Reilu puoli vuotta sitten tutustuin töissä oinasmieheen. Ensitapaaminen on jäänyt minulle mieleen, kävelimme käytävällä vastaan ja katsottuaan minut päästä jalkoihin, oli ilme muistamisen arvoinen. Näemme töissä harvoin, mutta tavatessamme jännitettä on.! Olen itse kaksonen horoskoopiltani.
Olimme syksyllä illanvietossa ja emme tosiaan tämän miehen kanssa vielä tuntenet hyvin. Hän kuunteli kertomiani asioita herkeämättä, kyseli ja piti vaivihkaa hellää jalkapeliä ja ilmiselvää silmäpeliä. Miehen suorasukainen toiminta hämmensi minua. Kerran työasioiden tiimoilta menin käymään hänen työhuoneessaan, jolloin tapaamisen päätyttyä hän sanoi, että oli kiva nähdä, hymyilin mutten vastannut mitään. Kyseessä on varattu mies joten siksi olen itse jarrut päällä, varattuihin en sekaannu.
Reilu kuukausi sitten olimme taas illanvietossa. Huomasin, että erään naistenkaatajan keskustellessa minulle, tämä oinasmies tuntui pitävän tilannetta ns. silmällä. Hän tanssi salissa ja pysyi paikalla minun keskustellessani, eikä vaihtanut paikkaa tarkkailuetäisyyden menettämiseksi. Noh, pyysin hänen hyvää työkaveriaan tanssimaan ja huomasin, että tämä oinasmies oli pettyneen näköinen.
Tanssimme kuitenkin illemmalla oinasmiehen kanssa, ajauduimme tanssimaan ja kappaleiden välillä pidimme kädestä kiinni. Hän kehui kauniisti laitettuja hiuksiani ja myös työntekoani. Illanvieton jälkeen olin entistä hämmentyneempi, olinhan aikaisemmin vain ajatellut, että mies on vain fyysisesti minusta kiinnostunut. Kaihoisia katseita vaihdettiin tuon illan aikana.
Keskustelin illanvieton jälkeen hänen kanssaan ja sanoin, että oli kiva keskustella ja että hän ei tanssittanut minua tarpeeksi, ts. emme voineet keskustella niin paljoa kuin ainakin minä olisin halunnut. Olisin nimittäin halunnut sanoa tälle hurmurille, etten ole varattuihin miehiin sekaantuva nainen.
Nyt tämä oinasmies on lähestynyt eri tavalla;
tämän keskustelun ja illanvieton jälkeen oinasmies on harvoin nähdessämme hipaissut joka kerta olkapäätäni. Aikaisemmin jalkapeliä lukuunottamatta hän ei ole ottanut fyysistä kontaktia.
Kerran eräässä palaverissa esiinnyin ja hieman oli hankala olla. Tämä oinasmies nimittäin katsoi ihaillen minua kuin (kuvittele) : poika, joka näkee lelukaupan ikkunassa komean paloauton. Tuntui, ettei tuo mies kuule eikä näe muita kuin minut. Palaverissa oli myös yksi nainen, joka taisi asian huomata, paheksuva ilme kasvoillaan. Itse olin neutraali. Tämä mies tuntuu olevan aika haltioissaan minusta.
Syksyllä oli aika, jolloin emme nähneet ja emme töidenkään tiimoilta olleet yhteyksissä. Mutta kyllä oinasmiehellä oli sitten puhelimessa aikaa kun sitten töiden tiimoilta soitin pitkästä aikaa.
Tuon illanvieton loppuessa tuntui, että molemmilla oli ehkä ollut odotukset korkeammalla tuon illan suhteen. Onko kyseessä pelimies vai voisiko tuo mies olla minusta kiinnostunut enemmässä määrin?? Kissahiirileikkiä tämä on.
Oinasmies ihastunut??
Kaksonen90
2
2925
Vastaukset
- koettu on
Kyllä varattu oinas panemassa käy halukasta naista, kenestä on kiinnostunut. Mutta ei tule eroamaan vaimostaan jos yhteisiä lapsia on, perhe merkitsee liian paljon jotta siihen alkaisi.
- Oinasmies 24
Voi toisaalta olla että oinasmies kokee sut parempana vaihtoehtona, kuin hänen nykyisensä.
Itse olin paskassa suhteessa nuorempana, ja kun sain vähän itseluottamusta, niin lähdin kävelemään siitä.
Toisin kuin tuo edellinen kirjoittaja sanoi, mie uskon että oinasmies voisi ihan hyvin "vaihtaa" sen toisen naisen sinuun :D
Jos vain olet tarpeeksi hyvä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171079124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?113459Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2312334Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232173Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31640Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491174- 721160
- 1841142
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591019Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77979