Luulitko

että kaikki oli vain fyysistä. Ei, ei ollut! Luuletko että tänne olisin sulle kirjoitellut jos en haluaisi kun sitä yhtä asiaa. Jossain vaiheessa kirjoitin niin sujuvasti tilanteesta, että sulla varmasti oli vahva aavistus kuka tekstien takana on.
Tunteet sua kohtaan on edelleen vahvoja vaikka kaikki kuihtui kasaan ja lakaistiin sivuun. Sitä oli niin vahva intuitio kaikesta, onko niin että olin totaallisen väärässä.

Tekisi mieli unohtaa, tekisi mieli juoda pää tyhjäksi, teksi mieli lähettää viesti, soittaa, laittaa kädet ristiin.
Mikään ei auta. Pitää uskoa ajan tuomaan helpotukseen. Tuoko aika sitä!

Muisteletko pahalla
551243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

en luullut mitään....en luule mitään ennenkuin tiedän:)

Äänestä

Suosittelisin sitä yhteydenottoa, vaikka sillä viestillä :)

Äänestä
  • KAikki on yhä avoinna, samalla tavalla kuin joskus olin, ammoina aikoina itsekin:D

    Äänestä

  • vain ja ainoastaan hyvällä, ja ikävä on hirveä.

    Äänestä

  • Minä suosittelisin yhteistä aikaa jossain, vaikka lapissa. Mökki, sauna, takkatuli, vain kaksi ihmistä.

    Äänestä

  • (m) kirjoitti:

    Minä suosittelisin yhteistä aikaa jossain, vaikka lapissa. Mökki, sauna, takkatuli, vain kaksi ihmistä.

    -> ???? Otatko sinä yhteyttä vai haaveiletko vain?

    Äänestä

  • ei pahalla kirjoitti:

    vain ja ainoastaan hyvällä, ja ikävä on hirveä.

    Niin on. Kamala ikävä.

    Äänestä

  • (m) kirjoitti:

    Minä suosittelisin yhteistä aikaa jossain, vaikka lapissa. Mökki, sauna, takkatuli, vain kaksi ihmistä.

    pitäisi toimittaa Saharaan myymään persettä kameleille.

    Äänestä

Tai laita viestiä, jos sulla mahdollisuus kerta sellaiseen on. Tälle palstalle jos kirjoittaa, niin vaikka olisi kuinka hyvät tunnisteet yms. niin ei se henkilö, jolle viestin on tarkoittanut välttämättä lue sitä. Tänne kun tulee koko ajan niin paljon uusia aloituksia, että ne viestit sitten hukkuu sinne massaan... Eihän se kaipaamasi henkilö välttämättä edes lue koko palstaa, ja vaikka lukisikin, niin tosiaan -on voinut jäädä sinun viestisi lukematta, kun ne ovat uponneet jonnekin, siirtyneet äkkiä pois tältä ensimmäiseltä sivulta... Laita siis viestiä hänelle, vain siten voit saada asiat selvitettyä. Meillä kaikilla kun ei ole edes mahdollisuutta laittaa viestiä omalle kaipauksen kohteelle, kun on yhteydet menneet niin poikki. Jos minä pystyisin ottamaan omaan ikävöintini kohteeseen suoraan yhteyttä, niin kyllä sen tekisin.

Äänestä
  • Mieheen vai naiseen haluaisit ottaa yhteyttä? Miksi et itse laita itsestäsi jotain tunnistetta kun kuitenkin täällä kirjoitat?

    Äänestä

  • ihmettelen sinua kirjoitti:

    Mieheen vai naiseen haluaisit ottaa yhteyttä? Miksi et itse laita itsestäsi jotain tunnistetta kun kuitenkin täällä kirjoitat?

    tunnisteita, ja huomannut sen turhaksi -joko siksi, että hän mitä luultavimmin ei lue tätä palstaa, olen melkolailla varma siitä -ja jos lukisikin silloin tällöin, niin tuskin huomaisi viestejäni, sillä niistä ei ikinä tule "suosittuja" ja niihin ei vastata, juuri siksi että niissä on hyvät tunnisteet... Tällä palstallahan tulee aina suosituksi ne epämääräiset lemmen tunnustukset, jotka voivat sopia kenelle vaan! Yleensä niissä ei ole mainittu edes sukupuolta. Minun viestini siis kuitenkin, putoavat äkkiä pois tältä ensimmäiseltä sivulta, koska tälle palstalle tulee niin paljon uusia aloituksia. Jos vielä pystyisin ottamaan suoraan yhteyttä häneen (mieheen), niin ottaisin. Se vaan ei onnistu enää... Tahdoin vain sanoa aloittjalle, että kun hänellä selvästi on mahdollisuus ottaa oikeasti yhteyttä kaipauksensa kohteeseen, niin eikö silloin kannata tehdä niin?

    Äänestä

ensin ketä mietit? Kuka kaipailee ja ketä?

Äänestä

ei tänne kannata kaipuutaan jollekkin kirjoittaa, kun eise kohde kuitenkaan ole selvännäkijä, että tietäis että se on just hänelle..tämä vaan neuvoksi, ettei turhaan pety, kun anonyymisti kirjoittaa..;)

Äänestä

Meillä ei ole ollut koskaan mitään fyysistä kontaktia. En tiedä olisiko parempi etten olisi tunnustanut koskaan mitään, niin olisi voinut pitää haavetta yllä. Asiat voi hoitaa niin monella eri tavalla, tai siis ainakin yrittää.
Kuin puhin vahvasta intuitiosta, nyt se kertoo kaiken olevan lopussa, oikeasti! Se jos mikä hajottaa. En voi häiritä enää. Kirjoittelut jää nyt tänne palstoille, ei voi! Siis perk*le että voi olla paha olla. Tuntuu etten tunne ketään toista kohtaan enää tavalla, mitä häntä kohtaan.

Äänestä
  • Siis pelkkä intuitioko kertoo kaiken olevan lopussa, mutta et ole ottanut selvää vastapuolesta? Jos vaan mahdollista niin kysy nyt ihmeessä siltä toiseltakin, niin saat selvyyden. Mä ainakin haluaisin, että muhun otetaan yhteyttä, jos toinen tuntee noin...

    Äänestä

  • <3 (n) kirjoitti:

    Siis pelkkä intuitioko kertoo kaiken olevan lopussa, mutta et ole ottanut selvää vastapuolesta? Jos vaan mahdollista niin kysy nyt ihmeessä siltä toiseltakin, niin saat selvyyden. Mä ainakin haluaisin, että muhun otetaan yhteyttä, jos toinen tuntee noin...

    jostain huonosta, omituinen olo?
    Musta tuntuu että voimien yhdistäminen olisi viisasta. Vai olenko ihan hakoteillä?

    Äänestä

Entäpä jos annat mahdollisuuden jollekkin uudelle ihmiselle ja etsit sen livestä.. kokeile edes..ei kannata hukata elämää tänne, aika kuluu ja vuodet vierii..tsemppiä..;)

Äänestä
  • neuvo, mutta johtaa helposti laastarisuhteisiin!

    Äänestä

niin mieli suistaa elämä raiteiltaan, ja olla välittämättä mistään, ei sekään ole mikään ratkaisu, se on niin tyypillistä monelle tarttua pulloon ja vetää kaikki läskikiksi, siihen tuntuu olevan monella kynnys liian matala. Se ei ole nyt ratkaisu mihinkään. En voi uskoa että kaikki oli yksipuolista.
Pitäiskö lukea kirja jos sais muuta ajateltavaa! Ei onnistu! ei mikään.
Saatan kuunnella surkeita lauluja, haikeita, kauniita, mikä vaan lisää tätä paskan oloa sisällä. Ehkä se on pakollinen toimenpide päästä yli, vai onko kaikella tarkoitus pitää toivoa yllä mikä roikkuu hauraan langan varassa. Pakko johonkin purkaa. Aamen.

Äänestä

Ei mikään ole loppu. Välillä en ole varma mitä ajattelet ja haluatko vaan sitä.

Halusit tai et... tiedoksi, että VAIN sitä et koskaan tule saamaan.

Äänestä

Prinssinakki asialla? Ensin vihjailee fyysisestä puolesta, että kaikki naiset, jotka on oikeasti kaipauksensa kohteen kanssa sängyssäkin olleet alkaa vastata tähän... No sittenpä Prinssinakki kertookin jonkin ajan päästä, et "ei me koskaan oltu sillain..." Et sinä Prinssinakki saa koskaan keltään, ja en oikein ymmärrä miksi edes haluat, sillä EIHÄN SULLA SEISO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Sinä olet kapinen huora = ELUKKA!!

    Äänestä

  • ^^. kirjoitti:

    Sinä olet kapinen huora = ELUKKA!!

    Tajuatko vitun ääliö, että et sinä sitä omaa ihastuksesi kohdetta tule koskaan saamaan lukemalla tuon saatanan Prinssinakin runkkaus-fantasioita perse märkänä?! Joko olet totaalisen tyhmä huora, tai sitten olet Prinssinakki itse, ja Prinssinakilla EI EDELLEENKÄÄN SEISO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Jotenkin niin osuva! :'('Sanat. Bändimuutenonmitä on.

http://www.youtube.com/watch?v=_im6EhaBclc

A ray of light
Star shines down
Burning bright
Without a sound
The queen of angels
Take your crown
Yeah, shine on

You fly so high
Don't ever come down
Shine on

And every moment
Slips away
Doing my best trying to
Keep away
An innocence lost
The queen of sound
In the cold morning frost
We lay you gently down
Down, down, yeah
Shine on

And all the things you wished you'd said
Echoing inside your head
I cannot live I cannot die
Nothing left to do but try
I'm falling underneath your spell
Lift you up from your own hell
Numb yourself now from the pain
Wandering out in the rain

You fly so high
Don't ever come down
Queen of angels
Take your crown
An innocence lost
The queen of sound
In the cold morning frost
We lay you gently down

You fly so high
Don't ever come down
In the cold morning frost
We lay you gently down

Äänestä

kerro mistä päättelit että kaikki on ohi?

Äänestä
  • Sillä on vahva intuitio nyt että its over!

    Äänestä

  • ;( kirjoitti:

    Sillä on vahva intuitio nyt että its over!

    pelottavan harhaisia kaikki tämmöiset "intuitioni sen kertoo" -jutut, samaa luokkaa "välillämme on telepatiaa" -juttujen kanssa. Oikeesti, en pysty kohta enää lukemaan näitä juttuja kun paljastuu kuinka voimakkaasi jotkut ihmiset haluavat elää fantasioissaan ja harhoissaan ja kuinka tiukasti he vastustavat todellisuuden kohtaamista. Olenko ainoa täyspäinen tällä palstalla joka tajuaa tämän????

    Äänestä

  • joo, nää on kirjoitti:

    Prinssinakin vihaaja.

    Äänestä

itkenyt näin paljon edes silloin kun isäni kuoli, mitä olen takiasi itkenyt, tänne voi kertoa anonyyminä. V*ttu mä hajoan! En tunne enää itseäni, sut haluaisin.

Äänestä
  • oletko todella rakentanut kaiken tämän palstan ja intuition varaan? Siis et oikeasti tiedä mitä hän asiasta ajattelee?
    Tiedän, että sorrun siihen itsekin liian usein, kuten varmaan jokainen tunne-ihminen. Silti sanoisin, että nyt JÄRKI KÄTEEN!!! Älä suotta tee elämästäsi helvettiä, jos ei asioiden oikeellisuudesta ja todenperäisyydesta ole tietoakaan!

    Täällä on liian helppo takertua tuntemattomien viesteihin ja monesti sitä huomaa itsekin jääneensä kiinni johonkin, jonka lopulta toteaa olevan täysin väärä ihminen. Sanat voivat satuttaa, jos ne päässään pyörittelee olevan juuri häneltä. Tiedän -olen monta pistoa tuntenut sydämessäni. Silti pyrkinyt tietoisesti välttämään kiinni jäämistä siihen tunteeseen. Enhän todellakaan voi tietää keneltä viesti oikeasti oli ja kenelle se oli osoitettu. Meidän pitäisi muistaa, että tämä oikea elämä on muualla.

    Äänestä

  • kysyä kirjoitti:

    oletko todella rakentanut kaiken tämän palstan ja intuition varaan? Siis et oikeasti tiedä mitä hän asiasta ajattelee?
    Tiedän, että sorrun siihen itsekin liian usein, kuten varmaan jokainen tunne-ihminen. Silti sanoisin, että nyt JÄRKI KÄTEEN!!! Älä suotta tee elämästäsi helvettiä, jos ei asioiden oikeellisuudesta ja todenperäisyydesta ole tietoakaan!

    Täällä on liian helppo takertua tuntemattomien viesteihin ja monesti sitä huomaa itsekin jääneensä kiinni johonkin, jonka lopulta toteaa olevan täysin väärä ihminen. Sanat voivat satuttaa, jos ne päässään pyörittelee olevan juuri häneltä. Tiedän -olen monta pistoa tuntenut sydämessäni. Silti pyrkinyt tietoisesti välttämään kiinni jäämistä siihen tunteeseen. Enhän todellakaan voi tietää keneltä viesti oikeasti oli ja kenelle se oli osoitettu. Meidän pitäisi muistaa, että tämä oikea elämä on muualla.

    ja luultavasti on, niin hänellä ei ole -toistan EI OLE oikeasti ketään naista jota kaipaa. Kaikki on pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Hän kärsii ilmeisesti impotenssista ja hänellä on olemattoman pieni sukupuolielin, joten hän on seksuaalisen kyvyttömyytensä katkeroittama sekopää, joka saa jotain sairasta tyydytystä kirjoittelemalla naisten tunteisiin vetoavia viestejä tälle palstalle. Hän nauttii, kun saa herätettyä mahdollisimman monen naisen toiveet ja pelleilee ja leikkii naisten kanssa niin kauan kunnes naiset tajuavat, että onkin kyse vain vedätyksestä. Se tuottaa Prinssinakille nautintoa, kun saa pahan mielen aikaiseksi mahdollisimman monelle ihmiselle. Hän kadehtii kaikkia, jotka ovat oikeasti olleet suhteessa toiseen ihmiseen, rakastelleetkin... Sillä pikku-Prinssinakki olemattomalla pilillään ei tule kokemaan yhdynnän iloja IKINÄ. Ja hänellä EI edes SEISO!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • se Prinssinakki kirjoitti:

    Mitä ihmeen tyydytystä sinä sait tästä? Oppisit olemaan hiljaa, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa. Oletko kateellinen siitä, että joku oikeasti TUNTEE jotain? Hieno piirre minusta. Ymmärrän liiankin hyvin alkuperäistä kirjoittajaa tai ainakin niin luulen.

    Oletko kateellinen, koska hänen kirjoituksensa saa paljon huomiota. Eipä tosin voi ihmetellä sinun kirjoituksesi perusteella.

    että tuo runkku ei kaipaa oikeasti ketään?!!!! Hän sanoo, että hänellä on mahdollisuus ottaa yhteyttä suoraan siihen henkilöön, joten miksi vitussa ei ota, jos muka niin kaipaa? Etkö ole huomannut, että tuo sama vastenmielinen paskakasa kirjoittelee näitä naisiin vetoavia runkku-viestejään tänne? Ei hän ketään kaipaa, hän on joku häiriintynyt paska, joka tuntee mielihyvää kun saa vedättää mahdollisimman monta naista. Sitäpaitsi, ei ole edes varmaa, että hän on mies. Voi ihan hyvin olla joku häiriintynyt ämmäkin, joka esiintyy miehenä... Mutta jos sinusta on kiva elää harhoissa, ja perse märkänä lukea tuon paskiaisen runkku-fantasioita, ja kuvitella että se on "sinun hän" -niin siitä vaan! Joku päivä tajuat tuhlanneesi paljon aikaa jonkun häiriintyneen ventovieraan ihmisen pervoissa leikeissä. Toivottavasti ei harmita sitten.

    Äänestä

  • tollo, kirjoitti:

    oikeassa, suurinmmaksi osaksi kusetusta tämä palsta,
    Suosittelen face to face tapaamista , pyydä treffeille ...

    Äänestä

hae mitään sääliä! Koitan kuvata mitä tunnen, mahdollisimman syvältä, koska en voi muuta kuin tänne sen tehdä!!

Äänestä
  • jos et ole se saatanan runkkaava Prinssinakki, niin laitappa ihan oikeasti tunnistetta kehiin, tai ota siihen akkaan yhteyttä, jota niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kaipaat vittu!!! Muussa tapauksessa: VEDÄ KÄTEEN SAATANAN RUNKKU!!! AI NIIN, MUTTA EIHÄN SULLA SEISO!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • siltä, että nautit melankoliasta ja itsesäälissä rypemisestä. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, nautintonsa kullakin. Tulee jun jutuista mieleen just sellainen saamaton nahjus, joka nauttii ja oikein mässäilee omilla sydänsuruillaan ja ruokki niitä niin paljon kuin pystyy. Olen melko varma, että jos se ikävöimäsi nainen tuotaisiin sulle vaikka tarjottimella, niin keksisit jonkun tekosyyn miksi et voi häntä saada ja ah kuinka onkaan tarinanne traaginen voih ja nyyh. Olet pelkkä draamakuningas, et syvien tunteiden ritari, mikä leikit olevasi.

    Äänestä

  • vaikuttaa pikemminki kirjoitti:

    siltä, että nautit melankoliasta ja itsesäälissä rypemisestä. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, nautintonsa kullakin. Tulee jun jutuista mieleen just sellainen saamaton nahjus, joka nauttii ja oikein mässäilee omilla sydänsuruillaan ja ruokki niitä niin paljon kuin pystyy. Olen melko varma, että jos se ikävöimäsi nainen tuotaisiin sulle vaikka tarjottimella, niin keksisit jonkun tekosyyn miksi et voi häntä saada ja ah kuinka onkaan tarinanne traaginen voih ja nyyh. Olet pelkkä draamakuningas, et syvien tunteiden ritari, mikä leikit olevasi.

    Kerrankin joku huomaa tuon sairaan hyypiön vedätyksen!! Tuo on luultavasti se sama oksettava runkku, jota kutsun Prinssinakiksi, joka tälle palstalle noita ruikutuksiaan tehtailee... Eipä ole kieltänyt olevansakaan, kummallista... Voisi todistaa olevansa joku muu, tai sitten Prinssinakki -mutta kuitenkin oikeasti mies, joka oikeasti kaipaa jotain naista, kertomalla kunnon tunnisteet. Tai mikä parempaa -ottamalla yhteyttä siihen naiseen!

    Äänestä

  • Me olemme ..Kristian, rakastan Sinua ja meillä on yhteys. Et ole minua menettänyt olen olemassa ja samanlaiset henkientaistelut olen käynyt, Sinua ikävöidessäni.
    Olet niin pirun lähellä,,,,mutta kaukana

    Äänestä

  • ihminen! kirjoitti:

    Kerrankin joku huomaa tuon sairaan hyypiön vedätyksen!! Tuo on luultavasti se sama oksettava runkku, jota kutsun Prinssinakiksi, joka tälle palstalle noita ruikutuksiaan tehtailee... Eipä ole kieltänyt olevansakaan, kummallista... Voisi todistaa olevansa joku muu, tai sitten Prinssinakki -mutta kuitenkin oikeasti mies, joka oikeasti kaipaa jotain naista, kertomalla kunnon tunnisteet. Tai mikä parempaa -ottamalla yhteyttä siihen naiseen!

    olette niitä pahimman luokan feministejä,jotka olette AINA niin oikeassa ,
    etsitte vaikka ikäväpalstalta kohteita (heikkoja miehiä) joita voitte haukkua päivästä toiseen.
    kun ette kelvanneet typerin periaattein ,se nyt vain purkautuu tänne katkeran syytöksinä ,kun joillakin miehellä saattuu olemaan tunteita ,herran jumala sentään ,ihan" oikeita tunteita" ,miten kauhistuttavaa !!

    Äänestä

  • eiks vaan. kirjoitti:

    ja kaipauksen tunteita ainakaan! Pelkästään vahingoniloa ja ilkeyttä!!! Sitäpaitsi, taidat olla pikku-Prinssinakki pienine pippeleinesi ihan itse siellä vastaamassa! Vai että feministejä jotka ei kelvanneet typerin periaattein? Mitä vitun typerää on vaatia naisille samat oikeudet (palkka yms.) kuin miehillekin? Siitähän feminismissä on kyse, saatanan sekopää jos et tiennyt! Jos on niin idiootti mies, ettei hänelle kelpaa nainen joka tahtoo saada samat oikeudet kuin miehillä, niin silloin parempi olla yksin! Sitäpaitsi sinä et tiedä miksi minä ja tuo toinen nainen emme voi olla yhdessä kaipaamiemme ihmisten kanssa. Minä en edes kaipaa miestä, kaipaan erästä läheistä lapsuuden ystävääni, ja se ei kuulu sinulle miksi en hänen kanssaan voi yhteyksissä enää olla. Tämä palsta on ikävä-palsta, täällä voi ikävöidä vaikka kuollutta isoäitiään, ei pelkästään jotain miestä tai naista. Minä vain luen tätä palstaa aika usein, ja olen huomannut tuon häiriintyneen sekopään pikku leikin toisten ihmisten kustannuksella. Jos on väärin haukkua tuon kaltainen ihminen sinun mielestäsi, niin olet pelkästään idiootti! Luultavimmin olet runkku-Prinssinakki ihan itse, JA SULLA EI EDELLEENKÄÄN SEISO!!! Jos seisoisi ja olisi normaali kyrpä, ja kaipaisit jotain naista oikeasti, sinä perkele ottaisit häneen yhteyttä OIKEASTI OIKEASSA SAATANAN ELÄMÄSSÄ!!!!!!!!!! Menikö perille tollo?!

    Äänestä

  • rakkauden kirjoitti:

    Olen nainen .NIIN NAINEN ja sun varmaan pitäisi mennä tuonne katkeruuspalstalle ----> heippa hei
    olet ihan sekaisin koko ihminen tai ainakin sekoamassa hyvää vauhtia ?

    Äänestä

  • Jakastan Jua<3! kirjoitti:

    Me olemme ..Kristian, rakastan Sinua ja meillä on yhteys. Et ole minua menettänyt olen olemassa ja samanlaiset henkientaistelut olen käynyt, Sinua ikävöidessäni.
    Olet niin pirun lähellä,,,,mutta kaukana

    nyt saada se yhteys toimimaan..hulluksihan tässä sivullisetkin tulee. Jos ei ole fyysistä, niin edetkää toisianne lähelle. Miksi täällä pelleillä, antaako se sulle jotain..noin paljon tekstiä, muttei sille jota jakastat :) ja ellen ihan väärässä ole..naisellehan tuo kaikki kait lienee e Krist..jne

    Äänestä

  • -ed kirjoitti:

    Olen nainen .NIIN NAINEN ja sun varmaan pitäisi mennä tuonne katkeruuspalstalle ----> heippa hei
    olet ihan sekaisin koko ihminen tai ainakin sekoamassa hyvää vauhtia ?

    olet nainen, ja tahdot vetää jotain helvetin "perinteinen nainen" -roolia, eli nyrkin ja hellan välissä kyhjöttävän idiootin osaa! Ai niin, jos olet nainen, niin ei se tarkoita ettet olisi Prinssinakki. Olen sitä mieltä, että Prinssinakki voi hyvinkin olla joku ilkeä katkera narttu, joka tahtoo vedättää toisia naisia tällä palstalla. Niin, ja silloin jos Prinssinakki on nainen, hänellä todellakaan ei seiso... Hänellä onkin kuiva ja löysä vittu... Sitten taas jos olet joku muu, niin kysyn sinulta, että mitä sinä saat tästä pelleilystä? Miten se sinua ja sinun oloasi helpottaa, kun joku ventovieras pilailee sinun ja muiden naisten kustannuksella, ja kirjoittelee jotain imeliä runkkaus-viestejä tänne, ja esiintyy jonakin epätoivoisena rakastajana? Miten se auttaa sinua tai ketään muutakaan saamaan yhteyden ja kenties elämän kaipaamansa henkilön kanssa? Vastaahan tähän... Vai eikö se pikemminkin ole vain harhoissa elämistä, ja ajan tuhlaamista jonkun pervon pikku leikkeihin?

    Äänestä

  • rakkauden kirjoitti:

    ja kaipauksen tunteita ainakaan! Pelkästään vahingoniloa ja ilkeyttä!!! Sitäpaitsi, taidat olla pikku-Prinssinakki pienine pippeleinesi ihan itse siellä vastaamassa! Vai että feministejä jotka ei kelvanneet typerin periaattein? Mitä vitun typerää on vaatia naisille samat oikeudet (palkka yms.) kuin miehillekin? Siitähän feminismissä on kyse, saatanan sekopää jos et tiennyt! Jos on niin idiootti mies, ettei hänelle kelpaa nainen joka tahtoo saada samat oikeudet kuin miehillä, niin silloin parempi olla yksin! Sitäpaitsi sinä et tiedä miksi minä ja tuo toinen nainen emme voi olla yhdessä kaipaamiemme ihmisten kanssa. Minä en edes kaipaa miestä, kaipaan erästä läheistä lapsuuden ystävääni, ja se ei kuulu sinulle miksi en hänen kanssaan voi yhteyksissä enää olla. Tämä palsta on ikävä-palsta, täällä voi ikävöidä vaikka kuollutta isoäitiään, ei pelkästään jotain miestä tai naista. Minä vain luen tätä palstaa aika usein, ja olen huomannut tuon häiriintyneen sekopään pikku leikin toisten ihmisten kustannuksella. Jos on väärin haukkua tuon kaltainen ihminen sinun mielestäsi, niin olet pelkästään idiootti! Luultavimmin olet runkku-Prinssinakki ihan itse, JA SULLA EI EDELLEENKÄÄN SEISO!!! Jos seisoisi ja olisi normaali kyrpä, ja kaipaisit jotain naista oikeasti, sinä perkele ottaisit häneen yhteyttä OIKEASTI OIKEASSA SAATANAN ELÄMÄSSÄ!!!!!!!!!! Menikö perille tollo?!

    Tiesithän ettei täällä alakerran mittoja anneta vaan kirjoitetaan niitä tuntemuksia mitä kelläkin on.
    Tiesithän ettei koolla ole väliä jos sitä taitavasti osaa käyttää ; )
    Joten älä sinä huoli toisten asioista.
    Viestin voi jättää väliin jos ei kiinnosta tai kyllästyttää. Simppeli homma.

    Ja usko nyt kerralla, ne prinssinnakit on minun varpaat ja taatusti rakastaa minua ; )
    Ei ne ole kenenkään housussa.; (

    Äänestä

  • jos oikeasti kirjoitti:

    olet nainen, ja tahdot vetää jotain helvetin "perinteinen nainen" -roolia, eli nyrkin ja hellan välissä kyhjöttävän idiootin osaa! Ai niin, jos olet nainen, niin ei se tarkoita ettet olisi Prinssinakki. Olen sitä mieltä, että Prinssinakki voi hyvinkin olla joku ilkeä katkera narttu, joka tahtoo vedättää toisia naisia tällä palstalla. Niin, ja silloin jos Prinssinakki on nainen, hänellä todellakaan ei seiso... Hänellä onkin kuiva ja löysä vittu... Sitten taas jos olet joku muu, niin kysyn sinulta, että mitä sinä saat tästä pelleilystä? Miten se sinua ja sinun oloasi helpottaa, kun joku ventovieras pilailee sinun ja muiden naisten kustannuksella, ja kirjoittelee jotain imeliä runkkaus-viestejä tänne, ja esiintyy jonakin epätoivoisena rakastajana? Miten se auttaa sinua tai ketään muutakaan saamaan yhteyden ja kenties elämän kaipaamansa henkilön kanssa? Vastaahan tähän... Vai eikö se pikemminkin ole vain harhoissa elämistä, ja ajan tuhlaamista jonkun pervon pikku leikkeihin?

    pese suusti nestesaippualla tai mäntysoovalla .

    Äänestä

tapahtu,milloin olet olet nähnyt hänet viimeksi ,minnepäin sun viesti menee ??
millaiseta naisesta on kyse ? vaalea tumma ,minkä ikäinen hän on ?

Äänestä

Onko hän edes tietoinen tunteistasi?

Oletko saanut häneltä kieltävän vastauksen?

Jos molempiin vastaat ei, niin et voi tietää asioiden todellista laitaa. Silloin ei auta muu kuin ottaa selvää mitä toinen sinusta ajattelee.

Äänestä

hyvällä, vaikka minua tämä ei tarkoittanut.
Aika paljon ihminen voi kyllä luottaa intuitioonsa.
Olen huomannut sen, että jos jotain pientäkin tekee konkreettisesti kaipauksen kohteen
saavuttamiseksi, on itsellä heti hieman helpompi olo. Enkä sitten tarkota näitä nimettömiä
viestejä täällä.
Fyysinen veto on tärkeä myös rakkaussuhteessa.

Äänestä
  • Niin ja tiedän hänen jakastavan mua

    Äänestä

...kokeilit mua. Epävarmuus sun motiiveista silloin esti näyttämästä, miten tosi paljon sua halusin. Olisin ottanut sut välittämättä mitä muut ehkä asiasta olisivat ajatelleet. Vieläkin pyörit mielessäni, mietin uhraatko koskaan ajatusta minuun....
Jos vain soittaisit tai laittaisit viestin, olisin niiiin hiton onnellinen. Uskallatko? En ole menossa minnekkään, en ole etsimässä ketään toista. Sulle on edelleen paikka sydämessäni, ollut jo pari vuotta :)

Äänestä
  • Tiedäthän sinä todellisen syyn, hiljaiselooni eikö niin? Olet ollut sydämessäni sen ajan, minkä kerroin sinulle kerran puhelimessakin. Muistathan ?
    Joulun aikaan on ollut kiireitä, mutta nyt helpottaa.
    Et ole poistunut minusta, ja loput tiedätkin.
    Kuuntele Onely you, en viitti linkittää....
    Puhallan sinulle tuulen mukana suudelman, nauti siitä

    Äänestä

  • onko tämä m->n vai n->m?

    Äänestä

muistelen sua aina hyvällä. jos enää jaksan tai pikemminki haluan muistella. oot oikeessa intuitios kanssa.. en tosin usko et oot se oikee tyyppi :D :*(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

</\\3 kirjoitti:

että kaikki oli vain fyysistä. Ei, ei ollut! Luuletko että tänne olisin sulle kirjoitellut jos en haluaisi kun sitä yhtä asiaa. Jossain vaiheessa kirjoitin niin sujuvasti tilanteesta, että sulla varmasti oli vahva aavistus kuka tekstien takana on.
Tunteet sua kohtaan on edelleen vahvoja vaikka kaikki kuihtui kasaan ja lakaistiin sivuun. Sitä oli niin vahva intuitio kaikesta, onko niin että olin totaallisen väärässä.

Tekisi mieli unohtaa, tekisi mieli juoda pää tyhjäksi, teksi mieli lähettää viesti, soittaa, laittaa kädet ristiin.
Mikään ei auta. Pitää uskoa ajan tuomaan helpotukseen. Tuoko aika sitä!

Muisteletko pahalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu