Koira haukkuu/murisee pelosta - mitä tehdä tilanteessa?

Mitä tehdä tilanteessa, jossa oma koira makaa vieressäni täyttä kurkkua haukkuen, mitä ilmeisemmin peloissaan?

Eli tänään olin 1,5v novascotiannoutajani Wandan kanssa lenkillä ja sovimme erään ystäväni kanssa, että tapaisimme hänet ja hänen 8-vuotiaan berninpaimenkoirauroksensa Nallen eräässä metsässä, jossa koiria voisi pitää vapaana. Wanda ja Nalle eivät ole ikinä tavanneet toisiansa, mutta ajattelimme tutustuttaa ne ympäristössä, jossa ei ole kummankaan reviiriä (ts. tasa-arvoinen paikka, kumpikaan ei vahdi aluetta omakseen). Ja myös päätimme pitää aluksi koirat VARMUUDEN VUOKSI hihnoissa, jotta kumpikaan koira ei karkaisi tai jos niille tulisi tappelu, saadaan ne hihnoja kiskomalla paremmin erotettua (no, Nallesta en niin ole varma, kun koira painaa 60kg ja omistaja kymmenen kiloa vähemmän...).

Wanda on erittäin kova "pomottamaan" muita koiria, eli siis aina leikkitilanteessa hän haluaa olla se, joka määrää leikin tahdin (onhan hän narttu, joka on arvonsa tunteva sellainen). Kuitenkaan Wanda ei ole ikinä leikkinyt koirien kanssa, joka olisi häntä isompi, joten ajattelin, että Viski voisi olla sellainen, jota Wanda ei pomottaisi välttämättä, sillä se pelottelee pienempiään rähisemällä, jotta nämä eivät voisi nousta arvoasteikossa ylemmäksi.
No, sitten tavattiin eräällä polulla, ja Wanda käyttäytyi ennen tapaamista sillein kuten aina (pörhistää itseänsä ja esittää olevansa jotain suurta, näin se tekee kaikille joiden kanssa tulee mahdollisesti leikkimään, sillä haluaa näyttää muille, että hän sitten johtaa kaikkia jne). No, yllättäen sitten Nalle kiskaisi hihnassa innokkaasti kohti Wandaa, ja silloin Wanda sitten säikähti. Se haukkui täyttä kurkkua Nallelle, ja Nalle vastasi parilla möreällä haukulla Wandalle hämillään. Ja siitähän Wanda alkoi entistä kiihkeämmin haukkumaan, se haukkui sellaista kimeää haukkua, tuli jalkojeni väliin, kierteli ympäriinsä hihnassa, meni viereeni makaamaan ihan matalaksi ja siinä maassa sitten haukkui täysiä lopettamatta. Ystäväni sai Nallen hallintaansa ja siirtyi hieman kauemmaksi, mutta Wanda jatkui haukkumista ja murisikin. No, pari kertaa sitten "raivosin" Wandalle, että pitää turpansa kiinni, mutta ei, jatkoi vain silmät vilkkuen haukkumista, se oli selvästi säikähtänyt suuren koiran innokasta "hyökkäystä" häntä kohtaan. Ja yllätyksenä tuli tämäkin tilanne, en osannut edes valmistautua tilanteeseen, sillä Wandan kanssa ei ole ikinä ennen käynyt näin.

Mutta jos jatkossa käy näin uudelleen, mitä pitäisi tehdä tilanteessa, kun koira alkaa haukkumaan pelosta ja menee maahan makaamaan, tulee ihan minuun kiinni eikä kuuntele mitään? Pitääkö jotenkin mennä pelkäävän koiran eteen seisomaan, ikäänkuin minä suojelisin häntä, vai mitä? Saako kieltää edes? Tosiaan kieltäminen nyt ei auta koiraa pelossa ollenkaan, mutta mitä muutakaan siinä pitää tehdä? Pistää jäähylle esim. vie koiran pois (mahdollisesti lukita vaikka autoon/taloon, jos ollaan meidän pihallamme)?
Wanda ei ole ikinä ennen käyttäytynyt pelokkaasti, aina se on ollut mukamas niin kova ja tietäväinen koira, mutta nyt paljastui tämäkin ominaisuus koirasta, varmaan aika kova kolaus oli takaraivoon kun iso koira näytti niin pelottavalta.
8578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"että Viski voisi olla sellainen"

pahoittelen, tuohon kohtaan piti tulla nimi Nalle, ei Viski. Ja koirien nimet on siis vaihdettu, en halua niiden oikeita nimiä esille (tosin Viskin nimi tuli nyt ilmi).

Äänestä

Sinulla on mennyt metsään tuo koirasi sosiaalistaminen jo aiemmin eikä suinkaan tässä tilanteessa jossa se ilmenee.

Sinä olet antanut sen pomottaa pienempiä vaikka silloinkin sinun olisi pitänyt kieltää, nyt kun koirasi kohtaa isompia ei se tiedä mitä tehdä kun aiemminkin se on saanut tehdä mitä haluaa ja nyt ei uskallakaan.. Koirasi on epävarma ja parempi että sinä määräät miten kohdataan toiset ei koirasi. Koira ei saa provosoitua eikä provosoida ja omistaja katsoo leikkikaverit hyväksi sekä niin että koirasi että muut koirat viihtyy.

Tee lenkki yhdessä vierekkäin toisiaan koskettamatta ja komenna jos tarve tulee. Lenkittämisellä koirasi huomaa ettei ole hätää ja ottaa toisen helpommin laumaan. Ohjaat näin koirasi pelon pois ja koira voi alkaa luottamaan että sinulla on tilanteissa ohjat käsissä eikä hätää ole.

koirasi muutenkin on epävarmassa iässä eli 1,5v

Äänestä
  • Ei ole metsään mennyt sosiaalistaminen, nimittäin koira on tavannut niin paljon erilaisia koiria ja koirani on emänsä tavoin erittäin vahvaluonteinen narttu (ja kaikki ne koirat, joiden kanssa tuo on leikkinyt, ovat olleet selvästi pehmeämpiä ja "ala-arvoisempia", ja täten antaneet koirani olla pomona). Tietenkään koirani ei vahingoita muita, mutta jos toinen osapuoli leikkikavereista on vähänkin yhtä kovaluonteinen kuin Wanda ja kumpikin pyrkii olemaan se "johtaja", ne eivät tule toimeen, siitä alkaa vain tappelu. Ja tottahan toki olen koiraani AINA kieltänyt, jos on yrittänyt rähistä toiselle koiralle (aina siitä lähtien, kun koiralla oli rokotukset kunnossa ja pääsi leikkimään muiden koirien kanssa, se alkoi kuvittelemaan olevansa joku Euroopanomistaja, ja leikkikaverit antoivat sen aina "pomottaa", ts. antoivat periksi sillä tyylillä, että "Wanda on vain pentu, antaa sen nyt pomottaa minua vanhempaa koiraa". Mutta eihän Wanda siitä tajunnut, ettei vanhempia koiria pomoteta, eikä edelleenkään tajua). Ja silloin olen tarvittaessa rääkäissyt koiralle niin kovaa, että lakkaa rähisemästä ja rauhoittuu liian raivokkaasta leikistä. Eräskin päivä, kun se melkein aloitti tappelun ystäväni sakemanniuroksen kanssa (Wandalla meni hermot sakemannin "tökkimisleikkiin" (hyppäsi Wandaa päin ja tökkäsi kuonolla jne) ja rupesi ärisemään), kielsin Wandaa raivokkaasti ja ajoin sen pois luotamme, koska ei ensimmäisestä kiellostani (ensin siis vain ärähdin Wandalle) totellut. Ja jäähyllä se oli viitisen minuuttia, sen jälkeen leikki jatkui taas rauhallisin mielin.

    Sitäpaitsi, kaikilla koirilla ei ole sellaista taitoa sopeutua muiden koirien seuraan niin, että voisivat keskenään olla hyvissä mielin. Ja Wanda on juuri sellainen, kuten äitinsäkin, silläkin on "ongelmia" olla muiden kovaluonteisten koirien kanssa, ainoastaan pehmeät ja alistuvat koirat kelpaavat.

    Mutta asiasta nyt toiseen, tähän oikeaan asiaani. Jostain syystä Wanda taitaa pelätä isoja koiria, vaikka tuo leikkikaveri-sakemanni, josta kerroin, ei tuota "pelkoa" Wandalle. Pitää vissiin sitten mennä yhteisille kävelyille ja täten totuttaa ne toisiinsa. Ennen ei ole tällaista tarvinnut tehdä, aina se on muut mielellään ottanut vastaan, mutta nyt sitten ilmeisesti pitää.
    Heh, ainakin tässä olisi Wandalle kova pala purtavaksi, koska on iso koira - täten se saa oman ansionsa mukaan, eli tällä kertaa Wanda saa luvan mahdollisesti joutua alistumaan taikka joutua "pelkäämään" vastapuolen kohtelua.
    Mutta sitten vielä neuvoa tuohon, että MITÄ TEHDÄ TILANTEESSA, KUN KOIRA HAUKKUU PELOISSAAN VIERESSÄ? JOTAIN MUUTA KUIN KÄVELEMISTÄ, KOSKA AINA EI PÄÄSE TILANTEESTA KÄVELEMÄÄN MIHINKÄÄN?

    Äänestä

  • foxxxx kirjoitti:

    Ei ole metsään mennyt sosiaalistaminen, nimittäin koira on tavannut niin paljon erilaisia koiria ja koirani on emänsä tavoin erittäin vahvaluonteinen narttu (ja kaikki ne koirat, joiden kanssa tuo on leikkinyt, ovat olleet selvästi pehmeämpiä ja "ala-arvoisempia", ja täten antaneet koirani olla pomona). Tietenkään koirani ei vahingoita muita, mutta jos toinen osapuoli leikkikavereista on vähänkin yhtä kovaluonteinen kuin Wanda ja kumpikin pyrkii olemaan se "johtaja", ne eivät tule toimeen, siitä alkaa vain tappelu. Ja tottahan toki olen koiraani AINA kieltänyt, jos on yrittänyt rähistä toiselle koiralle (aina siitä lähtien, kun koiralla oli rokotukset kunnossa ja pääsi leikkimään muiden koirien kanssa, se alkoi kuvittelemaan olevansa joku Euroopanomistaja, ja leikkikaverit antoivat sen aina "pomottaa", ts. antoivat periksi sillä tyylillä, että "Wanda on vain pentu, antaa sen nyt pomottaa minua vanhempaa koiraa". Mutta eihän Wanda siitä tajunnut, ettei vanhempia koiria pomoteta, eikä edelleenkään tajua). Ja silloin olen tarvittaessa rääkäissyt koiralle niin kovaa, että lakkaa rähisemästä ja rauhoittuu liian raivokkaasta leikistä. Eräskin päivä, kun se melkein aloitti tappelun ystäväni sakemanniuroksen kanssa (Wandalla meni hermot sakemannin "tökkimisleikkiin" (hyppäsi Wandaa päin ja tökkäsi kuonolla jne) ja rupesi ärisemään), kielsin Wandaa raivokkaasti ja ajoin sen pois luotamme, koska ei ensimmäisestä kiellostani (ensin siis vain ärähdin Wandalle) totellut. Ja jäähyllä se oli viitisen minuuttia, sen jälkeen leikki jatkui taas rauhallisin mielin.

    Edelleen olen sitä mieltä ettet ole osannut sosiaalistaa koiraasi mutta koirasi on nuori joten ei hätää. Ja koirasi on selvästikin epävarma kun tulee eteen vahva vanhempi koira..nuoret koirat on yleensä tuossa iässä epävarmoja.

    Oma rotuni on ns. ei toisten koirien kanssa helposti toimeen tuleva ja silti molemmat kyseistä rotua ja narttuja tulevat toimeen muiden kanssa. eli ei ole peruste ellet omaa jotain todella vahvaa rotua.

    Minä pysäytän aina jos provoilee tai provosoi ja vahvan rodun kanssa sen ei saa antaa tehdä päätöksiä tuleeko toimeen vai ei. Eli pysäytän ajoissa jo ennen kuin menee rähinäksi.

    Tarkoitan että menette rinnakkain..yhdessä. Kysehän oli vain tästä tapauksesta vai oliko?
    Narttu ja uros ei tappele yleensä eli uros tuskin käy koirasi kimppuun joten ei hätää..kun otat asiat rauhallisesti. ja uros on vieläpä vanhempikin.
    eli älä noteeraa pelkoa mutta komenna aina koiraasi jos se provoilee uhoilee siis jollekin jolle uskaltaa silloin vahvistat asemaasi koiraasi nähden ja kun tulee käänteinen tilanne että se onkin puolestaan altavastaaja luottaa se sinun arvioosi.

    Omat koirani saa mennä toisten luo vain luvallani eli luottavat arviooni..kun kyselen toisen koiran taustoista ja katselen eleitä koirani odottavat lupaa. Ja kun päästän luokse tietävät ettei provosoi tai provosoidu..vahvan tasapainoisen koiran ei tarvitse uhoilla pienemmille,henkisesti heikommille tai nuoremmille vasta kun sitten jos toinen ui liiveihin komentavat ruotuun eli sanovat rajansa ja silloinkin se toimii eleiden tasalla jos se menee muuksi on se heti pysäytettävä ja silloinkin on jos se toinen ei edes ui liiveihin eli vain provoilee.

    Kaikista ei tarvitse pitää mutta tapella ei saa kenenkään kanssa on motto..varsinkin jos vahva yksilö kyseessä.

    Äänestä

  • foxxxx kirjoitti:

    Ei ole metsään mennyt sosiaalistaminen, nimittäin koira on tavannut niin paljon erilaisia koiria ja koirani on emänsä tavoin erittäin vahvaluonteinen narttu (ja kaikki ne koirat, joiden kanssa tuo on leikkinyt, ovat olleet selvästi pehmeämpiä ja "ala-arvoisempia", ja täten antaneet koirani olla pomona). Tietenkään koirani ei vahingoita muita, mutta jos toinen osapuoli leikkikavereista on vähänkin yhtä kovaluonteinen kuin Wanda ja kumpikin pyrkii olemaan se "johtaja", ne eivät tule toimeen, siitä alkaa vain tappelu. Ja tottahan toki olen koiraani AINA kieltänyt, jos on yrittänyt rähistä toiselle koiralle (aina siitä lähtien, kun koiralla oli rokotukset kunnossa ja pääsi leikkimään muiden koirien kanssa, se alkoi kuvittelemaan olevansa joku Euroopanomistaja, ja leikkikaverit antoivat sen aina "pomottaa", ts. antoivat periksi sillä tyylillä, että "Wanda on vain pentu, antaa sen nyt pomottaa minua vanhempaa koiraa". Mutta eihän Wanda siitä tajunnut, ettei vanhempia koiria pomoteta, eikä edelleenkään tajua). Ja silloin olen tarvittaessa rääkäissyt koiralle niin kovaa, että lakkaa rähisemästä ja rauhoittuu liian raivokkaasta leikistä. Eräskin päivä, kun se melkein aloitti tappelun ystäväni sakemanniuroksen kanssa (Wandalla meni hermot sakemannin "tökkimisleikkiin" (hyppäsi Wandaa päin ja tökkäsi kuonolla jne) ja rupesi ärisemään), kielsin Wandaa raivokkaasti ja ajoin sen pois luotamme, koska ei ensimmäisestä kiellostani (ensin siis vain ärähdin Wandalle) totellut. Ja jäähyllä se oli viitisen minuuttia, sen jälkeen leikki jatkui taas rauhallisin mielin.

    Sitäpaitsi, kaikilla koirilla ei ole sellaista taitoa sopeutua muiden koirien seuraan niin, että voisivat keskenään olla hyvissä mielin. Ja Wanda on juuri sellainen, kuten äitinsäkin, silläkin on "ongelmia" olla muiden kovaluonteisten koirien kanssa, ainoastaan pehmeät ja alistuvat koirat kelpaavat.

    Mutta asiasta nyt toiseen, tähän oikeaan asiaani. Jostain syystä Wanda taitaa pelätä isoja koiria, vaikka tuo leikkikaveri-sakemanni, josta kerroin, ei tuota "pelkoa" Wandalle. Pitää vissiin sitten mennä yhteisille kävelyille ja täten totuttaa ne toisiinsa. Ennen ei ole tällaista tarvinnut tehdä, aina se on muut mielellään ottanut vastaan, mutta nyt sitten ilmeisesti pitää.
    Heh, ainakin tässä olisi Wandalle kova pala purtavaksi, koska on iso koira - täten se saa oman ansionsa mukaan, eli tällä kertaa Wanda saa luvan mahdollisesti joutua alistumaan taikka joutua "pelkäämään" vastapuolen kohtelua.
    Mutta sitten vielä neuvoa tuohon, että MITÄ TEHDÄ TILANTEESSA, KUN KOIRA HAUKKUU PELOISSAAN VIERESSÄ? JOTAIN MUUTA KUIN KÄVELEMISTÄ, KOSKA AINA EI PÄÄSE TILANTEESTA KÄVELEMÄÄN MIHINKÄÄN?

    Kyllä itse pyrkisin tuollaisessa tilanteessa viemään koirani pois toisen koiran läheltä, mutta jos se ei ole mahdollista, niin yrittäisin varmaan saada koiran kiinnittämään huomionsa minuun ja "unohtamaan" pelottavan kaverin. Tuossa tilanteessa ei kannata myöskään itse ruveta panikoimaan, koska silloin koira luulee, että on oikeasti jotain pelättävää. Tietysti jos toisen koiran omistaja on tuttu, niin voisi kokeilla, että pyytää tätä kaveria käskemään koiransa maahan, jolloin se ei vaikuta oman koirasi mielestä niin uhkaavalta.

    Tällaisten tilanteiden välttämäiseksi suosittelen, että ei muodosta koirien kohtaamisesta mitään kovin kummoista juttua, koska jos itse jännittää koirien reaktiota toisiinsa koira aistii sen ja on heti varautuneempi. Kannattaa ennemmin kävellä vaan reilusti kaveria moikkaamaan ns. koirista välittämättä, koska jos on kyseessä tuttu ja tietää, että kumpikaan koira ei ole kummoinen rähisijä, niin ei luulisi mitään vaaraa tappelulle olevan.

    Tällä tavalla varmaan itse toimisin tuossa tilanteessa. toivottavasti oli edes jotain apua :)

    Äänestä

  • Scarlet. kirjoitti:

    Minulla on pieni koira, joka ei pelkää mitään eikä ketään ja on kaikkien, aivan kaikkien, kaveri. Pienetkin koirat osaavat olla haastavia, varsinkin kun ne voivat pelätä suurempiaan. Olen pienestä saakka haukotellut ahkerasti, kun koirani alkaa pelkäämään, korjaan ryhtini suoraksi ja otan voimakkaita askelia sekä jos pysähdyn niin kattelen milloin mihinkin ja haukottelen. Osoitan näin etten itse pelkää enkä ole jännittyynyt. Aina huomaa koirasta että huomaa nämä eleet ja rauhoittuu.

    Äänestä

  • foxxxx kirjoitti:

    Ei ole metsään mennyt sosiaalistaminen, nimittäin koira on tavannut niin paljon erilaisia koiria ja koirani on emänsä tavoin erittäin vahvaluonteinen narttu (ja kaikki ne koirat, joiden kanssa tuo on leikkinyt, ovat olleet selvästi pehmeämpiä ja "ala-arvoisempia", ja täten antaneet koirani olla pomona). Tietenkään koirani ei vahingoita muita, mutta jos toinen osapuoli leikkikavereista on vähänkin yhtä kovaluonteinen kuin Wanda ja kumpikin pyrkii olemaan se "johtaja", ne eivät tule toimeen, siitä alkaa vain tappelu. Ja tottahan toki olen koiraani AINA kieltänyt, jos on yrittänyt rähistä toiselle koiralle (aina siitä lähtien, kun koiralla oli rokotukset kunnossa ja pääsi leikkimään muiden koirien kanssa, se alkoi kuvittelemaan olevansa joku Euroopanomistaja, ja leikkikaverit antoivat sen aina "pomottaa", ts. antoivat periksi sillä tyylillä, että "Wanda on vain pentu, antaa sen nyt pomottaa minua vanhempaa koiraa". Mutta eihän Wanda siitä tajunnut, ettei vanhempia koiria pomoteta, eikä edelleenkään tajua). Ja silloin olen tarvittaessa rääkäissyt koiralle niin kovaa, että lakkaa rähisemästä ja rauhoittuu liian raivokkaasta leikistä. Eräskin päivä, kun se melkein aloitti tappelun ystäväni sakemanniuroksen kanssa (Wandalla meni hermot sakemannin "tökkimisleikkiin" (hyppäsi Wandaa päin ja tökkäsi kuonolla jne) ja rupesi ärisemään), kielsin Wandaa raivokkaasti ja ajoin sen pois luotamme, koska ei ensimmäisestä kiellostani (ensin siis vain ärähdin Wandalle) totellut. Ja jäähyllä se oli viitisen minuuttia, sen jälkeen leikki jatkui taas rauhallisin mielin.

    Sitäpaitsi, kaikilla koirilla ei ole sellaista taitoa sopeutua muiden koirien seuraan niin, että voisivat keskenään olla hyvissä mielin. Ja Wanda on juuri sellainen, kuten äitinsäkin, silläkin on "ongelmia" olla muiden kovaluonteisten koirien kanssa, ainoastaan pehmeät ja alistuvat koirat kelpaavat.

    Mutta asiasta nyt toiseen, tähän oikeaan asiaani. Jostain syystä Wanda taitaa pelätä isoja koiria, vaikka tuo leikkikaveri-sakemanni, josta kerroin, ei tuota "pelkoa" Wandalle. Pitää vissiin sitten mennä yhteisille kävelyille ja täten totuttaa ne toisiinsa. Ennen ei ole tällaista tarvinnut tehdä, aina se on muut mielellään ottanut vastaan, mutta nyt sitten ilmeisesti pitää.
    Heh, ainakin tässä olisi Wandalle kova pala purtavaksi, koska on iso koira - täten se saa oman ansionsa mukaan, eli tällä kertaa Wanda saa luvan mahdollisesti joutua alistumaan taikka joutua "pelkäämään" vastapuolen kohtelua.
    Mutta sitten vielä neuvoa tuohon, että MITÄ TEHDÄ TILANTEESSA, KUN KOIRA HAUKKUU PELOISSAAN VIERESSÄ? JOTAIN MUUTA KUIN KÄVELEMISTÄ, KOSKA AINA EI PÄÄSE TILANTEESTA KÄVELEMÄÄN MIHINKÄÄN?

    nyt aloittajan oletuksia heti alkuun, josko sitten pääsisit asian kanssa oikeille raiteille, tuollainen koira ei todellakaan ole vahvaluontoinen vaan ihan päin vastoin, se on epävarma ja epävarmemmaksi se tulee koska sen johtaja (sinä) ei ole mitenkään johdonmukainen.

    Äänestä

Olen kanssa sitä mieltä, että koirasi on mitä ilmeisimmin epävarma, yleensähän juuri pelko/epävarmuus tulee ilmi rähinänä toisille koirille, poikkeuksena nyt ehkä nuoret samankokoiset nuoret urokset, jotka haluaisivat mitellä keskenään voimiaan, vaikka onhan tuossakin usein kyse jobkib tason epävarmuudesta vielä vrt. teini-ikäisiin poikiin:)

Koira on myös mestari lukemaan omistajansa pienimpiäkin eleitä, jos mitenkään itse olet hermostunut/epävarma noissa tilanteissa, se väistämättä heijastuu myös koirasi käytökseen.

Parasta voisi olla vahvistaa sinun johtajan asemaasi koirasi silmissä ihan kahden kesken ja samalla voisit lukea vaikkapa rauhoittavista signaaleista (löytyy useampiakin kirjoja aiheesta!) ja kun teillä on johtajuus varmasti selvillä ja itse olet perillä noista rauhoittavista eleistä, voisit pikkuhiljaa totuttaa koiraasi johonkin rauhalliseen ja lempeään isoon koiraan, vaikka ihan yhteisellä hihnalenkillä aluksi.

Toki on myös yksilöitä, joilla nyt vain on todella epävarma tai dominoiva luonne, eikä sitä aina saa poiskaan kitkettyä kokonaan, mutta sen kanssa on sitten vain opittava elämään. Varsinkin tuollaiselle tosi dominoivalle koiralle voi jopa tehdä hyvää ottaa kerran kuonoonsa joltain rauhalliselta ja peruskiltiltä isommalta koiralta, joka ei "näpäytä" kuin sen verran kuin on välttämättä tarpeen, mutta kuitenkin hieman palauttaa koiraasi takaisin maanpinnalle sieltä "euroopan omistaja"-tasolta. Tällaisessa tapauksessa on kuitenkin todella tärkeää myös tämän pienen yhteenoton jälkeen jäädä viettämään aikaa samaisen koiran kanssa, jotta omasi huomaa myös sen, että ilman sen päällekäyntiä/provosointia myös se saa olla aivan rauhassa ja turvassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

foxxxx kirjoitti:

Mitä tehdä tilanteessa, jossa oma koira makaa vieressäni täyttä kurkkua haukkuen, mitä ilmeisemmin peloissaan?

Eli tänään olin 1,5v novascotiannoutajani Wandan kanssa lenkillä ja sovimme erään ystäväni kanssa, että tapaisimme hänet ja hänen 8-vuotiaan berninpaimenkoirauroksensa Nallen eräässä metsässä, jossa koiria voisi pitää vapaana. Wanda ja Nalle eivät ole ikinä tavanneet toisiansa, mutta ajattelimme tutustuttaa ne ympäristössä, jossa ei ole kummankaan reviiriä (ts. tasa-arvoinen paikka, kumpikaan ei vahdi aluetta omakseen). Ja myös päätimme pitää aluksi koirat VARMUUDEN VUOKSI hihnoissa, jotta kumpikaan koira ei karkaisi tai jos niille tulisi tappelu, saadaan ne hihnoja kiskomalla paremmin erotettua (no, Nallesta en niin ole varma, kun koira painaa 60kg ja omistaja kymmenen kiloa vähemmän...).

Wanda on erittäin kova "pomottamaan" muita koiria, eli siis aina leikkitilanteessa hän haluaa olla se, joka määrää leikin tahdin (onhan hän narttu, joka on arvonsa tunteva sellainen). Kuitenkaan Wanda ei ole ikinä leikkinyt koirien kanssa, joka olisi häntä isompi, joten ajattelin, että Viski voisi olla sellainen, jota Wanda ei pomottaisi välttämättä, sillä se pelottelee pienempiään rähisemällä, jotta nämä eivät voisi nousta arvoasteikossa ylemmäksi.
No, sitten tavattiin eräällä polulla, ja Wanda käyttäytyi ennen tapaamista sillein kuten aina (pörhistää itseänsä ja esittää olevansa jotain suurta, näin se tekee kaikille joiden kanssa tulee mahdollisesti leikkimään, sillä haluaa näyttää muille, että hän sitten johtaa kaikkia jne). No, yllättäen sitten Nalle kiskaisi hihnassa innokkaasti kohti Wandaa, ja silloin Wanda sitten säikähti. Se haukkui täyttä kurkkua Nallelle, ja Nalle vastasi parilla möreällä haukulla Wandalle hämillään. Ja siitähän Wanda alkoi entistä kiihkeämmin haukkumaan, se haukkui sellaista kimeää haukkua, tuli jalkojeni väliin, kierteli ympäriinsä hihnassa, meni viereeni makaamaan ihan matalaksi ja siinä maassa sitten haukkui täysiä lopettamatta. Ystäväni sai Nallen hallintaansa ja siirtyi hieman kauemmaksi, mutta Wanda jatkui haukkumista ja murisikin. No, pari kertaa sitten "raivosin" Wandalle, että pitää turpansa kiinni, mutta ei, jatkoi vain silmät vilkkuen haukkumista, se oli selvästi säikähtänyt suuren koiran innokasta "hyökkäystä" häntä kohtaan. Ja yllätyksenä tuli tämäkin tilanne, en osannut edes valmistautua tilanteeseen, sillä Wandan kanssa ei ole ikinä ennen käynyt näin.

Mutta jos jatkossa käy näin uudelleen, mitä pitäisi tehdä tilanteessa, kun koira alkaa haukkumaan pelosta ja menee maahan makaamaan, tulee ihan minuun kiinni eikä kuuntele mitään? Pitääkö jotenkin mennä pelkäävän koiran eteen seisomaan, ikäänkuin minä suojelisin häntä, vai mitä? Saako kieltää edes? Tosiaan kieltäminen nyt ei auta koiraa pelossa ollenkaan, mutta mitä muutakaan siinä pitää tehdä? Pistää jäähylle esim. vie koiran pois (mahdollisesti lukita vaikka autoon/taloon, jos ollaan meidän pihallamme)?
Wanda ei ole ikinä ennen käyttäytynyt pelokkaasti, aina se on ollut mukamas niin kova ja tietäväinen koira, mutta nyt paljastui tämäkin ominaisuus koirasta, varmaan aika kova kolaus oli takaraivoon kun iso koira näytti niin pelottavalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu