Kun lukee näitä ainaisia haukkumisia ja solvauksia niin näin se vaan on. Onko missään muussa maassa yhtä paljon kateellisia pikku paskiaisia joilla elämässään ei ole muuta tekemistä kun haukkua itseään menestyneempiä ihmisiä? Härskeintä tässä kaikessa on ettei ole mitään väliä onko haukuttava elossa, vasta kuollut tai jo vuosikymmeniä kuolleena ollut. Kaikkia solvataan aivan tasapuolisesti. Hävetkää perkeleet jos osaatte?
Maailman paskin kansakunta
Suomi!!!
4190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tyylistä päätellen Tunkki siellä taas ojentaa kateellisia suomalaisia
Hienoa! Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Vuoden viimeisenä päivänä se viimein saatiin. Joku on meitäkin alempana ja haukkuu meitä ja on meille kateellinen. Meillä on vielä toivoa.
Kommunismi oli aikoinaan Suomessa kaikista länsimaista suosituin puolue. Sopii hyvin sillä kommunismi perustuu pelkästään kateuteen ja Suomessa kateus kiimaakin kovempaa. Suomi, kateellisten kusipäiden maa!
Ei muutaman kusipään takia pidä koko kansaa tuomita, jotain kohtuullisuutta. Siinä olet kyllä oikeassa että vastemielisiä ovat nämä elävien ja kuolleiden pilkkaajat. Heillä lienee mielenterveysongelmia, eivät ole saaneet siihen hoitoa tai lääkitys ei ole kohdallaan.