Yritimme tätä esikoistamme kaksi vuotta ja olin todella allapäin kun raskaus ei alkanut. Nyt olen vihdoinkin raskaana (rv20 2). Tuntuu että harteilleni kasautuu paineita joka puolelta. En saa purettua paineitani muuten kuin itkemällä. Työni on erittäin stressaavaa asiakaspalvelutyötä, jota tehdään kovilla tulostavoitteilla eli hlökuntaa on tosi vähän töissä ja asiakkaita paljon. Neuvolassa on käsketty hidastamaan tahtia ja pitämään enemmän taukoja, koska kipeitä supistuksia minulla on tullut jo parin viikon ajan. Työssäni en kuitenkaan pysty kävelemään normaali vauhtia vaan kokoajan on otettava juoksuaskeleita, jotta palvelu sujuisi. Myös tauot on kiven alla, yleensä ruokatauko järjestyy mutta muita taukoja meillä ei kellään ole. Näen työstäni melkein joka yö painajaisia joissa toistuu
sama kaava, eli en vaan saa töitäni tehtyä vaikka yritän parhaani.
Stressiäni lisää myös kotimme rahahuolet. Asuntolainaa pitäisi ottaa lisää ja auto pitäisi vaihtaa. Eikä meillä ole näihin varaa, etenkään kun omat tuloni tippuvat kohta huomattavasti.
Pahimman stressi-itkukohtauksen aiheuttaa kuitenkin koiramme, joka ei tule toimeen lasten kanssa. Pitäisi siis tehdä vaikea päätös joko koiran lopettamisesta tai uuden kodin etsimisestä. En haluaisi sijoittaa koiraa uuteen kotiin sen aggressiivisuuden vuoksi, mutta kuten jokainen koiranomistaja varmasti tietää, ei eutanasiakaan ole helppo päätös, varsinkaan kun on kyse koirasta jolla olisi ainakin 5 vuotta elinaikaa jäljellä.
Olen käynyt työterveysasemalla puhumassa tästä väsymyksestä, mutta sieltä he kirjoittavat vaan 4-5 päivää sairauslomaa. Tunnen että tarvitsisin kunnon paussin koko työpaikasta. Olen aina ollut huono menemään lääkäriin tai pyytämään sairauslomaa, joten aina tuon pienen pätkän jälkeen menen takaisin töihin ja totean että tahti on liian kova ja paineet kasvaa vaan kokoajan kun vastuu työpaikalla lisääntyy. Viime sairausloman jälkeen menin töihin ja itkin vaan koko päivän kun en jaksanut henkisesti enkä fyysisesti. Tuntuu että koko palveluala ei ole tehty odottavia varten.
Olisi mukava saada asiallista kommenttia. Pääsisikö esim. neuvolan kautta juttelemaan johonkin? Tai oletko ollut samassa tilanteessa ja miten asiat ratkesivat? Olisin nyt todellakin tuen tarpeessa..
sama kaava, eli en vaan saa töitäni tehtyä vaikka yritän parhaani.
Stressiäni lisää myös kotimme rahahuolet. Asuntolainaa pitäisi ottaa lisää ja auto pitäisi vaihtaa. Eikä meillä ole näihin varaa, etenkään kun omat tuloni tippuvat kohta huomattavasti.
Pahimman stressi-itkukohtauksen aiheuttaa kuitenkin koiramme, joka ei tule toimeen lasten kanssa. Pitäisi siis tehdä vaikea päätös joko koiran lopettamisesta tai uuden kodin etsimisestä. En haluaisi sijoittaa koiraa uuteen kotiin sen aggressiivisuuden vuoksi, mutta kuten jokainen koiranomistaja varmasti tietää, ei eutanasiakaan ole helppo päätös, varsinkaan kun on kyse koirasta jolla olisi ainakin 5 vuotta elinaikaa jäljellä.
Olen käynyt työterveysasemalla puhumassa tästä väsymyksestä, mutta sieltä he kirjoittavat vaan 4-5 päivää sairauslomaa. Tunnen että tarvitsisin kunnon paussin koko työpaikasta. Olen aina ollut huono menemään lääkäriin tai pyytämään sairauslomaa, joten aina tuon pienen pätkän jälkeen menen takaisin töihin ja totean että tahti on liian kova ja paineet kasvaa vaan kokoajan kun vastuu työpaikalla lisääntyy. Viime sairausloman jälkeen menin töihin ja itkin vaan koko päivän kun en jaksanut henkisesti enkä fyysisesti. Tuntuu että koko palveluala ei ole tehty odottavia varten.
Olisi mukava saada asiallista kommenttia. Pääsisikö esim. neuvolan kautta juttelemaan johonkin? Tai oletko ollut samassa tilanteessa ja miten asiat ratkesivat? Olisin nyt todellakin tuen tarpeessa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerro tilanteestasi neuvolaan heti maanantaina. Pääset neuvolan lääkärin juttusille ja hän suhtautuu siihen huomattavasti ymmärtäväisemmin kuin työterveyslääkäri. Neuvolalääkärin kanssa voitte arvioida työkykysi uudelleen ja jos hänkin on sitä mieltä, että tarvitse pitkän sairausloman, niin saat sen. Itse jäin noilla viikoilla pois töistä edellisen raskauden aikana, tosin hieman eri syistä.
sitä sairauslomaa. Itselläni menossa juuri samat rv:t kuin sinulla ja stressiä on ollut täälläkin jos jonkimoista :/ Viimeisin oli meilläkin koirasta luopuminen, joka oli yksi elämäni raskaimmista päätöksistä mutta koiran ja meidän muiden parasta ajatellen tein oikean ratkaisun ja palautin koiran takaisin kasvattajalleen, joka oli todella ymmärtäväinen :) Ja hyvin pitkän koirakokemuksen jälkeen neuvoisin sinua puntaroimaan onko koiralle oikein saada viettää aggressiivista elämää? Ja jos koira on aggressiivinen, on se silloin myös hyvin stressaantunut mikä ei ole koiralle mukavaa. Ja toisena, on aina erittäin vastuuntunnotonta antaa eteenpäin aggressioista kärsivä koira.
Ja mitä omaan tilaasi tulee, tulet varmasti tarvitsemaan henkistä kanttiasi vielä hyvin pitkään ja varsinkin sitten kun vauva syntyy, niin yritähän nyt panostaa lujasti siihen omaan hyvinvointiin :) Itse myös olen ollut tosi itkuherkkänä ja stressannut hyvin paljon, mutta nyt pikkuhiljaa olen sisäistänyt mikä on tällä hetkellä pääasia ja se on se pieni asukki tuolla masussa :) Kun se meidän äitien olotila välittyy aina siihen pikkuiseen ja liika stressi ei ole hyvästä kehittyvälle vauvalle :/
Jaksamisia sinulle ja vauvalle, varmasti kaikki kääntyy parhainpäin :)
Juuri tuota olen miettinytkin että ei ole koirallekaan hyväksi stressata tuon aggression vuoksi. Eläinlääkäri oli sitä mieltä että koiraa pitäisi vielä yrittää kouluttaa toisessa perheessa jossa ei ole lapsia. Itse koen epämiellyttäväksi antaa aggressiivista koiraa eteenpäin, koska seuraavat kouluttajathan eivät tunne koiraa yhtään. Itse hallitsemme koiran kyllä niin ettei mitään pääse tapahtumaan, koska ollaan luettu sen elekieltä jo niin kauan että osataan ennakoida tilanteita. Mutta noita asioita ei voi selittää toiselle ihmiselle vaan ne opitaan vuosien myötä. Itse olen ihan pihalla että mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja ketä kuunnella.
Yritän kokoajan miettiä vauvan parasta ja omaa oloa. Mutta tuntuu että lääkärit ja hoitajat on sitä mieltä että haen turhaan sairauslomaa. Tai sitten hormonihuuruissani kuvittelen niin, mutta aina on inhottava olo mennä valittamaan lääkäriin asioistaan =(
Olen itse suorittaja luonteeltani, ihminen joka tietää mitä tarkoitan ymmärtää kuinka vaikeaa on antaa itsensä luovuttaa ja sanoa ettei enää jaksa tai pysty esim. masennusta on HYVIN vaikea tunnustaa ääneen. Mutta taitaa olla nyt se tilanne että asiasta on pakko yrittää puhua lääkärille, jospa hän ottaisi asiani todesta. Aina jotenkin ajattelee että jollain toisella on asiat vielä huonommin ja mä vaan valitan vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.
En toivo mitään muutakun että löytäisin keinon rueta nauttimaan ja iloitsemaan tästä raskaudesta jota odotettiin 2 vuotta.
Tsemppiä odotukseen kaikille! :)