Antaisitteko te pienten lasten ja vauvojen äidit as-henkilön/lievästi autistin jolla on lisäksi jonkinmoisia mt-ongelmia, hoitaa vauvaa? tai pikkulasta? jos ette niin perustelkaa että minkä takia? ja mitä mieltä ootte siitä jos semmonen hankkii omia lapsia? onko teillä kokemusta tämmösistä asioista ja tilanteista ja millä te jotka koette pelottavana että as-nainen puhuu vauvoista, perustelette pelkonne? mihin se pelko perustuu ja miksi as-henkilö joka ei mitenkään edes uhkaa ketään eikä ole väkivaltanen, ei muka sais olla lasten kanssa tekemisissä? t. asperger-nainen joka kokee hirveänä ristiriitana naisena olemisen ja sairauden kun sairastaa miesten tautia nimeltä aspergerin oireyhtymä ja jolla on sama äidinvaisto ja sama lapsirakkaus kuin kenellä vaan naisella mut jota kohtaan muut on tässä suhteessa ennakkoluuloisia.
"Osoittaa huomattavaa mielenkiintoa vauvaani kohtaan"!
Närkästynyt ja hämme
6500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...mm oppimisen vaikeutta ollu koulussa ja oon ollu erityisoppilas kun en matikassa oppinu peruslaskutasoa pitemmälle. mulla kait myös jokin aivovaurio jonka takia olen normaalia hitaampi. synnytyksessä oli hapenpuute ja siitä se johtuu ku minusta tuli tämmönen. lisäksi ollu masennusta ja koulukiusaamisesta ja muista vaikeuksista johtuvaa epäluuloa ihmisiä kohtaan. eli en oo ihan täysin tyypillinen asperger vaan mulla jotain muutakin, joa tutkitaan parhaillaan.
toivon tähän ketjuun vastauksia ja perusteluja siihen, miksi ei saisi tämmönen hoitaa VAUVOJA, en väittelyitä että onko asperger sairaus vai ei. Ja pysytään AIHEESSA, eikä vaihdeta puheenaihetta ja jos jollekin tämä on niin kipeä tabu, ettei edes kehtaa perustella asiaa, niin sellainen älköön tähän kommentoiko.
asia nousi mieleen joskus hieman yli vuosi sitten kun yritin ystävällisesti onnitella erästä henkilöä vauvasta mutta sainkin hirveää rapaa silmilleni ja raivokohtauksia ja jopa lähestymiskiellon vaikka yritin vain olla ystävällinen. ja vaikka ikinä en oo tehny pahaa vauvoille!!!! oon jopa hoitanu niitä koko ikäni.
JA KAIKKI MINUNLAISET TAPAUKSET: HANKKIKAA VAAN ROHKEASTI LAPSIA JA HOITAKAA LAPSIA JA PITÄKÄÄ NIITÄ SYLISSÄ JA ONNITELKAA JOS JOKU SAA VAUVAN. TE OLETTE VASTUUNTUNTOISIA SIINÄ MISSÄ TERVEETKIN JA TEILLÄKIN ON OIKEUS HOITAA LAPSIA JA VAUVOJA SAMOIN KUIN MUILLAKIN, TE OSAATTE VAUVANHOIDON YHTÄ HYVIN TAI JOPA PAREMMINKIN KUIN TERVEET.
aiheesta aiemminkin. Tämä henkilö joka sinulle kimpaantui, koki että "tungettelet"...
Miten perustelet tämän:"TE OSAATTE VAUVANHOIDON YHTÄ HYVIN TAI JOPA PAREMMINKIN KUIN TERVEET. " Miten as-henkilö osaa vauvanhoidon paremmin kuin ns. terve?!
Läheiseni on as-oireyhtymäinen, kaikki kolme lastani ovat olleet hänen hoidossaan. Mutta kaikki on niin kovin yksilöllistä, ihminen kun on paljon muutakin kuin se oireyhtymä. Eli kokonaisuus ratkaisee.
Minkä ikäinen olet?
Ei se as mitenkään vaikuta, mutten antais mt-ongelmaiselle
En antaisi vauvaa hoitoon persoonallisuudenhäiriöiselle enkä esim. skitsofreenikolle (joka oireilee), mutta vauvoista pitävälle aspergernaiselle kyllä. Itse olen todennäköinen as-nainen (diagnoosi puuttuu) ja vaikka itse kehun, olen ollut todella hyvä vauvojen hoitaja, omieni siis. Olivat terveitä ja tyytyväisiä lapsia, neuvolassa oltiin tyytyväisiä myös.
Itsellänikin oli muuten hapenpuute oman syntymäni tiimoilla, olen joissakin asioissa hidas : )
Minusta on hyvä jos As-henkilölläkin on lapsia ja as-henkilöllä on oikeus siihen. As on eri asia kuin Downin oireyhtymä tai vaikeampi autismi. Aspergeria pitää kunnioittaa ja arvostaa samoin kuin normaaliakin ja minulla on as ja kunhan näistä psyyken ongelmista ja fyysisisatä vaivoista tervehdyn, niin hankin lapsia.
olen huomannut, että normaali elämä ihan kenen tahansa ikätoverini tavoin ja samojen asioiden harrastaminen ja tekeminen kuin mitä kaikki muutkin tekee, edistää mielenterveyttäni. minun mielenterveyttä ei edistä lääkkeet eikä psykiatrit vaan aivan tavallinen normaali elämä ja samat asiat kuin mitä muutkin tekee. lääkkeet ja psykiatrit vain taannuttavat minua. mutta se että elän tavallista elämää omana vajavaisena itsenäni ja onnistun ja myöskin teen virheitä ja opin virheistäni, niin se kasvattaa ja edistää aikuisuuttani ja yhteiskunnan jäsenyyttäni. Mielestäni pitää olla reaslistinen ja terveellä järjellä ajatella ja hyväksyä myöskin virheet ja vajavaisuus ja tyytyä tavallisiin asioihin ja tavalliseen elämään. Kukaan meistä ei ole täydellinen, jokaisella meistä on omat vaivamme ja niiden kanssa opittava vain elämään. sekä isot että pioenet vastoinkäymiset kuuluvat elämään eikä kukaan olöe täydellinen esim äitinä tai isänä tai työntekijänä.
minäkin oon koko ikäni osallistunu ja auttanu mm vammaisia ja vanhuksia ja lapsiakin olen auttanut ja hoitanut. ja oppinut siinä paljon tärkeitä asioita elämästä ja saanut elämänkokemusta. olen niin kovan elämänkoulun käynyt etten jaksa enää kiinnittää huomioita niihin pikkuasioihin ja ulkoiseen korrektiuteen johon eräs psykiatri aina kiinnitti huomiota. minulle on sisäinen tärkeämpää kuin ulkoinen. en pidä pinnallisuudesta enkä muodollisuuksista. minulle sisältö ja mielekkyys ja todellinen elämä on tärkeämpää ja sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin ulkonäkö tai ulkoinen olemus.
Ihmiselämään kuuluu myöskin ihmisten erehtyväisyys ja ihmisten puutteellisuus, jopa vammaisuus, muttya onko vammaisen ihmisarvon mukaista ja eettisesti oikein kieltää vammaiselta normaali elämä ja omien kykyjen mukainen toiminta? ettekö ymmärrä että vammainen on ihminen siinä missä kuka vain eikä kukaan ole tahallaan sairaaksi tai vammaiseksi syntynyt? on ihmisiä, joilla on ollut mm liikuntavammainen tai sokea äiti. tai jonkun vanhemmilla on aspergerin syndrooma. miksi se olisi este vanhemmuudelle ja lasten hoitamiselle? minä en ymmärrä avohoidon periaatetta jos se on se että kielletään tekemästä normaaleja asioita ja kyseenalaistetaan niihin pystyminen mut silti annetaan olla vapaalla jalalla? mie oon aina tehny niin että kun oon vapaalla jalsalla, elän tasan samoin arkeani kuin normaalit ikätoverini. ja oon siinä onnistunu hyvin ilman valvontaa tai kieltoja. mutta silloin kun olen laitoksessa, sopeudun kiltisti siihen että minua valvotaan ja ei anneta tehdä sitä mitä tekisin jos olisin normaali. minä en aina edes muista olevani mitenkään sairas. kun olen tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa minua ei ahdista eikä pelota ja jossa saan toimia omaan tahtiini, niin silloin sairauteni ikäänkuin unohtuu ja olen ihan niinkuin normaalit. näin on minun läheiset sanoneet.