karmea tapaus

Terve ! Ihmeellistä kun se onkin olen 30v omaan terveelliset elämäntavan en polta en käytä % juomia ja sairastuin paniikkihäiriöön 2003 joulukuulla. Olin vakituises työsuhteessa vaativassa ammatissa palvelualalla. Perhejäsen sisko oma äiti on jossain ihmeellisessä hengellisessä karismaattisessa uskon lahkossa jeesus sitä jumala tätä ym minun sairaus on ikäänkuin satanistin työ ja oleminen. Noh asuin pääkaupunkialueella kävin töissä kunnes asuminen kallista ja päätyin takuu säätiön kautta ulosottoon jäin työttömäksi asun nyt siskoni luona joka muuttaa pois omaan asuntoon ( sai koska on tulot ei ole yksipuolista maksuhäiriötä omatiedossa) minulla on koska sain kun takuu säätiön velkajärjestelyä ei voinut sopia ja työttömän tulolla ei voi maksaa. sain sen ennen kun olin töissä. nyt itsellä ei ole paikka mihin menisin ei rahaa tavarat myyty uskotteko vai ei mutta kun et iole sellaisten uskonlahkojen "myötävaikutuksessa mukana He alkavat sinua erilailla katsomaan ja asioita ei voi realisesti kertoa eikä asioista voi keskustella vaan se sivutetaan ja jään itsensä kanssa yksin. Itse työssäni olin hyväkäytöksinen ja tasapuolinen mutta minua kohtaan oltiin pikkasen jotenkin alhaalta ylöspäin katsom ista koska en ollut syntyperäinen suomalainen ja tekin työt mallikkaasti mutta KENELLE . täytyy sanoa että masennusta on koettu ja nhyt kun haluisin palata 3v tyött jälkeen töihin niin MISTÄ ALOITTAA. olen ikäänkuin samassa tilanteessa kun jäin työttömäksi. ero on siinä että jerjestelylaina tsäätiöltä mennyt ulosottoon ja maksuhäiriö on ( onneksi ei vuokrasta on vaan siksi ettei saatu maksetuksi kun aikoinaan oli sopimus siitä). Onko vaihtoehto minulla. Ei mitään ei mulla Suomen olon alusta alkaen ole ollut ketään ystävää tai vastaava . Yksin olen ollut aina sitä siksi että haluan itsekseno ollakin erakkomainen ja jättä muut muille. Olen tavallinen 30v mies hetero kärsinyt vähän liikakin koska tukea en ole saanut perheeltä siihen malliin kuten olen toivonut että asioista keskustellaan eikä sekoitetaan mitään jumala eikä jeesustelua väliin ja ollaan ihmiset eikämiknklään fanaatikon jäsen tai mitä jokin tv7 kertoo vai sanoo. Haluan kertoa että itselleni on vaikea ymmärtää sitä miten sellainen uskonasia ihmisen mukaan vie koska niin siskollani kun äitillä monta seurustelu suhdetta jkäänyt suohon ja sitä kautta heille heikko itsetunto ja antanut vaan periksi ja sitä itse en ole ehkä muunmuotossa mutta ei niin että perusnormaalin elämänhalun HYLKÄÄN. Minulla ei ole enää lisättävä väluillä mietiskelin jopa ssri sivuvaik suic. juu nou mutta ne olivat vaan muut oireet enkä ole koskaan niin heikoksi mennyt.

Toivosinkin ettei tätä tekstiä luetaa vaan jollaiseksi tunnustukseksi vaaan niin on ollut eräässä tapauksessa. . Tässä ei ole läheskään kaikkia mutta aika perusraamit on koossa.

En voi kun ihmetellä suomen asuntopolitikkka olisi hyvä jos olisi väheosaiselle perus asunto kun ei ole mitään juoppo taustainen vaan yhteiskunnassa ollut tekemässä työtä ja veroja maksanut.
Aikoinaan hornet kaupoista oleva 2miljardia euroja olisi voitu rakentaa perus edullisia asuntoja jossa voisin aloittaa uudestaan ja jossa on katto opään päälle. Samalla luottohäiriökin olisi voinut olla siten ettei se estä perus asunnon saantia laina ym ymmärrän mutta ihmuiselle pitäisi olla perus asiat selville. Siksi peränkuulutan sitä että meille yhteiskunnassa on monta ihmistä eri taustaista ja lähtökohdat on aina eri eikä kaksi samanlaista ole. Me emme ole rikkaita mutta kun käyt töissä olet tasapainossa maksat saatavia niin uskon että perusasunto jossa saat asua edullisesti pitäisi taata. Kaikkea muuta maksetaan tuetaan . Mihin yhteiskunnassa on jäänyt ihmillisyys ja muu. NOU answer. what ever. Mitä sosiaalitoimistokin tekisi mun tilanteessa. ei mitään. KUN EI OLE PERUSEDELLYTYKSIÄ EI OLE MYÖSKÄÄN PERUS LÄHTÖKOHTIA. eri asia jos muutat sallaan etäläsuomesta maksat 220v eur yksiöstä mitä teet siellä kun ei ole töitä. taas elämä mene hukkaa. Haluaisin töitä muttei siivous alaa eri asia jos verojen jälkeen jäisi käteen 1700 olsin heti oventakana pyytämässä sisälle . Niin kauan kun me edesautetaan matalapalkka alaa se on epäreilu muita kohtaan. Turha mulla on asiasta kertoa olen senkin koennut kerran.

Onko ainut vaiht GOOD BY FOR EVER FOR ALL . Minusta ei ollu mihinkään tästä yhteiskunnassa yksin olen kuolen yksin se on päässäni ollut monesti. Miksi koska joku uskonla´hko sisko saa vuokra asunnon naps sormia näyttämällä ja luott taust ok minä en koska koen olevani täysi kriminaali. On epäreilu.
Ai niin olen siskon alivuokralaisena ja sekin päättyy kohta jolloinj i dont know where i live then.
2651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harkitseppa muuttoa muualle pääkaupunkiseudulta...

Talousvaikeudet ovat Suomessa se "suurin rikos" ja tuomio voi olla kovempi kuin virallisesta rikoksesta.

Voithan aina myös harkita muuttoa ulkomaillekin jos paremmin onnistaisi... Tai toinen vaihtoehto että johonkin kaupungiin Suomessa missä vuokrat eivät ole niin korkealla tasolla.

Sosiaalitoimisto voinee auttaa jos on vaikea taloudellinen tilanne esim. juuri tuo ulosotto. Eipä se kysyminen mitään maksa joten käy vain kysymässä asioista.

Äänestä
  • kiitän Sinua että osasit lukea rivin välistä ja kiitoksia kun luit Minun tarinan. Olen itsekin muuttamista miettinyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokkeri80 kirjoitti:

Terve ! Ihmeellistä kun se onkin olen 30v omaan terveelliset elämäntavan en polta en käytä % juomia ja sairastuin paniikkihäiriöön 2003 joulukuulla. Olin vakituises työsuhteessa vaativassa ammatissa palvelualalla. Perhejäsen sisko oma äiti on jossain ihmeellisessä hengellisessä karismaattisessa uskon lahkossa jeesus sitä jumala tätä ym minun sairaus on ikäänkuin satanistin työ ja oleminen. Noh asuin pääkaupunkialueella kävin töissä kunnes asuminen kallista ja päätyin takuu säätiön kautta ulosottoon jäin työttömäksi asun nyt siskoni luona joka muuttaa pois omaan asuntoon ( sai koska on tulot ei ole yksipuolista maksuhäiriötä omatiedossa) minulla on koska sain kun takuu säätiön velkajärjestelyä ei voinut sopia ja työttömän tulolla ei voi maksaa. sain sen ennen kun olin töissä. nyt itsellä ei ole paikka mihin menisin ei rahaa tavarat myyty uskotteko vai ei mutta kun et iole sellaisten uskonlahkojen "myötävaikutuksessa mukana He alkavat sinua erilailla katsomaan ja asioita ei voi realisesti kertoa eikä asioista voi keskustella vaan se sivutetaan ja jään itsensä kanssa yksin. Itse työssäni olin hyväkäytöksinen ja tasapuolinen mutta minua kohtaan oltiin pikkasen jotenkin alhaalta ylöspäin katsom ista koska en ollut syntyperäinen suomalainen ja tekin työt mallikkaasti mutta KENELLE . täytyy sanoa että masennusta on koettu ja nhyt kun haluisin palata 3v tyött jälkeen töihin niin MISTÄ ALOITTAA. olen ikäänkuin samassa tilanteessa kun jäin työttömäksi. ero on siinä että jerjestelylaina tsäätiöltä mennyt ulosottoon ja maksuhäiriö on ( onneksi ei vuokrasta on vaan siksi ettei saatu maksetuksi kun aikoinaan oli sopimus siitä). Onko vaihtoehto minulla. Ei mitään ei mulla Suomen olon alusta alkaen ole ollut ketään ystävää tai vastaava . Yksin olen ollut aina sitä siksi että haluan itsekseno ollakin erakkomainen ja jättä muut muille. Olen tavallinen 30v mies hetero kärsinyt vähän liikakin koska tukea en ole saanut perheeltä siihen malliin kuten olen toivonut että asioista keskustellaan eikä sekoitetaan mitään jumala eikä jeesustelua väliin ja ollaan ihmiset eikämiknklään fanaatikon jäsen tai mitä jokin tv7 kertoo vai sanoo. Haluan kertoa että itselleni on vaikea ymmärtää sitä miten sellainen uskonasia ihmisen mukaan vie koska niin siskollani kun äitillä monta seurustelu suhdetta jkäänyt suohon ja sitä kautta heille heikko itsetunto ja antanut vaan periksi ja sitä itse en ole ehkä muunmuotossa mutta ei niin että perusnormaalin elämänhalun HYLKÄÄN. Minulla ei ole enää lisättävä väluillä mietiskelin jopa ssri sivuvaik suic. juu nou mutta ne olivat vaan muut oireet enkä ole koskaan niin heikoksi mennyt.

Toivosinkin ettei tätä tekstiä luetaa vaan jollaiseksi tunnustukseksi vaaan niin on ollut eräässä tapauksessa. . Tässä ei ole läheskään kaikkia mutta aika perusraamit on koossa.

En voi kun ihmetellä suomen asuntopolitikkka olisi hyvä jos olisi väheosaiselle perus asunto kun ei ole mitään juoppo taustainen vaan yhteiskunnassa ollut tekemässä työtä ja veroja maksanut.
Aikoinaan hornet kaupoista oleva 2miljardia euroja olisi voitu rakentaa perus edullisia asuntoja jossa voisin aloittaa uudestaan ja jossa on katto opään päälle. Samalla luottohäiriökin olisi voinut olla siten ettei se estä perus asunnon saantia laina ym ymmärrän mutta ihmuiselle pitäisi olla perus asiat selville. Siksi peränkuulutan sitä että meille yhteiskunnassa on monta ihmistä eri taustaista ja lähtökohdat on aina eri eikä kaksi samanlaista ole. Me emme ole rikkaita mutta kun käyt töissä olet tasapainossa maksat saatavia niin uskon että perusasunto jossa saat asua edullisesti pitäisi taata. Kaikkea muuta maksetaan tuetaan . Mihin yhteiskunnassa on jäänyt ihmillisyys ja muu. NOU answer. what ever. Mitä sosiaalitoimistokin tekisi mun tilanteessa. ei mitään. KUN EI OLE PERUSEDELLYTYKSIÄ EI OLE MYÖSKÄÄN PERUS LÄHTÖKOHTIA. eri asia jos muutat sallaan etäläsuomesta maksat 220v eur yksiöstä mitä teet siellä kun ei ole töitä. taas elämä mene hukkaa. Haluaisin töitä muttei siivous alaa eri asia jos verojen jälkeen jäisi käteen 1700 olsin heti oventakana pyytämässä sisälle . Niin kauan kun me edesautetaan matalapalkka alaa se on epäreilu muita kohtaan. Turha mulla on asiasta kertoa olen senkin koennut kerran.

Onko ainut vaiht GOOD BY FOR EVER FOR ALL . Minusta ei ollu mihinkään tästä yhteiskunnassa yksin olen kuolen yksin se on päässäni ollut monesti. Miksi koska joku uskonla´hko sisko saa vuokra asunnon naps sormia näyttämällä ja luott taust ok minä en koska koen olevani täysi kriminaali. On epäreilu.
Ai niin olen siskon alivuokralaisena ja sekin päättyy kohta jolloinj i dont know where i live then.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu