En tiedä mihin muuhunkaan osioon tämän olisin laittanut, kun en löytänyt parempaakaan osiota.
Olen 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä. Minulla on muutamia koulukavereita, joita näen vain koulussa. He ovat keskenään läheisiä ja näkevät toisiaan koulun ulkopuolella. En tunne haluavani mukaan, koska tunnen olevani ulkopuolinen. Paras kaverini on tietokone, jonka kanssa vietän aikaa koko päivän.
Oikeastaan minulla ei ole ollut ikinä kunnollisia kavereita. Näen vain yhtä kaveriani säännöllisesti ja hän ei käy samaa koulua kuin minä. Hän asuu viereisessä kaupungissa, joten emme näe usein. Kun näen häntä tunnen saavani voimaa ja olen todella onnellinen. Kun taas olen ollut yksin niin tunnen itseni alakuloiseksi ja hieman surulliseksikin.
Minua on kiusattu aina. Se on loppunut nyt lukiossa, mutta jostain syystä en vain en ole saanut uusia kavereita. En ole ujo ja osaan puhua ihmisille. Minulla on huono itsetunto ja tunnen syyllisyyttä siitä, että olen syrjäytynyt.
Lintsaan usein koulusta, koska olen väsynyt valvottuani aamuyöhön tietokoneella. En osaa tai halua mennä aikaisemmin nukkumaan. Lomilla ja viikonloppuisin menen aamulla (9-11) nukkumaan ja herään kolmen aikoihin päivällä.
Olen jatkuvasti pettynyt itseeni ja vihaan laiskuuttani. En näe itselläni tulevaisuutta, koska saan huonoja arvosanoja ja en näe että valmistun lukiosta ikinä. En ole suunnitellut tulevaisuutta ja tunnen olevani elämänhaluton.
Ruoka ei maistu ja elän lähes vain vedellä. Tunnen jatkuvasti itseni voimattomaksi, joka varmaan johtuu kun en syö. En tunne nälkää, joten en syö. En ole lihava tai yritä laihduttaa, joten en ole syömishäiriöinen.
Olin kaverin kanssa ostoksilla ja kun saavuin kotiin olin hyvin väsynyt ja nukahdin heti. En ole muuten poistunut kotoa moniin päiviin. Olen vain huoneessani ja en joskus poistu sieltä koko päivänä.
Olen ajatellut kuolemaa ja itsemurhaa, mutta en kuitenkaan tahdo tehdä sitä itselleni. Tunnen itseni säälittäväksi ja inhoan tapaani elää. Vaikka tiedän millainen olen niin en silti saa aikaiseksi muuttua. Olen vain turta ja en edes jaksa muuttua tai halua enää ryhdistäytyä.
Eniten minua pelottaa äitini, joka ei siedä laiskuuttani. Hän tulee huoneeseeni juttelemaan ja uhkailemaan minua sairaalalla. En tiedä mitä tehdä, koska tunnen äitini vihaavan minua. Äitini on itse ollut minun ikäisenäni suosittu. Hän on käynyt bilettämässä ja hänellä on ollut poikaystäviä. Eräs äitini tuttava oli meillä ja sanoi äidilleni etten ole yhtään tullut häneen, koska olen aivan erilainen. En käy paljoakaan juhlimassa tai muutenkaan missään enkä ole koskaan seurustellut. Joskus harvoin juon vain yksinäni, koska ei ole seuraa joiden kanssa “juhlia” tai juoda.
Lisäksi pelkään sairastuvani ja googlailen sairauksien oireita. Pienemmästäkin kivusta alan etsimään sairautta itselleni. Minulla on ollut pitkään oikean käden puutumista ja olen käynyt siitä lääkärissäkin, mutta siitä ei menty eteenpäin.
Olen nykyään vihainen ja suutun helposti. Ensin luulin, että vika on muissa ja syytin muita tahallisesta ärsyttämisestä. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että vika on omani ja olen suuttunut muille aivan turhasta kuten pikkuveljieni kovaäänisestä meluamisesta.
Tulevaisuus ahdistaa, koska pelkään että kun täytän 18 alan vain juomaan yksin kotona ja alkoholisoidun. Pelkään myös etten ikinä valmistu ja elän työttömänä enkä ikinä saa seurustelukumppania.
Äitini on jatkuvasti vihainen laiskuudestani, käskee ryhdistäytymään ja syömään. Tiedän että käytökseni on huolestuttavaa ja äiti on vain huolissaan minusta. Minusta tuntuu ettei äiti hyväksy, että hänen lapsellaan on jokin vikana ja se pelottaa minua. Minut on kutsuttu lukihäiriötesteihin ja äiti lähes suuttui siitä, koska eihän hänen lapsellaan voi olla lukihäiriötä, hän on vain laiska eikä jaksa opiskella.
En osaa ryhdistäytyä ja olen vain hukassa. En tiedä mitä tehdä. Tiedän ettei tämä ole normaalia käytöstä. Pelkään, että haen vain huomiota käytökselläni. Olen myös ollut viime keväänä ja syksyllä juttelemassa koulupsykologille koulukiusaamisesta, mutta hän jäi äiteyslomalle ja uutta psykologia ei ole tullut ja en ole siis käynyt syksyn jälkeen.
Olen 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä. Minulla on muutamia koulukavereita, joita näen vain koulussa. He ovat keskenään läheisiä ja näkevät toisiaan koulun ulkopuolella. En tunne haluavani mukaan, koska tunnen olevani ulkopuolinen. Paras kaverini on tietokone, jonka kanssa vietän aikaa koko päivän.
Oikeastaan minulla ei ole ollut ikinä kunnollisia kavereita. Näen vain yhtä kaveriani säännöllisesti ja hän ei käy samaa koulua kuin minä. Hän asuu viereisessä kaupungissa, joten emme näe usein. Kun näen häntä tunnen saavani voimaa ja olen todella onnellinen. Kun taas olen ollut yksin niin tunnen itseni alakuloiseksi ja hieman surulliseksikin.
Minua on kiusattu aina. Se on loppunut nyt lukiossa, mutta jostain syystä en vain en ole saanut uusia kavereita. En ole ujo ja osaan puhua ihmisille. Minulla on huono itsetunto ja tunnen syyllisyyttä siitä, että olen syrjäytynyt.
Lintsaan usein koulusta, koska olen väsynyt valvottuani aamuyöhön tietokoneella. En osaa tai halua mennä aikaisemmin nukkumaan. Lomilla ja viikonloppuisin menen aamulla (9-11) nukkumaan ja herään kolmen aikoihin päivällä.
Olen jatkuvasti pettynyt itseeni ja vihaan laiskuuttani. En näe itselläni tulevaisuutta, koska saan huonoja arvosanoja ja en näe että valmistun lukiosta ikinä. En ole suunnitellut tulevaisuutta ja tunnen olevani elämänhaluton.
Ruoka ei maistu ja elän lähes vain vedellä. Tunnen jatkuvasti itseni voimattomaksi, joka varmaan johtuu kun en syö. En tunne nälkää, joten en syö. En ole lihava tai yritä laihduttaa, joten en ole syömishäiriöinen.
Olin kaverin kanssa ostoksilla ja kun saavuin kotiin olin hyvin väsynyt ja nukahdin heti. En ole muuten poistunut kotoa moniin päiviin. Olen vain huoneessani ja en joskus poistu sieltä koko päivänä.
Olen ajatellut kuolemaa ja itsemurhaa, mutta en kuitenkaan tahdo tehdä sitä itselleni. Tunnen itseni säälittäväksi ja inhoan tapaani elää. Vaikka tiedän millainen olen niin en silti saa aikaiseksi muuttua. Olen vain turta ja en edes jaksa muuttua tai halua enää ryhdistäytyä.
Eniten minua pelottaa äitini, joka ei siedä laiskuuttani. Hän tulee huoneeseeni juttelemaan ja uhkailemaan minua sairaalalla. En tiedä mitä tehdä, koska tunnen äitini vihaavan minua. Äitini on itse ollut minun ikäisenäni suosittu. Hän on käynyt bilettämässä ja hänellä on ollut poikaystäviä. Eräs äitini tuttava oli meillä ja sanoi äidilleni etten ole yhtään tullut häneen, koska olen aivan erilainen. En käy paljoakaan juhlimassa tai muutenkaan missään enkä ole koskaan seurustellut. Joskus harvoin juon vain yksinäni, koska ei ole seuraa joiden kanssa “juhlia” tai juoda.
Lisäksi pelkään sairastuvani ja googlailen sairauksien oireita. Pienemmästäkin kivusta alan etsimään sairautta itselleni. Minulla on ollut pitkään oikean käden puutumista ja olen käynyt siitä lääkärissäkin, mutta siitä ei menty eteenpäin.
Olen nykyään vihainen ja suutun helposti. Ensin luulin, että vika on muissa ja syytin muita tahallisesta ärsyttämisestä. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että vika on omani ja olen suuttunut muille aivan turhasta kuten pikkuveljieni kovaäänisestä meluamisesta.
Tulevaisuus ahdistaa, koska pelkään että kun täytän 18 alan vain juomaan yksin kotona ja alkoholisoidun. Pelkään myös etten ikinä valmistu ja elän työttömänä enkä ikinä saa seurustelukumppania.
Äitini on jatkuvasti vihainen laiskuudestani, käskee ryhdistäytymään ja syömään. Tiedän että käytökseni on huolestuttavaa ja äiti on vain huolissaan minusta. Minusta tuntuu ettei äiti hyväksy, että hänen lapsellaan on jokin vikana ja se pelottaa minua. Minut on kutsuttu lukihäiriötesteihin ja äiti lähes suuttui siitä, koska eihän hänen lapsellaan voi olla lukihäiriötä, hän on vain laiska eikä jaksa opiskella.
En osaa ryhdistäytyä ja olen vain hukassa. En tiedä mitä tehdä. Tiedän ettei tämä ole normaalia käytöstä. Pelkään, että haen vain huomiota käytökselläni. Olen myös ollut viime keväänä ja syksyllä juttelemassa koulupsykologille koulukiusaamisesta, mutta hän jäi äiteyslomalle ja uutta psykologia ei ole tullut ja en ole siis käynyt syksyn jälkeen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei! Tahdon kirjoittaa sinulle, sillä kirjoituksesi herätti paljon ajateltavaa. Kirjoitit, että paras ystäväsi on tietokone. Tietokone on "uskollinen", toimii juuri, kuten sinä haluat, ei petä, ei juorua. Mutta on sieluton ja tunteeton, siksi rohkaisen tutustumaan vaikka pinnallisemmin koulutovereihesi, joiden kanssa voi juttella asioista, jotka eivät ole niin henkilökohtaisia, jos arastelet kertoa asioistasi. Hyvä, että sinulla on hyvä kaveri, jonka tapaat aina silloin tällöin ja siitä saat hyvän mielen. Kun olet tullut kiusatuksi, se on ilmeisesti tehnyt sinusta aran tutustumaan uusiin ihmisiin. Yritä ajatella, että se on ollut heidän heikkous ja pahe, ei sinun. Olet vapautunut siitä, joten yritä armahtaa myös kiusaajasi, jotta saisit vahvistettua itsetuntoasi, ne asiat eivät enää saisi rasittaa mieltäsi.
Kirjoituksesi perusteella sinun suurin ongelma on se, että valvot liian myöhään, elät elämääsi tietokoneen seurassa, muu on enemmän ja vähemmän pakollista. Jos voisit laittaa tavoitteeksi, että elät elämääsi tietokoneen ulkopuolella, ja se läppäri on vain harrastus muun elämän ohessa. Kun sen pystyt toteuttamaan, moni asia paranee. Tiedostat, että elämäsi rytmissä on parantamisen varaa. Siksi sinun on, usko pois, helpompi myös muuttaa asenteitasi vähän kerrassaan. Mene nukkumaan esim. puolituntia aikaisemmin, mitä edell. iltana. Nimittäin sinun lukion käynti menee hukkaan, eikä sekään ole ihme, jos äitisi hermostuu. Vaikka et ole suunnitellut tulevaisuutta, se tulee kuitenkin. Ei sinun ikäisenä kaikilla olekaan tietoa tulevaisuudesta, miksi valmistua eli opiskella. Moni jatkaa lukiossa juuri siksi, että on kolme vuotta lisäaikaa harkintaan ja sivistää itseään.
Mielestäni sinä tarvitsisit tukihenkilön, mahdollisesti terapiaa, jotta saisit elämän rytmistä kiinni ja saisit siitä myös itseluottamusta ja tarkoitusta eloosi ja opiskeluusi. Syömättömyytesi voi myös ruokkia passiivisuuttasi, eli olet noidankehässä, josta yksin voi olla vaikea päästä irti, itsetuhoajatukset on myös vakava merkki siitä. Mikä on pituutesi ja painosi ja onko sinun veriarvoja katsottu, ettei sinulla ole anemiaa. Terveellinen ravinto pitää huolen kehostasi. Kun keho voi hyvin, se edesauttaa myös mielen hyvinvointia. Syömättömyydestäsi voi johtua myös, että olet hermostunut ja suutut vähällä.
Ei sinun äiti sinua vihaa, mutta hän hermostuu siitä, että elät passiivisesti, hän välittää ja rakastaa sinua, vaikka se ei aina siltä tuntuisi. Mutta ajattelen, ethän sinä ole olotilaasi tietoisesti valinnut, olet ajautunut tähän. Ei myöskään äitisi ole tietoisesti olotilaasi sinulle tilannut. Syytökset puolin ja toisin on ymmärrettäviä, spontaaneja, mutta ne ei rakenna mitään. Lapsesta ei voi eikä tarvitse tulla, mitä äiti on ollut sinun ikäisenä. Sinä olet eri henkilö, sinun aktiivisin aika on edessä, ei tässä iässäsi. Elät nyt ehkä muutoksen ja siihen latautumisen aikaa. Usko tai älä, mutta näin uskon vakaasti! Tyttäreni on sinua 2 kertaa vanhempi, eikä hän ole seurustellut vieläkään, mutta hän on sinut sen asian kanssa. Uskon jopa, että se on sinun eduksesi, etkä menetä siinäkään mitään, että et biletä, ehdit kyllä siihenkin, jos tarvis on. Järkeä on enemmän vanhempana ja katumista vähemmän. Tämä on totuus. Silti toivoisin, ettet joisi kotonakaan, sillä alkoholi ei ole ratkaisu ongelmiin, usein on päinvastoin, vie lisäongelmiin, pahimmillaan tuloaa elämän.
Äitisi hermostumisen ja huolestumisen ymmärrän, kuten sinäkin ymmärrät. Kirjoitat, että pelkäät, että äitisi ei hyväksyisi sitä, että sinulla on jokin vika. Äitisi on ehkä elänyt "pumpuliaatoksin", sillä kaikkien äitien on hyväksyttävä, ja he kyllä hyväksyvät sen, että heidän lapsensa ei välttämättä ole täydellisiä. En kyllä usko, että sinun äitikään on täydellinen, koska täydellistä ihmistä ei ole tiettävästi olemassakaan,
Oma tyttäreni on sairastunut anoreksia nervosaan n. 13 vuotta sitten. Tämä sairaus on viimeistään herättänyt minulla auttamisen halun, sillä äitinä lapsi on "liian lähellä", on sokea oman lapsensa pahoinvointia kohtaan. Siksi toivoisin, että sinä puhuisit avoimesti äitisi kanssa ja yrittäisit saada hänet reaalitotuuteen ja ajattelemaan sinun parastasi. Oma lapseni ei puhunut, enkä ymmärtänyt, mistä oli kyse. Sinulla on sisimmässäsi sinun parasta tahtova ns. hyväminäsi, joka ei ole saanut "hengen ravintoa", se on ollut passiivisesti sivussa, kun sulkeituneisuus ja itseluottamuksesi puute on hallinnut elämääsi. On aika rohkaista omaatuntoasi, sisintäsi, sillä aikuisuus on sinua odottamassa ja elämän nälkä tahtoo virkistää mielesi ja aktivoida elosi. Elämäsi kantaa, kun annat sille mahdollisuuden!
Kirjoittele, jos saat tästä jotain ajatusta elosi virkistämiseksi! Toivon kaikkea hyvää sinulle ja yhteisiä avoimia keskusteluja äitisi kanssa! Menethän vähän kerrassaan aikaisemmin nukkumaan!
Olen aina ollut hieman varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan, mutta en sanoisi silti itseäni ujoksi. Koulukiusaaminen on jättänyt minuun sen, että en luota ihmisiin. Pelkään, että minut hylätään kuten minulle on käynyt kymmeniä kertoja kaverisuhteissa. En vain enää usko ihmisten vilpittömyyteen ja odotan aina pahinta. Uskallan kyllä puhua tuntemattomillekin ihmisille ja varmasti, jos yrittäisin saisin uusia kavereita.
Ongelma on se, että en jaksa edes tutustua ihmisiin, koska minua ei kiinnosta enää tulla petetyksi. Tiedän, ettei kaikki ihmiset ole sellaisia ja minulle on vain käynyt huono tuuri. Tuon takia en enää päästä ihmisiä läheisiksi. Minulla on se yksi läheinen ystävä, joka on ollut minulla lapsuudesta asti ja häneen luotan ainakin sen 110%. Tiedän ettei hän hylkää minua. Nyt kun hän on muuttanut pois niin emme tosiaan näe kovin usein.
En yksinkertaisesti uskalla ja halua puhua äidilleni asiasta, koska tiedän että hän suuttuu tai vähättelee minua. Tiedän että hän vain vähättelee tuntemuksiani eikä oikeasti edes halua ymmärtää minua. Tiedän että äitini kuitenkin rakastaa minua ja haluaa parastani. Hän ei vain ole tottunut tällaiseen ja ei varmaan tiedä miten toimia. Enkä tiedä miten aloittaisin vain kertomaan äidilleni tuntemuksistani, koska emme ole ikinä olleet kovin läheisiä. Minua vain itkettää ja äitini vain pelästyy.
Äitini on viimeaikoina tullut huoneeseeni kyselemään mikä minua vaivaa, vihaiseen sävyyn. Pelästyn itse äidin vihasta ja en pysty kertomaan - enkä edes tiedä mistä aloittaisin. Äitini käskee minua syömään ja punnitsee minua etten ole laihtunut. Hän myös asetti rajat milloin pitäisi alkaa nukkumaan. En vain saa unta jos menen aikaisin nukkumaan.
Olen niin turhautunut, kun en voi edetä asiassa. En vain pysty puhumaan äidilleni. En vain pysty ryhdistäytymään. En vain jaksa. Olen vain niin väsynyt kaikkeen.
Ethän sinä ole tyhmä tyttö, tyhmiä ei ole olemassakaan. Jokaisella on omat vahvuutensa, kun ne oivaltaa. Olet uupunut liiallisen valvomisen, itseesi sulkeituneisuuden ja ehkä vähäisen ravinnon vuoksi, et jaksa keskittyä koulun käyntiin, eli opiskeluun, etkä virkistyä vapautuneeseen olotilaasi. Sinulla on suojamuuri, jonka sisällä tahdot pysyä, mutta siellä "henki loppuu, happea ei riitä". Koet sen ehkä tiedostamatta turvalliseksi.
Onko sinulla isää, jonka kanssa voisit yrittää keskustella, sillä sinä tarvitset apua, joka auttaa sinut aktiivisempaan elämään takaisin.
Puhuminen on monesti vaikeaa, jopa mahdotonta, koska siinä voi helposti tulla harkitsemattomia sanoja kummaltakin, myöskin äänen sävy ei aina ole paras mahdollinen. Puheen sisällön varsinainen merkitys voi jäädä sivuseikaksi. Mutta sinä voit kirjoittaa, hallitset sen. Kirjoita avoimesti olotilasi, myös se, että tarvitset apua, koska et jaksa yksin kohota olotilastasi, mihin olet ajautunut. Jos sinusta tuntuu, että et voi kirjoittaa äidille, etkä isälle, kirjoita kouluterveydenhoitajallesi. Sinä tarvitset tukea, mutta myös terveellistä ravintoa. Koska et syö, se "ajaa" sinua entistä enemmän ahdinkoon, josta ei yksin pääse pois, jos ei käännöstä parempaan tapahdu.
Ymmärrän äitiäsikin, että hän tulee huoneeseesi kyselemään vihaisestikin, että mikä sinua vaivaa. Jokainen äiti tahtoo, että lähes aikuinen lapsi osallistuu myös kotielämään ja elämään kodin ulkopuolellakin, eikä jää passiivisesti kotiin. Hän ei ymmärrä, tai ehkä ei tahdo myöntää itselleen, että olet masentunut, henkisesti uupunut, ilmeisesti myös kehollisesti. Se on aika tiukka paikka äidille myös tutustua omiin tunteisiinsa ja myöntää, ehkä hänen oma ylpeys ei anna periksi siihen, että hänen lapsensa ei voi hyvin. Mutta se tunne on myös hänen kestettävä, ja kun hän sopeutuu ja hyväksyy ajatuksen, hän ymmärtää sinua ja ryhtyy etsimään apua, miten tilanteesi voisi parantua.
Olet menettänyt luottamuksen ihmisiin, ja tiedän ihan omalta kohdaltakin, että on vaikea solmia uusia ihmissuhteita, jos pelkää tulevansa petetyksi ja jätetyksi. Olen kokenut itsekin vastaavaa, mutta siitä pääsee ylitse. Jos laitat itsellesi haaveen, tavoitteen, että häpeä on heidän, ei sinun, jotka käyttävät ystävyyttäsi väärin. Joka jättää sinut, sinulla on oikeus ajatella, että et tarvitse myöskään sitä ihmissuhdetta, jos olet itse pyrkinyt hyvään ystävyyteen, etkä ole käyttänyt ystävyyttä väärin. Me ihmiset olemme vajavaisia ja opimme elämästä päivä päivältä enemmän, myös hyviä asioita. Sitten toisaalta olen löytänyt iän karttuessa vahvuuden myös siihen, että minulla on oikeus olla oma itseni, tärkeintä on, että hyväksyn itseni, koska pyrin hyvään myös muita kohtaan. Olet aikuiseksi kasvamassa ja vasta muodostamassa oman itsesi henkistä runkoa, joka sinua kannattelee elämässäsi. Opit hyväksymään itsesi, mutta tämä passiivinen vaihe voi olla lähtökohta ponnistukselle aloittaa aikuisuuteen pyrkivä elämä.
Oletko kertonut tilanteestasi tälle hyvälle ystävällesi, johon luotat? Ymmärrän, että hän asuu eri paikkakunnalla ja kun on nuori itsekin, niin hän ei välttämättä tiedä, miten sinulle pitäisi saada muutakin apua.
Jos sinun on mahdotonta puhua, kuten ymmärsin, mutta myös kirjoittaen kertoa äidillesi hätäsi, turhautuneisuus, ahdinko, etkä isällesikään voi sitä viestittää, niin yritä "raahata" itsesi terveyskeskuksen päivystysvastaanotolle, jossa sanot kaiken avoimesti, että miten voit pahoin ja olet voimaton. Viimeistään koulun alettua ota yhteys kouluterveydenhoitajaan ja pyydät häntä järjestämään sinulle apua. Äiti ei sinua hylkää, mutta hän ymmärtää ja uskoakseni tukee sinua, kun itse sisäistää tilanteesi. Äidin rakkaus on yleensä hyvin venyvä ja ajattelee lapsensa parasta.
Kirjoita kuitenkin tänne, mikä sinun pituus ja paino on, tai sitten painoindeksi! Ole rehellinen itsellesi, kuten kirjoituksesi perusteella oletkin, mutta myös rehellinen äidillesi siitäkin huolimatta, vaikka pelkäät hänen reaktiota. Hän on sinusta vastuussa ja hän kantaa myös sen vastuun. Rehellisesti pitää asiat myöntää joka taholle, vain siltä pohjalta voi päästä parhaiten terveyttä kohden.
Tahdon henkisesti täällä olla tukenasi, missä sitten asutkin!
Jos voisit tehdä itsellesi päätöksen, että menet nukkumaan aikaisemmin, ja yrität nousta ylös edes aamupäivällä, jotta pääsisit jotenkin oikeaan vuorokausirytmiin. Äitisikin ilahtuisi siitä.
Kirjoittele ajatuksiasi, minä luen ne kyllä! Toivon kipinöitä toivoen Sumppi
En tarkoita pahalla, mutta haluaisin korjata seuraavan lauseen: "Mene nukkumaan esim. puolituntia aikaisemmin, mitä edell. iltana."
Se on melko yleinen harhaluulo, että luullaan, että unirytmi korjattaisiin menemällä aikaisemmin nukkumaan ja heräämään aikaisin. Asia on oikeasti toisinpäin: pitäisi mennä myöhemmin nukkumaan ja herätä myöhemmin niin kauan kunnes menee siihen aikaan nukkumaan kuin haluaisi - tämä auttaa korjaamaan unirytmin! Lukion psykologian opettajani ja hänen sijaisensa ovat kertoneet näin lukioaikanani, pari vuotta sitten.
Saattaa pitää paikkansa psykologian opettajasi ohje, mutta en ymmärrä sitä, että miten se voisi korjata unirytmiä. Jos minun pitäisi korjata unirytmini, niin pitäisi kyllä mennä illalla aikaisemmin nukkumaan ja nousta myös aamulla aikaisemmin, jos tahdon olla edes jotenkin pirteä seuraavana päivänä. No, jos tahdon korjata sitä toisin, niin voin mennä myöhään nukkumaan ja nousta aikaisemmin, vaikka en jaksaisikaan. Korjaantuuhan se silläkin, mutta seuraavan päivän on väsynyt ja siitäkin eteenpäin, sillä yössä pitäisi saada nukuttua riittävästi. Tämä on "keittiöpsykologin" oppia:)
Peruskoulun jälkeen 16v päädyin psykologiseen hoitoon ja vieläkin käyn vain siellä nyt 24v.
Siinä välillä menin ammatikouluun vuodeksi ja lopetin, sitten päädyin nuorten sairaalaan ja sen jälkeen päiväkotiin ja sen aikana aloin käymään toista ammattikoulua, tai paremmin sanottuna pakotettiin käymään. Jotain 3 ja yli vuotta olin siellä menin läpi ja eristäydyin yhteiskunnasta. Nyt 4 vuotta ollut vain kotona, en käy töissä en kouluissa enkä missään eikä ole ystäviä ikinä ollutkaan. Hukutan vain itseni tietokoneesen, peleihin ja animeen ettei tarvitse oikeaa maailmaa ajatella. Ja ne antaa minulle enemmän elämyksiä kuin oikea elämä. Menen nukkumaan 4-5 aamulla ja yritän herätä 11 mutta venyy aina 5-6 iltaan tai myöhempään. Sitten vain taas koneet auki ja pelaamaan.
Psykologitkaan ei tajua mitään. Parhain oli kun yksi niistä sanoi suoraan ettei tiedä mitä tekisi kanssani.
Äitini ei nyt ihan tuommoinen ole. Mutta sekin tuppaa olemaan kyllästynyt elämään, varmaan painavimpia syitä kun isä siis sen aviomies kuoli aikoja sitten. EI se minulle enää siitä mainitse mutta tiedän että se haluaa että kävisin töissä mutta siihen en suostu. En ole itsekään seurustellut ikinä ja äiti mainitselee siitä että hankkisin partnerin jo. Se pitää sitä yksinkertaisena juttuna mutta tämmöisessä elämäntilanteessa semmoisia ihan tuosta vaan saa ja tämmöisellä mentaliteetillakin mitä ihmiset karsastaa.
Vaikka se olisikin enää ainoa uusi asia mistä jaksan välittää.
Olen kirjoittanut nimimerkille "tyhmä tyttö" asioita, jotka soveltuvat myös sinuun. Siksi en niin paljoa tänne kirjoita, mutta rohkaisen sinua myös hakemaan elämää muualta kuin tietokoneelta, sillä se tietokone on kaverina kyllä "uskollinen", mutta tunteeton, sieluton kone, ei hengittävä ihminen.
Asut kotona äidin kanssa. Miltä sinusta tuntuisi, jos voisitte hankkia kotiin jonkin lemmikin, mitä hoitaisit, joka pitäisi viedä ulos. Elämä on tarkoitettu elettäväksi, eikä suinkaan neljän seinän sisällä kotona elettäväksi. Psykologit eivät voi käynnistää sinussa mitään osaa, jos itselläsi ei ole minkäänlaista tahtoa. Mutta ongelma on juuri siinä, että miten sen kipinän saisi syttymään. Elämän kumppaniakaan ei saa, jos kotona odottaa, jos tosin se ei ole mikään ehdoton edellytys elämän mielekkyydelle.
Entäpä, jos jättäisit surffailut tietokonepelien ym vastaavien keskuudessa, ja katselisit esim. erilaisia keskustelupalstoja, missä ihmiset kertovat myös iloisia asioita. Kirjoituksesi on tänne on eräänlainen avun pyyntö, ja mm siksi minä vastaan sinulle. Olen kirjoittanut usealle, joten luepa niitä, jos jotain uskoa saisit elämääsi. Sinulla on omat vahvuutesi, mutta ne eivät ole päässeet pintaan, ehkä olet mielestäsi tyrmännyt, jos ne, tai se on yrittänyt vihjaista, mikä voisi olla sinulle hyväksi, sinun elämän tarkoitus. Sinulla on sisin, joka tahtoo sinulle hyvää, tahtoo tuoda sinun elämällesi tarkoitetun sisällön tietoisuuteesi. Minunkin sisin käski tulla tälle keskustelupalstalle, tulin, vaikka en tiennyt, miksi tulin. Havaitsin, että tahdon kirjoittaa ja luoda uskoa kaikkiin, joilla luottamus, usko omaan elämään on vähissä. Niin, se minun sisin näitä asioita sanelee, joka tuottaa samalla minulle tyydytystä. Näin se kunkin ihmisen hyvää tarkoittava sisin toimii.
Yritä kuunnella sisintäsi. Se ei vihjaile mitään, jos istut tietokoneen äärellä, ja siten et anna sille tilaa etkä mahdollisuutta. Jospa menisit luontoon kävelemään, missä kuulet vain itseäsi. Meillä ihmisillä on ihmeellinen tapa kuunnella muita, mutta omaa minä tahtoo jäädä kaikista vähimmälle, vaikka se on meille kaikista läheisin, rakkain, joka tahtoo vain meidän kunkin parasta, myös sinulla on samoin.
Tekisitpä tämän päivän ja uuden vuoden hyvän teon itsellesi, lähdet ulos, hengität syvään raitista ilmaa, ajattelet, että sinulla on kaksi tervettä jalkaa, jotka sallivat tämän talvisen mahdollisuuden. Kaksi näkevää silmää, jotta näet luonnon, joka elää omaa elämäänsä, vaikka lepotilassa elääkin. Kevään tullen luonto herää ja aktivoituu, mutta me ihmiset elämme aktiivisemmin ja välillä huilaten läpi vuoden.
Tällaisin ajatuksin tahdon toivottaa sinulle hyvää alkaneen vuoden jatkoa! Kirjoita, herättääkö nämä kirjoitukset mitään toivoa mielessäsi!
Hei,
tunnistan samanlaisia asioita siitä, kun itse olin nuori. Minunkin äitini vastasi vihalla siihen, jos en ollut hänen toiveensa mukaisesti. Jos hän näki, että itken, hän kysyi, onko minulla nuha. Jos en pystynyt nousemaan aamulla, hän huusi ja nousin vain sen takia, että saisin ruman huutamisäänen lakkaamaan (surkuhupaisaa kyllä, taisi huudella omasta sängystään masentuneena itsekin). Kuitenkin, kyllä ne äidit aina hyvää lapsilleen haluaa, eri asia osaako ne ilmaista sen oikein. Mietin vain, että vastaatkohan viestissäsi kuitenkin itse ongelmiisi, eli jos oikein tarkkaan luetaan, sieltä voisi löytyä ratkaisuja.
Jos kokeilet saada aina yhteen tuskaan yhden ratkaisun, aina joku asia menisi sykäyksen eteenpäin? Eli vaikka äitisi ei osaa ehkä käyttäytyä sympaattisesti, voisit pyytää häneltä apua johonkin käytännön ongelmaan, esim. säännölliseen unirytmiin pääsemisessä. Se tekisi jo ajatuksille hyvää, vähentäisi ikävien ajatusten vatvomista. Ehkä äitisi suostuisi lähtemään kävelylle kanssasi illalla jotta uni tulee paremmin ja ehkä ruokahaluakin vähän tulisi samalla.
Koulussa voisit mennä kysymään keneltä tahansa opettajalta, että tarvitset päästä terveydenhoitajan juttusille. Kerrot vaikka terveydenhoitajalle joko yhden isoimmalta tuntuvan ongelman (ehkä syömättömyys ja siitä aiheutuva voimien puute on isoimmasta päästä tai mistä voisi aloittaa, tai itse tiedät parhaiten) tai lyöt koko homman pöytään niinkuin täällä netissä kirjoitit.
Osaat kyllä hyvin ilmaista itseäsi sanoilla, joten en ole sinusta kamalan huolissani. Kannattaa kuitenkin hoitaa tilannetta mahdollisimman ajoissa. Täällä netissä tietysti kannattaa olla varovainen, ihmisillä voi itselläänkin olla ongelmia. Kotoa ja koulun kautta saat kuitenkin parhaan avun: äitisi kuitenkin rakastaa sua (vaikkei tilanteesta ehkä pidä eikä osaa siihen suhtautua) ja koulun terveydenhoitajalla on velvollisuus auttaa tilanteessa eteenpäin jos kerrot ongelman.
Ja mikä tähti pimeässä, onneksi sulla on se yksi ystävä! Mullakin ystävät oli pelastusrengas. Ole vaan avoin, kyllä ystäviä löytyy aina lisää. Jossain vaiheessa kun olet vähän voimissasi, ehkä voisit kokeilla jotain harrastusta ja löytää samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olet
Loman jälkeen jaksoin olla ensimmäisenä päivänä kaksi tuntia koulussa ja sitten tulin kotiin. Ja sama linsailu jatkui sen jälkeen. En vain pysty menemään kouluun. En ymmärrä mistä kaverini puhuvat. En jaksa enää edes yrittää. Elämäni tuntuu niin toivottomalta ja tunnen ettei sillä ole mitän annettavaa minulle. En vain kertakaikkiaan pysty menenmään kouluun. En pysty hoitamaan kouluasioita ajoissa tai välillä en lainkaan. Äitini ei tiedä asiasta, koska en uskalla kertoa. Pelkään äitini raivostumista.
Äitini on yrittänyt parhaansa mukaan kasvattaa minua yksin ja minusta on tullut silti tälläinen. En halua että hän olisi pettynyt itseensä äitinä. Olen vain niin surullinen kaikesta ja haluaisin vain käpertyä äitini syliin hellittäväksi ja unohtaa kaiken. Olen yrittänyt parhaani, mutta se ei riitä.
Tuntuu vain että kaikki on menossa pahemppaksi ja pahemmaksi. En vain uskalla ottaa puheeksi näitä enkä kirjoittaa kirjettä tmv. En tiedä mihinkä soittaisin. Haluan vain päästä johonkin turvaan kaikkea. Olen vain niin hukassa.
En oikein tiedä miksi kirjoitan tähän...taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä kun jaksan vaivautua kirjoittamaan ihmisille tänne...
Voisin aloittaa sanomalla, että tiedän miltä tuntuu. Se ero tosin minussa on, että minulla on ystäviä, työtä sekä ollut myös seurustelukumppaneita. Mutta niin kauan kuin muistan, sisälläni on ollut tyhjä tunne. Ikäänkuin musta kuoppa mihin kaikki ilo, rakkaus, tavoitetut asiat vain ikäänkuin sulaa. Ja jatkuva alakulo vain jatkuu vuosien mittaan.Miksi valitan ? hmm..vaikea sanoa ..olkoon se sitten vain nyky-yhteiskunnan moraalista ja eettistä rappeutumista että on uskoteltu että pitää olla samanlainen kun muut..tyhjyys vaan on paska homma... Haluan vain sanoa kummallekin, että vain itse voi tiettyjä asioita muuttaa. Mitä uskon, että te voitte saavuttaa, itselläni puuttuu nimenomaan se rikkaus että ei ole koskaan kokenut täydellistä eristäytymistä, yksinäisyyttä ja sen kautta osaisi arvostaa elämän tärkeitä asioita ( omalta kohdallani se saattaa jopa olla tyhmyyttä). Te voitte nimenomaan pienillä asioilla tehdä SUUREN muutoksen, mutta se vaatiin vain uskoa parempaan sekä hieman raakaa työtä. Mutta se on mahdollista. Kun vain ensin miettii mitä tosissaan haluaa´
haluatko enemmän jaksamista ?
- pakota itsesi lenkille, kävelylle vaikka vain 5min ...joka päivä kun alkaa ottamaan päähän ..kävele tai juokse ! --> vaikka vituttaa lähteä ulos ( mieliala kohoaa/virkeytyy --> biologinen vaikutus liikunnasta ) voi olla hyvinkin huomaamaton mutta mieli alkaa heräämään
- syö vain kun on sen aika ..eli aamupala ( jos syö sellaista ) , päivällinen ja pieni iltapala.
mielellään vaikka perunoita, kasviksia, tonnikalaa ja ei ollenkaan valmisruokia --> paino putoaa - paremmat ravintoarvot --> vaikuttaa mielialaan
- tietyt ajalliset rutiinit totuttavat ruumiin ja mielen "oikeisiin" määreisiin --> sosiaalinen vaikutus
olet liikkeellä samoihin aikoihin kuin muutkin ihmiset
parisuhteet, ystävyyssuhteet löytyvät kodin ulkopuolelta ne tulevat siinä vaiheessa kun vähiten odottaa kunhan vain pysyy liikkeellä
nämä ovat perusasioita, jotka vain pitää pitää kunnossa ..ajan mittaan se tekemättömyys alkaa vituttamaan niin kyllä töiden hakukin alkaa jossain vaiheessa maistumaan ..eikä yksinkertaisesti halua maata sohvalla tai sängyssä... tarkoituksena on vain löytää omat vaikuttimet, jotka saavat teidän mielet liikeelle, ja kun se tapahtuu saatte isoja asioita aikaan ...takaan tämän...
ai niiin ...ja muistinko sanoa ...te olette depressiivisiä ihmisiä ...ajattelette liikaa ...mikä on hyvä --> luova ajattelu ( kun paremmat päivät alkaa osaatte arvostaa ihmisiä joilla menee huonosti, taito mitä ei ole valtaosalla väestöstä, te olette harvinaislaatuisia yksilöitä, arvostakaa sitä itsessänne luottakaa siihen että te menestytte ) ...mutta sen sijaan, että mietitte negatiivissävytteisesti vaihtakaa ajatuskulkunne positiiviseen ...joka päivä kun heräätte niin typerältä kuin se kuulostaakin kiittäkää 5 asiasta mitä teillä on ....ja kun mietitte että teillä ei ole mitään. ..
olen kiitollinen sängystä missä nukun
peitosta mikä pitää lämpimänä
tyynystä jonka alla voin pitää pääni
siitä että olen hengissä ja tämä päivä on uusi mahdollisuus
Minulla on katto pään päällä
Te olette hyviä ihmisiä , älkää antako pikkusielujen kyseenalaista
nämä ovat vain asioita mikä on auttanut minua pääsemään eteenpäin ajattelussa, jotkut näistä voi toimia teillä, jotkut ei ..mutta pääasia että ymmärrätte vastaus löytyy teidän sisästänne ja omasta mielestä ei lääkärien, lääkkeiden ,tai uskonnon sisältä ..niissäkin on hyviä neuvoja mutta ensimmäisenä lähtekää liikkeelle omilla ehdoilla ja keksikää pieniä asioita mitä teette ulkona ---> niistä seuraa isompia ...vannon sen ..
Yksinkertaistettuna kun tietää kaikki nämä asiat mitä tiedän mitä normaalit eivät ajattelekaan ei tässä huvita enää mikään. Kun tietää että tulevaisuudessa on pelkkää sairasta meiningiä edessä. Ei voi muuta kuin hukuttaa itsensä fiktioon ja unohtaa kaikki muut.
Ja kun tässä kerran on koulu nyt eniten kyseessä en kyllä enää mene kouluihin kun huomasin minkälaista pelleilyä, hölmöilyä ja epäoikeudenmukaista tämä systeemi on.