Tehrääs yhteinen

Uuden Vuoden Lupaus: Emme tänä alkaneena vuonna puhu pahaa toisistamme, emmekä varsinkaan Lapin kristityistä ja Vanhimmista. Heillä on jo kyllin raskasta työ kristillisyydessä. Antakamme heille nyt työrauha ja lepo, että jaksavat kesällä saarnata meille täällä Suomessa ja että he voisivat tehdä sen ilolla ja ei huokauksilla. Tämä ei ole mikään kohtuuton vaatimus palstan kirjoittajille. Tetakin varmaan yhtyy tähän, luulisin.
25644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Rakkaus totuuteen pakottaa kuitenkin sanomaan, ettei vanhimmilla ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan. Seassa on vihneitä. Opetuksensa ei pysy kaiken aikaa raamatun sanassa, vaan siinä on mukana isäin sääntöjä. Väärä, muut kristityt pois sulkeva seurakuntaoppi ja muiden uskon tuomitseminen on syvältä. Tuomiovaltaa ei ole heillä eikä meillä. Kaikki valta on Kristuksella. Perinnelasit pitäisi riisua jokaisen silmiltään tutkiessaan Sanaa. Esim heidän opetuksensa mukaan kristittyin lauman pitäisi olla aivan pieniä lapsia, tuttipulloruokinnassa aina aina vaan. Sana kumminkin kehottaa kasvamaan täydeksi mieheksi Kristuksen tuntemisessa. Ettemme olisi kaikkinaisten opin tuulien heiteltävänä.

Voisin laittaa piitkän listan suorastaan valheellisesta opetuksesta, luulen kuitenkin, ettei se hyödytä lumottujen mieliin.

Muistutan, että raamatun Sana vaikuttaa uskoa sydämessä, kyse ei ole puhujan hengestä. Jumalan Sana synnyttää elämää. Lisäksi parannussaarna on hyvin pinnallista, se kertoo siitä, että heillä on pinnallinen syntikäsitys.
Siunatuksi lopuksi toivon, että Herra antaisi heille silmävoidetta.

Äänestä
  • Kyllä yhdyn kirkkokuorolaisen ehdotukseen ja siinä oli monia
    muitakin kauniita asioita .

    Vaikka aloittajalla oli kin vilpitön tarkoitus , siitä paistoi selvästi
    se lappi keskeisyys , joa ei voi olla vilpittömasti kannattamassa..

    Äänestä

  • No ei oikeasti ole, mutta ennen saarnattiin niin.
    Olet oikeassa kirjoittamisissasi kohdissa, olisi ihan ok, jos kirjoitat kaikki virheet, sehän korjaa mieliä,

    Äänestä

Opit ja opetukset sen sijaan seurakunnan pitääkin arvostella.

Sinäpä sen sanopit, työ on rakasta juuri siitä syystä koska sitä ei ole uskossa luovutettu Herralle, vaan on lähdetty omin neuvoin ja omin voimin räpeältämään Kristuksen oppiin lisäsiivekkeitä.
"Kun ette ole kuulisiaia meille", kun ette luota meihin", "kun ette tottele meitä", tällaiset puheet ovat Jumalan sanaa vastaan. Silloin pitääkin asettua jyrkästi vastaan.

"Seurakunta ja seurakuntalaiset kuuliaisiksi Kristukselle", "omassa mielessään suuriksi paisuneet seurakunnan herra saarnaajat alaimaisiksi seurakunnalle", tämä on ainoa oikea päämäärä. Jumalan sanan mukainen.

Äänestä

olisit tehnyt lupauksen ettet palvo ihmistä niinkuin juuri teit.

Äänestä

Es,lest liikkeesä on nokkimis järjestys; hyvät kristityt/omavanhurskaat, sit on luonnollisesti ne huonommat ja ne nippanappa mukana kulkevat, viimeisenä tulee langenneet.

Puhun kokemusesta; toisen ihmisen takanapäin arvostelu ja panettelu on yleinen huvi ja suunta on usein "paremmasta" kristitystä huonompaan, sillä arvostelija kohottaa itseään tällä uskossa. Supistaan toisten "paheista" ja erilaisesta tavasta elää. Toinen syy puhua takana on kateus, menestyksen, koulutuksen yms seikkojen takia. "Mitenhän se ja se on sen saanut hankittua ym,," "elääkin kuin maailman ihmiset".
Saarnaajia ei pidä arvostella menemällä henkilökohtaisuuksiin, mutta jos väärin puhuu, niin siihen tulisi hienotunteisesti puuttua. -Edestä päin.
Samat ongelmat on kaikissa vapaissa -improvisointiuskon liikkeissä. Esikoisten missio on Lestadius, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? ennen se oli raittiusliike jumalattomille lapissa huoruutta vastaan, entä
nyt?? Joku kohta vastaa että ___________Jeesus________ mutta niinhän se on lähes kaikilla, jehovillakin. Tarkennusta.

Äänestä
  • Jeesuksessa Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Omasta puolestaan syntisiä mutta Jeesuksessa Kristuksessa armahdettuja, Jumalan löapsia ja taivaan perillisiä. Meitä on miljoonia kristittyjä jotka elämme tunnustavina kristittyinä, apostolisessa uskontunnustuksessa.

    Muistan tuon ajan kun olin sinun kanssasi samassa narsistisessa "vain me" uskossa, niin todellakin nokkimista se oli kun me nuorina yhteen kokoonnuimme. Nyt kun ruotsinlapissa on nokkamiehet jotka jakavat äärimmäisen jyrkin tuomion sanoin Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyjä kristittyjä vuohiin ja lampaisiin. Määräävät tarkan nokkimisjärjestyksen sen mukaan kuka heihin luottaa ja kuka ei luota. Iisaksonilaisen johtoryhmän vuoksi tilanne on nyt monin verroin pahempi kun GJ:n aikana Suomessa oli 1960 luvulla.

    Huvinsa kullakin, ihmetellä täytyy millaisessa hiekkalaatikossa esikoislestadiolaisuus leikkii, kun kristittyjen yhteyttä ja yhteen hiileen puhaltamista tarvittaisiin tänä viimeisenä aikana oikein toden teolla.

    On vain YKSI tie, Jeesus. Joka tältä tieltä poikkeaa, saa ihan syystään kärsiä mionenlaista tuskaa ja vaivaa.

    Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi ja osottaa että ihmiset ottaisivat sanan siveydellä vastaan, saisivat nauttia Hengen hedelmistä ilosta, rauhasta ja keskinäisestä rakkaudesta. Ei vain kelpaa yksinkesrtainen Jumalan sana.

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Jeesuksessa Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Omasta puolestaan syntisiä mutta Jeesuksessa Kristuksessa armahdettuja, Jumalan löapsia ja taivaan perillisiä. Meitä on miljoonia kristittyjä jotka elämme tunnustavina kristittyinä, apostolisessa uskontunnustuksessa.

    1Joh. 2:4
    Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

    Äänestä

  • kjhgyftrde kirjoitti:

    1Joh. 2:4
    Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

    mutta minne olette unohtaneet Jumalan? HÄNELLÄ ON KAIKKI VALTA!

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Isän ja Pojan Sanan laitoin esiin Heidät unohtaneille!

    katekismuksen lukijoilla ja sen herraa jumaloivilla on kolminaisuus oppi, he eivät tunne Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä niinkuin Poika opetti Kaikki Valtiaana:
    Johanneksen evankeliumi:

    10:30 Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joka kerta, kun omia uskovisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden herraa epäjumalanaan palveleva puolustaa herraansa ja sen oppia Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä niin se on Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaamista ja Jumalan, Jeesuksen syyttämistä heidän ja heidän herra epjumalansa rikoksien teettäjiksi!

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Jeesuksessa Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Omasta puolestaan syntisiä mutta Jeesuksessa Kristuksessa armahdettuja, Jumalan löapsia ja taivaan perillisiä. Meitä on miljoonia kristittyjä jotka elämme tunnustavina kristittyinä, apostolisessa uskontunnustuksessa.

    Muistan tuon ajan kun olin sinun kanssasi samassa narsistisessa "vain me" uskossa, niin todellakin nokkimista se oli kun me nuorina yhteen kokoonnuimme. Nyt kun ruotsinlapissa on nokkamiehet jotka jakavat äärimmäisen jyrkin tuomion sanoin Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyjä kristittyjä vuohiin ja lampaisiin. Määräävät tarkan nokkimisjärjestyksen sen mukaan kuka heihin luottaa ja kuka ei luota. Iisaksonilaisen johtoryhmän vuoksi tilanne on nyt monin verroin pahempi kun GJ:n aikana Suomessa oli 1960 luvulla.

    Huvinsa kullakin, ihmetellä täytyy millaisessa hiekkalaatikossa esikoislestadiolaisuus leikkii, kun kristittyjen yhteyttä ja yhteen hiileen puhaltamista tarvittaisiin tänä viimeisenä aikana oikein toden teolla.

    On vain YKSI tie, Jeesus. Joka tältä tieltä poikkeaa, saa ihan syystään kärsiä mionenlaista tuskaa ja vaivaa.

    Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi ja osottaa että ihmiset ottaisivat sanan siveydellä vastaan, saisivat nauttia Hengen hedelmistä ilosta, rauhasta ja keskinäisestä rakkaudesta. Ei vain kelpaa yksinkesrtainen Jumalan sana.

    olisko ne omien uskovaisten tappamiset osoituksia "rauhasta ja keskinäisestä rakkaudesta" ????
    jos, niin mahdollisesti katekismuksen mukaan....

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Jeesuksessa Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Omasta puolestaan syntisiä mutta Jeesuksessa Kristuksessa armahdettuja, Jumalan löapsia ja taivaan perillisiä. Meitä on miljoonia kristittyjä jotka elämme tunnustavina kristittyinä, apostolisessa uskontunnustuksessa.

    Muistan tuon ajan kun olin sinun kanssasi samassa narsistisessa "vain me" uskossa, niin todellakin nokkimista se oli kun me nuorina yhteen kokoonnuimme. Nyt kun ruotsinlapissa on nokkamiehet jotka jakavat äärimmäisen jyrkin tuomion sanoin Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyjä kristittyjä vuohiin ja lampaisiin. Määräävät tarkan nokkimisjärjestyksen sen mukaan kuka heihin luottaa ja kuka ei luota. Iisaksonilaisen johtoryhmän vuoksi tilanne on nyt monin verroin pahempi kun GJ:n aikana Suomessa oli 1960 luvulla.

    Huvinsa kullakin, ihmetellä täytyy millaisessa hiekkalaatikossa esikoislestadiolaisuus leikkii, kun kristittyjen yhteyttä ja yhteen hiileen puhaltamista tarvittaisiin tänä viimeisenä aikana oikein toden teolla.

    On vain YKSI tie, Jeesus. Joka tältä tieltä poikkeaa, saa ihan syystään kärsiä mionenlaista tuskaa ja vaivaa.

    Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi ja osottaa että ihmiset ottaisivat sanan siveydellä vastaan, saisivat nauttia Hengen hedelmistä ilosta, rauhasta ja keskinäisestä rakkaudesta. Ei vain kelpaa yksinkesrtainen Jumalan sana.

    Miksi toistuvasti roikut tällä palstalla.

    Äänestä

  • Tuossa jonossa olevissa viimeisessä nimikkeessä LANKENNUT/langenneet.
    Vain tällä /näillä henkilöillä on paras paikka helpommin saatavissa ja se on
    Jeesuksen sana : En minä ole tullut vanhurskaita päästämän , vaan syntisiä.

    Jotenka asia pitää ymmärtää niin että Syntinen tekee parannuksen ja on Jumalan lapsi
    ja mitä ne on jotka ei mitään tarvi , siihen tulee juuri ne Fariseukset, kirjanoppineet
    lainoppineet , sadukekkset. omavanhurskaat , pintaliipparit , ja jotka härjilläajaa .
    ei hän heitäkään kokonaan kieltanyt , vaan kaikki jotka on parannuksen tarvis
    ja tekevät sen ,he saavat taivasten valtakunnan .

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    mutta minne olette unohtaneet Jumalan? HÄNELLÄ ON KAIKKI VALTA!

    Sinä olet jo unohtanut , (vaikka olen sulle kirjoittanut ) aiemmin. lainaan ,Matt.28:18.
    siinä Hän on antanut Hänelle kaiken vallan .niintaivaassa kuin maassa . ota kirja . ja
    tee parannus.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    opetuslapsilleen Isämeidän rukouksen, jossa loppu kuuluu, SILLÄ SINUN ON VALTAKUNTA VOIMA JA KUNNIA IANKAIKKISESTI.
    Vaikka siellä joku tällä palstalla käskee häriköt poistumaan, niin pyytäisin tätä ystävää kertomaan, eikö Jumala ole suurin, hän oli Jeeesuksenkin IsäJumala, joka kehoittaa näin rukoilemaan

    Kuinka monella meillä on, edellyksiä ymmärtää Jumalan tahtoa. Ja kuinka monella meistä on tahtoa ymmärtää lähimmäisen ajatuksia?

    Äänestä

  • Voitko poistua kirjoitti:

    Miksi toistuvasti roikut tällä palstalla.

    millä tavalla tuo liittyy Jumalan ja Jeesuksen palveluun?

    Johanneksen evankeliumi:

    8:43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.

    8:45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

    8:47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tuossa jonossa olevissa viimeisessä nimikkeessä LANKENNUT/langenneet.
    Vain tällä /näillä henkilöillä on paras paikka helpommin saatavissa ja se on
    Jeesuksen sana : En minä ole tullut vanhurskaita päästämän , vaan syntisiä.

    Jotenka asia pitää ymmärtää niin että Syntinen tekee parannuksen ja on Jumalan lapsi
    ja mitä ne on jotka ei mitään tarvi , siihen tulee juuri ne Fariseukset, kirjanoppineet
    lainoppineet , sadukekkset. omavanhurskaat , pintaliipparit , ja jotka härjilläajaa .
    ei hän heitäkään kokonaan kieltanyt , vaan kaikki jotka on parannuksen tarvis
    ja tekevät sen ,he saavat taivasten valtakunnan .

    herra epäjumalaa jumaloivat jakavat paikkoja "he saavat taivasten valtakunnan" kuten kirjoitit!
    siellä on ikuinen tulimeri oppienne mukaan....

    --

    Jumalan ja Jeesuksen palvelijoille on tässä tieto Jumalan Valtakunnasta josta uskovaisilla ei ole tietoa!

    12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;

    13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"

    14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

    15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä

    16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.

    17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?

    18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"

    19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,

    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    Heh. Paranivat ennenkuin kerkesivät papin puheille. Yksi palasi takaisin ylistämään Jumalaa, joka "on sisäisesti teissä"

    Äänestä

  • Voitko poistua kirjoitti:

    Miksi toistuvasti roikut tällä palstalla.

    on häirikiksi haukuttettujen joukossa sellaisia jotka ymmärtävät Jumalan ja Jeesuksen Lain älä tapa käskynkin!
    Koska rikollisen kristinuskon orjuudessa olevat uskovaiset oppivat sen ymmärtämään???

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
    Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

    http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    opetuslapsilleen Isämeidän rukouksen, jossa loppu kuuluu, SILLÄ SINUN ON VALTAKUNTA VOIMA JA KUNNIA IANKAIKKISESTI.
    Vaikka siellä joku tällä palstalla käskee häriköt poistumaan, niin pyytäisin tätä ystävää kertomaan, eikö Jumala ole suurin, hän oli Jeeesuksenkin IsäJumala, joka kehoittaa näin rukoilemaan

    Kuinka monella meillä on, edellyksiä ymmärtää Jumalan tahtoa. Ja kuinka monella meistä on tahtoa ymmärtää lähimmäisen ajatuksia?

    Mutta näistä asioista keskustelijan , ei pidä uhttaa , sitä että vaikka Isämeidän rukouksessa ,
    noin sanotaan ja se on totta , pitää myös elää niiden sanojen mukaan , eikä Rukousta vastaan,

    Vaikka täällä palstalla joku kehoittaakin poistumaan , asia voi olla toisen lainen , ja se pitää tutkia.
    eikä suinpäin toteuttaa .Me olemme jo tuota erästä seurattu n.3 vuotta ja tiedämme mistä nyt
    puhumme , siitä ei voi mitenkään livetä . Siksitoiseksi se voi tarkoittaa myös vain viestien poisoa.

    Äänestä

  • ,mkhjgfytr kirjoitti:

    herra epäjumalaa jumaloivat jakavat paikkoja "he saavat taivasten valtakunnan" kuten kirjoitit!
    siellä on ikuinen tulimeri oppienne mukaan....

    --

    Jumalan ja Jeesuksen palvelijoille on tässä tieto Jumalan Valtakunnasta josta uskovaisilla ei ole tietoa!

    12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;

    13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"

    14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

    15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä

    16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.

    17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?

    18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"

    19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,

    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    Heh. Paranivat ennenkuin kerkesivät papin puheille. Yksi palasi takaisin ylistämään Jumalaa, joka "on sisäisesti teissä"

    Sinulla vielä paljon puutteita , noista Jeesuksen sanoista .mm.
    koska et uskonut että paranet matkalla , vaan alat panettelemaan
    kaikkia muita asioita , muista että kaikki on Mahdollista Herralle ja Jeesukselle .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    ____________

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    opetuslapsilleen Isämeidän rukouksen, jossa loppu kuuluu, SILLÄ SINUN ON VALTAKUNTA VOIMA JA KUNNIA IANKAIKKISESTI.
    Vaikka siellä joku tällä palstalla käskee häriköt poistumaan, niin pyytäisin tätä ystävää kertomaan, eikö Jumala ole suurin, hän oli Jeeesuksenkin IsäJumala, joka kehoittaa näin rukoilemaan

    Kuinka monella meillä on, edellyksiä ymmärtää Jumalan tahtoa. Ja kuinka monella meistä on tahtoa ymmärtää lähimmäisen ajatuksia?

    Ja syömästä hänen ruumistaan. Tuloksena on paikka helvetissä.

    Naurettavia tuollainen "isämeitän" lainaukset, - mies matkalla helvettiin huolta vailla ja pilkkaa julkisesti Jumalaa ja hänen omiaan.

    Joh. 6:52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
    Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

    Äänestä

  • todella outuoa puuha kirjoitti:

    ____________

    olet lähettänyt paljonko sinä tajuat , sitähän
    eikukaan kerro , mutta aivan vaiti et ole.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    olet lähettänyt paljonko sinä tajuat , sitähän
    eikukaan kerro , mutta aivan vaiti et ole.

    Sielullista, riivaajien viisautta, edustavat vallan toiset henkilöt. Ja yksi mies ei ymmärrä lukemastaan tekstistä juuri mitään säälittävää kyllä. Parhaansa hänkin yrittää.

    Äänestä

  • tiatoksi sullen kirjoitti:

    Sielullista, riivaajien viisautta, edustavat vallan toiset henkilöt. Ja yksi mies ei ymmärrä lukemastaan tekstistä juuri mitään säälittävää kyllä. Parhaansa hänkin yrittää.

    taitaa sanan ymmärrys ollakin siellä piilossa .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rauhanrakentajat kirjoitti:

Uuden Vuoden Lupaus: Emme tänä alkaneena vuonna puhu pahaa toisistamme, emmekä varsinkaan Lapin kristityistä ja Vanhimmista. Heillä on jo kyllin raskasta työ kristillisyydessä. Antakamme heille nyt työrauha ja lepo, että jaksavat kesällä saarnata meille täällä Suomessa ja että he voisivat tehdä sen ilolla ja ei huokauksilla. Tämä ei ole mikään kohtuuton vaatimus palstan kirjoittajille. Tetakin varmaan yhtyy tähän, luulisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu