Olen nyt jo jonkin aikaa ollut alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti tai mikä lie, mutta nyt on tullut jonkinlainen herätyshetki ja rauhallinen olo juomisen suhteen. Vanha levottomuus ja polte on poissa ja tilalle on tullut jotain paljon jännittävämpää.
Nyt en jaksaisikaan millään kuunnella, kun vanhat kännikaverit soittelevat ja jauhavat sitä samaa kuin ennenkin ja jopa haukkuvat minua, kun tietävät minun olevan ja elävän nyt "kunnollisempaa elämää". Ahdistaa melkoisesti, kun olen yhtäaikaisesti sekä ylpeä omasta ajatustyöstäni - sillä mitään muuta tähän pääsemiseen ei vaadittu - että täysi luuseri, kun alan väistämättä katsomaan entisiä "kavereitani" eri tavoin kuin ennen.
En jaksa heille juomisesta puhua. Olen kuulemma itsekäs, enkä koskaan tee kenellekään mitään hyvää. Jaaha, jo työni kuva on sellainen, ettei siinä ihan itsekkyyden voimilla edes pärjäisi.
No, mieluummin olen huono ihminen ja kaveri kuin juova juoppo. Se ei muutu miksikään. Onneksi on myös juomapiirien ulkopuolisia kavereita. Täytyy kai alkaa panostaa niihin ihmissuhteisiin, joista jaksaa olla kiinnostunut selvin päin.
Nyt en jaksaisikaan millään kuunnella, kun vanhat kännikaverit soittelevat ja jauhavat sitä samaa kuin ennenkin ja jopa haukkuvat minua, kun tietävät minun olevan ja elävän nyt "kunnollisempaa elämää". Ahdistaa melkoisesti, kun olen yhtäaikaisesti sekä ylpeä omasta ajatustyöstäni - sillä mitään muuta tähän pääsemiseen ei vaadittu - että täysi luuseri, kun alan väistämättä katsomaan entisiä "kavereitani" eri tavoin kuin ennen.
En jaksa heille juomisesta puhua. Olen kuulemma itsekäs, enkä koskaan tee kenellekään mitään hyvää. Jaaha, jo työni kuva on sellainen, ettei siinä ihan itsekkyyden voimilla edes pärjäisi.
No, mieluummin olen huono ihminen ja kaveri kuin juova juoppo. Se ei muutu miksikään. Onneksi on myös juomapiirien ulkopuolisia kavereita. Täytyy kai alkaa panostaa niihin ihmissuhteisiin, joista jaksaa olla kiinnostunut selvin päin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Humalaisten kanssa ei saa koskaan oikeaa ystävyyttä, siis jos kaikki tekeminen pyörii vaan sen juomisen kanssa. Olen alkanut sanoa kännisoittelijoille, että soitapa ensi kerralla selvin päin. Ja kas, puhelut ovat loppuneet. Tarkoittaako tämä sitä, että eivät ole koskaan selvänä, vai eikö asiaa olekaan ilman huikkaa? Veikkaan jälkimmäistä.
Ei sitä asiaa taida tosiaan paljoa olla. Silloin, kun itsekin vielä join itseni humalaan viikonloppuisin, pidin visusti huolta, että puhelin pysyi "kurissa". Eihän kukaan jaksa kotonaan kuunnella sitä, kun toinen vain toistaa samaa asiaa koko ajan tai parhaimmillaan sokeltaa sellaista tekstiä, ettei siitä saa mitään selvää. Ymmärrän kyllä, että jos juo kotona yksinään, tekee varmaan mieli saada juttuseuraa, mutta sitä pitäisi hakea toisten humalaisten seurasta, eikä niistä, jotka viettävät esim. aikaa perheensä kanssa.
Ärsyttää, kun joutuu välillä laittamaan puhelimen äänettömälle ihan vain juoppopuheluiden takia! Sitten voi mennä ohi tärkeitä asioita. Taidan vaihtaa numeroa... No, katsotaan jatkuuko joillakin putki vielä tänäänkin, vai alkaisiko jo pää selvitä. Sitten iskee tietysti rahapula ja täytyy taas soitella, kunhan on ottanut edes pari olutta rohkaisuryypyksi. Minäpä en vastaa.
Tutulta kuulostaa.
Alkuaikoina minullakin meni aika paljon kavereita mutta oman toipumisen vuoksi se uhraus oli tehtävä.
Tuon puhelinjutun voi ratkaista kahdella kännyllä. Jättää sen vanhan numeron voimaan mutta ilmoittaa uuden numban tärkeisiin puheluihin.
Noinhan se on tehtävä. Itse kuitenkin olen moiset "kaverit" hankkinut, ja nyt en kerta kaikkiaan ymmärrä, miten saatoin viettää niin pirusti aikaa sellaisessa seurassa. Tai niin, olenhan silloin itsekin ollut samanlainen jankuttaja ja änkyttäjä. Nolottaa ihan...
Mistähän kummasta minä nyt sain päähäni tämän kunnostautumisen? Kännipuhelut kyllä saavat uskomaan vahvasti siihen, että tämä terveellisempi elämäntyyli on huomattavasti parempi! Fyysinen olo ja tunne-elämä ovat kohdallaan.
Nolottaa tiestysti. Minulla on teoria tuosta - kun kohtaa ex-kännikaverin tai se soittaa niin silloin joutuu katsomaan "peiliin" ja muistelemaan omia juttuja kuten sinäkin sanoit (itsekin ollut samanlainen jankuttaja).
Eihän se silloin olisi vihaa tai inhoa ex-kännikavereita kohtaan vaan silloin tulee omat mokat mieleen ja ahdistuu niistä.
Taisin taas kirjoittaa jotain tyhmää?
Moro!
Olen itse 41 v. Äijä kohta vuoden raittiina ollut ja myös entinen alkoholin suurkuluttaja vuosikymmeniä. Tarkoituksena ei ole olla viina lakossa vaan hakea täysin uusi elämä ja luopua usvaisista kuppiloista lopullisesti.Se mittari vaan täyttyyy osalla meistä jossain vaiheessa ja toisilla taas ei koskaan. Olen itse törmännyt samanlaisiin tilanteisiin kun ihmiset ihmettelevät ja aliarvioivat vallitsemmaani uutta elämää. Hei nämä ihmiset ovat yleensä itse kykenemättömiä tuollaisiin suuriin elämän muutoksiin kun etsitään OIKEASTI tervettä sisältöä elämälle. Olet itse matkalla kohti normaalia ihmiselämää mikä on harmittavan usealta hukassa. Sen saippuakulpa elämän sisältä ulos pääseminen tarvitsee oikesti tahtoa, voimia ja itsetutkiskelua, että missä mennään.Tällaisista kateellisista kadoksissa olevista ihmisistä paljastuu sinullekkin vihdoin se todellisuus mikä heille on sinussa tärkeää. Olet menetetty ryyppykaveri ja sehän niitä harmittaa kun olet oman tiesi kulkija. Itse otin urheilun joka päiväiseen elämääni mukaan korvatakseni sen vanhan kaikkea muuta mukavaa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja kuunteleemaan niiden luusereiden marinoita, vaan porskuttaa eteenpäin valitsemallaan tiellä. Kyllä kavereilla hymy hyytyy vuoden parin päästä kun sut näkevät entistä ehompana ja kerrot mahdollisesti heille kuinka olet käynyt siellä ja täällä. Saanut aikaiseksi sitä sun tätä jne. Muista toimivaan parisuhteeseen tarvitset kaltaisesi kumppanin, usko pois tai kokeile jos et usko. Tämä vinkki tulee kokemuksesta. Elmässäsi alkaa tapahtua pienenpiä ja suurempia hyviä ihmeitä kun jatkat valitsemallasi raittiilla tiellä. T. Ei enään krapula-aamuja kiitos!
Just näin minäkin, 48v. nainen olen ajatellut ja kolme vuotta raitista elämää viettänyt. Moni, joka ei ole aikoihin nähnyt minua, kysyykin, että mitäs sulle on tapahtunut, oletko rakastunut? Tekisi mieli vastata, että kyllä, itseeni! Sellaista ei vaan suomalaisen kuullen voi missään nimessä ääneen sanoa, saahan siitä leuhkan maineen. Raittius vaan tekee ihmiselle sen, että oppii tuntemaan itseään ja jopa pitämään itsestään so. huolehtimaan kunnosta, syömisestä, nukkumisesta, ihmissuhteista ja muista normaaleista asioista. Elämä tuntuu hyvältä!
Kyllä se kannattaa hieman itseään nostaa jalustalle jos on pystynyt näin suuren muutoksen elmäänsä luomaan, toki jalat maassa ja järki kädessä kehuissansa. Ihan vaan, että ei tässä kummempaa. Kaikkea mukavaa on sattunut tässä raittiuden aikana jne... Se voi tosiaan joskus jopa herättää sen onnettoman simasuun joka rypee vielä siellä kännikuplansa sisällä, todellista todellisuutta näkemättä. Hän saattaa innostua jopa niin kohtuullisista kehuistasi ja näkemästään muutoksesta, että päätyy itsekkin kurkistamaan kuplansa sisältä,ehkä.Mitä väliä pääasia on oma raittius ja sen kautta pääsääntöiseti tuoma ilo ympäristöönsä missä vaikuttaa. Lasten luottamus, känniset tyhmääkin tyhmemmät riidat parisuhteesta katoavat,oma työmotivaatio, vapaa-ajan järki käyttö, aina on kartalla ja ei väsytä, uni menee aina 100 % sinne minne pitääkin, ei valehtelua, raha-asiat petraantuvat,oman itsetunnon kohoaminen, Tiedät aina mistä heräät, ei tärinöitä,vapinoita ja pahoja henkiä, ei morkkiksia, ei pettämisiä jne... loputon hyvyyksien määrä. Toki selvässäkin elämässä laskut putoilevat postiluukusta tasaiseti, on surut ja murheet, mutta kyllä niiden kanssa eläminen on aina selvinpäin SELVÄSTI helpompaa. Ja kyllä ainakin tällaisia terveitä asioita voi vastaan tulevalle baarikärpäselle kertoa, jos on valmis kuuntelemaan. T.Terve Kukkoilija