Lipuu vanha vuosi muistojen rantaan,
hetkiä menneitä vielä muistellen.
On uusi saapunut vanhan kantaan
täynnä tuulia uusia puistellen.
On lunta paljon, mahtavasti
talven kauneutta korostain.
Raketit lentää korkealla taitavasti
uutta-vuotta juhlistain.
Toiveita salaisia uudenvuoden
yksinäisenä itselleen kuiskaillaan.
Elämään iloa onnea hyvää tuoden
vuosivuodelta aina toivotaan.
Kiitos Runonurkan ystäville
kirjoittajille ja lukijoille.
Runot nää omintakeiset
ovat kuin parhaat makeiset.
Ei ole kirjoiteltu suotta
oikein hyvää uutta vuotta!
Jatketaanhan hyvää juonta
ja isketään runosuonta.
Toivoo Tulenlieskat
hetkiä menneitä vielä muistellen.
On uusi saapunut vanhan kantaan
täynnä tuulia uusia puistellen.
On lunta paljon, mahtavasti
talven kauneutta korostain.
Raketit lentää korkealla taitavasti
uutta-vuotta juhlistain.
Toiveita salaisia uudenvuoden
yksinäisenä itselleen kuiskaillaan.
Elämään iloa onnea hyvää tuoden
vuosivuodelta aina toivotaan.
Kiitos Runonurkan ystäville
kirjoittajille ja lukijoille.
Runot nää omintakeiset
ovat kuin parhaat makeiset.
Ei ole kirjoiteltu suotta
oikein hyvää uutta vuotta!
Jatketaanhan hyvää juonta
ja isketään runosuonta.
Toivoo Tulenlieskat
Vastaukset 53
Vanhimmat
Vanha vuosi kumarainen
arkistojaan sulkee,
katsoo taakseen mietiskellen
hiljaksensa kulkee.
Pieni haikeus mieltä painaa
vaan ei huolet haittaa
Muttei aikaa pysäyttää saa
uusi vuosi koittaa.
Nuori uljas uusi vuosi
ovesta jo astuu,
Vanha vuosi hyvästelle
silmäkulma kastuu.
Saman taivaankannen alla
tähtiin katsellaan
tähtien lailla lennetään
toiveet ja haaveet
elämän taakat
niiden huomaan uskotaan
tähtisilminä toisillemme
tähtinä omassa elämässämme .
uusia, toiveita vanhoja
kaikkiin ei sanat riitä
mut toiveista uusin,
myös vanhin, aina mielessä,
kun ois sisimmässä,
mielenrauhaa ihmisen,
vois olla toive ikuinen.
Vuosi uusi toivottaa;
toivoa ei heittää saa
aina täytyy uskoa, kun
itse on itsensä vartija
myös toivettensa toteuttaja.
Hitaasti tulee parasta
usko, toivo, toteuta.
Hyvää mieltä,
terveyttä,
lämpöä sydämen
lämpöä elämään eläinten.
Toive ystävyydestä
sen kestävyydestä
läpi elämän.
Hyvää lämmintä kesää
hymyn riittävyyttä
sanoja kauniita enemmän
huolta toisistamme pitäen.
Hiljainen on vuoden alku tää
väsyneetkö juhlinnasta.
Runosuoni voisko yllättää
aivoja vähän ravistelemasta.
Tuttuja lienevät tapaamassa
ympärillä kahvipöydän.
Hauskoista sattumista haastamassa
varmaan teidät löydän.
Jospa mietteet tulevista
ajatuksia muovaa.
Harrastuksista mukavista
aikaan saa luovaa.
Kertoisimmeko runon lailla
mieleen mitä juolahtaa.
Runonurkka runosia vailla
postia joko pöydälle juoksuttaa.
Käynnissä on vaihe
hukassa runon aihe
sekin vuoden vaihde
raitella moni vaihde
jumissa,lumessa ja jäässä
mutta kumiakaan en nyt löydä
tähän runoni nyt saakin jäädä.
Täällä ei onneksi,
kukaan kerro.
Teitkö huonon runon
vai vallan mainion.
Niin sitä uskaltaakin,
vetäistä virren,
vaikka auringonpimennyksestä.
Ei se taitojaan ,
savon suunnalle virittänyt.
Vain vähän hämärteli.
Etelässä ihmeitään näytti,
ja valojaan vilkutteli.
Outoa on, ei lintukaan laula,
ei luonto liiku.
Vain hiljaisuus........
Mistä runooni sanat löydän?
Istunko vain taakse pöydän,
kirjoitan sanoja peräkkäin,
tolkkua siitä en näe lain.
Runonhan pitäisi olla luova,
aatosta, paatosta mieleen tuova.
Eipä nyt taida löytyä suonta,
mistä runoa tänne vois juontaa.
Istun ja yritän aivan suotta,
ei löydy aihetta, ei ole juonta.
Tulihan pätkä vaikerrusta,
runoa ei, vaan kaikerrusta.
Vuosi vaihtunut on pakkassäässä
nuttu niskassa ja hattu päässä,
ulos lähtiessä oltava on aina
ettei kylmä sua sairastumaan laita.
Huurtuu silmälasit ulkosalla
kärsii silmät vettä vuotamalla,
sormenpäissä tunto katoaa
poskipäitä viima koskettaa.
Lisää lunta luvattu taas on
talonmieskin aivan onneton,
kun on aurattuna pihamaa
samantien se hiekkahunnun saa.
Koivujen ohuet oksat kimaltelee
vaaleana hohtavana.
Männyt ja kuuset vihertää
lumen kirkkaan alta.
Pienet pensaat oksissaan
hopeanauhaa kantaa.
Hopeisena valkoisena
polkua kapeaa varjostaen
kuin sadun talvi kirjaa,
kaunista, kuiskaa hiljaa.
Tuuli kasailee lunta
valkeana on maa.
Talven valtakunta
kaunis lumenmaa.
Lunta,lunta vaan
harson valkoisen heittää.
Saa hiutaleet tanssimaan
harmaat kivet peittää.
Lenkkipolun reunaseilla
timantteina lumi kimaltelee.
Kuu pilven keulasella
silmää iskee, hymyilee.
Liian nopeaan aika juoksee,
mihin vielä ehtinee.
On vaikea mukana pysyä,
voiskohan siltä kysyä,
josko hidastaisi tahtia.
Aivan äsken juhlittu,
joulusta yhdessä iloittu.
Viikkoja sitä valmisteltu,
innolla juhlaa odoteltu.
Lapset pukista puhuivat,
lahjoja kovasti odottivat.
Ilosta silmät loistivat,
kynttilät kodeissa syttyivät.
-Ja sitten yks`kaks`kaikki ohi on,
se kaikki kesti vain tuokion.
Turhalta tuntuu nyt touhu tuo,
vain pienen hetken ilon suo.
Ei tässä auta murehtia
eikä mennehiä kaipaella.
Mukaan vaan täytyy kiirehtiä,
päivien keralla pysyä.
Tammikuuta aloitamme,
Nuutin päivän odotamme.
Sitten joulu siivotaan,
laatikkoihin pakataan.
Sanonpahan lopuksi,
tavaksi jo tulleeksi:
Hyvää Yötä runoilijoille
ja joka paikan kulkijoille.
Pakkanen män pyllylleen
ja vettä taivas viskoo.
Luistinrata pihapolku
ei säässä tolkkuu.
Aamu pakkasen herättää
sateen selättää,
päivällä sakkeena pyryttää,
jojona kaikki yllättää.
Riimit ja soulit
kaikki jo koulit
räppänä pulputti
hyppeli kirjain
soitteli tuuli
päivän on huuli
tuo eu:n kuuri
mummolla jatsaa
piikkarit alla
vilisee päässä
näin joka säässä
tiainen tervehtii tuolla
tsip tsip oon täällä.
Laiskotellen, joutenollen
kuluu päivä pitempikin
hyvin kuluu touhutenkin
joutuisasti lyhyt päivä
näitä tässä mietiskellen
sanan laitan toisen perään
mietteistäni kohta herään
ulos liukkaasti mä lähden
edes liukkauden tähden
sisällä en jaksa olla.
Lumi tienoita peittää
tuuli ujeltaa vaatteissa.
Pienipakkanen poskipäitä
kauniisti punerruttaa.
Tammikuu jo puoliväli
kevättä kohti matkustaa.
Pirteyttä mieleen iskostaa
kevättä jo väki odottaa.
Päivä perjantain harmaana aukee
toinen silmä on ihan raukee
toista pitää raollaan tikku
siinä ihan pikku
veitikka kimaltaa
hyvvää vointia toivottaa,
jokaisen päivän kohdalle
arjelle ja sunnuntaille.
Laulellen ja leijaillen,
laskeutuen verkalleen
lumitähti kaunokainen
pudottautuu hankeen.
Uusi puhdas hiutale tuo
terveisensä kaukaa,
meille silmän ilon suo
talven sadun taikaa.
Säde kirkas auringon
ehtii kylmään maahan,
meille suoden nautinnon
nyt unelmoida saadaan.
Maassa kylmän pohjoisen
riemu lasten raikuu,
rinteestä mäen lumisen
lasten äänet kaikuu.
Väki varsin ootteli aulassa
oli takit jo naulassa.
Synttärisankarista tietoo ei,
mihin hakija hänet vei.
Ovi eessä kun aueta pamahti,
sankari silmät suurina huudahti.
Onnen toivotuksia sateli
liikutuneena hän heitä katseli.
Lahjat halaukset lämpimät
eessä ihanat ystävät,
teki päivästä ikimuistoisen
ja hetkestä onnellisen.
Tuulee, pyryttää, katoilla lumivuoret,
tiet, polut kadonneet lumen alle.
Aurat piilossa tai myyty tarvitsevalle,
vanhat lapiot varret poikki työtään kaipailee,
kolat kaikki piiloonsa hautautuneina.
Aamulla tukos oven ulko ja sisäpuolla,
harjan huisketta, suun tuisketta.
Yöpyryn jäljet poistettu lakaisulla
takana kinoksien piilosella.
Kuin peitto lämmin kevään tullen katoaa
on lumi kaunis , myöskin suojaavaa.
Se meille jotakin myös opettaa
näin toimii luonto, Luojamme
on kevään airut myöskin suojamme.
Se linnut , laumat ruokkii jälleen kerran
jos ymmärtäisimmekin himpun verran.
Kuink' onkaan suurta, missä elää saamme
niin yhä kalliimpi ois oma maamme.
On isät maamme meille raivanneet
ja monen äidin hellät kyyneleet.
Kun isät tuupertuneet ovat,
peltoihin, sotiin kun työt on olleet liian kovat.
Siis maata tätä emme millonkaan
voi laata rakastamasta silloinkaan,
kun moni kansa hakee meiltä turvaa
ja leivästämme palan murtaa.
Ei tienneet isämme kuink meidät luotiin
me emme kääntyneetkään moneen muotiin.
Vaan kautta sukupolviemme
me raukkoja koskaan olleet emme!
Vavahtaen aalto nouti
minut keinutti syleilyyn
kuin kivusta vaikersin hetken
ja etsin sinua vain
mutta aallon harjalle nousin
ihanaan herkkyyteen
sylini tunsi joka solun
veren poltteessa antauduin
sen riemussa koin jo hurman
sen tarvitsin niin pian
ja jälleen uuden aallon
minä tunsin nousevan
ja onnesta hymyilin vainen
niin ihanan täysin olin nainen.
Tammikuu puolivälissä
lämpö kuin keväässä.
Lätäköissä kengät kastuu
pitää katsoa mihin astuu.
Kieli suun keskellä astellaan
hangen päällä luistellaan.
Paripäivää tätä kestää
pakkasta kun ei voi estää.
Kevään tulon maistiaset
keskitalven on paistajaiset.
Minä tässä mietin
piirtäisinkö kortin,
vai kirjoiitaisinko runon
ystävänpäivä pian jo on.
Mitä siihen laittaisin
kukkiako taittaisin,
kera runon piristävän
ilahdutellen ystävän.
Muodossa hyvän muiston
sanoihin saisinko luiston.
Miettien ajatus kirkastuu
hymyyn ystävän suu avautuu.
Aikaa vielä on miettiä tätä
en muistamista jätä.
Ystävyys on rikkautta aitoa
ja elämän ravitsevaa maitoa.
Aina on ajatus aikaa ystävälle
ei se jää erikoispäivälle.
Mukava on muistaa kortillakin
ja viettää hetki kahvillakin.
Yössä pimeessä
ajatukset pyörii ympyrää,
uni matkustanut avaruuteen
alla ratkaisemattoman mietteen.
Aamu kai helpottaa
unta hetken tarjoilee
sitä toivon ja uneksin.
Minäpä kierrän ajastinta
ja kytken saunani päälle.
Puhtaana kun on selkä ja rinta
Aurinkoa odottelee varmasti moni
vaan vielä ne lupasivat lunta.
Saattaapi kestää vieläkin tovin
nään siitä varmaankin unta.
Unessa kun rannan hiekalle kuljen
niin järvi se sinisenä hohtaa.
Niityltä kukkasia sylihini suljen
enhän tiedä kenet siellä kohtaan.
Aurinko laski jo metsän taa
ja kuutamo kultiaan valaa.
Kotiinhin käännyn jo vaeltamaan
mutt' huomenna lähdenkin kalaan.
Jäi puuttumaan:/ empä lähde järven jäälleI
hyppäs bittitaivaalle!
On lunta tulvillaan
tuo meidän pihamaa,
puiden oksat taipuilee
siellä taakassaan.
Lunta vaan, lunta vaan,
siellä tupsuttaa.
Talvi valtaa pitää saa,
mutta päättyy aikanaan.
Joulukuusi loistossaan,
on jälleen onnessaan.
Sai jälleen uuden elämän
tuolla puitten keskellä.
Lintuset, lintuset
tirskuu oksilla,
kuusen oksat taipuilee
ja lunta putoilee.
Pikkuinen on mummon auto soma
ja aivan mummon ikioma.
Käyntiin kottero hurahtaa
kun avainta reijässä kurnuttaa
ei vaan, kun vääntää avainta oikeaan
jo kone käyntiin hurahtaa.
Oli yks kerta, teki kottero oharin
väänsin avainta pihassa marketin,
vaan kuului kerran, pari, naks ja naks
sai tehdä mummo uudemmaks,
päivä ohjelmansa tarkoin laaditun.
oli edessä uusi lista tuntematon.
Känny kädessä soittaa apua,
nyt tarvitaisi johtoja,
joilla auton käynnistää
tai pian on jäässä nenänpää.
Tuli mies nuori paikalle
johtoja asensi pellin alle
mummo avainta väänsi suu mutrulla
loistavaa, jo käynnistyi kottero kaapelilla.
Kiitos ja kumarrus ja pikkasen mania
käteen miehelle antoi, mut ei halia.
Apua saa taas kun tarvitaan,
lupasi mies, hymy huulillaan.
Nukkuu kaupunki vielä untaan,
näitä aamuja kuinka rakastankaan.
Jänöjussi ainoa liikkuja lienee,
se hyvän aatoksen saa mieleen.
Miten kaunista voikaan talvi olla,
sitä kyselen, käsi sydämellä.
Näin aamulla tunttuu kuin yksin oisin
katselen, nautin, näin muillekin soisin.
Mieleen hiljainen kiitos liitää,
tätä rauhaa sois muillekin voivansa siirtää.
Miten hyvä on meillä olla täällä,
kotimaan kauniissa pakkassäällä.
En mihinkään tätä vaihtaa vois,
ei sieluni kannel muualla sois.
Katse paikoillaan viivähtää
se kinoksiin lumien jää.
Muistoja lapsuuden ajan
kun teimme lumimajan,
mua menneestä muistuttaa
ne pakkasleikit naurattaa.
Kohtisuorassa talojen savut
liitereissä pinossa lavut,
joita perheenpää hakkaa
ettei takasta lämpö lakkkaa.
Lapset puut sisään kantoi
oman panoksensa antoi.
Suksenkärjet tökkäs kinokseen
en huomannut niiden suoristuneen.
Isä sitoi sukset vastakkain,
tiilikivet painoksi kärkiin vain.
Takan taakse yöksi laittoi
aamulla hiihto taas maittoi.
Eivät tee kärjet tenää
painojakaan ei tarvi enää.
Lasten kirkkaat äänet herätti
muistojen talven lumet selätti.
Aika mennyt silloin tällöin palaa,
uusi ne taas hyllylle halaa.
Kylmä hiljaa puseroa riipii
sisälle kai on parasta hiipii.
Aikaa kulunut
mikään ei
muuttunut.
Tahi en
ole sitä huomannut.
Ehkä se on
liian tavanomaista.
Päivät samaa,
aivoissa lie lamaa.
Sää vain oloaan
vaihtelee,
tänään pakkasta
huomenissa suojasta.
Arvoitukset vähissä
samaa on, entistä.
Aurinkoiseen taivaan sineen
hyvä on nyt katsahtaa.
Hetkeks nousta riemulliseen
vapauteen puhtaanpaan.
Nuijat ne kolisee ja jokunen sapeli
paskat vain lentäen roiskuu.
Joukossa sentään jokunen epeli
iskulauseet vain toistuu.
Hankeen jos saisi tuon yhen ämmän
tekisin siitäkin vetreämmän.
Kieli sais jäädäkin pakkaseen
lumipallolla nenään nakkasen.
kaikki huono lyriikka
kumpuaa vilpittömästä tunteesta
puhtain mielin vilpittömästi
osallistun runonurkan huonoon tai hyvään
väliäkö hällä
tällä
runolla vilpittömällä.
on löytänyt Vili ja Vekku
kumpainenkin melkoinen kettu.
Tuimasti toistansa puolustaa
oikeaa kantaansa laajentaa.
Niin se menee elämän lait
huomannut sinäkin oot sen kait?
Kauniskin päivä voi pilveen kääntyä
toinen voi uupua, jopa ihan nääntyä.
Yhdessä taittavat taivalta kurjaa
suorinta tietä, omaansa nurjaa.
Nurja puoli jokaisen oma,
piilossa kuoren alla kova
täällä rakoilee nurja puoli
jo tulee esiin se kurja huoli,
monet sen kaataa, suomien toisia
voivat he matojen lailla loisia.
Hyöty käytössä iilimadot
puhdistavat ja putsaavat pahat raot
imevät pois pahaa verta
voisivat myös palstalla käydä joku kerta...
Monta kaunista sanaa
ajatuksia juhlistaa,
mielialaa kohottaa
ja omaa itsetuntoa.
Ajatus kaunis ja hyvä
lukijan ilolla täyttää,
ikävälle kieltä näyttää.
Runonurkka ei ketään
moiti, ei arvostele
ei pahasti aattele.
Ilo on runoa
hyvää ajatusta
Ihan suru on puserossa
kivalla palstalla jossa
uskalsi vapaasti kirjoittaa.
Niellä saa ja anteeks antaa
kuinka kaunan jaksaa kantaa.
Kuka sellaisest vois pitää
vääryyden siementä jos itää.
Niinkuin riivaaja se toimaa
kehnokurja toisii soimaa.
Ruotsalaisii vallan vihaa
löydy ei nyt yhtään pihaa
jossa siitä iloittais
pois kun joskus vaeltais.
Syty pyhä tuli armon
saisi raukka uuden tarmon.
Nousta alennuksen suosta
alkais uutta rataa juosta.
Pääsis alkuun uuden koiton
ihmisyyden hengen voiton.
Ymmärtäis nyt edes Luojaa
apuun pyytää hyvän tuojaa.
Pienen pieni sydämeni
itsestänsä iloitsee.
Monta hyvää ystävääkin
riemumiellä muistelee.
Päivän koitto, uuden soitto
edessäni kaikuilee.
Uuden aamun raikas koitto
tunnen- nyt jo aukenee.
Aurinko kultasiipi
runoihin hiipii
valoa lämpöä sanasiin
iloa sanasiin pieniin
kevään tunteen
hauskan siementä kantaa.
Pikku jänö nöpö nenä
kuusen alta katselee.
Tassullansa hankeen uppoo
mustikanvarpuja napostelee.
Huomenna on pajunkuorta
lähdettävä etsimään.
Lunta on kuin monta vuorta
selviänkö ensinkään.
Aamuks riittää rehut nää
oottaa en voi enempää.
Muuten laihaks menen vallan
ei se tykkää hurmuri Allan.
Pupu turkin puhdistaa
silkkikorvat ojentaa.
Tassun väliin painaa pään
ehkä vielä kevään nään.
Unta näkee nurmikoita
elo silloin vallan toista.
Hypellä saa riemuissaan
pikku häntä heiluu vaan.
Ruokaakin on yllinkyllin
kullan kanssa yhtäpyllin.
Onnemme me koetaan
pesuetta hoivaillaan.
Siinä nukkui värjötteli
kevääks muuttuu kohta keli.
Aamun valo niityn laitaa
näyttää pitkää pajuaitaa.
Litisee lätisee tänään
huomenna kitisee ja rätisee.
Jojona säätilat kulkee
ja on kyllä kovin julkee.
Yksitoikkoista ei lain
arvuuttelua vain.
Helminä jää kiteet loistaa
kevään muistoa toistaa.
Aamulla silmät aukee
illalla taas kiinni raukee.
Koira kuorsaa vieressä
ihana olla nyt ja tässä.
Runoja on vaikee keksiä
sulosointuja ei oo mielessä.
Arkisia asioita vaan tarjolla
mielessä muita ei haikailla.
Tiaiset puistossa titittää
kuntelemaan niitä mielellään jää.
Takoi tikka runkoa männyn
hetken katselin, pois siirryin.
Kotiin palasin, muistojani kertailin.
Hyvä olla Suomessa
kotimaassa, rakkaassa.
Punaisena ilta onko se aurinkon silta
luntako lisää hiissaa maahan yhä.
Voi vuorilunta, eikä ole unta,
helmikuu, vettä tihkuu ja pakastaa.
Helmikuussa paljon tapahtuu
ilmakin väliin sakkaantuu on lumenmaana
pian kevät on jo onnekkaana ihminen.
Pieni hiiri pesässänsä
poikuetta synnyttää.
Pikkunenä kärjestänsä
ähkyst' vähän väräjää.
Syntyi yks' ja syntyi toinen
pian on kasa aikamoinen.
Pikkuturkit kuivuneet
emon viereen uinuneet.
Kiire kova nisää löytää
mitä tuokin aina töytää.
Emo lämmin kallellaan
pikkuvatsat pullollaan.
Irtoaa jo nisä suusta
lunta putoo lisää puusta.
Heinikossa lumen alla
pääse ei nyt paha halla.
Taivas pilvenä
mieleni harsokuvat
pois sini välke
Enkä allekirjoita asiaa, luin vain otsikon.
Itse ei ole koskaan kirjoittanut yhtään runoa, silti olen välillä hyvin masentunut.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Runoilijat joutuivat mielisairaalaan 20 kertaa useammin kuin muut/1135263640637
oli ennen meitä
täällä eläneitä
runoilijoita vuosilta varhaisilta
hyvä on mieli parhaimmilla
kun runoja lykkää
tavuista tykkää.
Hiivattiin ajattelu sairaudesta
meillä taidetta tehdään Runoudesta...
Jos mieli tekee piirasta
on kokkia paras kehua.....
Sairautta lienee monenlaista,
kuka sitten kertoo siitä.
Runot, novellit ja samanlaista
myös maalaukset eikä ehkä riitä.
Hulluuttako käsityöt ja luovuus
entä sanonnot entisajan.
On aika mennyt entinen, on aika uus
ja ihana on kutsu luovuuspajan.
Mikä sitten hulluutta sairautta
ikäväksi kävisi elo ilman tekemistä.
Siis luovuus on sydämen vaurautta
tyhjyyden suuren kitkemistä.
Runo viihdyttää, mietityttää
mukava ajatusten retki.
Jos kovin ne naurattaa ja ihmetyttää
on ollut silloin hyvä hetki.
onko aitaa lainkaan
paras laidun ilman aitaa
aina vihrein ruoho aidan takana
mutta nythän ei ole lainkaan aitaa
kas pakana, yhtä vihreätä ruoho
joka puolla, täällä että tuolla.
Vehmasta on vehreys
mielen hyvä eheys
vaikka joskus harmaaks vetää
ei se haitata voi ketään
Lupsakoita tunnelmia
niille meillä aina sija.
Jokunen jos sairastuu
syynä lienee jokin muu
rakkautta lääkkeenä
hellyysvaippa kääreenä.
Meidän joukkon kyllä mahtuu
masennuskin silloin haihtuu.
Halauksen lämpimän
tässä sulle lähetän
Kutsu kuului langanpäästä
huolimatta lumisäästä.
Mennään ulos jotakin syömään
siinä sitten tarinaa lyödään.
Tullaan kohta hakemaan
lunta katolta sakeanaan.
Talo jo huojui sanoi hän
nauraa saan kohta enemmän.
Kiinalaista vai merenrantaa?
Vastauksen pitkätikku antaa.
Sellaisina kuin ollaan vaan
hienostella ei laisinkaan.
Ystävyys lapsesta kestänyt on
miehensä vallan verraton.
Ei tiennyt lapsi syntyissään
miksi tänne tuli elämään.
Toive isän ja äidin hän on
oma perhe unohtumaton.
Lapsi perheen hoivassa
kasvaa ajan vauhdissa.
Rippikoulu oven aukaisee
aikuisuuteen laukaisee.
Uusi polku, uusi työ
opiskelun mieleen lyö.
Ammatti, itsenäisyys koittaa
se vastukset voittaa.
Työ kun taakse jää
ja lapset jatkaa elämää
on hetki seesteinen
taakse jäänyt polku entinen.
Elämän polut mutkalliset
hyvät, jopa tuskalliset,
elon elämän poluille luo
muistoja menneitä tuo.
Elämä antaa rakkautta, elämä
se polut monet selvittää.
Kiitos kun täällä saa viivähtää
siitäkin, jos ollut on ikävää.