Ei kukaan

voi toimia toisen terapeuttina..kyllä jokaisen täytyy löytää se oma punainen lankansa elämässä. Joskus sitä ajattelee, että tuntuu niin pahalta vaan koska ikävöi ja kaikki muuttuisi kun saisi sen ihmisen elämäänsä, mutta usein kun vähän tonkii niin löytää monia muita elämän ongelmakohtia jotka vaativat erilaisia ratkaisuja. Pahinta on jäädä paikoilleen junnaamaan. kannattaa mennä eteenpäin ihan pienin askelin.
5321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sellaista edes odottaa? En ainakaan minä.. Seison omilla jaloillani ja kannan ihan itse omat huoleni ja murheeni.

Äänestä
  • Kyllähän ihminen josta oikeasti on kiinnostunut tuo sisältöä elämään. Mutta tottakai sitä täytyy käsitellä omia ongelmiaan surujaan ja tunteitaan itse sekä etsiä itse elämään niitä kiinnostuksen ja ilon kohteita. Asioiden jakaminen toisen ihmisen kanssa helpottaa ja tuo lohtua mutta toinen ei ole mikään henkilökohtainen pelastaja tai juurikin terapeutti kuten aloittaja totesi. Tärkeää on myös ilojen jakaminen ja vastavuoroisuus. Kyllä sen tiedän etteivät ongelmani katoaisi taikaiskusta vaikka hän ottaisi yhteyttä mutta se saisi silti hymyn huulilleni. En myöskään odota hänen olevan joku täydellinen ihminen hänellä on varmasti itselläänkin omat huolensa ja heikot hetkensä.

    Äänestä

  • niinhän se on kirjoitti:

    Kyllähän ihminen josta oikeasti on kiinnostunut tuo sisältöä elämään. Mutta tottakai sitä täytyy käsitellä omia ongelmiaan surujaan ja tunteitaan itse sekä etsiä itse elämään niitä kiinnostuksen ja ilon kohteita. Asioiden jakaminen toisen ihmisen kanssa helpottaa ja tuo lohtua mutta toinen ei ole mikään henkilökohtainen pelastaja tai juurikin terapeutti kuten aloittaja totesi. Tärkeää on myös ilojen jakaminen ja vastavuoroisuus. Kyllä sen tiedän etteivät ongelmani katoaisi taikaiskusta vaikka hän ottaisi yhteyttä mutta se saisi silti hymyn huulilleni. En myöskään odota hänen olevan joku täydellinen ihminen hänellä on varmasti itselläänkin omat huolensa ja heikot hetkensä.

    Aivan.. Kukapa meistä olisi.. Ja varmasti jokaisella on joskus elämässä vaikeampia hetkiä eikä välttämättä ole silloin parhaimmillaan. Kyllä sitä silloinkin ystävää kaipaa.. Vaikka itse ainakin olen juuri sellainen et vetäydyn jos minulla hankalaa ja paha olla. Ja taidan olla muutenkin sellainen 'kyllä minä pärjään'-ihminen. En pyydä apua tai tukea vaikka mikä olisi. Toivottavasti en kuitenkaan 'sairastu' vahvuuteen..

    Äänestä

joskus voi rinkiä jäädä kiertämään, vaikka kuinka yrittäisi.
Toinen voi ojentaa sen kätensä ja antaa ne voimat jotka juuri silloin puuttuivat tai "särkeä" sen kaaoksen ympäriltä vain olemalla siinä vierellä, silloin kuin toinen sitä kaipaa.

Pelkkä halauskin voi olla yllättävän paljon.....

( sinusta en tiedä, kirjoitan nyt omasta kokemuksesta )

Äänestä
  • Napakymppi. Ei siihen välttämättä muuta tarvita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


small steps kirjoitti:

voi toimia toisen terapeuttina..kyllä jokaisen täytyy löytää se oma punainen lankansa elämässä. Joskus sitä ajattelee, että tuntuu niin pahalta vaan koska ikävöi ja kaikki muuttuisi kun saisi sen ihmisen elämäänsä, mutta usein kun vähän tonkii niin löytää monia muita elämän ongelmakohtia jotka vaativat erilaisia ratkaisuja. Pahinta on jäädä paikoilleen junnaamaan. kannattaa mennä eteenpäin ihan pienin askelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu