Miehellä on niin helppoa.
Hänellä on koti valmiina, Ihmisiä jotka auttavat häntä tarvittaessa ja muulloinkin.
Hän on hyvännäköinen, eikä välitä minusta ja hän siis löytää jos haluaa uuden kumppani tuosta vain.
Minä jään "yksin"
ja joudun asumaan pienessä yksiössä vauvan kanssa, kunnes saan jostain isomman asunnon tilalle.
En ole vielä muuttanut ja tässä mietinkin miten saan kämpän siihen kondikseen että sinne voisi muuttaa. EI ole autoa, eikä juuri ketään joka voisi auttaa. Ei ole varaa hommata autoa, eikä ole varaa palkata ketään auttamaan. Kaiken joudun hoitamaan itse vauva kainalossa.
Tulevaisuus näyttää yksinäiseltä, sillä minä tuskin kelpaan kenellekkään ja vaikka kelpaisinkin, niin kykenenkö edes ihastumaan kehenkään?
En ole vuosiin nähnyt ketään muuta kuin mieheni. Kaikki muut miehet ovat olleet vaan miehiä, enkä siis ole nähnyt heissä niin mitään sen erityisempää kuin naisissakaan.
Ennen miestäni näin vaikka mitä. Nautin nähdessäni hyvännäköisiä miehiä, vaikken mitään sen kummempaa heistä ajatellutkaan. Mieheni jälkeen kaikki muuttui neutraaliksi ympärilläni.
Eikä minulla tule olemaan edes vapaa-aikaakaan vuosiin. Omasta elämästä pitää uopua kokonaan.
Miehen ei. Hän saa kaiken.
Olen niin hemmetin katteellinen sille pirulaiselle jota vielä kehtaan rakastaakin. Olen vihainen ja pettynyt siihen että en ollutkaan hänelle "se oikea". Itse asiassa olen vihainen siitä että mieheni ei viitsinyt tehdä juuri mitään suhteemme eteen ja kehtasi vielä syyttääkin minua siitä.
No niin kun en minä kelpaa muuhun kuin pitämään kodista ja lapsista huolta ja antamaan "pesää".
En minä muuhun kelvannutkaan.
Ja vituttaa se että edes haikailen hänen peräänsä. Mitä minä hänestä enää tahdon?
No onhan minulla sentään tämä pieni vauva kainalossa, mutta toisaalta olisi helpompaa toipua erosta ilman häntä.
Olisi paljon helpompaa kun ei tarvitsisi huolehtia muusta kuin itsestään, mutta ei minua silti kaduta yhtään.
Välillä kyllä erehdyn ajattelemaan niin, mutta olen elänyt elämäni onnellisimpia vuosia vaikka ne eivät aina olekaan niin tyydyttäviä olleet. Se tässä satuttaa että enää ei olekaan sitä tulevaisuutta josta mieheni kanssa puhuimme ja menneisyyttemmekin oli miehelle vain jotain muuta kuin onnea.
Jos tätä ei olisi, en tuntisi tätä tuskaakaan. Siksi erehdyn välillä toivomaan että en olisi sitä ja tota tehnyt elämässäni.
Ei menneelle voi mitään, mutta tulevalle voi edes jotain. SIksi minä päätinkin suhteessamme rakentaa eteenpäin, mutta se ei riittänyt koska mies näki asiat toisin.
Nyt kamppailen sen kanssa miten selviän eteenpäin. En halua katkeroitua kokonaan, enkä muistella pahalla niitä vuosia jotka olivat kuitenkin kaikesta huolimatta täynnä onnea ainakin minun puoleltani, mutta nehän ovatkin vain minun tunteitani.... Ei kai minun tarvitse mustata tuntemuksiani vain sen vuoksi että rakkauteni ei tuntenut samoin?
Ja tämä pieni enkeli sylissäni... Kyllä minä tunnen ilon hetkiä kun saan olla hänen kanssaan.Toivottavasti ne kantavat tämän kaiken ylitse...
Hänellä on koti valmiina, Ihmisiä jotka auttavat häntä tarvittaessa ja muulloinkin.
Hän on hyvännäköinen, eikä välitä minusta ja hän siis löytää jos haluaa uuden kumppani tuosta vain.
Minä jään "yksin"
ja joudun asumaan pienessä yksiössä vauvan kanssa, kunnes saan jostain isomman asunnon tilalle.
En ole vielä muuttanut ja tässä mietinkin miten saan kämpän siihen kondikseen että sinne voisi muuttaa. EI ole autoa, eikä juuri ketään joka voisi auttaa. Ei ole varaa hommata autoa, eikä ole varaa palkata ketään auttamaan. Kaiken joudun hoitamaan itse vauva kainalossa.
Tulevaisuus näyttää yksinäiseltä, sillä minä tuskin kelpaan kenellekkään ja vaikka kelpaisinkin, niin kykenenkö edes ihastumaan kehenkään?
En ole vuosiin nähnyt ketään muuta kuin mieheni. Kaikki muut miehet ovat olleet vaan miehiä, enkä siis ole nähnyt heissä niin mitään sen erityisempää kuin naisissakaan.
Ennen miestäni näin vaikka mitä. Nautin nähdessäni hyvännäköisiä miehiä, vaikken mitään sen kummempaa heistä ajatellutkaan. Mieheni jälkeen kaikki muuttui neutraaliksi ympärilläni.
Eikä minulla tule olemaan edes vapaa-aikaakaan vuosiin. Omasta elämästä pitää uopua kokonaan.
Miehen ei. Hän saa kaiken.
Olen niin hemmetin katteellinen sille pirulaiselle jota vielä kehtaan rakastaakin. Olen vihainen ja pettynyt siihen että en ollutkaan hänelle "se oikea". Itse asiassa olen vihainen siitä että mieheni ei viitsinyt tehdä juuri mitään suhteemme eteen ja kehtasi vielä syyttääkin minua siitä.
No niin kun en minä kelpaa muuhun kuin pitämään kodista ja lapsista huolta ja antamaan "pesää".
En minä muuhun kelvannutkaan.
Ja vituttaa se että edes haikailen hänen peräänsä. Mitä minä hänestä enää tahdon?
No onhan minulla sentään tämä pieni vauva kainalossa, mutta toisaalta olisi helpompaa toipua erosta ilman häntä.
Olisi paljon helpompaa kun ei tarvitsisi huolehtia muusta kuin itsestään, mutta ei minua silti kaduta yhtään.
Välillä kyllä erehdyn ajattelemaan niin, mutta olen elänyt elämäni onnellisimpia vuosia vaikka ne eivät aina olekaan niin tyydyttäviä olleet. Se tässä satuttaa että enää ei olekaan sitä tulevaisuutta josta mieheni kanssa puhuimme ja menneisyyttemmekin oli miehelle vain jotain muuta kuin onnea.
Jos tätä ei olisi, en tuntisi tätä tuskaakaan. Siksi erehdyn välillä toivomaan että en olisi sitä ja tota tehnyt elämässäni.
Ei menneelle voi mitään, mutta tulevalle voi edes jotain. SIksi minä päätinkin suhteessamme rakentaa eteenpäin, mutta se ei riittänyt koska mies näki asiat toisin.
Nyt kamppailen sen kanssa miten selviän eteenpäin. En halua katkeroitua kokonaan, enkä muistella pahalla niitä vuosia jotka olivat kuitenkin kaikesta huolimatta täynnä onnea ainakin minun puoleltani, mutta nehän ovatkin vain minun tunteitani.... Ei kai minun tarvitse mustata tuntemuksiani vain sen vuoksi että rakkauteni ei tuntenut samoin?
Ja tämä pieni enkeli sylissäni... Kyllä minä tunnen ilon hetkiä kun saan olla hänen kanssaan.Toivottavasti ne kantavat tämän kaiken ylitse...
Vastaukset 4
Vanhimmat
pyydä apua. Jos ei sulla ole ketään omaista, ystävää tai kumminkaimaa ota yhteyttä mll:llaan. jos sieltä joku tulis jelppimään. J jos uskallat kaikista uhkailijoista huolimatta, ota yhteyttä sossuun. Sossu järkkää sulle rahaa autoon ja kuskiin, kun oot sitkeä. Ilmeisesti ei ollukaan tarkoitus tammikuussa muuttaa ???
Rutistus ja halaus sinulle rakas ihminen... ihanasti osaat kirjoittaa tunteistasi ja toivon että löydät ihmisiä ja kumppaninkin joka sinua oikesti rakastaa ja tukee elämän kolhuissa. Ei kenenkään kuuluisi olla yksin eikä ketään tulisi kohdella noin kun ainoa rikos mihin on syyllistynyt on rakkaus. Asuisitpa täällä Vaasassa niin olisin mielelläsi ystäväsi. Tarinasi muistuttaa paljon omaani vaikka minulla "onnellisempi loppu" tarinassani onkin... silti ymmärrän mitä tarkoitat tuon saman läpi käyneenä,... koskaan en ole vain osannut itseäni yhtä hienosti ilmaista kuin sinä. Voimia sinulle ja pienelle lapsellesi:)
Olen käynyt osittain saman, tosin minä jäin kotiin asumaan lasten kanssa eikä minun tarvinnut lähteä rakentamaan siinä mielessä elämää uudelleen. Kun tulee petetyksi niin elämältä erällä tavalla putoaa pohja ja tuntee itsensä hyvin ala-arvoiseksi ihmiseksi. Tulee mitätön olo kun ei ole "pystynyt pitämään edes miestä itsellään", itsetunto tippuu jonnekin syvälle ja tulevaisuus näyttää mustaakin mustemmalta. Tuntuu ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta. Mutta siitä se elämä lähtee sujumaan kun ei anna itsesäälille valtaa vaan päättää pärjätä. Vaikeita hetkiä tulee, kyyneleet valuvat ja välillä vihaa ex:ää niin paljon ettei voisi edes kuvitella että niin paljon voi vihata jotain ihmistä. Samalla käy läpi eroon johtaneita syitä, löytää puutteita myös itsestään ja huomaa että vaikka itse olisi toiminut täysin oikein niin eroa ei kuitenkaan olisi vältetty. Ja kun ollaan tässä pisteessä että myöntää eron olleen oikea ratkaisu niin silloin alkaa eheytyminen. Pikkuhiljaa huomaa olevansa nainen, haluaa näyttääkin naiselta ja alkaa kiinnostua myös ympärillä olevasta elämästä. Lapset vie toki paljon aikaa ja ei voi samalla tavalla mennä ja tulla kuin sinkut mutta kyllä sitä välillä pääsee vähän tuulettumaan. Elämästä lapsen/lasten kanssa on mukavaa ja onnellista kun tekee työtä sen eteen.
Voimia sinulle! Toivottavasti löydät jostain apua ja pääset keskustelemaan tunteistasi. Keskustelut ystävien kesken oli minulle tärkeitä ja tuntui hyvältä kun oli muutama olkapää jota vasten itkeä.
onko sinulla siis asunto jo valmiina mihin sinun tulisi muuttaa?
Sanoppa neuvolassa tilanteestasi..Neuvolan perhetyöntekijä on sitä varten että se auttaa ja tarvittaessa hoitaa vauvaa jos sinulla on jtn menoa. Jos sulla on asunto jo katsottuna, voit vaikka pyytää että hoitaisi sen verta että pääset sinne siivoamaan muutamaks tunniks..ja kun siivoustavarat on siellä, on helppo pukata lapsi vaunuihin ja kun se nukkuu, ehdit siivota. Ja jos lapsia on vielä niin vauva ettei liiku, siihen vaan sitteriin istumaan/kantovälineeseen kun siivoat. Joissain kunnissa on myös muutaman euron /tunti maksavia hoitopaikkoja, meidän kunnassa joka ti ja pe 9-13. taitaa isteasiassa olla MLL:n järjestämä. Hoitajat em paikasta maksavat kuitenkin n.8e/h ja siihen tulee muitakin kuluja, verot ja kaikkea..me ei sitä käytetä vaikka varmasti hyviä hoitajia onkin.
Pikkutavaroita pystyt viemään repussa ja vaunujen alla, vähän kerrallaan. Useimmissa kunnissa pääsee bussiin vaunujen kanssa ilmaseks.
Soita sossuun ja pyydä saada aika sinne. Sanot tilanteesi ja kerrot ettei sinulla ole muuttoapua eikä rahaa vuokrata autoa. Ehkä pystyvät auttamaan jos oikeasti olet rahaton.
Voin vakuuttaa että juuri vauva auttaa sinua jaksamaan ja jatkamaan. Lapsi pakottaa pysymään arjessa kiinni, ettei voi hautautua peiton alle ja masentua ja auttaa varmasti pääsemään lapsen isästä yli. Pyydät exääsi auttamaan sinua muutossa. Jos hän on se kuka erosta on päättänyt niin hän auttakoot myös sinua pääsemään jaloilleen. Jos hänellä on auto, hän tulkoon kanssasi kantamaan tavaroita autoon..
Ja miten niin olet yksin lapsen kanssa? Onhan hänellä isäkin, jolla myös on täysin yhtä suuri vastuu lapsesta kuin sinullakin. Myös hänen tulee ottaa lapsi luokseen, säännöllisesti. Toki vauva-aika on rankkaa koska lapsi on niin riippuvainen sinusta, mutta jos exäsi ottaisi vaikka päiväksi kerrallaan muutaman kerran viikossa, niin se helpottaisi sinuakin. Pullosta tulee maitoa ihan yhtä hyvin kuin sinun rinnoistasikin ja ei ole väliä vaikka isä olisikin laittanut vahingossa vaipan väärin päin..Etkä anna periksi. Lapsi on teidän yhteinen ja yhdessä olette sen päättäneet hankkiakin (oletan) joten hänen pitää lasta myös nähdä. Ihan jo lapsen itsensäkkin takia. Missä vanhempasi muuten ovat? Mikseivät he voi ottaa lasta? Tai lapsen toiset isovanhemmat? Vaikk aolettekin miehesi kanssa eronneet, ette koskaan pääse toisistanne täysin eroon, koska teillä on lapsi kenen takia joudutte olemaan tekemisissä, sam apätee miehen sukulaisiin. Voit mielestäni ihan hyvin pyytää myös exäsi vanhempia katsomaan lasta sen aikaa kun muutat tai jos tarvitset omaa aikaa.
Ymmärrän täysin kaiken sen kivun mikä tulee kun tuntuu että on heitetty kaikki hukkaan ja unelmoitu. Meillä oli mieheni kanssa vaikeat muutama vuosi ja eroa pyöriteltiin ja mietin ihan samoja asioita.
Mutta muista, ei sinun tarvitsekkaan saada ketään tai ihastua kehenkään ennen kuin olet valmis. Voit olla täysin tyytyväinen elämääsi vaikka sinulla ei miestä olisikaan ja vaikka eläisit vuosia ilman ihmisisuhteita niin se ei tee muuta kuin hyvää. Ja kuten ylläoleva kirjoittikin, kun erosta pääsee yli, haluaa näyttääkkin naiselta ja tavata muita ihmisiä ja kun pääset aloittamaan elämääsi ja saat sen raiteilleen, on varmasti välillä rahaa palkata joku hoitamaan lasta, jos et häntä isovanhemmille tai isälleen jostain syystä saa.
Meillä on miehen kanssa suht pitkä liitto takana ja kun asiat kävi vaikeaksi, minulla oli pieni ihastus entiseen koulukaveriini. Juttelimme puhelimessa ja txtailimme ja suunnittelimme että tapaamme jossain vaiheessa..silloni aloin laihduttamaan ja meikkaamaan ja ajattelemaan ulkonäköäni enemmän. Emme tosin kerenneet näkemään ja ihastus on jo mennyt ohikin, mutta esimerkkinä, jossain vaiheessa sitä vaan saa sen olon että NYT alko mun naiseus..ja sitä paitsi... ei pikkulasten äitien tarvitsekkaan aina jaksaa huolehtia ulkonäöstään..minä ainakin olen välillä ihan rennosti vaikka tukka hapsottaa ja housuissa on haarusta ihan rikki :D
Voimia sinulle, olet varmasti kaunis ja älykäs nainen mutta ette vain jostain syystä kuuluneet toisillenne. Hyvä että asia tuli ilmi nyt, ettei enemää vuosia kerennyt tuhlautumaan ;)