Haluaisin pienen akvaarion, helpp ?

akvaariott

Mooi!
Mulla oli ehkä noin vuosi sitten vielä akvaario. Joudun luovuttamaan akvaarioharrastuksen, kun ei ollut aikaa hoitaa akvaariota. Akvaario oli ehkä liian iso. Minulla ei ollut todella aikaa hoitaa kaloja. Mutta innostukseni heräsi taas.. haluaisin sellaisen pienen akvaarion ja sinne vain vähän kaloja. En mitään 70 tai 80 litran niinkuin meillä oli. Ja koska akvaario oli yksin minun, niin se oli minun myös yksin hoidettava eikä aika riittänyt ja minulle se oli työlästä, vaikka todella pidän akvaarioista. Olen ennenkin katsellut pieniä akvaarioita eläinkaupoissa, ja joissakin niissä on ollut myös kaloja. Mitähän kaloja voi laittaa pienimpään akvaarioon, kuinka monta niitä tulee olla vähintään, ja kuinka suuri on pienin akvaario ? Hamsterista olen haaveillut jo kauan, ja minulle se vähän niinkuin "luvattiin" jos annan akvaarion pois mutta enkai minä sitä saa, niin jos jotain pientä akvaariota katsoisin.. Mutta siis mitä kaloja ja kuinka paljon, minkä kokoinen on pienin akvaario ?

5

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vernas

      Miksi et hankkisi altaaseesi vain erilaisia kasveja? Huomattavasti helpompihoitoisempia kuin kalat? Eikä tarvitse miettiä, että onko kaloilla nyt varmasti riittävästi uintitilaa.
      Itse pidin muutaman vuoden ajan 90 litraisessa pelkkiä kasveja. Pohja ei sottaantunut ja vesi oli kirkasta. Ja hyvällä hoidolla kasvit rehotti.
      Juttu kun tahtoo olla niin, että tuo 70-80 alkaa olla se alaraja useimmille kauniille ja mielenkiintoisille kalalajeille. Ja sitä pienemmässä altaassa hoidon täytyy olla paljon säännöllisempää kuin isossa. Vettä joutunee vaihtamaan useammin ja jos hommat jää joskus tekemättä niin pieni allas reagoi välittömästi. Eli ongelmia tiedossa...

      • akvaariott

        aika hyvä idea, voisin tuota äidilleni ehdottaa. niin ja se on kyllä totta että pienempi akvaario vaatii enemmän hoitoa, mutta se kasvi-idea on kyllä tosi hyvä ! semmoinen pieni koriste-akvaario omaan huoneeseen..:D ja meillä muuten oli täällä eläinkauppa, joka muutti pois. niin siellä oli tositositosi pieni akvaario, jossa oli kasveja, ja pohjalla semmoisia pieniä vaaleita kaloja. ne oli vähän niinkuin panssarimonnit, monnin näköisiä, ihon värisiä, vaaleita, tosi pieniä. mitähän ne oli..? en muista mikä nimi siinä akvaarion lasissa luki. niitä oli aika paljon siellä. jotain pohjakaloja varmaankin. jos sellaisen saisi vaikka yhden tai kaksi, mutta kun ei tiedä pitääkö niitä sitten olla parvi kun en tiedä kalalajin nimeä. jos tiedätte mikä kalalaji se on niin kertoisitteko ?
        eli kyllä siis on aika pieniäkin akvaarioita. se oli varmaan joku 40cm pituudeltaan, tai pienenmpi. siis se oli kyllä pieni, sellaisiakin siis on. voisipa jostain ostaa kun en oikein tota meidän 80 litrasta akvaariota ehkä haluaisi, aika iso kuitenkin.. mutta voisitteko kertoo kalalajin jos tiedätte ? (:

      • akvaariott
        akvaariott kirjoitti:

        Akvaariokaupan sivulla oli 30l akvaario sukaravuille. Ne tais olla sukarapuja mistä puhuin ! Montako sellaista pitää olla vähintään ? Voiko niitä laittaa 20l tai 21l akvaarioon ?
        Kiitti jos vastaatte !!! (:

      • kuolonkuu

        Voisin kasviakvaan suositella myös kotiloita. Ne ovat kivoja, meneät rauhallisesti kasvien lehdillä. Ja google on keksitty. Eläinkauppiaatkin varmasti neuvovat sinua mielellään, rohkeasti kysymään!

      • innostuin ideasta

        toi kasviallas on iha sairaan hyvä idea ! :D vois itekki tehä sellasen. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe