Paha ihastus :((

Ihastuin mieheen joka haluu vain seksiä! Olen lähes varma tästä, mutten silti pääse yli tästä miehestä.. :'(

Häneltä tulee niin kauniit sanat ja olen myyty ;(
21008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä sitten? Ehkä välillenne kehittyy jotain herkkää ajan myötä..

Äänestä

Olen 23v nainen, ja samassa jamassa kuin sinäkin. Ihastuin kesällä mieheen, ja tapailimme muutamia kertoja. Mies sanoi alusta asti, ettei etsi seurustelukumppania, ja minä vakuutin vain haluavani olla hänen kaverinsa. Salaa toivoin hänen tunteensa muuttuvan ajan kuluessa. Aikamoista itsepetosta.
Jossain vaiheessa sitten päädyimmekin sänkyyn, ja ihastukseni vain paheni. Lopulta mietin häntä yötä päivää ja odotin kuumeisena häneltä viestiä tai jotain muuta yhteydenottoa. Tapailimme edelleen, ja aloin jo nähdä muka merkkejä siitä, että miehen tunteet minua kohtaan olivat muuttuneet. Lopulta en kestänyt enää, vaan kerroin miehelle kaiken. Kävi kuten olin pelännytkin; hän ei tuntenut samoin minua kohtaan. Olin maassa pitkän aikaa ja katkaisin toistaiseksi välini häneen.
Ajan kuluessa pääsin hänestä jossain määrin yli, ja tein sen virheen, että otin häneen uudelleen yhteyttä. Kerroin ihastukseni olevan menneen talven lumia, niin kuin se oikeastaan olikin. Tapasimmekin pari kertaa, eikä välillämme tapahtunut mitään. Kerran sitten erehdyin kutsumaan hänet luokseni ja siinä sitä taas oltiin. Nyt olemme nähneet pari kertaa, ja kummallakin kerralla harrastimme seksiä. Huomaan että olen jälleen koukussa tähän mieheen, enkä tiedä mitä tekisin. Jotenkin haluan pitää hänet lähelläni, mutta silti haluaisin hänestä eroon...Tiedän huijaavani itseäni ajattelemalla hänen ehkä joskus ihastuvan minuun. Koska olen aika varma, ettei niin tule koskaan käymään. Hän väittää tykkäävänsä minusta muutenkin, eikä tapaile minua vain seksin vuoksi. Mutta en minä sentään ihan tyhmä ole..(tai no, taidanpa ollakin). Onneksi olen muuttamassa pois paikkakunnalta lähiaikoina, joten se luultavasti ratkaisee ongelman puolestani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorimussukka kirjoitti:

Ihastuin mieheen joka haluu vain seksiä! Olen lähes varma tästä, mutten silti pääse yli tästä miehestä.. :'(

Häneltä tulee niin kauniit sanat ja olen myyty ;(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu