Yksilönoikeuksien puolustaminen Kymessä heijastuu Perussuomalaisten kannatuksena tasaisesti kokomaassa. Lähennellään jo demarien ja keskustan kannatuslukuja osa syynä ammattiraakkujat pitää jatkuvasti Perussuopmalaisten kannatusta yllä.
15,4 § suosio
kannatus
9273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oli tuloksesta nostettu oleelinen esille eli Perussuomalaisten jatkuva nousu kepun ja demareiden tontille.
Kotkassa kannatus on valtakunnan keskiarvon yläpuolella ja lähentelee demareita.
Persujen toimintaan mukaan niin, että voisi vaikuttaa asioiden esille tuomisessa. Viimeksi vaalien alla olitte vielä pienpuolue jolloin en arvannut tulla kysymään leimaantumisen pelossa.
eli oletko loikkari kun pelkäät leimautumista, pieni puolue on vieläkin. eihän se ole suurempi vaikuttimissa edelleenkään, kannatus on noussut mutta suurempi vasta ensi vaalien jälkeen.
mutta olen pikkuhiljaa etsimässä itselleni poliittista kotia jossa minunkin mielipiteitä arvostetaan. Uusien tuttavuuksien kanssa on ollut mukava keskustella ja tutustua kasvavaan joukkoon.
Näillä tempuillasi olet taas nostanut Persujen kannatusta uusille lukemille.
Sanoi TV ssä demaripuolueen pitää muuttua vapanpaan suuntaan, kuin Perussuomalaiset. Aika käy vähiin enään 100 päivää muuttua uskottavaksi puolueeksi, kuin Perussuomalaiset.
SMP ja Perussuomalaisista oikea analyysi kahdesta Suomen kansan rakastavasta isänmaallisesta puolueesta. Peruslähtökohta oli ja on kansan syvienrivien kunnioittaminen ja ennen kaikkea vastaan ottaa heiltä päivänpolitiikan hulet ja murheet eteenpäin vietäväksi päätöstä tekeviin laultkuntiin, kunnanhallituksiin, kunnanvaltuustoihin, eduskuntaan ja ministeriöihin.
Kansan syvätrivit kyllä vastaa äänillään, jos joka tilanteessa teet luottamustyötä nöyränä heidän ehdoillaa. Se on sitä parhainta demokratiaa mitä luottamusmies voi antaa päätöksenteon paikalla vaikka edustaisit siellä yksin.
Arto Hirvonen
Miten politiikka muuttuisi, jos kuunneltaisiin vain kansan syviä rivejä.
Ei rakennettaisi enää muita, kuin hoivakoteja vanhuksille.
Kaikki muut paitsi koulutus ja vanhusten ja sairaanhoidon kustannukset kutistettaisiin.
Tilanne räjähtäisi käsiin.
Kaikki huomaisivat, että persut ovat ajaneet Suomen kaikkein ikävimpään tilaan kautta aikojen.
Ja kaikki tämä vain populismin syytä.