Olen niin väsynyt tähän kaikkeen,uskoni on koetuksella ja pelkään että olen menettämässä sen.Olen kuunnellut, olen tukenut,olen myötäelänyt, olen ollut iloissa kuin suruissakin mukana, olen antanut lähes koko elämäni tähän suhteeseen, kaiken itsestäni, mitään säästämättä ja pistänyt aina toisen etusijalle.Tuntuu siltä että mitä enemmän ponnistelen sitä enemmän tulee paskaa niskaan. En tiedä mikä minua vielä pitää kiinni tässä suhteessa, ehkäpä usko ihmiseen ja siihen että jokaisesta löytyy myös sitä hyvää, tai sitten pelkään yksinäisyyttä ja kestän kaiken sen loan mitä päälleni heitetään koska en halua jäädä yksin, syitä voi olla monia, kuitenkin tiedän sisimmässäni että tämä tie on kohta kuljettu loppuun, on vaan niin vaikeaa päästää irti.Minulla on niin paljon rukoiltavaa etten tiedä mistä aloittaisin, ja varmaan myös rankkoja päätöksiä edessä..toivon vain etten menetä uskoani kaiken tämän kaaoksen keskellä.. Jos joku tämän luki niin anteeksi sekavahko teksti,halusin vain kirjoittaa tuntojani ja laittaa tänne.
Kun mikään ei enää riitä
>lapaneN<
3634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko kokeillut päinvastaista suhtautumista: Mitä jos joskus laittaisitkin itsesi etusijalle (vaikka alkuun voi tuntuakin pahalta)? Voihan se olla, ettei nykyinen suhteesi enää kanna, mutta tulevaisuutta ajatellen ehdottaisin kokeilemaan toisenlaista asetelmaa. Olen käynyt itse läpi saman ja saanut todeta, että monenlainen itsensä hylkääminen johtaa vain jonkinlaiseen henkiseen alennustilaan, vaikka kuinka yrittäisi vakuutella omien motiivien hyveellisyyttä. Usko pois, ryhtisi kohentuu heti, kun opit kunnioittamaan itseäsi! Tumput taivasta kohti nyt vaan!!!
Kun ei väkisin yritä olla uskossa, vaan luovuttaa turhalta tuntuvan uskonsa, niin sen jälkeen kokee sellaisen vapauden, jota ei koskaan uskossa voi kokea. Turha painolasti oman uskon riittävyydestä loppuu ja voi elää parempaa elämää. Elämä on ihan hyvää ja parempaakin, kun vapautuu uskon kahleista.
Tämä on minun subjektiivinen kokemus. Elämässä tapahtuu ihan hyviä ja onnellisia asioita, vaikka ei ajattelekaan niiden johtuvan Jumalan johdatuksesta.
Minä ehdottaisin,että rukoilet Jumalalle "Herra,en jaksa,kanna minua ja ohjaa näiden aikojen yli" Muista,että rukousvastaukset ei välttämättä tule hetkessä,vaan saatat vasta (vuosiakin)jälkeenpäin ymmärtää Jumalan vastanneen. Elä elämääsi itsellesi,ei uskolle tai parisuhteen toiselle osapuolelle.Tämä ei poissulje uskoa,eikä parisuhdetta!Vaan kun elät itsellesi,pidät ympärilläsi ne asiat jotka haluat elämääsi kuuluvan ja jotka ovat sinulle siunaus,samalla päästäen irti niistä jotka vahingoittavat elämääsi/sinua.
Jumala pitää huolta omistaan.Vaikka hylkäisit uskon,Jumala ei välttämättä hylkää sinua,tämän olen itse kokenut.Luota JUmalaan...