Suur-Turku tulee, Hirvensalossa kaavaongelma.

Turun luonnollinen kasvusuunta on saaret mm Hirvensalo, Kaarinan ja Raision suunta. Nyt hallinto-oikeus eväsi 15000 asunnon kaavan Hirvensaloon.

Paineet kuntaliitoksille kasvaa, sillä Turun pohjoinen alue on liian kaukana mm Paattinen 20km, Tortinmäki 30km., lisäksi Ruskon lentokenttä ja Topinojan kaatopaikan saasteongelmat katkaisee Turun kaupunkirakenteen, niin ettei ole luontevia rakennuspaikkoja lähellä, esim Raisio ja Kaarina on lähempänä kuin Moisio jonne nyt rakennetaan paljon.

Eli muodostettava suurkaupunki johon kuuluu koko työssäkäyntialue, tai ainakin Raisio, Rusko, Lieto, Kaarina ja Turku.
Silloin joukkoliikenne ja kaikki kaavoitukset helpompi järjestää. Syntyvä isompi kaupunki on vahvempi ja vetovoimaisempi kuin haaskaava tilkkutäkkikylä, jossa palvelut ei toimi.
Mutta Turun ensin laitettava omatalous kuntoon ja sitten naimakaupoille..
19350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kova olet asiaasi selvittämään joka kunnan sivuilla...Mene töihin tai hoitoon dille!!!!!

Äänestä
  • et ymmärrä kuin sukuelimistä, hyvää v2011 silti.

    Äänestä

Kuinka monta asukasta pitää alueella asua, jotta voidaan puhua suurkaupungista? Mielestäni ainakin 500 000 eli puoli miljoonaa. Turulla on vielä siihen piiiiitkä matka. Turun alueellahan asuu vain noin 300 000 asukasta, siis melkein puolet lisää tarvitaan Suur-Turun muodostumiseen. Sama juttu Tampereella.

Äänestä
  • Nykyinenkin tarpeettoman suuri kuntayksiklö kannattaa jossain vaiheessa jakaa pienemmiksi ja tehokkaammiksi kunniksi. Tilastojen mukaan kunta on tehokkaimmillaan, kun asukkaita on 10 000 - 40 000. Tuosta voi helposti vetää johtopäätökset, miten Turkua keskuksena tulee kehittää.

    Rakentamissuunnat ovat taas selvillä, kun vilkaisee vähän karttaa. Muualla EU:ssa rakennetaan ratojen varteen! Pysäkin ympärille 10 000 asukasta ja se erotetaan omaksi kunnakseen.

    Turun (keskustan) kaavaa tulee kehittää kaupunkimaisena. Ruutukaava tulee kehittää, kuten nyt tapahtuu linja-autoaseman seudulla. Missä vaiheessa muuten nykyinen linja-autoasema siirretään rautatieaseman kupeeseen ja nykyinen kortteli rakennetaan?

    Äänestä

  • Entinen turkulainen kirjoitti:

    Nykyinenkin tarpeettoman suuri kuntayksiklö kannattaa jossain vaiheessa jakaa pienemmiksi ja tehokkaammiksi kunniksi. Tilastojen mukaan kunta on tehokkaimmillaan, kun asukkaita on 10 000 - 40 000. Tuosta voi helposti vetää johtopäätökset, miten Turkua keskuksena tulee kehittää.

    Rakentamissuunnat ovat taas selvillä, kun vilkaisee vähän karttaa. Muualla EU:ssa rakennetaan ratojen varteen! Pysäkin ympärille 10 000 asukasta ja se erotetaan omaksi kunnakseen.

    Turun (keskustan) kaavaa tulee kehittää kaupunkimaisena. Ruutukaava tulee kehittää, kuten nyt tapahtuu linja-autoaseman seudulla. Missä vaiheessa muuten nykyinen linja-autoasema siirretään rautatieaseman kupeeseen ja nykyinen kortteli rakennetaan?

    Viiden kunnan turha vaatima pyrokratia pienenenee, kun on yksi hajautettu tehostettu hallintayksikkö, samoin kulut.
    Totta on, että mitä pienempi kunta, niin se toimii se lähempänä ihmistä, mutta kunnallisvero on silloin 25äyriä ja firmat ja työpaikat katoaa halvempiin maiemiin.
    Turun ruutukeskusta lähes täynnä, mutta tilaa on reunemmalla.
    Rautatieasema siirretään joskus linja-autoaseman viereen, -jos siirretään, siellä on tilaa. Nykyinen rautatieaseman seutu on täynnä ja ahdas..
    Suur-Turusta tulee hyvä ja houkutteleva mesta, kun Turun palveluja, ja infastruktuuria käyttävät kunnat jättää vapaamatkustajan roolin ja aletaan tekemään turunseudusta Suomen kakkos-cityä.

    Äänestä

  • korvenääni vk kirjoitti:

    YLE TURKU:Puheensa lopuksi Mikkola nosti esille yhteiskunnan kahtiajakautumisen.

    - Turku on hyvä paikka olla ja asua. Kuitenkin tiedämme, että kaikkien kohdalla tämä ei pidä paikkansa. Hyvä ei jakaudu tasaisesti. Karkeasti jaotellen väestö jakautuu menestyjiin ja köyhiin. On häpeä, että Turussa on edelleen 500 asunnotonta.

    ---------------
    Eri sortin tummille kyllä kämppiä riittää!

    Äänestä

  • ilman asuntoa??????? kirjoitti:

    Jos loiset ajettaisiin kotimaihinsa, niin jokainen turkulainen asunnoton saisi heti vapautuvan asunnon.

    Äänestä

  • ilman asuntoa??????? kirjoitti:

    YLE TURKU:Puheensa lopuksi Mikkola nosti esille yhteiskunnan kahtiajakautumisen.

    - Turku on hyvä paikka olla ja asua. Kuitenkin tiedämme, että kaikkien kohdalla tämä ei pidä paikkansa. Hyvä ei jakaudu tasaisesti. Karkeasti jaotellen väestö jakautuu menestyjiin ja köyhiin. On häpeä, että Turussa on edelleen 500 asunnotonta.

    ---------------
    Eri sortin tummille kyllä kämppiä riittää!

    humanitääriset tulijat ok. kotimaan heikoimpien hätä poistettava.
    lukekaa jussi halla-ahon plogi turku.

    Äänestä

  • korvenääni vk kirjoitti:

    Viiden kunnan turha vaatima pyrokratia pienenenee, kun on yksi hajautettu tehostettu hallintayksikkö, samoin kulut.
    Totta on, että mitä pienempi kunta, niin se toimii se lähempänä ihmistä, mutta kunnallisvero on silloin 25äyriä ja firmat ja työpaikat katoaa halvempiin maiemiin.
    Turun ruutukeskusta lähes täynnä, mutta tilaa on reunemmalla.
    Rautatieasema siirretään joskus linja-autoaseman viereen, -jos siirretään, siellä on tilaa. Nykyinen rautatieaseman seutu on täynnä ja ahdas..
    Suur-Turusta tulee hyvä ja houkutteleva mesta, kun Turun palveluja, ja infastruktuuria käyttävät kunnat jättää vapaamatkustajan roolin ja aletaan tekemään turunseudusta Suomen kakkos-cityä.

    Olisikon noin: "Viiden kunnan turha vaatima pyrokratia pienenenee, kun on yksi hajautettu tehostettu hallintayksikkö, samoin kulut..."

    Jos todellisuus olisikin noin, niin kaikki olisi hyvin. Silloin Suomessa ei tarvittaisi kuin yksi kunta. Suuriin kuntiin syntyy kuitenkin vääjäämättä moniportainen, tarpeeton byrokratia. Kuntayksikkö on tehokkaimillaan, kun asukkaita on 10 000 - 40 000.

    Tuo rautatieaseman siirto lähemmäs nykyistä linja-autoasemaa voi olla hyvä idea. Miten lentoasema liitetään siihen? Satama ei ole haaste, koska sinne kulkee jo raiteet.

    Turun seutukunnasta tulee houkutteleva, kun tehtävänjako kuntien välillä saadaan selväksi. Turun tulee olla kaupunkimainen keskus, jonka on kyettävä palvelemaan koko aluetta.

    Äänestä

"Turun luonnollinen kasvusuunta on saaret mm Hirvensalo"

Mihinkähän tämä "totuus" perustuu?

ns. Linnankaupukiin on tulossa 10.000 -15.000 asukkaalle koteja, lisäksi on Skanssin alue, Maarian ympäristö (minne on tehty yhdessä Liedon kanssa osayleiskaava) ja täydennysrakentaminen jne. Saaria ei tarvitse rakentaa ja saadaan monta kymmentä tuhatta uutta asuntoa. Turha kuvitella, että Turkuun muuttaisin pilvin pimein ihmisiä. Työpaikat kun ovat pääkaupunkiseudulla.

Nytkin aika moni turkulainen käy pääkaupunkiseudulla töissä (ja siellä on kakkosasunto).

Jos olisi tehty kunnon nopea juna (ja suorempi rata), niin kuin Japanissa ja Ranskassa, missä supernopeat junat kulkevat ihan omilla raiteillaan (päätepysäkki olisi voinut olla Kupittaa eikä pääasema, niin Helsinkiin voisi päästä vajaassa tunnissa.

Ja kuka Turun kanssa haluaa yksiin, kun täällä on sellainen hallinto ja sekoomuksen ja sosiALIdemokraattien yksinkertainen enemmistö, ettei niillä on mitään tajua mistään.

Äänestä
  • Turun keskustasta pitäisi muodostaa uusi kaupunki, nimeltään Turku City.

    Kakskerta olisi oma kuntansa lähisaarineen ja nimenä Turun saaristo.

    Turku Cityn ympärillä olisi Turun mlk eli Turun maalaiskunta. Siellä olisi myös Mamu City alakesakus eli entinen Varissuo.

    Kauemmat alueet, kuten Paattinen ja Maaria joutaisi palauttaa ennalleen omiksi kunnikseen.

    Äänestä

  • Nykyaikaa! kirjoitti:

    Turun keskustasta pitäisi muodostaa uusi kaupunki, nimeltään Turku City.

    Turulla on sekä kaavoja että tyhjiä asuntoja kaikille halukkaille, niin rakentajille kuin asunnottomillekin. Saarille on viime vuoiskymmenien aikana saanut rakentaa jokainen halukas. Toki on ollut varattava hieman aikaa erilaisten lupuien hankkimiseen, mutta aina ne ovat hellinneet ennemmin tai myöhemmin.

    Oikeat asunnottomat ovat eri asia. He eivät halua asua tavallisten kansalaisten tapaan. Useimmat käyttävät kaiken saamansa rahan muuhun ja asuvat mieluummin erillään yhteiskunnasta vaikkapa metsiin kyhätyissä tilapäisrakennelmissa. Vaikka jättäisimme kaikki muualta muuttaneet asunnotta, samat, pääsääntöisesti alkoholisoituneet asunnottomat olisivat silti ilman asuntoa. Älköön syytettäkö väärää puuta!

    Äänestä

  • Nykyaikaa! kirjoitti:

    Turun keskustasta pitäisi muodostaa uusi kaupunki, nimeltään Turku City.

    Kakskerta olisi oma kuntansa lähisaarineen ja nimenä Turun saaristo.

    Turku Cityn ympärillä olisi Turun mlk eli Turun maalaiskunta. Siellä olisi myös Mamu City alakesakus eli entinen Varissuo.

    Kauemmat alueet, kuten Paattinen ja Maaria joutaisi palauttaa ennalleen omiksi kunnikseen.

    Pohjola ja Raunistula mm. on Maariankuntaa.

    Turku jää melko pieniksi jos naapurikunnilta rosvotut alueet palautetaan.

    Äänestä

  • Sehän sopii kirjoitti:

    Pohjola ja Raunistula mm. on Maariankuntaa.

    Turku jää melko pieniksi jos naapurikunnilta rosvotut alueet palautetaan.

    Ei kannata palauttaa, vaan lohkoa omiksi kunnikseen siten, että kussakin kunnassa on tehokkaaksi todettu 10 000 - 40 000 asukasta. Seutuhallinto, jonka tärkein tuote on yleiskaava, on sitten ihan oma lukunsa. Sen tehtävä on katsoa suuret linjat.

    Äänestä

  • Isot linjat!!! kirjoitti:

    Ei kannata palauttaa, vaan lohkoa omiksi kunnikseen siten, että kussakin kunnassa on tehokkaaksi todettu 10 000 - 40 000 asukasta. Seutuhallinto, jonka tärkein tuote on yleiskaava, on sitten ihan oma lukunsa. Sen tehtävä on katsoa suuret linjat.

    Mitä suurempi kokonaisuus, sitä enemmän tulee pyrorgatiaa ja sitä kaempana päätöksentekijät on lopullisesta toiminnasta ja sitä pahemmin pihalla asioista.

    Onhan se nähty. Turussahan asiat on kaikkein eniten päin persettä.

    Äänestä

Kun kerran Raisiota ja Kaarinaa ei tiiviimpi yhteistyö kiinnosa, niin unohdetaan ne ja annetaan näivettyä niiden suuntien. Antaa kaupungin kasvaa pohjoiseen, jossa on hyvin tilaa ja erinomaiset kulkuyhteydet, ratakin valmiina, jos sitä halutaan käyttää.

Moisiosta on 10km kaupuntkiin, nopeampaa siltä tulee keskustaan kuin Raisiosta.

Äänestä
  • Lisää veronmaksajia, vähmmän väkeä byrokratiaan,, vetovoimaa,, 250 000-300 000 ihmistä. silti täällä on enemmän väkeä 1km2 kuin tampereella. turun seudun väen identiteetti on turkulainen,

    Äänestä

  • Turku isonee kirjoitti:

    Lisää veronmaksajia, vähmmän väkeä byrokratiaan,, vetovoimaa,, 250 000-300 000 ihmistä. silti täällä on enemmän väkeä 1km2 kuin tampereella. turun seudun väen identiteetti on turkulainen,

    Ympäristökuntia kun ei vähääkään kiinnosta ryhtyä kaksikielisiksi, sen vuoksi Turku ei saa vapaaehtoisia kumppaneita naapureistaan ennen kuin kielilaki muuttuu. Parempi olisi pilkkoa Turku naapureiden kesken sellaisiin palasiin että mikään niistä ei olisi enää kaksikielinen.

    Äänestä

  • Yrittäkää ymmärtää kirjoitti:

    Ympäristökuntia kun ei vähääkään kiinnosta ryhtyä kaksikielisiksi, sen vuoksi Turku ei saa vapaaehtoisia kumppaneita naapureistaan ennen kuin kielilaki muuttuu. Parempi olisi pilkkoa Turku naapureiden kesken sellaisiin palasiin että mikään niistä ei olisi enää kaksikielinen.

    Paree olis jos kunnista tulisi ainakin kolomekielisiä. Suuri osa kansainvälisestä kanssakäynnistä tapahtuu muulla kuin ruotsin- tai suomenkielellä. Samalla liitosrytinällä katukyltitkin voisi muuttaa ainakin kolmelle kielelle ja sen lisäksi venätäksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

korven ääni. kirjoitti:

Turun luonnollinen kasvusuunta on saaret mm Hirvensalo, Kaarinan ja Raision suunta. Nyt hallinto-oikeus eväsi 15000 asunnon kaavan Hirvensaloon.

Paineet kuntaliitoksille kasvaa, sillä Turun pohjoinen alue on liian kaukana mm Paattinen 20km, Tortinmäki 30km., lisäksi Ruskon lentokenttä ja Topinojan kaatopaikan saasteongelmat katkaisee Turun kaupunkirakenteen, niin ettei ole luontevia rakennuspaikkoja lähellä, esim Raisio ja Kaarina on lähempänä kuin Moisio jonne nyt rakennetaan paljon.

Eli muodostettava suurkaupunki johon kuuluu koko työssäkäyntialue, tai ainakin Raisio, Rusko, Lieto, Kaarina ja Turku.
Silloin joukkoliikenne ja kaikki kaavoitukset helpompi järjestää. Syntyvä isompi kaupunki on vahvempi ja vetovoimaisempi kuin haaskaava tilkkutäkkikylä, jossa palvelut ei toimi.
Mutta Turun ensin laitettava omatalous kuntoon ja sitten naimakaupoille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu