Ei pysty vai ei halua?

Mieheni on ollut eläkkeellä pari vuotta mielenterveydellisistä syistä. Hän asuu meillä kuin täysihoitolassa. Istuu katsoen TV:tä ja nettiä, lukee kirjoja. Nukkuu paljon päivällä. Kun pyydän menemään ajoissa nukkumaan että olisi pirteämpi seuraavana päivänä, suuttuu. Kun pyydän jotakin tekemään kuuluu vastaus ettei osaa. Ei välitä edes opetella. Aina on kuulemma huono päivä, ei nyt jaksa. Kovasti on myös viinan perään.

Ei laita pyykkiä, ei siivoa, ei tee edes pihatöitä, vaan ne jäävät minulle kaikki. Minä käyn töissä. Alkaa olla raskasta tämä kotielämä. Joskus kuskaa lapsia, kun pyydän ja laittaa polttopuita, ei paljon muuta. Suurin osa päivästä kuluu vain hupia hakien. Vaikka sairaseläkkeellä onkin, niin en ymmärrä että alle 40 vuotias mies elää kuin vanhus. Tai itseasiassa kyllä ne vanhuksetkin kotinsa hoitavat.

Ongelmat alkoivat miehelläni 4 vuotta sitten, siis kohtuuvanhana. Siis te, jotka painitte mielenterveyden kanssa. Näinkö te elätte? Eikö mies tosiaan pysty mihinkään vai eikö vain halua. Onko hän vain sairas vai onko hän myös laiska?
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No jo on tarpeeksi ristiä yhdelle naiselle. Kyllä tässä on kysymys laiskuudesta ja haluttomuudesta, mutta mikä siihen on lopullinen syy sitä on vaikea arvata. Kyllä varmaan olis tosi vakavan keskustelun paikka. Jos miehelläsi on jokin lääkitys niin sillä voi olla jokin vaikutus tilanteeseen. Olisko se tarvittaessa tarkistettava jokin lääke voi lamauttaa ja passivoida ihmistä. Tuntuu pahalta, jos sinun tarvitsee passata joutilasta miestä seuraavat vuosi kymmenet. EI SE OLE OIKEIN.

Äänestä

Kannattaa tosiaan ottaa asia esille, mutta tee selväksi että sinun on vain vaikea ymmärtää hänen käytöstään, koska sinulla ei ole mielenterveysongelmia. Kysy miltä miehestäsi tuntuu.

Hänen suuttumuksensa sinun yrityksiisi saada hänen elämänrytminsä kuntoon saatta johtaa syyllisyydentunnosta. Hän ei varmaankaan jaksa tehdä mitään kuten sanoo, mutta on varmasti tietoinen siitä ettei ole sinulle helppoa hoitaa kaikkea itse. Itse olen masentunut ja olen sairaslomalla. Joinain päivinä jaksan hiukan enemmän ja toisina en yhtään mitään. Minulla ei ole motivaatiota mihinkään ja se ahdistaa minua todella paljon. En halua olla passiivinen, mutta kun monet arkielämän asiat eivät vain merkitse minulle mitään. Joinain päivinä ihan suihkussa käyminenkin tuottaa vaikeuksia, mikä saa olon todella turhaksi. Katson telkkaa yömyöhään monesti sillä etten saa muuten unta. Jos menen sänkyyn niin synkät ajatukset kiertävät kehää. Minulla on kova riippuvuus komediasarjojen katseluun, koska ne saavat ahdistavat ajatukset katoamaan edes hetkeksi. Miehen käytös kuulostaa siis melko samanlaiselta kuin monen muun masentuneen. Minulla ei vain itselläni ole lapsia, joten asia on edes hiukan yksinkertaisempi.

Näistä pitää puhua avoimesti mutta ei syyttävästi. Yritä kysellä että olisko jotkut kodin asiat sellaisia jotka hän voisi alkaa hoitaa. Ulkopuoliselle saattaa tosiaan näyttää, kuin olisimme vain laiskoja mutta antaisin mitä vain että voisin elää normaalia elämää tällaisen passivisen mataamisen edestä. Masentuneen kanssa on vaikea elää. Mutta on olemassa omaisjärjestöjä, joista kannattaa ottaa selvää. Menkää yhdessä eteenpäin!

Äänestä

...niin sittenhän hän vain nukkuisi ? Silloin hän ei myöskään siis jaksaisi "hupia". Hän jaksaa sen mitä valitsee ja haluaa jaksaa.
Näitä riittää, joka ikinen päivä kohtaan töissäni näitä asennevammaisia.

Jätä se mies oman onnensa nojaan. Aika näyttää miten elää kun yksin on, eikä kukaan passsaa.

Tai...hae omaishoitajaksi...

Äänestä
  • Kun on masentunut, ei oikeasti jaksa ja pysty. Itse selvisin juuri jokatalvisesta masennuksestani ja ymmärrän, että ulkopuolisesta se saamattomuus näyttää vain laiskuudelta. Aluksi en jaksanut muuta kuin nukkua, sitten aloin jaksaa ehkä yhden asian päivässä, uuden lääkkeen myötä 2 asiaa päivässä ja kun annosta nostettiin, pikkuhiljaa työkyky palasi ja samalla kyky tehdä normaalisti asioita.

    Ette usko miten onnellinen olen nyt jaksaessani käydä kaupassa, tiskatessani, pestessäni hampaat myös illalla ennen nukkumaanmenoa... Teille varmaan ihan tavallisia pikku juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1-1=1 kirjoitti:

Mieheni on ollut eläkkeellä pari vuotta mielenterveydellisistä syistä. Hän asuu meillä kuin täysihoitolassa. Istuu katsoen TV:tä ja nettiä, lukee kirjoja. Nukkuu paljon päivällä. Kun pyydän menemään ajoissa nukkumaan että olisi pirteämpi seuraavana päivänä, suuttuu. Kun pyydän jotakin tekemään kuuluu vastaus ettei osaa. Ei välitä edes opetella. Aina on kuulemma huono päivä, ei nyt jaksa. Kovasti on myös viinan perään.

Ei laita pyykkiä, ei siivoa, ei tee edes pihatöitä, vaan ne jäävät minulle kaikki. Minä käyn töissä. Alkaa olla raskasta tämä kotielämä. Joskus kuskaa lapsia, kun pyydän ja laittaa polttopuita, ei paljon muuta. Suurin osa päivästä kuluu vain hupia hakien. Vaikka sairaseläkkeellä onkin, niin en ymmärrä että alle 40 vuotias mies elää kuin vanhus. Tai itseasiassa kyllä ne vanhuksetkin kotinsa hoitavat.

Ongelmat alkoivat miehelläni 4 vuotta sitten, siis kohtuuvanhana. Siis te, jotka painitte mielenterveyden kanssa. Näinkö te elätte? Eikö mies tosiaan pysty mihinkään vai eikö vain halua. Onko hän vain sairas vai onko hän myös laiska?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu