Piipahdin Kuusankoskella.

Karmee mesta

No kauppakeskushan , eli tuo yksi talo oli sinällään ok, eli auton sai lämpimään parkkihalliin. Muuten oli kyllä karsee kylä. Ihmiset vanhoissa toppapuvuissaan ja muutenkin kuin suoraan 1980 luvun Neuvostoliitosta oli elämä.Porukka töllötteli kuin vierasta sikaa, olinkohan minussa sitten vikaa? Se siitä reissusta ja suuntasin autoni takaisin kotiin, eli meille. En viitsi laittaa paikkakunnan nimeä, mutta siellä on järvi ihan rannassa ja kirkko keskellä kylää ja kuuluu nykyisin suuuureen Kouvolaan.

30

1805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auneaamuninen

      on se hyvä että pääsit pois!

    • Vladimir I. Uljanov

      Kuusankoskella osattiin aikanaan arvostaa Neuvostoliittolaista arkkitehtuuria. Jäljet ovat vielä näkyvissä Valtakatuprospektilla. Maisemahan on ihan kuin muinaisesta Neuvostoliitosta. Pitää varmaan lisätä maailmanperintölistalle, etteivät mene hävittämään.

    • täällä asun

      Kyl on sellanen kyläpahanen,että en ihmetele yhtään että valtio ei tänne juuri apurahoja myönnä mihinkää.

      Ihmiset on niin alamaissa ovat kuin zombit. Hirvee paikka asua.Ei oo ku pelkkää kurjuutta.

      Lapset ja vanhan mummot kulkevat räkä nenässä resusissa vaatteissa. Nälkyys on turvottanut niiden mahat.

      Vanhemmat kulkevat vanhan JÄRVISEN pipot ja tiukat vanhat topahaalarit päällä. Osa kesäkengissä kovissa pakkasisa.

      Teinit värjöttelevät pakkasessa kesävaatteissa kun ei ole mitään lämmintä paikka.Ajelevat itse kyhäämillä erittäin vaarallisilla mopoilla.Varastelevat,juovat teini raskauksia on paljon, YM.

      • Kuusaa rules.

        Muuta pois kuusaalta jos on noin ankeaa. Itse asuin 30 ekaa vuotta siellä ja takaisin voisin vielä muuttaa, joillekkin kotiseutu on tärkeä.

    • Ei nouse.

      Ja jotkut luulee uuden kauppakeskuksen nostavan asuntojen hintoja kyseisellä alueella. Miks vitussa joku edes haluaa asua alueella???

      • Wormer

        1 asia mikä on kuusaalaisuutta pahempi....ja sehän on voikkaalaisuus....

      • ku kuusaal
        Wormer kirjoitti:

        1 asia mikä on kuusaalaisuutta pahempi....ja sehän on voikkaalaisuus....

        mites se haju ku se voittaa kuusaalaisten ominais hajun,se on varmaan hirveää.

        Mäyräkorven ohi ku ajo joulun pyhinä haju oli hirvee.Kui joku voi asua siel.Ja jos tuo haju ei tunkeudu sisälle niin se on paskapuhetta.

        Voikkaal ei ainakaan oo haissu vaikoon ohi menny.

        Kuusaalle oli pakko tehä kaks likenne ympyrää että jommassa kummassa autoilija ajais väärin ja jäis kuusaalle kauppaan. Tai paljo niissä muut pyöriäku kuusaan omaväki jokaonsekaisin Kuusaan niemen hajuista.

        Muuta jaalaa se on kouvolaa,palvelut ihan vieressä,on uimahallit,laskettelurinteet ym.

    • Kuusaalainenkane

      Kouvolaan. Muualle sinunlaiset ei edes pääse.

      • Yks kaks?

        Suurin piirtein näin totesi lehden toimittajalle Kuusankosken viimeinen kaupunginjohtaja, kun hän katsoi ulos työhuoneensa ikkunasta uuden Kouvolan kaupungintalossa.

    • Jussi Pussi

      Näitä yksiä ja samoja juttuja kirjoitetaan lähes kaikista paikkakunnista, vain paikkakunnan nimi vaihtelee. Mutta kun ihmiset lähinnä lukevat omasta paikkakunnastaan kirjoitettuja juttuja niin he eivät tiedä sitä.

      • Puolityhjä

        on runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja ja uutta liiketilaa pitäisi rakentaa. Mutta kun ei löydy asiakkaita. Eläkeläisille riittää S-Market ja apteekki.

      • itse perkele.
        Puolityhjä kirjoitti:

        on runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja ja uutta liiketilaa pitäisi rakentaa. Mutta kun ei löydy asiakkaita. Eläkeläisille riittää S-Market ja apteekki.

        vai että ihanko "teiniraskauksia"?

        isät ne niitä tyttöjään täällä nussii tai aikuiset miehet. ei ne tytöt ikäisilleen antais.

      • täytyy miettiä
        itse perkele. kirjoitti:

        vai että ihanko "teiniraskauksia"?

        isät ne niitä tyttöjään täällä nussii tai aikuiset miehet. ei ne tytöt ikäisilleen antais.

        "Eläkeläisille riittää S-Market ja apteekki. "

        Miksei noilta keskusaukion teinitytöiltä saa pillua edes rahaa vastaan. Ihmettelen vaan.
        taidan siirtyä kouvolaan ostoksille kun siellä on sentään enemmän tilaakin niille tavaroille.
        saisikohan sieltäkin pillua helpommin ettei tarvi mennä jonnekin räkälään hakkaamaan porukkaa
        kun ne ovat k uitenkin siellä pillujen edessä viemässä mun tilaa.

      • Arkkitehtuuri
        täytyy miettiä kirjoitti:

        "Eläkeläisille riittää S-Market ja apteekki. "

        Miksei noilta keskusaukion teinitytöiltä saa pillua edes rahaa vastaan. Ihmettelen vaan.
        taidan siirtyä kouvolaan ostoksille kun siellä on sentään enemmän tilaakin niille tavaroille.
        saisikohan sieltäkin pillua helpommin ettei tarvi mennä jonnekin räkälään hakkaamaan porukkaa
        kun ne ovat k uitenkin siellä pillujen edessä viemässä mun tilaa.

        on hieno joenranta kaupunki.

      • näet
        Arkkitehtuuri kirjoitti:

        on hieno joenranta kaupunki.

        Kuusaan arkkitehtuurissa, ja Kymijoessa?
        Laatikkoa laatikon perään, iltavalaistuksella vielä korostettuna.
        Joki on aina ykstoikkonen uoma, ja Kymijoki etenkin, mustanharmaata, paskasta vettä ja dioksiinia pohjamudissa. Kalat eivät kelpaa edes kissoille. Joki on aina synkempi kuin järvi tai meri.
        Ihmiset, joilla vielä on töitä, ovat vuorotyön rasittamia: naamat harmaina, silmät tapittaen kulkevia zompeja. Muusta väestä en viitsi edes mainita.
        Sitten ovat vielä olevinaan, mut mistä?
        Liikenneympyrät peränjälkeen ydinsityssä ihan älyttömät, keskeen röykitty kivenlohkareita näköesteiksi.
        Sairaala rakennettu korkeelle mäelle, ihan siis niin tolkuttomuuden huipentuma suunnittelijoilta, sinne pitää kavuta huonojen ja sairaiden viimeisillä voimillaan.

      • Tyytyväinen123!
        näet kirjoitti:

        Kylläpä sinä olet katkera. Kysy rohkeasti kaupungilta vuokrakämppää jos omistusasunto ei tule kysymykseen.

      • onnekseni
        Tyytyväinen123! kirjoitti:

        Kylläpä sinä olet katkera. Kysy rohkeasti kaupungilta vuokrakämppää jos omistusasunto ei tule kysymykseen.

        Kuusankoskella. Sen verran olen siellä joskus duunissa joutunut piipahtamaan, että vieläkin muistan sen etovan lemun, joka leijaili melko voimmakkaana tuoksuelimiini Kymi-yhtiön tehtaalta päin.
        Vihoviimeisiä asuinpaikkakuntia nuo suoraan sanottuna sille itselleen haisevat muutkin paikkakunnat Kymenlaaksossa, kuten Kotka - Hamina - sektorikin.
        Haluan nuuhkia raikasta ilmaa.

      • Tyytyväinen123!
        onnekseni kirjoitti:

        Tulit kuitenkin duuniin tänne? Eikö ne siellä paremmassa paikassa sulle duunia anna? Taidatkin kuulua meidän joukkoon. Kysy tosiaan rohkeasti vuokrakämppää jos ei ole ostaa omaa.

      • raittiin ilman yst.
        Tyytyväinen123! kirjoitti:

        Tulit kuitenkin duuniin tänne? Eikö ne siellä paremmassa paikassa sulle duunia anna? Taidatkin kuulua meidän joukkoon. Kysy tosiaan rohkeasti vuokrakämppää jos ei ole ostaa omaa.

        En ikipäivänä ostaisi asuntoa Kuusankoskelta, siellähän haiseeee......
        Ikinä ei vois tuuletella; yäks sitä lemua ainakin 80-luvulla, lieneekö vieläkin; onneksi sen verran vähän aikaa siellä joutunut käväsemään, etten olemaan ole joutunut jäämään.

      • uhahuhah

        Haisee sukurutsulle!

    • 8tertsawr

      menit kotiisi jaalaan? miksikäs sinne tuppukylään menit? olisit vaan jäänyt kuusaalle juopottelemaan! olisit soittanu meikäläiselle ni oltas menty hospodaan drinksuille txziigaa mimmei!

    • jaalaan vaan

      Ai sä tsiigaat niigu mimmei? Mä sentään nussin niitä :)

      häviät mulle.

      Ja kuusaalla on ikävä kyllä enemmän mopoapinoita joten kannattaa mennä sinne jaalaan ostoksille!

      • XDXDXDXDXD ja DX

        Et ole ikinä edes nähnyt pillua! Todista muuta :D

    • buhahahaa!

      No tollanen caps lock teini ei ainakaan ole nähnyt muuta kun äitinsä.

    • Markku-Antero

      Ihme että täältä meidän lande-spedejen joukosta löytyy sakkia jotka haukkuu kaltaisiaan. Koko Kaakkois-Suomi on yhtä vitun persereikää! Muuttotappio-aluetta jossa kukaan ei tulevaisuudessa voi hyvin. Joku Iitin, Valkealan tai Jaalan perämettä-spede huutelee miten on paremmin asiat tynnyrissä, vaikka totuus on se ettei hänen jälkeläiset saa kunnon elantoa metsä-lähiöstä, joten joutuu nääntymään tai muuttamaan muualle Suomeen. Ihan sama oletko Kouvolasta, Kuusankoselta, Iitistä, Valkealasta. Yhtä vitun kuolevaa seutua, josta on turha ylpeillä. Metsä on eläimille. Täällä ei ole tulevaisuutta.

    • velkapellet on wc:st

      "Tulit kuitenkin duuniin tänne? Eikö ne siellä paremmassa paikassa sulle duunia anna? Taidatkin kuulua meidän joukkoon. Kysy tosiaan rohkeasti vuokrakämppää jos ei ole ostaa omaa. "

      Tiedätkö paljon ne maksaa? Ei täällä ihan jokaisella ole kymppitonneja heittää menemään johonkin vitun asuntoon! perus työntekijä ei tienaa kuin sen 1200 - 1500e / kk ja siitä ei paljon käteen jää kun pitää vuokrat ja muut maksaa, joten jos ei pankki anna lainaa, niin ei varmana ole millä ostaa.

      ja jos lainaa saa niin ei se tarkoita että sä rikas olisit vitun pölö.

      • karski äijä

        Äijä haihattelee täällä perseaukisille ikäänkuin se olis heidän vikansa jos ei rahaa ole niin saatanasti.

        veroa kiertämällä täällä kannattaa työt tehdä perkele! hitaasti mutta varmasti hyvä tulee! menköön saatana vaikka 30 vuotta! ikä on vain vuosia ja pillut haisee pahalta. sitten kun on fyrkkaa niin eukot painukoon helvettiin ja meikäpoika panee rahaa haisemaan niin että viina virtaa ja pihvi maistuu, taksi tuo ja vie!

      • xfjgd
        karski äijä kirjoitti:

        Kalalta haisee pilsarit. Kokemusta on...

    • Petkunterä

      Ruma kun faani, sekä Kouvola että Kuusankoski. Nix nax, näin on!

    • kuusaan tyttö

      kaikissa kaupugeissa on on aina jotain sanomista, mut se joka on syntynyt siel ei voi unohtaa sitä mistä on ,eli kuusankoski on ihan hyvä asua verrattuna helsinkii ynm, jossa ei ole kuin kerrostalo kerrostalon vieressä autoja pilvinpimein ja ihmiset tönii toisiaan eli kyl minä ainakin pidän kuusankoskesta koska on myös luontoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2155
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1507
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1184
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      942
    5. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      255
      889
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      822
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      745
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      733
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      213
      715
    Aihe