sekoanko?

Olen kohta 22 vuotta täyttävä nainen ja paniikkihäiriötä olen sairastanut jo 6 vuotta. Viimeiset vuodet menneet ilman kohtauksia, mutta nyt olen alkanut saada niitä taas. Luin jostain, että monilla paniikkihäiriötä sairastavilla on avoimen paikan pelko ja taivaan ja avaruuden pelko. Siitä lähtien olen alkanut miettimään sitä ja olen kehittänyt itselleni sen pelon, vaikka sellaista minulla ei ole aikaisemmin ollut. Pelkään sekoavani tähän pelkoon ja siihen kun mietin liikaa. Pelkään kaikkea avaruuteen liittyvää ja sitä että taivas putoaa ym. Välillä on epätodellinen olo ja kaikkia tuntuu sumealta. Onko kellään muulla samanlaisia pelkoja?
Usein kun tulee pimeää pelkoni pahenevat ja en saa nukutuksi, koska alan miettimään asiaa ja saan kohtauksen. Pelkään myös hirveästi psykoosia ja skitsofreniaa. Olenko sekoamassa tai voinko joutua psykoosiin?
111098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ilman uskonnon tuomaa rajoittavaa esiliinaa. Poden itsekin kaikkea koko pelkojen skaalaa. Olen todennut niinkin yksinkertaiselta asialta tuntuvan kuin meditoinnin tuulettavan ajan kanssa kaikkia pelkoja.

Äänestä

Olen 37 v. ja paniikkihäiriötä sairastanut ainakin puolet elämästäni. Välillä on todella hyviä kausia, mutta jos stressia on hiukan enemmän, niin ph nostaa päätä. Pelkään myös avaruutta ja kaikkea mitä ihmisen on vaikea selittää. Sekoamisen pelko on ollut viimeiset kaksi vuotta, ennen sitä pelkäsin füüsistä sairautta. Psykoosin pelko ja skitsofrenian pelko tulee minulla ainakin siitä, että kun ahdistaa tulee sellainen sumuinen olotila. Siitä tulee ajatukset, että olisinko tulossa hulluksi. Tähän asti ei ole mitään niin vakavaa tapahtunut, hoidan vieläkin lapsiani ja pyöritän aika isoa taloutta. Olen paljon lukenut näistä peloista ja sen voin vakuutta, että ihminen joka pelkää hulluutta ei ole menettämässä järkeä. Hullut kun ei tiedä olevansa järkeä vailla. Yritä elää hetkessä ja sano itsellesi, että ne ovat vaan ahdistuksesta syntynetä ajatuksia. Odotan jo kovasti kevättä, silloin minulla ainakin pelot helpottavat.
Voimia :)

Äänestä
  • Täysin sama juttu, kesät ovat mahtavia kun on paljon tekemistä. Kesällä ei ole tuota hulluksi tulemisen pelkoa. Skitsofrenia pelko häviää. Pyöritän isoa yritystä ja olen ohjaava opettaja. En ole milloinkaan tullut hulluksi vaikka miten pahoja pelkotiloja on välillä. Olen samaa mieltä että ei mitenkään voi tulla hulluksi jos tiedostaa ajatuksensa pelon aiheuttamiksi.

    Äänestä

  • JEPJEPEJP kirjoitti:

    Täysin sama juttu, kesät ovat mahtavia kun on paljon tekemistä. Kesällä ei ole tuota hulluksi tulemisen pelkoa. Skitsofrenia pelko häviää. Pyöritän isoa yritystä ja olen ohjaava opettaja. En ole milloinkaan tullut hulluksi vaikka miten pahoja pelkotiloja on välillä. Olen samaa mieltä että ei mitenkään voi tulla hulluksi jos tiedostaa ajatuksensa pelon aiheuttamiksi.

    Sellasta pientä huolen häivää monestakin syystä. Vaimon terveys pahasti rempallaan. Itsellä niin paljon rästitöitä, ettei osaa oikein huolettomanakaan olla.
    Vaikka huhkii itsensä töissä väsyksiin, niin sekin voi estää unitilaan pääsemistä.

    Äänestä

pelkäsin nuorempana sitä miten irrallaan maapallo on avaruudessa, jos taivas olisi pudonnut, olisi sillä varmaan ollut pohja mihin pudota, mutta mitä jos maapallo putoaa, milloin tulee pohja vastaan... kyllä se pelottaa vieläkin, jos sitä alkaa miettiä, mutta nuo jutut on kuvitelmaa ja se pitäisi muistaa, ei todellisia. avoimia paikkoja pelkään joskus, viime kesänä kun uin meressä sain päähäni, että mitä jos iskee paniikki ja hukun.

jos mitenkään voit, yritä olla miettimättä pelkojasi. tai ainakin, että kun tulevat mieleen, muista, että ne ovat vain ajatuksia. tilanteessa kun tuo olo iskee, järkeily voi olla vaikeaa (tai kaikki järkeily vaan vahvistaa omaa pelkoa), mutta niitä tilanteita voi ehkäistä. hengitä, keskity ajattelemaan jotain ihan muuta, vaikka jotain tylsältä tuntuvaa juttua.

Äänestä

Tällä hetkellä kirjoitan sängystä, oli pakko ottaa läppäri syliin ku alkoi ahdistamaan niin maan prklsti, olen aloittanut masennus/ph lääkkeiden syömisen tossa 4pv sitten... Tälläkertaa pelkoni oli maailman synnystä, mitä on ollut ennenkuin avaruus syntyi ja että entä jos tää kaikki on vaan mun jotain kuvitelmaa... Ai että saa mahtavan paniikkikohtauksen noilla ajatuksilla aikaan! tekis mieli itkeä. väsyttää, mutten uskalla yrittää uudelleen nukkumaan koska nuo ajatukset pomppaa heti mieleen ku heitän läppärin sylistä... Aikaisemmin olen ahdistunut kuolemasta, ja että loppuuko kaikki noinvain kun kuolee...

Äänestä
  • On helpotus kuulla että en ole ainoa :) Kiitos vastauksista, vaikkakin näin myöhään vastailen kun ei ole netti toiminut. Taas viime yönä meni unet ohitse koska sydän pomppaili kun viimestä päivää ja ahdisti ja oli muutenkin huono olo. Onneksi se kevät on tulossa :)

    Äänestä

Minulla siis alkoi kaikki näin, tuossa Joulun aikoina, olin rauhassa nukkumassa, kunnes heräsin keskellä yötä rytmihäiriöön, jota en ole koskaan ennen saanut... ja muutama päivä tuota ennen jännitti aina kaikki asiat kun yritti nukkua. Olen 19v ja ne paniikki häiriöt ovat yleisimpiä minun iässäni. Minulla ei ole juurikaan aina haittaa tämän kyseisen häiriön kanssa, mutta joitain öitä ei saa nukutuksi, kun pelottaa eräät asiat kun tulee jännitys kohtaus ja tuntuu valtavan paljon sydämen lyöntikin ja välillä voi tulla rintakipukin. Kaikki vastaa tähän paniikki häiriöön mitä minulla on tapahtunu, sain onneksi vain kerran tuon rytmihäiriön, enkä siitä edes päin ole saanut, minua on alkanut väsyttää enemmän ja välillä tunnen jopa että kun meinaisin kesken päivän sammuta. Lähteekö tällainen häiriö millään pois?

Äänestä
  • pelko pois paisuttamasta painotonta päätäsi! sillä se saattajalta syliin sattui.
    En itsekään kyllä vielä nuku kaikkia öitä, mutta tunnen tiedon paremmasta. ;) toivon että sinäkin saat sen suojatun salaisuuden. Ei kaikkea kivaa ole tapahtumaa tietää, mutta elämä on.......

    Älä s ekoa v aan luota Itseesi, me muut olemme jo matkalla. Mennään mihin mennään, silläkään ei ole väliä. Tärkeintä on löytää anteeksianto Sydämestään.

    Äänestä

Käyn kirjoittamassa täällä taas koska pireet ovat taas nostaneet päätään. Kun vaan ajattlenkin asiaa ja avaruutta, alkaa huimata ja on ihan sellainen tunne kuin "nousisi" yläspäin ja päässä pyörii :/ Mistä se voi johtua? Tämmöistä ei ole ennne ollut?
Pelottaa vaan koko ajan..

Äänestä

Vastaan tähän monta vuotta myöhässä, mutta. Minulla on juurikin nuo kuvailemasi oireet llut vuoden, joka ikinen päivä. Minulla on Voxra ja lyrica mutta ei ne auta, fyysiseen kipuun ne auttaa. Stressi pahentaa asioita aika paljon. Aloitin meditoimaan n. 5kk sitten ja se kyllä auttaa, rohkasisin kokemaan ne pelot ja tunteet, antaa niiden tulla, käy ne läpi ja sitten päästä irti, älä takerru niihin. Kun tunne lähtee, anna sen mennä. Minua on eniten auttanut meditointi, joka päivä. Kuten myös sanat:" joka päivä olen paremoi ja parempi".

Yksi asia mikä on myös, on se, että jos ajattelee ja pelkää tulevansa hulluksi, se on merkki siitä että ei ole hulluksi tulemassa. Ihmiset jotka sairastaa skitsofreniaa ja muita vastaavia sairauksia pitävät asioita totena mitä kokevat, olen tavannu monta ihmistä jotka sairastuivat skitsofreniaan ja kukaan heistä ei ollut sitä osannut pelätä.
Jos olet yhtään henkinen ihminen, hakeudu meditointipiireihin ja ryhmiin, kenties etsi shamaani.
Kun minä todella halusin parantua, en olisi koskaan uskonut että olisin saanut näin paljon apua vierailta ihmisiltä, kun vain uskalsin kertoa avoimesti "sairauteni ja sen ettei minulla ole varaa kalliisiin hoitoihin." Ihmisten hyvyys yllätti minut täysin.
Sitten vielä se, että minulle puhkesi tämä kaikki 2 vk synnytyksen jälkeen. muutin 2 vuotta sitten uuteen paikkakuntaan ja minulla ei ollut ainuttakaan ystävää, tulin raskaaksi ja koko raskauden ajan jouduin olemaan sisällä, en pystynyt kipujen takia liikkumaan. uskon että yksinäåisyys ja eristyneisyys on yksi syy sairastumiselle ja peloille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nnnini kirjoitti:

Olen kohta 22 vuotta täyttävä nainen ja paniikkihäiriötä olen sairastanut jo 6 vuotta. Viimeiset vuodet menneet ilman kohtauksia, mutta nyt olen alkanut saada niitä taas. Luin jostain, että monilla paniikkihäiriötä sairastavilla on avoimen paikan pelko ja taivaan ja avaruuden pelko. Siitä lähtien olen alkanut miettimään sitä ja olen kehittänyt itselleni sen pelon, vaikka sellaista minulla ei ole aikaisemmin ollut. Pelkään sekoavani tähän pelkoon ja siihen kun mietin liikaa. Pelkään kaikkea avaruuteen liittyvää ja sitä että taivas putoaa ym. Välillä on epätodellinen olo ja kaikkia tuntuu sumealta. Onko kellään muulla samanlaisia pelkoja?
Usein kun tulee pimeää pelkoni pahenevat ja en saa nukutuksi, koska alan miettimään asiaa ja saan kohtauksen. Pelkään myös hirveästi psykoosia ja skitsofreniaa. Olenko sekoamassa tai voinko joutua psykoosiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu