Vauva- ja lapsiblogeja on netti pullollaan, samoin kuin äitien ja isien täyttämiä keskustelupalstojakin. Mutta harmittavan vähän on tarjolla faktaa äitipuolten ajatuksista ja kokemuksista. Sen sijaan fiktiota ja ennakkoluuloja on tarjolla senkin edestä. Asiaa korjatakseni ja väärinkäsityksiä oikaistakseni ryhdyin kirjoittamaan blogia äitipuolen näkökulmasta. Tervetuloa tutustumaan äitipuolen maailmankatsomukseen: http://katariinawares.blogspot.com/
Ei me niin pahoja olla kuin sadut antaa ymmärtää.
Ei me niin pahoja olla kuin sadut antaa ymmärtää.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Työstäessäni blogiani, heräsi mielessäni kysymys. Mitä äidit ajattelevat lapsiensa äitipuolista? Onko yhdelläkään äidillä äitipuolesta hyviä kokemuksia? Entä mikä meni vikaan? Kertokaahan tuntemuksistanne, niin pääsen ajatuksissani taas eteenpäin :)
Itse vierastan suuresti noita puolitermejä, en ole mieheni lapsille äitipuoli, lapseni ei ole mieheni lasten velipuoli, koska heissä ei ole samaa verta. Toki jos olisin mieheni kanssa lapsen tehnyt olisi hän sisarus niin omalleni kuin mieheni lapsille. Mutta sitten itseasiaan.
Omalla exälläni on ollut eromme jälkeen yksi vaimo (josta erosi) ja yksi naisystävä. Minua ei kiinnosta mikään muu kun se, miten he käyttäytyvät lastani kohtaan asiallisesti eikä lapseni ajattele että olisi epätoivottu isänsä luona, isän vaimon/naisystävän takia.
Itselläni ei ole pahaa sanottavaa kummastakaan. Olin todella pettynyt kun exni avioliitto kariutui, koska lapseni todella piti hänen vaimostaan. Nykyinen tyttöystävä ei ole yhtä pidetty lapseni puolelta, mutta hän kohtelee lastani asiallisesti, siispä minulla ei ole mitään häntäkään vastaan.
Se mitkä pelisäännöt ja elämäntavat isän luona on, siitä päättää muut kuin minä.
Exni on ex syystä, mutta tottakai toivon ettei hänen tarvitse elää yksin, ja mikäs sen parempi kun että hänellä on kumppani joka hyväksyy myös lapseni.
Minun ex-puolisoni on itsekeskeinen tapapettäjä,joten hänen uudet suhteensa ovat jääneetkin aika lyhyiksi..
Yhden naisen kanssa onneksi,sillä hän oli 20 v opiskelijaneiti,joka inhosi olla lapsen kanssa,ei oikeastaan halunnut lasta nähdäkään.Tätä asiaa en ymmärtänyt,miksi piti sitten seurustella paljon vanhemman miehen kanssa,jolla lapsikin on..
Pidempi suhde oli todella mukavan naisen kanssa,johon lapsikin tutustui ja myös tykästyi.Vaikka oli itse lapseton,osasi kuitenkin ajatella lapsen näkökulmasta asioita,ajatteli asiaa myös minun vinkkelistäni.Tämän naisen myötä lapsi sai uuden harrastuksenkin,johon sitten uusikon kanssa vuoronperään tai yhdessä lasta veimme.Meillekin muodostui ystävyyssuhde,koska hänen ei tarvinnut olla epävarma minun suhteeni eikä minun hänen,oli helppoa.
Toivoin todella että ex-mies olisi ymmärtänyt pitää vehkeensä housuissaan..mutta ei,suhde päättyi n.puoli vuotta sitten. Tämä nainen käy minun ja lapsen luona edelleen vierailuilla,ja on lapselle tärkeä ihminen.
Ehkä nämä esimerkit selittävät sitä,ettei kyseessä olisikaan puhtaasti äiti/äitipuoli tai ex/nyx -määritelmät,vaan että puhutaankin ihmisistä itsestään.
Toisilla riittää egoa olla "äitipuoli" ilman kehiteltyjä kilpailutilanteita,toisilla riittää sitä jopa olla miehen exän ystävä.Toisilla ei vaan riitä,ja kun halutaan kuitenkin se mies,niin soditaan sitten menneisyyttä vastaan.
Minä en ole koskaan ex:ni nykyistä avovaimoa tavannut; ehkä se tulee eteen esikoisen rippijuhlissa parin vuoden päästä. Hänestä en voi sanoa juuri mitään sillä kaikki tietoni hänestä perustuu lasten kertomaan. Ja sitä kertomista on todella vähän, he ovat kertoneet vain sen minkä kokevat tärkeäksi kertoa. Isäänsä he tapaavat muutaman kerran vuodessa joten siinä mielessä "äitipuoli" ei ole kovin tiivis osa lasten elämää. Hän on mukava ja viihtyy lasten kanssa sen hetken kun lapset isällään ovat.
Lapseni näkevät isänsä uutta vaimoa aika harvakseltaan.Kohtelee heitä ystävällisesti,mutta viileästi,josta lapseni minulle kommentoivat.Ei puhu ilkeästi eikä näkyväst kohtelei heitä huonosti,mutta lapset vaistoavat,jos eivät ole ihan suuresti tervetulleita tai jos uudesta vaimosta olisi mukavampaa jos eivät olisi tulleet.
Olen avomieheni lapselle isän kaveri,en tunne tarvetta olla mikään äitipuoli,lapsella on ihan hyvä ja mukava äiti omasta takaa.Tänne avomiehen puolelle on mukavat välit,ollaan yhteyksissä ihan ystävyyspohjalla muutenkin suht tiiviisti.Suhtaudun siis lapseen kuten muihinkin lapsiin,meille on aina lupa tulla,joskus tulee jotain pientä sanomista esim.rajojen asettelusta,mutta mielestäni se on ihan tavallista perhe-elämään kuuluvaa.Kuitenkin uskon,että lapsi tuntee itsensä tervetulleeksi.
Kiitos kaikille vastauksista... keräisin infoa sieltä sun täältä ja ehkä nyt ymmärrän vähän paremmin, mitä äitipuolit ajattelee, tai sitten en. Mutta yritän ainakin. Omia ajatuksiani kirjoittelin blogiini :)
vie plokisi noille perhepalstalle ja avioeroa miettiville, etteivä ainakaan pelkän kyllästymisen takia vaihda kumppania. pitkä loma tilalle.
Kunnioitan ja arvostan häntä lastensa äitinä ja mieheni entisenä vaimona. Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa hänestä. Siitä huolimatta haluan pitää etäisyyden ja selvät rajat. En halua elää missään suurperheessä, jossa kaikki ovat yhtäpataa. Joillakin se voi onnistua. Itse en edes koe tarvetta siihen. Elän mieheni kanssa ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat aina tervetulleita meille. Pidän, suorastaan rakastan heitä jokaista. En silti tarraudu heihin. Kunnioitan myös miestäni siitä, ettei hän ole koskaan puhunut pahaa sanaa lastensa äidistä. Erittäin fiksua.
tässä avitan sen verran, että ei miehesi lapset olekaan omillesi veli- tai siskopuolia, vaan uusveljiä tai -siskoja. Eri asia. Velipuoli on sellainen, jolla toinen vanhempi on sama. Uusveli on sellainen, jolla on sama koti, mutta eri vanhemmat.
me käytämme uusveli termiä. Siskopuoli on sen sijaan kaikille ihan vaan sisko. Äiti- ja isäpuoli nimityksiä käytämme muissa yhteyksissä, mutta puolison lapset kutsuvat meitä etunimellä ja omat lapset äidiksi ja isäksi.
Positiivisesta blogistasi huolimatta, maailma on pullollaan niitä ikäviäkin äitipuolia. Kirjoituksesi ei lohduta lainkaan niitä lapsia, jotka ovat joutuneet ikävämmän kohtelun kohteeksi. Lähinnä se pahentaa, kun huomaa mistä on jäänyt paitsi.
JOUTAIS JO PAKKOHOITOON....
Blaa blaa sensuroi ja terrorisoi työkseen palstalla... hehkuttaa omaa onneaan mutta kirjoitustyyli kertoo kaikkea muuta kuin onnellisesta ihmisestä.
Blaa blaa on lapsellinen jälkeen jäänyt typerys jonka hoivissa ei soisi yhdenkään lapsen joutuvan kasvamaan.
Ylläpidon tehtävä olisi poistaa tuo terroristi palstalta... kyllä täällä saa esittää muitakin mielipiteitä kuin uusio-emäntien kehua.
tehtävä ois poistaa sinut palstalta lissu-rukka.
Olet säälittävä ihmisenkuvatus, hyi hitto!
Olen mies ja naimisissa, tasapainoisessa sellaisessa. Sinun viestistäsi taas välittyy kaikkea muuta kuin tasapaino.
Jospa kyseessä olisikin ensimmäisessä avioliitossaan oleva onnellinen äiti, joka kertoilisi positiivisia ajatuksiaan.
Hyökkäisitkö heti hänen kimppuunsa siksi, että hyvän äidin kirjoitukset eivät yhtään lohduta niitä lapsia, joilla on huono äiti?????????
Erittäin outo ajatustapa. Taitaa olla happamia pihlajanmarjoja sinunkin pussissasi.
Erittäin hyvä blogi. Pidän erityisen paljon kirjoistustyylistäsi ja siitä kuinka puet asiat sanoiksi.
Toivon lukevani lisää.
Itse olen avoliitossa miehen kanssa jolla on 4-vuotias tyttö. Elämä on joskus uusioperheessä melkoisen sekavaa ja se herättää jos jonkinnäköisiä ajatuksia. Ei ole aina helppoa olla "äitipuolen roolissa" ja mukauttaa elämäänsä uusioperheen kuvioihin.
Ihanaa lukea että en ole ajatusteni kanssa yksin. Samoja asioita olen miettinyt usein, mitä blogissasi kirjoitat.
Blogisi on erittäin ainutlaatuinen. Kiitos sinulle!
Onpa mukavaa, että blogini on ainakin toisille tullut tarpeeseen ja löytänyt uusia lukijoita. Kaikillahan tilanne ei suinkaan ole sama kuin minulla ja ihmisten tuntemukset ovatkin aina yksilöllisiä. En siis edes kuvittele olevani yleinen "äitipuolien äänitorvi", vaan kirjoitukseni edustavat omia mielipiteitäni ja ajatuksiani. Näin ollen, en usko olevani sen enempää väärässä kuin oikeassakaan.
Edellisessä kirjoituksessani pohdiskelin äitipuolena olemisen vaikeutta, kun minulle kerrottiin, että sen pitäisi olla helppoa: http://katariinawares.blogspot.com/
Kävin lukemassa Blogisi,ihan kelpo mietintää!
Ainoa asia mikä pisti silmään "pahasti",oli joulujuhlaa käsittelevässä tekstissä.
"jos olisin kymmenen vuotta vanhempi, reilusti ylipainoinen ja tukassani komeilisi 80-luvun pehmennys, kelpaisin jumppasalilliselle ihmisiä ilman vastalauseita. Eli muistutan jälleen kerran itseäni ensi vuotta silmällä pitäen: älä helvetissä pukeudu hyvännäköisesti, tupeeraa tukkaa tai laita meikkiä - olet tarpeeksi ärsyttävä muutenkin."
Ajattelitko itse näyttää 10 vuoden päästä kuvaamaltasi naiselta?
Onko kaikkien aitojen äitien pakko näyttää tuollaiselta?
On ymmärrettävää nostattaa omaa itsetuntoaan ajattelemalla kaikki 10 vuotta vanhemmat naiset rumina,vanhanaikaisina kehäraakkeina,mutta minusta se on hieman huvittavaa.
Voin kertoa,elämää on nelikymppisenäkin :)
Juu ei, en minä sitä tarkoittanut. Eikä kaikki äidit näytä siltä, ei edes valtaosa, luojan kiitos. Mutta jos minä olisin siinä tilassa näyttänyt siltä, niin se olisi varmasti pehmentänyt laskuani kummasti tuohon tapahtumaan. Sen verran kieroutunut on ihmisluonne.
blogistasi, asiaa!
Ulkonäköasiat ovat tällä palstalla pannassa. Itseäni katsottiin pitkään (ja kierohkoon), kun pukeudun toisin ja näytän erilaiselta kuin ex-vaimo.
Itse olin elänyt pitkään (ura)sinkkuna ja tottunut pukeutumaan näyttävästi ja erikoisestikin. Kyllä minuakin muskarin joulukonsertissa mieheni kertoman mukaan tuijotettiin suu auki. Tuijottajat itse sitä eivät ehkä edes huomanneet, ja itse olen tuijotukseen jo tottunut.
Hienointa kuitenkin oli, että lapsi bongasi minut katsomosta ja lauloi minua kiinteästi tapittaen. Äitinsä touhotti kameran ja videon ja pikkusisaruksen kanssa ja minä sain vain istua, hymyillä, kannustaa ja nauttia esityksestä. Silloin minua ei vielä hyväksytty äidin puolelta, mutta tuo konsertti kertoi, että lapselle olin tärkeä.
Nykyisin, kun yli kymmenen vuotta on kulunut, asiat ovat mallillaan kaikkiin suuntiin.
Näinpä! Onhan se kamalaa jos miehen uusi onkin nuori ja nätti! ;D Tai siis lähinnä omasta kokemuksesta voin sanoa että teiniaikoina kun seurustelu oli sellaista että oltiin pari viikkoa yhdessä ja otettiin erottua heti toinen "poikaystävä" niin kyllä sitä itsekin vilkuili millainen tyttis sillä eksällä on. Ja ah sitä autuuttaa jos poika oli joutunut "tyytymään" rumempaan kuin mitä itse on. Oi niitä aikoja. Jotkut vaan eivät pääse näistä teiniajoista yli..
Itse olen kenties jonkun mielestä nuori äidiksi, ja muutenkin kun olen rock-henkinen ihminen niin meikkaan ja pukeudun vähän erilailla kuin noh, ne noin kymmenen vuotta vanhemmat jotka normaalisti vasta saavat esikoisensa. Kyllähän jotkut saattavat välillä kieroon katsoa, mutta oma on ongelmansa. Täällä kirjoitteli äiti 22v, joka näyttää erilaiselta kuin lapsen muskarikavereiden kolmekylmppiset äidit :D
Enkä sano että kaikki kolmekymppiset pukeutuvat tylsästi, mutta ehkä heillä iän myötä on enemmän itsetuntoa olla meikkaamatta tms. ;)
Tulevalla aviomiehelläni on kolme lasta, ja heistä on tullut minulle tärkeitä perheenjäseniä. Rakkaus on kasvanut ajan myötä ja itsestään, kun olen antanut heille tilaa olla mitä ovat ja itselleni tilaa olla epätäydellinen äitipuoli. Välillä surettaa, etten saa sananvaltaa lapsia koskevissa asioissa, vaikka olen heidän kanssaan paljon ja olen heille tärkeä. Mieheni antaisi minulle kyllä kernaasti paikan pöydässä jossa lasten vanhemmat ja vanhempipuolet keskustelisivat, mutta äitiä ei pöytään saa, vaan hän kieltäytyy ja kieltää minua sotkeentumasta lasten asioihin.
Tilanne on ollut tällainen parisen vuotta, ehkä se muuttuu vuosien myötä. Eniten minua huolettaa lasten tasapaino, kun joutuvat kuulemaan äidin huutoa puhelimeen. Siedän vielä huudon, kunhan lapset eivät joudu sitä kuulemaan. Kun joku heistä tulee kertomaan minulle mitä haukkumasanoja on meistä kuullut, kerään kaikki voimani sanoakseni: "Se ei ole sinun vikasi. Aikuisten riidat ovat tyhmiä." Enkä sano sanaakaan, ainakaan pahaa sanaa, äidistä. Sen on jokainen lapsi ansainnut, oli tilanne mikä tahansa. En kaunistele heille äitiä, mutta näytän arvostusta, vaikka sisimmässäni tuntisin jotain ihan muuta.
Äitipuolella ei ole juridisia oikeuksia lasten asioihin. Mutta jopa lastensuojelulaki tunnustaa sen, että lapsella tulisi olla oikeus tavata hänelle tärkeitä ihmisiä, ja sillä tarkoitetaan juuri isovanhempia, sukulaisia, äiti- ja isäpuolia jne. Usein eronneet äidit ja isät kai ottavat mielellään vastaan avun ja vastuunkannon, jota äiti- ja isäpuolet haluavat ottaa kantaakseen. Meidän tapauksessamme näin ei ole. Mutta annan ajan kulua ja toivon, että tilanne muuttuu. Ja jos ei muutu, niin rakastan lapsia kuten ennenkin, sillä se on tärkeämpää kuin se, hyväksyykö heidän äitinsä minua.