Tiedoksi vaan

No niin amistytöt ja pullan leipojapojut! Huomisaamuna taas lähdetään menemään aamuvarhaisella. Tiirismaalla noustaan 300 metriin ja Lada jää odottelemaan sinne maston jurelle minua.
Ei huolestuta, että lähteekökö käyntiin ja miten tarkenee. Siitä on jo monen vuoden myönteinen kokemus.
Kyllä ne kaveritkin tulee maastureillaan sinne. Yksikin jonotti Vehon pikahuoltoon 5 kk vanhaa autoaan Espoossa kaksi tuntia. Ajovalopoltin palanut (mistä niitä tehdään? hinta olisi ollut 41 €!). Tietokone vilkutti jonkin hälytyksen, joka piti huollossa koodata salasanoin uudelleen. Auton hinta taisi olla 54 000 euroa!
26635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kyllä me haemme sinutkin mukaan kun Ladasi on jälleen levinnyt tien poskeen. Sattuuhan sitä lähes joka päivä kun alla on niinkin säälittävä vanha kommunistiauto kuin Lada.

Äänestä

Itte en aina saa "Napakymppiäni" piuhaan, mutta Samarasta tuttu moottori hoitaa hommansa.

Äänestä

Meillä ei ole tapana kertoa etukäteen milloin yritämme lähteä Ladalla reissuun. Yleensä kerrotaan vasta jos on onnistuttu selviämään jostain reissusta Ladalla ilman hinausautoa.

Äänestä
  • kertonut kaikki reissut mitä Ladallani olen tehnyt. Tarkoitan reissuilla näitä merkittävämpiä pitempiä matkoja, työ- kauppa- hupiajelu ja muiden autojen hinausreissuista en paljoa kerro enkä kehuskele täällä.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    kertonut kaikki reissut mitä Ladallani olen tehnyt. Tarkoitan reissuilla näitä merkittävämpiä pitempiä matkoja, työ- kauppa- hupiajelu ja muiden autojen hinausreissuista en paljoa kerro enkä kehuskele täällä.

    Sinä olet todellakin meille kaikille tiedottanut niistä reissuista, jotka Lada väittämäsi mukaan ei ole levinnyt kesken matkan. Jos sinua on uskominen, niitä on ollut useita per vuosi. Samoin voisi myös "mastoasentaja" toimia. Jokaisesta matkasta etukäteen tiedottaminen tuntuu jotenkin turhalta kun lopputuloskin voi olla jotain muuta mitä odotetaan.

    Äänestä

  • kertonut kirjoitti:

    Odotatko että vihdoinkin meillä Ladan omistajilla olisi edes pieni ongelma automme kanssa. Minä en sellaista toivo teille koskaan, on aivan tarpeeksi harmia muutenkin teidän autojenne kanssa, kun palelluksissa saan korjailla niitä.

    Vaikka Lada yleensä hajoaakin matkalla, tulee onnistuneitakin suorituksia sentään useita per vuosi. Minusta tällainen ilman hinausautoa suoritettu matka Ladalla ei ole ihan niin suuri merkkitapahtuma, että jokaisesta niistä pitäisi kirjoittaa oma tarina.

    Jokainen onnistunut matka on tietysti merkittävä Ladan omistajalle mutta meille oikeille autoilla ajaville se on pelkkä itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    Odotatko että vihdoinkin meillä Ladan omistajilla olisi edes pieni ongelma automme kanssa. Minä en sellaista toivo teille koskaan, on aivan tarpeeksi harmia muutenkin teidän autojenne kanssa, kun palelluksissa saan korjailla niitä.

    Eikö korjaamolla ole lämmintä sisätilaa missä voisit ladaasi rassata?

    Äänestä

  • Kysyn Vaan kirjoitti:

    Eikö korjaamolla ole lämmintä sisätilaa missä voisit ladaasi rassata?

    ???????

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    ???????

    Sinähän kerroit palelleesi Ladaasi korjatessasi. Jätä se hankeen ja käytä julkisia.

    Äänestä

  • tietysti. kirjoitti:

    Sinähän kerroit palelleesi Ladaasi korjatessasi. Jätä se hankeen ja käytä julkisia.

    tullu sulle selväksi ettei ole Ladoja tarvinnut korjailla, vaan noita muita merkkejä tuon tuostakin korjailen tienposkessa.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    tullu sulle selväksi ettei ole Ladoja tarvinnut korjailla, vaan noita muita merkkejä tuon tuostakin korjailen tienposkessa.

    Ladojahan siellä tien poskessa korjataan. Sinunkin Ladaasi harva se päivä.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    tullu sulle selväksi ettei ole Ladoja tarvinnut korjailla, vaan noita muita merkkejä tuon tuostakin korjailen tienposkessa.

    Älä suotta häpeä Ladaasi ja sen jokapäiväistä korjaamista. Sitähän se meidän kaikkien ladistien elämä on.

    Äänestä

Sinun onkin jo korkea aika aloitta tipaton tammikuu...

Äänestä
  • vaan koko elämäni olen viettänyt tipatonta elämää. Olen nähnyt tätä maalimaa sentään enemmän kuin sinä, joten pistäppä paremmaksi.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    vaan koko elämäni olen viettänyt tipatonta elämää. Olen nähnyt tätä maalimaa sentään enemmän kuin sinä, joten pistäppä paremmaksi.

    Myös minä näin ladistina suosin sieniä ja muita halvempia pään sekoitus aineita. Ladan aiheuttaman häpeää ei selvin päin voi kestää.

    Äänestä

  • halvempia kirjoitti:

    Myös minä näin ladistina suosin sieniä ja muita halvempia pään sekoitus aineita. Ladan aiheuttaman häpeää ei selvin päin voi kestää.

    olet vain yksilönä heikko ja raihinainen ? Elämäsi järkkyy jo aivan pienistäkin asioista. Normaalit ihmiset kestävät mitä vain ... jopa länsiautojen julkisuuteen tulleet todelliset kustannukset ( tosin ne jo tekevät tiukkaa ). Nyt siis vaan hoitoon ja asiat selviksi niin arki alkaa taas maistua. Muista ... todellinen huono olosi johtuu aivan muista syistä kuin Ladasta. Pohjalla olevat ihmiset yleensä vierittävät syyn sinne missä ne todellisuudessa eivät ole ja näin on myös sinun kohdallasi valitettavasti päässyt käymään ... isä/äiti suhteesi ollut ongelmallinen, seksuaalinen suuntautumisesi epäselvä tai supistajalihakset täysin käyttökelvottomat ? Nämä kaikki asiat aihettavat sinulle häpeää ja liiallista huumeiden käyttöä. Rohkeutta sinulle käydä läpi ne TODELLISET ongelmasi ja jatkaa sen jälkeen elämääsi iloisesti Ladaillen joka päivä ilman huumeita niinkuin me tuhannet onnelliset Ladailijat jo teemme.

    Äänestä

  • ladafever kirjoitti:

    Otan osaa Ladan sinulle aiheuttamien murheiden takia. Mutta älä välitä. Meillä kaikilla Ladan omistajilla on vastaavia vaikeuksia. Minulla tosin sulkijalihakset vielä toimivat toisin kuin sinulla.

    Mutta olet oikealla tiellä kun myönnät Ladan aiheuttaman häpeän ja murheen!

    Äänestä

Siellä Tiirismaan tornin juurella näkyy edelleen se yksi lada makaavan parkkipaikalla konepelti aiku repsottaen. Joko kohta hakiset sen pois paikkoja rumentamasta?

Äänestä
  • ladisti kun Lada hyytyi

    Äänestä

  • Sosiaalisilta ja päättelykyvyiltään vajavaisten kirjoittelua taas!

    Äänestä

  • Mastoasentaja kirjoitti:

    Sosiaalisilta ja päättelykyvyiltään vajavaisten kirjoittelua taas!

    Tähän tulokseen olen tullut tätä palstaa lukiessani.

    Äänestä

  • ex ladistit kirjoitti:

    Tähän tulokseen olen tullut tätä palstaa lukiessani.

    asiat aina toisin päin, kuin tänne ensin joku asian on kirjoittanut. Sen teet hyvin tökerösti kuin joku vajavainen konsanaan.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    asiat aina toisin päin, kuin tänne ensin joku asian on kirjoittanut. Sen teet hyvin tökerösti kuin joku vajavainen konsanaan.

    Ex ladistihan kirjoitti täyttä faktaa vaikka aika miedosti asian ilmaisikin.

    Äänestä

  • hermostut kirjoitti:

    Ex ladistihan kirjoitti täyttä faktaa vaikka aika miedosti asian ilmaisikin.

    sen jälkeen kun vaihdoin itselle Ladan. Olo on niin levollinen kun tietää että auto on aina ajokunnossa.

    Äänestä

  • Kanto. kirjoitti:

    sen jälkeen kun vaihdoin itselle Ladan. Olo on niin levollinen kun tietää että auto on aina ajokunnossa.

    Mutta se ei haittaa kun yleensä ei ole kuski sen paremmin kuin autokaan ajokunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MAstoasentaja kirjoitti:

No niin amistytöt ja pullan leipojapojut! Huomisaamuna taas lähdetään menemään aamuvarhaisella. Tiirismaalla noustaan 300 metriin ja Lada jää odottelemaan sinne maston jurelle minua.
Ei huolestuta, että lähteekökö käyntiin ja miten tarkenee. Siitä on jo monen vuoden myönteinen kokemus.
Kyllä ne kaveritkin tulee maastureillaan sinne. Yksikin jonotti Vehon pikahuoltoon 5 kk vanhaa autoaan Espoossa kaksi tuntia. Ajovalopoltin palanut (mistä niitä tehdään? hinta olisi ollut 41 €!). Tietokone vilkutti jonkin hälytyksen, joka piti huollossa koodata salasanoin uudelleen. Auton hinta taisi olla 54 000 euroa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu