Apua!
Oikea silmäni on vuotanut solkenaan yli puoli vuotta. Vaiva on erittäin kiusallinen. Olen Konsultti ja tapaan merkittäviä asiakkaita päivittäin. Olen käynyt kolmella silmälääkärillä. Ovat puhistaneet kyynelkanavan eli ruiskuttaneet nesteet lävitse. Olen saanut silmääni kortisnosia, tippoja ja antibioottia ei mitään apua mistään. Tulen hulluksi kohta ja hävettää koko ajan kuleka paperitollo silmässä ja vastailla sitä koskeviin kysymyksiin.
Jatkanko vaan lääkärissä juoksemista vai onko joku saanut apua jostain muusta keinosta.
Ikuisesti avusta kiitollinen!
Itkusilmä :-)
TOINEN SILMÄ VUOTAA SOLKENAAN
6
795
Vastaukset
- --------------
Yksi keino on että kyynelkanavaan pannaan lanka joka laajentaa kanavaa. Sitten kun lanka puolen vuoden päästä poistetaan niin kanavan pitäisi pysyä auki.
Miehelleni tehtiin tämä, auttoi vähäksi aikaa mutta taas on sama tilanne että silmä vuotaa. - Allerginen,
Hei,
Minä jouduin käväsemään Helsingissä silmäklinikalla, kun silmäni vuotivat oikein runsaasti. Siellä huomattiin että silmät vuotaa ja kyynelkanavat "aukaistiin". Sain silmätippoja, mutta niistä ei ollut yhtään apua.
Sitten eräänä päivänä tein huomion, että silmäni eivät vuotaneet ja syynä oli marsut jotka olin aiemmin pistänyt pois. Marsuilla oli kuivaa heinää ja se lisäksi ärsytti silmiä.
Silmäklinikalla väittivät etten ole allerginen millekkään.- onneaelämään
Ja kerropa mitkä allergiatestit tehtiin. Veikkaan ettei tehty. Kerroitko marsuista? Vai vetositko muistamattomuuteen? Olitko niin että keksikää te.
- 11 11 11
onneaelämään kirjoitti:
Ja kerropa mitkä allergiatestit tehtiin. Veikkaan ettei tehty. Kerroitko marsuista? Vai vetositko muistamattomuuteen? Olitko niin että keksikää te.
Jos on allerginen marsuille taikka heinälle tai muullen sensellaiselle, niin silloin luultavasti molemmat silmät vuotavat. Hyvä huomio kyllä muuten.
Aloittajalla vuotaa vain toinen silmä siis. - Allerginen,
onneaelämään kirjoitti:
Ja kerropa mitkä allergiatestit tehtiin. Veikkaan ettei tehty. Kerroitko marsuista? Vai vetositko muistamattomuuteen? Olitko niin että keksikää te.
En muista tarkkaan mitä papereissa luki, mutta ainakin näin että "ei mitään allergiaan viitaavaa". Tästä on niin pirusti aikaa etten muista enää mitä kaikkea kerroin tai jätin kertomatta.
Vuotaminen kuitenkin loppui kun pistin marsut pois.
Ja itke kun sua itkettää. Oletko harkinnut silmälaseja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1712597Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2282281Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil51849Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:121280Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3551192Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/141433211102Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1651055Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska521053- 771007
- 175949