Hei meidän on tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa matkustelemaan euroopan ulkopuolelle, ja on tullut pari kysymystä ilmi;
- Mikä on paras aika lähteä Miamiin turvallisesti ja siten että vesi olisi silti lämmintä (27°C) ?
- Matkaseurueesemme kuuluu 14-vuotias poika joka istuu pyörätuolissa, onko Miamiin mitään tekemistä hänelle uimisen lisäksi?
- Miltä suomalaiselta matkatoimistolta saisi helpot valmismatkat Miamiin?
- Mitä erilaisia rokotuksia tarvitsee matkalle?
- Onko jotain muuta huomioitavan arvoista Miamiin matkatessa?
Kiitos vastauksista jo etukäteen
Mietin olisiko Miami meille..
10
1587
Vastaukset
- miiamiin vaan
Keski kesällä on uimavedet lämpimimmillään, mutta myös ilomat ovat tosi helteiset.
Ajasta jaturvallisuudesta en tiedä, mutta sanotaan, että Miami Beacin puoli on turvallisempi paikka kuin itse Miami ja siitähän tosi lyhyt matka mennä Miamin puolelle tutustumaan paikkoihin.
Tutustumispaikkoja on vaikka millä mitalla, riippuu siitä kuinka isolla sektorilla haluaa liikkua.
Matkatoimistot hoitanevat kaiken helposti, mutta suosittelen kuitenkin ottamaan matkan, missä koneen vaihto on euroopassa. koska silloin teidän matkalaukkunne menevät suoraan maiamiin.
Normaalit rokotukset, eli ei mitään lisärokotuksia ole pakko ottaa.
Tarkistakaa passinne, että ne kelpaa USA.ssa
ESTA hakemus on myös täytettävä (lue näitä vanhempia viestiketjuja, sieltä selviää aika paljon)
https://esta.cbp.dhs.gov/esta/esta.html?_flowExecutionKey=_c7513EF65-0B4C-1969-20A0-21EE633A4E79_k5B997FE8-0219-7EB6-CA3A-747496D2751C
Estaan nimi niinkuin passin alaosassa lukee, eli mahdolliset skandit AE, OE
http://www.lomamatkailija.com/miami.php
http://www.ebookers.fi
MM Näitä löytyy:
- Korallilinna vuodelta 1923
- Crandon Park
- 5 kilometriä rantaa ja piknikpaikkoja
- Deering Estate - Cutlerissa sijaitseva Charles Deeringin maatila
- Miami Metrozoo -eläintarha
- Miami Museum of Science & Space Transit Planetarium
- Miami Seaquarium
- delfiinejä, merileijonia, valaita ym.
- Monkey Jungle
- apinoita luonnollisessa ympäristössä
- Parrot Jungle
- lintuja ja alligaattoreita
- Venetian Pool - keinotekoinen mini-Venetsia
- Vizcayan museo ja puutarha
- renessanssityylinen huvila vuodelta 1916- yleistä
Maailma muuttuu ja elää koko ajan.
Periaatteessa Miami Beach on vielä turvallinen, mutta vioime aikoina on lisääntynyt esim. ampumatapaukset.
Aiemmin esim. Biscayne Boulevard Miamin puolella oli tosi vaarallinen, mutta nyt se on siistitty, en ollu uskoa samaksi kuin muutama vuosi sitten. Oli pakko tarkistaa koska paikallinen kertoi kadun siistiytyneen.
Periaatteessa aika turvallinen paikka ja riippuen tarpeesta valitsisin joko Miami Beach (kävelyä ja rantaa)tai esim. Doral (jos likkuu autolla, turvallinen alue), Miami Gardensiin en suosittele matkaamaan.
- lalalalalala
Keskikesällä vedet lämpimiä, mutta ilmat helteisiä ja aurinko polttavaa, ehkä kevät olisi viisainta mennä lomalle.
Lähistöltä löytyy:
- Kennedy Space Center Avaruuskeskus, matkaa tosin n.400km
- Disney World (4 huvipuistoa samalla alueella) matka noin sama.
- Everglades. Luonnonsuojelualue, jossa mm. Krokotiilejä ym. matkaa tulee n.vajaa 100km
- Key West. Aivan ihana pikkukaupunki vanhoineen puutaloinee ja mm. USAn mantereen eteläisin kohta
matkaa kertyy n. 300km
tietenkin Miami Beachin Art Deco alueen talot ja paljon hienoja autoja.
Eli välimatkat ameriikassa on pitkiä ja auton vuokrausta kannattaa harkita.
Matkatoimistoja/Miamiin:
Area.fi
www.aurinkomatkat.fi
travels.kilroy.fi
Tjareborg.fi/Lennot Miamiin
www.ebookers.fi
www.sembo.fi
Lomahuoneistoja pyörätuolivarustein:
http://www.secondcasa.com/fi/USA/Miami-Dade_Lomahuoneisto_Lomakoti_r7006_1.html
Ohjeita pyörätuolimatkailuun:
http://inport2.invalidiliitto.fi/esteettomyys/kokemuksia_matkaopas.html- kljwokfjweou
Eli meillä oli juuri matka, jonka tilasimme Matkapoikien kautta ja valitsimme itse matkamme tuolta www.sempo.fi sivuilta. Sempo on ruotsalainen yhtiö ja Matkapojat myy heidän matkojaan.
Kaikki pelasi loistavasti ja lento oli Saksan kautta Air Berliinin koneilla. - ...
kljwokfjweou kirjoitti:
Eli meillä oli juuri matka, jonka tilasimme Matkapoikien kautta ja valitsimme itse matkamme tuolta www.sempo.fi sivuilta. Sempo on ruotsalainen yhtiö ja Matkapojat myy heidän matkojaan.
Kaikki pelasi loistavasti ja lento oli Saksan kautta Air Berliinin koneilla.Kiitos kaikille vastauksista. Niistä on paljon hyötyä. Kysyisin vielä kuitenkin että mitä hotellia suosittelisitte meille. Vaatimuksina olisi hyvänlaatuinen hotelli (4 ½ tai 5 tähteä), kylpyamme huoneessa ja mieluiten 2 makuuhuonetta saatavilla. Hotellin ei tarvitsisi olla mitenkään liikuntavammaisille suunnattu. Ainiin tuo linkki sempon sivuille ei jostain syystä toiminut.
- ...
... kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista. Niistä on paljon hyötyä. Kysyisin vielä kuitenkin että mitä hotellia suosittelisitte meille. Vaatimuksina olisi hyvänlaatuinen hotelli (4 ½ tai 5 tähteä), kylpyamme huoneessa ja mieluiten 2 makuuhuonetta saatavilla. Hotellin ei tarvitsisi olla mitenkään liikuntavammaisille suunnattu. Ainiin tuo linkki sempon sivuille ei jostain syystä toiminut.
Katsoin tuon linkkisi lomakotitalojen sivuille hieman myöhään ja nyt aloin miettimään että tuommoinenkin saattaisi olla hyvä meille. Mietin vaan sitä että noissa taitaa olla vaan tietyt ajat jolloin noita vuokrataan ja me ajattelimme lähteä lokakuun alussa. Muuten miten noiden lomatalojen tilaus on onnistunut käytännössä? Onko rahat vaan maksettu pankkitilille ja vain menty taloon kun loma on alkanut vai mitä. Toivottavasti saisimme tämän kaiken sullotuua jonkinlaiseksi paketiksi jonka matkatoimisto voisi järjestää meille valmismatkaksi.
- jndnfnd
... kirjoitti:
Katsoin tuon linkkisi lomakotitalojen sivuille hieman myöhään ja nyt aloin miettimään että tuommoinenkin saattaisi olla hyvä meille. Mietin vaan sitä että noissa taitaa olla vaan tietyt ajat jolloin noita vuokrataan ja me ajattelimme lähteä lokakuun alussa. Muuten miten noiden lomatalojen tilaus on onnistunut käytännössä? Onko rahat vaan maksettu pankkitilille ja vain menty taloon kun loma on alkanut vai mitä. Toivottavasti saisimme tämän kaiken sullotuua jonkinlaiseksi paketiksi jonka matkatoimisto voisi järjestää meille valmismatkaksi.
Lomakotitalon toimintaan liittyvistä asioista pääset kyselemään tarkemmin allaolevan linkin kautta
http://www.secondcasa.com/fi/Palvelukeskus_contact.html
Luottokortti on lähes pakollinen, jos haluaa vuokrata auton, tai yöpyä muualla, kuin omassa hotellissa.
Kokeillaampa uudelleen, kyllä minulla toimii:
www.sempo.fi
Ps. Miami Beachin rannalle pääsee hyvin n.ST35 kohdalta, josta löytyy isopyöräisiä rannalle tarkoitettuja pyörätuoleja ja siellä on erillinen ramppi niitä varten. - ijrfhr33tg342
jndnfnd kirjoitti:
Lomakotitalon toimintaan liittyvistä asioista pääset kyselemään tarkemmin allaolevan linkin kautta
http://www.secondcasa.com/fi/Palvelukeskus_contact.html
Luottokortti on lähes pakollinen, jos haluaa vuokrata auton, tai yöpyä muualla, kuin omassa hotellissa.
Kokeillaampa uudelleen, kyllä minulla toimii:
www.sempo.fi
Ps. Miami Beachin rannalle pääsee hyvin n.ST35 kohdalta, josta löytyy isopyöräisiä rannalle tarkoitettuja pyörätuoleja ja siellä on erillinen ramppi niitä varten.
- kjduin f3
Suosittelen kuitenkin vielä tutustumaan tuohon Orlandon tarjoamiin nähtävyyksiin ja huvipuistoihin.
http://www.lomamatkailija.com/orlando.php
Pääsisitte paljon lyhyemmillä ajomatkoilla.
http://www.tjareborg.fi/yhdysvallat/orlando?utm_content=1990
Yhdysvallat
Kaikille suositeltava rokotesuoja
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Matkakohteita Orlandon lähelläWeston [8 km]
Titusville [56 km]
Florida [61 km]
Port Canaveral [76 km]
Daytona [78 km]
Melbourne [87 km]
Tampa [124 km]
St. Augustine [151 km]
Sarasota [176 km
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1125825Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323927- 823332
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182946Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2501997Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871963- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui391685Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881529