Usein kerros- sekä rivitaloasukkaat riitaantuvat keskenään, siitä jos koira haukkuu jatkuvasti ja näin häiritsee naapurien yöunia ja elämistä.
Mutta on muitakin erittäin häiritseviä ääniä, jotka häiritsevät yöunia, nimittäin jos hankitaan suuri akrvaario kaloille ja siinä trvitsee hapettimen olla tosi tehokas, niin sen ääni jyrinänä ei ole mitään korville sopivaa musiikkia.
Meillä naapurin akvaarion jyrinästä kärsimme koko talo. Täytyy pitää radiot ja telkkarit täysillä ettei sitä kuulisi, mutta kun käyt nukkumaan se kuluu kaikkialla talossa.
Akvaario on tietenkin lattialla ja sen jyrinä kulkeutuu kivilattiaa myöden kaikkialle ja sitten jos vielä on seinää vasten, niin ääni lähtee kuin kaiuttimista kaikkialle. Miten voisi naapurille ilmoittaa kohteliaasti, että teidän lemmikkinne pitäminen on häirinnyt talomme asukkaiden yöunia ja muutenkin elämistä. Se kuullostaa sellaiselta kuin jokin amerikan auto pörräisi kaiken aikaa jossakin nurkassa.
Onko mitään sellaista keinoa jolla tuon äänen saisi vaimennettua, ilman että siitä koituu mitään ikävyyksiä naapurien lemmikeille tai aiheuttaisi pahaa mieltä jos siitä kertoo?

Vastaukset 5
Vanhimmat
>Onko mitään sellaista keinoa jolla tuon äänen saisi vaimennettua
Kumia akvaarion ja lattian väliin.
Kuinka paksulti sitä kumia pitää olla ja minkälaista kumia suosittelet?
Jos hapetin on niin tehokas kun on kuvailtu, ei siinä auta suvi-,lumi- eikä huvikumit.
Ainut keino on ilmoittaa taloyhtiö hallitukselle/isännöitsijälle asiasta. Heidän tehtävä on
tarkistaa onko kyseinen haitta liian suuri asukkaille. Taloyhtiössähän on normaalisti yörauha
klo 22-06, jona aikana ei saa desibelejä kuulua liikaa mistään laitteesta.
Sama tilane on muuten lämpöpumppujen osalta. Ulkoyksikön sijoittaminen esim. parvekkeelle voi
aiheuttaa samantyyppisiä "tärinä-ääniä", mitkä kantautuvat koko talon huoneustoihin runko-
rakenteen kautta.
Kerros- ja rivitaloyhteisöissä on omat sääntönsä ja määräyksensä, joten niihin muuttoa suunnittelevien
kannattaa jo etukäteen ottaa selvää noista asioista.
Ei yksi asukas saa terrorisoida muita taloyhtiön asukkaita!
Mikä ihmeen delfiiniakvaario siellä sitten on?
Kumista riippuen eri taajuudet vaimentuvat eri tavalla.
http://www.gelmec.co.uk/GelmecSoftSiliconeGelMounts.html
Isän öitsijästä varmaan 30 dB on mitätön vaimennus?
Välittyykö hapettimen värinä (enimmäkseen) ilman vai kiven/betonin välityksellä naapureille?
Jos ilman, naapuri ei varmaan halua peittää koko huonetta tai akvaariota ääntä eristävällä materiaalilla :)
Vaihtoehdoksi jää silloin muuttaa omakotitaloon, vaihtaa akvaario pienempään, ostaa hiljaisempi hapetin, tai lahjoa naapurit olemaan valittamatta.
Ääni kuuluu kaikkialla naapurien huoneissa, mutta kun pistää korvan seinään, ikkunaan, lattiaan tai kuuntelee ulkoa, ääntä ei sillä tavalla kuulu kuin joku musiikki kuuluisi seinän läpi. Mutta esim. menemme nukkumaan ja kaikki on hiljaista, ääni tulee vielä voimakkaapana ja tuntuu kuin tyynykin jurisisi. Olen ajatellut positiivisesti, tietäen mikä sen aiheuttaa jne. mutta ei kun se muistuttaa niin kovin jonkun amerikanraudan ruplatusta. Saunassamme kuuluu tosi kovaa, mutta ei tule tuuletusaukosta, siis runkoa pitkin. Elementtitalo ja nykyaikaiset lattiat, valetun sementin päällä parketit. Ihan hirveetä, en tiedä osaatteko kuvitella.