Semmonen

juttu tuli mieleen mitä sattui aikanaan minulle v.-96. Pääsin yllättäen mukaan hyperventilaatioista ja paniikkihäiriöistä kärsiville suunnattuun terapiaan. Ilmeisesti joku kokeilu se oli. En muista tarkkaan, mutta se liittyi jonkun TYKS:in psykologin väitöskirjaan muistaakseni. Menin mukaan kun ei ollut enää mitään menetettävääkään. Terapiaan osallistui tavallisia paniikkipotilaita ja joitakin käsittääkseni vaan hyperventilaation kanssa painivia, mm. urheilijoita. Terapian vetäjä oli saanut kai ulkomailla jonkin ihmeellisen koulutuksen. En muista enää tarkkaan, kun parannuin noihin aikoihin paniikkihäiriöstä ja pääsin lääkkeistä eroon. Kaikki mitä kerroin tehneeni edellisessä viestissä ja lisäksi tämä juttu minkä nyt muistin auttoi paranemisessa olen siitä aivan varma. Tuossa kyseisessä terapiassa opeteltiin ryhmässä rentoutumaan, hengitystekniikkaa, jne. Siellä opeteltiin sanomaan heti EI, kun on vähänkään aihetta ja torjumaan kaikki hyödyntäjät ja saamaan itsetunto korkealle. Tämä EI- homma on ollut siitä asti elämän ohjenuora minulla ja mua ei enää kuseteta niin paljon kuin ennen ja olen ottanut hieman enemmän niin kuin päällikön roolia joka asiassa. Sanon EI aina yleensä kun jokin homma ei mene minun mieleisesti. En itsekkään ymmärrä, miten tämä EI-homma vaikutti, mutta se auttoi ja rajusti paranemisessa. Samoin kuin ne hengitysharjoitukset. En tiedä olisiko muille tämmöisestä apua, en osaa selittää em. terapia juttua, mutta minulle tästä oli enemmän apua kuin aikaisemmin syödyistä lääkkeistä yhteensä.
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikenlainen itsetunnon vahvistaminen on a ja o paniikin voittamisessa. Itsekin olen selättänyt ko vaivan kun olen käsitellyt omat, kielteisetkin tunteet rehellisesti ja myös oppinut tuon EI:n sanomisen.

Rentouminen ja hengitysharjoitukset (mm.meditaatio) ja hiljentyminen ovat auttaneet minua.

Tsemiä kaikille, älkää lannistuko sen paskamaisen paniikin edessä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paavo kirjoitti:

juttu tuli mieleen mitä sattui aikanaan minulle v.-96. Pääsin yllättäen mukaan hyperventilaatioista ja paniikkihäiriöistä kärsiville suunnattuun terapiaan. Ilmeisesti joku kokeilu se oli. En muista tarkkaan, mutta se liittyi jonkun TYKS:in psykologin väitöskirjaan muistaakseni. Menin mukaan kun ei ollut enää mitään menetettävääkään. Terapiaan osallistui tavallisia paniikkipotilaita ja joitakin käsittääkseni vaan hyperventilaation kanssa painivia, mm. urheilijoita. Terapian vetäjä oli saanut kai ulkomailla jonkin ihmeellisen koulutuksen. En muista enää tarkkaan, kun parannuin noihin aikoihin paniikkihäiriöstä ja pääsin lääkkeistä eroon. Kaikki mitä kerroin tehneeni edellisessä viestissä ja lisäksi tämä juttu minkä nyt muistin auttoi paranemisessa olen siitä aivan varma. Tuossa kyseisessä terapiassa opeteltiin ryhmässä rentoutumaan, hengitystekniikkaa, jne. Siellä opeteltiin sanomaan heti EI, kun on vähänkään aihetta ja torjumaan kaikki hyödyntäjät ja saamaan itsetunto korkealle. Tämä EI- homma on ollut siitä asti elämän ohjenuora minulla ja mua ei enää kuseteta niin paljon kuin ennen ja olen ottanut hieman enemmän niin kuin päällikön roolia joka asiassa. Sanon EI aina yleensä kun jokin homma ei mene minun mieleisesti. En itsekkään ymmärrä, miten tämä EI-homma vaikutti, mutta se auttoi ja rajusti paranemisessa. Samoin kuin ne hengitysharjoitukset. En tiedä olisiko muille tämmöisestä apua, en osaa selittää em. terapia juttua, mutta minulle tästä oli enemmän apua kuin aikaisemmin syödyistä lääkkeistä yhteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu