Maalämmön vuosituotto - pakkanen vaikuttaa

maalämmittäjä

Minulla on ollut maalämpö kolme kokonaista kalenterivuotta. Vuodet ovat olleet erilaisia, joten lämmöntuottokin on ollut erilaista. Aika iso vanha talo. Tässä kompressorin käyntiajoista laskettu lämmöntuotto:

2008 20207 kWh
2009 24915 kWh
2010 30470 kWh

Erinäköisistä syistä takassa poltettujen puiden määrä on vähentynyt vuosi vuodelta. 2008 poltettiin noin viisi pinokuutiota, viime vuonna ehkä pari.

Miten vuosien erilaisuus on vaikuttanut muiden lämmitykseen?

6

920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalämpöpumppu tuottaa lämpöä todellakin suorassa suhteessa kompressorin käyttöasteeseen. Tämän lisäksi se siirtää lämpöä maasta väliaineeseen (yleensä vesi). Tämän siirretyn lämöenergian laskeminen taas ei olekaan ihan noin yksinkertaista, se kun riippuu paitsi maan lämpötilasta (joka toivottavasti on suhteellisen vakio), myös väliaineen lämpötilasta, joka taas nousee lämmitettäessä ja laskee muulloin. Jos koko järjestrelmä on päällä 24/7, voidaan lämmöntuotanto varmaan arvioida aika hyvin, mutta esimerkiksi yösähköä käytettäessä ei tilanne taida olla ihan niin yksinkertainen.

      Näin väitän. Voin olla väärässä. Saa perustella.

      Ai niin, kerro myös, paljonko on ollut sähkönkulutus vuositasolla maalämpöpumppuun ja lämmityskaudella koko kämppään. Noita arvoja tarvittaisiin myös, jotta lukemissa olisi mitään mieltä.
      Esimerkiksi oma ilmalämpöpumppuni taitaa olla 2kW:n laite, hyötysuhteella 1 se tuottaisi vuodessa lämpöenergiaa maksimissaan mukavat 8760 kWh, tuottamatta silti yhtään mitään.

      • maalämmittäjä

        Maalämpökompressori (pumppu) tuottaa tehonsa mukaan lämpöä kun se käy. Mutta se ei siirrä "sen lisäksi" lämpöä maasta, vaan ottaa tuottamansa lämpöenergian sähköverkosta (kolmannes) ja kaivosta (kaksi kolmannesta). Jos kaivon sijaan on maaputkisto niin maasta.

        Etenkin kaivokäytössä olosuhteet (lähinnä lämpötilat) ovat melko tarkkaan samat ympäri vuoden. Siksi maalämmön tuotetun energian voi laskea riittävän hyvin kompressorin tehon ja vuoden käyntituntimäärän mukaan.

        Ilmalämpöpumpun tehokerroin (ei hyötysuhde) vaihtelee ulkolämpötilan mukaan.

        Jos 2 kW laite tuottaisi 2 kW lämpöä ja olisi päällä yötäpäivää vuoden ajan niin se tuottaisi 2 * 24 * 365 = 17 520 kWh, siis kaksi kertaa tuon laskemasi 8760 kWh.

        Kysyin muiden lämmöntuottoa jotta voisimme vertailla eri vuosien lämmitystarvetta. Et vastannut. Alla sähkölämmmittäjä vastasi varsin asiallisesti. Jos saamme lisää tietoja niin voimme ehkä saada jonkinlaisen yhteenvedon.

      • maalämmittäjä kirjoitti:

        Eikös kaivoon sijoitettu lämpöpumppu olisi vesilämpöpumppu, eikä maalämpöpumppu? Käsitin, että maalämpöpumppu nimenomaan pumppaa lämpöä maasta...

        Kompressori ei ole pumppu. Se on pumpun osa - tärkeä osa toki.

        > Jos 2 kW laite tuottaisi 2 kW lämpöä ja olisi päällä yötäpäivää vuoden ajan niin se
        > tuottaisi 2 * 24 * 365 = 17 520 kWh, siis kaksi kertaa tuon laskemasi 8760 kWh.

        Umm... Joo. Laskin yhdellä kilowatilla... Parempi noin. Tuo lämmöntuotta valojen kanssa jo melkein riittäisikin omakotitalon lämmittämiseen. Sääli tietysti, että jakautuu hieman huonosti lämmitystarve huomioiden.

        Haluaisin edelleen tietää, mitä väliä sillä on, millä sen lämmön tuottaa haluamaasi tarkoitukseen? Varsinkin, kun itse sanot, että lämmöntuotto on vakio ulkolämpötilasta riippumatta.

        Meillä taisi viime vuonna mennä jotain 26 000 kWh sähköä, joista suurin osa lämmitykseen. Erikoinen vuosi kyllä monellakin tavalla, eli en noin korkeasta lukemasta vielä vetäisi mitään sen kummempia johtopäätöksiä.

      • maalämmittäjä
        The_Rat kirjoitti:

        "Eikös kaivoon sijoitettu lämpöpumppu ... "

        Kyllä meidän laitteisto on sisätiloissa eikä kaivossa.

        Kysyin eri vuosien lämmöntuottoa jotta voisimme vertailla eri vuosien todellista energiankulutusta, oli lämmitysjärjestelmä mikä tahansa. Yhden vuoden luvuista muutos ei selviä. Ei oman talon todellinen lämmönkulutus myöskään selviä mistään astepäiväluvuista vaan oman laitteiston mittareista.

        Taitaa olla parempi luopua toiveesta saada asiallisia vastauksia. Kiitos vielä kerran sähkölämmittäjälle.

        Sähkölämmittäjä vertaa koko talvea, elokuusta elokuuhun, varsin havainnollinen vertailu. Nousua oli 44%.

        Itsellä lämpöpumpun lämmöntuotanto elokuusta 09 elokuuhun 10 oli 28083 kWh ja elokuusta 08 elokuuhun 09 oli 23496 kWh. Nousua oli 20%. En osaa selittää eroa sähkölämmittäjän lukuihin. Se on kuitenkin selvää että pakkanen nosti kulutusta kummallakin.

    • sähkölämmittäjä

      (elokuusta-elokuuhun) edellisvuosi 16.000kWh, viimevuosi 23.000kwh, puun poltossa ei ole eroa viime vuonna ehkä vähän vähemmän kuin edellisenä (noin yksi motti).

    • > Miten vuosien erilaisuus on vaikuttanut ...

      turha arvuutella, etsi paikkakuntasi astepäiväluvut ja arvioi käyttöveden lämmityksen osuus. Ammatti-isännöitsijät "peukalosääntönä" laskevat että astepäiväluvun prosentuaalisesta muutoksesta puolet kertoo lämmitystarpeen prosentuaalisen muutoksen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      225
      5250
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5080
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      206
      2797
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      138
      2391
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2012
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1814
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    9. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      315
      1162
    10. Talokauppoja

      Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj
      Suomussalmi
      8
      946
    Aihe