrittänyt keksiä ideoita jolla voisi hämätä muita. Hyvä alku ehkä tai sitten ei.. ?
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja jotenkin ihmeenkaupalla saanut miehen mukaan ensimmäiseen ultraan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se tuollainen shokki avopuolisolle ja nyt tulevalle isälle, jos ei ole vielä ajatellut tulevansa lapsenlle isäksi.. siinä joutuu vähän asiaa sulattelemaan.
Meillä mies ei ole lähtenyt neuvolakäynteihin mukaan johtuen osittain työajoista (meillä oli toivottu lapsi), mutta ultrat olen vain suoraan sanonut että hän tulee mukaan ja piste (en siis muita vaihtoehtoja ole antanut, mutta toisaalta minun tilanne on helpompi verrattuna sinun). Minua ei haittaa, vaikkei puoliso tuonne neuvolaan ole päässytkään, mutta nämä ultrat on kiva ollut käydä yhdessä. Tosin rakenneultrassa miestä alkoi pyörryttämään ja köllötteli sitten lattialla huilaamassa osittain ultrauksen ajan.. huvittavaa kun oma mies ei mikään hiirulainen ole, vaan mies isolla M:llä... kyllä se vaan miestäkin jännittää nuo jutut kummasti..
Voisitko kertoa asiasta avopuolisollesi niin, että vaikka häntä asia ei niin hirveästi kiinnostakaan, niin kyseessä on kuitenkin hänen lapsensa joka tulee syntymään ensi kesänä. Ei hän menetä siinä mitään, jos vaikka tuleekin mukaan ultraan katsomaan mikä siellä mahassa köllöttää.. lapsen hän tulee näkemään kuitenkin viimeistään ensi kesänä, joten miksi ei nyt jo tulisi ultraan mukaan kun on vielä aikaa totutella ajatukseen. Ajatteleeko hän sillä tavalla, että jos ei näe ultraakaan, niin on kuin lastakaan ei ole oikeasti olemassa vielä(?). =)
Tuo ultra on nimittäin jännä paikka, että siellä itsekin vasta ekaa kertaa ihan oikeasti tajusin, että mahassa on ihan oikeasti joku joka liikkuu ja elää.. toinen kerta oli kun neuvolassa ekan kerran kuunneltiin sydän ääniä.. minulle tuli ihan tippa linssiin kun kuulin sen äänen ekan kerran..
Tällä hetkellä tämä raskaus on jo arkipäivää kun napero potkii virtsarakkoa koko ajan.. mieskään ei enää purista takapuolesta (tai tissistä) ohi kulkiessaan vaan taputtaa pyöreätä mahaa ja sanoo, että "mitä köllykkä?" =D
hämilläni aikoinani kun mies halusi lapsen,tulin hyvin nopeasti raskaaksi. Ei tullut neuvolaan,ultriin,synnytykseen. En alkanut painostamaan. Jos ei aikuinen ihminen halua niin ei. Selitteli töitä jne. Meni jotenkin kipsiin kai. Synnytys kesti 1h. Olen ollut katkera hänelle,syyttänytkin. Nyt on tilanne se että odotan 2. lasta,jonka hän on halunnut jo kauan. Taas sama outo "etääntyminen" henkisesti. 1. Ultraa kyseli,aion sen sanoa,tulee tai ei. Lapsen kanssa leikkii,hoitaa jne. Neuvolan koen jotenkin intiimiksi,että menen mielummin yksin. Mies on sanonut että nämä raskausasiat hän kokee enempi naistenjutuiksi. Ja pienet vauvat. Koskettelee mahaa jne. Synnytykseen on luvannut tulla tueksi,ja on luvannut olla lähettyvillä lähellä la:ta. Itseäni pelottaa olla yksin lapsen kanssa kotona lähellä la:ta. Jotan kypsymättömyyttä kai tuollainen käytös,vaikea luottaa. Pointtini on se että älä painosta,kerro mitä toivoisit,hän joko pystyy tai ei. Hänellä on kriisi päällä,suuri elämänmuutos tulossa. Ottaa oman aikansa. Ei kaikki miehet valitettavasti pysty kantamaan vastuuta lapsen nähtyäänkään. Ajattele nyt vain itseäsi ja lastasi.
mä olen aivan samassa tilanteessa (nyt rv 25 eli ultrat ultrattu, toivottavasti ainakin) ja sanonpa sulle tän:
älä painosta toista.
tilanne on oikeasti tosi vaikea miehellesi, eikä asiaa helpota yhtään sinun painostamisesi. Jossei kiinnosta, ei kiinnosta. lohduttaudu sillä, että miehesi silti vielä on siinä ja ihan selvästi jo hieman on tottunut ajatukseen.
Totu sinä nyt puolestasi siihen ajatukseen, että lapsen synnyttyäkin se olet sinä joka saat yksin pärjätä lapsen kanssa, kunnes miehesi huomaa, että se on "vain" lapsi, että sen kanssa tullaan kyllä toimeen eikä se ole mikään oikeasti maata mullistava ihme, vaikka hieno asia onkin. Anna miehellesi aikaa löytää ne asioiden positiiviset puolet, siihen asti opettele pärjäämään yksinäsi ja osoita hieman ymmärrystä miehellesikin.
Jos ihan tosissasi kaipaat muka tukea ultraan tai kun ihan oikeasti kaipaat apua ja juttukumppania raskauden kanssa, hae se apu muualta, juttele vanhemmillesi ja kavereillesi, yritä edes päästää miehesi helpommalla. Tilanne on vaikea, muttei taatusti helpotu jos yrität väkisin pakottaa miehen rakastamaan lasta, kun se ei selvästikään luonnostaan tule.