halusimme tai emme, vaikka meillä ei olisi lainkaan omaa maataloutta eikä siis maataloustukiakaan, joutusimme silti tukemaan muiden EU-maiden maataloustuotantoa! On varmasti kokonaisuuden kannalta kiistattomasti edullisempaa Suomelle harjoittaa omaa maataloutta ja saada EU:lta takaisin osa jäsenmaksustamme maataloustukien muodossa. Tämän ei pitäisi jäädä kenellekään omilla aivoillaan ajattelevalle epäselväksi!
Rusinoiden syöjiä riittää mutta syötävä on
koko pulla..
17127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
-
-
-
asiaa
-..-.-.-.-
Nimenomaan tuo
"saada EU:lta takaisin osa jäsenmaksustamme maataloustukien muodossa"
olisi kannattavaa. Suurimassa osassa EU-maita EU-tukien osuus on 85% tuista ja loppu pieni osa on omista verovaroista rahoitettu. Esimerkiksi Ruotsi, Tanska, Viro niin päättäneet että kannattaa hyödyntää EU-tuki mutta ei kannata rasittaa omia veronmaksajia turhaan lisätuella ja niillä EU-tuen osuus onkin yli 95% tuista.
Meillä sen sijaan EU rahoittaa vain 40% tuista ja 60% eli 1,1 miljardia kerätään omilta veronmaksajilta. Se ei siis ole mitään maksupalautusta vaan lisämaksu maatalouden tukiin. Samalla rahalla voitaisiin mm vanhustenhuolto laittaa paljon parempaan kuntoon.
Tilaa kohti laskettuna..
1 Denmark €19 239
2 Luxembourg €16 151
3 Greece €14 473
4 Germany €13 032
5 United Kingdom €12 267
6 Ireland €9 043
7 Belgium €9 042
8 Sweden €8 802
9 Netherlands €8 034
10 Finland €7 077
Maatakohti laskettuna..
1 France €10 092 million
2 Spain €6 681 million
3 Germany €6 567 million
4 Italy €5 486 million
5 United Kingdom €4 308 million
6 Greece €3 071 million
7 Poland €2 142 million
8 Ireland €1 736 million
9 Austria €1 275 million
10 Netherlands €1 220 million
11 Denmark €1 165 million
12 Belgium €956 million
13 Portugal €951 million
14 Sweden €925 million
15 Hungary €841 million
16 Finland €818 million
Meillä tuet noin 1,9 miljardia per vuosi ja kun tiloja noin 60.000 niin se tekee noin 31.000 euroa per tila per vuosi. Eli tuo esitetty luku
Finland €7 077
ei todellakaan täsmää todellisuuteen.
kuka vie rahani kun maataloustulokin on vain n, 7500 ekua per viljelijä ???
verovaroista, mistä loihditaan kansallinen tuki, syyt mitä eriskummallisemmat sen käyttöönotolle, omavaraisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä!
joita tulisi oman maatalouden loppuessa, nykyisen työttömyyden hoito maksaa n,4 miljardia
Todellisuudessa maatalous kutistuisi, ei loppuisi, työttömiä korkeintaan 30.000 - 40.000 lisää. Jos sitäkään.
on yksin elintarviketeollisuudessa työntekijöitä tai jos niitä eläviä sikoja noilla Ruotsin laivoilla sitten tänne tuotaisiin teurastettavaksi.
Jollakinhan ne atriat ja hkoot on pystyssä pidettävä.
Onneksi taitavat paskat vähitellen kaatua.
atria ja hk taitaa rakennuttaa venäjälle teurastamon, meille tuodaan kohta sikulihaa samoin kun montaa muuta elintarviketta, omavaraisuus aikakausi auttamatta ohi, sitämyöden kansalliset tuet tulee poistumaan!
maksetaan ulkomaille ja omaan pesään paskantajat taputtaa
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194694739569/artikkeli/paattajien perheet saavat s-ryhmalta alennusta ruuasta.html
"Päättäjien perheet saavat S-ryhmältä alennusta ruuasta
Perheenjäsenille tarjotaan etuina esimerkiksi halpoja lomia neljän tähden hotellissa, viidentoista prosentin alennus käyttötavaroista, kolmen prosentin alennus ruuasta sekä S-pankin käyttötilille yhden prosentin korko tavanomaisen 0,1 prosentin sijaan."