Miksi kummassa aina narskun uhreista etsitään vikoja? Olet sitten tyhmä, kiltti, et osaa rakentaa rajoja. Itse en usko olevani mitään näistä, ainakaan liikaa. Silti taivuin narskun mielialoihin ja yksinkertaisesti syystä, että kaipasin rakkautta. Se on kai perustarpeemme.
Narsisti osaa mennä pään sisälle, ihan oikeasti. Hän on imelä niille, jotka kaipaavat imelyyttä. Minulle hän osasi heti alussa olla sellainen ei liian päällekäyvän romanttinen. Heti kertoili, että kun olen niin herkkä ja blaa blaa. Ja olenkin todella herkkä. Nautin myös kaikista hellyyden osoituksista ja sanoista, jotka eivät ole liian imeliä. Koska hän jotenkin vaistosi, mistä pidän, tuntui että hän oli kuin sielunveljeni. Minulle valkeni jo aika nopeasti, että näin ei ole. Mutta silti sitä haaveili niistä hyvistä hetkistä- siitä tunteesta, että hän osaa rakastaa minua juuri oikein- vaikka ei rakastanutkaan.
Hän osasi arvostella juuri niitä alueita minussa, joita joko arvostan elämässä tai jotka ovat parhaimpia piirteitäni. Hän loukkasi seksuaalisuuttani, olen seksuaalinen ihminen. Hän loukkasi ulkonäköäni. Olen pienestä pitäen rakastanut pukeutumista ja tykännyt olla nainen. Hän haukkui kaikki, jotka pitävät boheemista kaupunkilaiselämästä- kuten minä. Hän teki sen kaiken julmetun taitavasti, vihjailevasti. Varmasti näki heti, millainen ihminen olen. Kun ihminen tykkää laittautua tietyllä tavalla, ilmeilee paljon (tunteelinen), tekee spontaanisti asioita, niin on kai helppo piirtää kuva mielessään ja käyttää sitä kaikkea hyväksi.
Kummasti jo ensimmäisellä kerralla kun harrastimme seksiä, ajattelin, että omituisen mekaanista touhua. Ihan kuin ei olisi tullut sydämestä tai himosta. Mutta kun sitä ajattelee mielessään, että ei halua kaikkeen mahdolliseen puuttua, että yritetään nyt rakentaa kestävä parisuhde. Pitkään sinkkuna viihtyneenä ajattelin, että ihan hyvä mieshän tuo on. Voisi olla huonompikin ja turha nyt on nirsoilla. Ja sitähän ystävänikin toitottivat. Joka suhteessa on omat ongelmansa. Mutta missä normaalissa suhteessa joku tiuskii, haukkuu, arvostelee, saa järjettömän hermokohtauksen pienimmistäkin kritiikistä. Kun kirjoitan tätä ylös, ihan oikeasti naurattaa. Eihän siinä miehessä loppujen lopuksi ollut mitään hyvää. Ja kuitenkin pidin tunteitani yllä häneen.
Nykyinen mieheni kohtelee minua myöskin juuri sillä tavalla kuten olen halunnut miehen aina kohtelevan, hän hellii, halii lujaa, rakastelee tunteellisesti, on hauska, äksykin, osaa pyytää anteeksi, kyselee kuulumisiani, on aidosti huolestunut. Jossakin vaiheessa meinasin jo luopua uskosta, että löydän ikinä itselleni sopivaa miestä ja juuri siksi narsku vaikutti niin sopivalta. Suuri osahan meistä esimerkiksi menee baariin kumppanin etsimistarkoituksessa ja narsistit tietävät tämän. Jos ihmisellä on normaali tunne-elämä, on hän aina mahdollinen narskun uhri.
Narsisti osaa mennä pään sisälle, ihan oikeasti. Hän on imelä niille, jotka kaipaavat imelyyttä. Minulle hän osasi heti alussa olla sellainen ei liian päällekäyvän romanttinen. Heti kertoili, että kun olen niin herkkä ja blaa blaa. Ja olenkin todella herkkä. Nautin myös kaikista hellyyden osoituksista ja sanoista, jotka eivät ole liian imeliä. Koska hän jotenkin vaistosi, mistä pidän, tuntui että hän oli kuin sielunveljeni. Minulle valkeni jo aika nopeasti, että näin ei ole. Mutta silti sitä haaveili niistä hyvistä hetkistä- siitä tunteesta, että hän osaa rakastaa minua juuri oikein- vaikka ei rakastanutkaan.
Hän osasi arvostella juuri niitä alueita minussa, joita joko arvostan elämässä tai jotka ovat parhaimpia piirteitäni. Hän loukkasi seksuaalisuuttani, olen seksuaalinen ihminen. Hän loukkasi ulkonäköäni. Olen pienestä pitäen rakastanut pukeutumista ja tykännyt olla nainen. Hän haukkui kaikki, jotka pitävät boheemista kaupunkilaiselämästä- kuten minä. Hän teki sen kaiken julmetun taitavasti, vihjailevasti. Varmasti näki heti, millainen ihminen olen. Kun ihminen tykkää laittautua tietyllä tavalla, ilmeilee paljon (tunteelinen), tekee spontaanisti asioita, niin on kai helppo piirtää kuva mielessään ja käyttää sitä kaikkea hyväksi.
Kummasti jo ensimmäisellä kerralla kun harrastimme seksiä, ajattelin, että omituisen mekaanista touhua. Ihan kuin ei olisi tullut sydämestä tai himosta. Mutta kun sitä ajattelee mielessään, että ei halua kaikkeen mahdolliseen puuttua, että yritetään nyt rakentaa kestävä parisuhde. Pitkään sinkkuna viihtyneenä ajattelin, että ihan hyvä mieshän tuo on. Voisi olla huonompikin ja turha nyt on nirsoilla. Ja sitähän ystävänikin toitottivat. Joka suhteessa on omat ongelmansa. Mutta missä normaalissa suhteessa joku tiuskii, haukkuu, arvostelee, saa järjettömän hermokohtauksen pienimmistäkin kritiikistä. Kun kirjoitan tätä ylös, ihan oikeasti naurattaa. Eihän siinä miehessä loppujen lopuksi ollut mitään hyvää. Ja kuitenkin pidin tunteitani yllä häneen.
Nykyinen mieheni kohtelee minua myöskin juuri sillä tavalla kuten olen halunnut miehen aina kohtelevan, hän hellii, halii lujaa, rakastelee tunteellisesti, on hauska, äksykin, osaa pyytää anteeksi, kyselee kuulumisiani, on aidosti huolestunut. Jossakin vaiheessa meinasin jo luopua uskosta, että löydän ikinä itselleni sopivaa miestä ja juuri siksi narsku vaikutti niin sopivalta. Suuri osahan meistä esimerkiksi menee baariin kumppanin etsimistarkoituksessa ja narsistit tietävät tämän. Jos ihmisellä on normaali tunne-elämä, on hän aina mahdollinen narskun uhri.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan saman kokenut narsistin uhrina. Osaan samaistua. Vain sellainen joka on kokenut saman pystyy ymmärtämään täysin miksi sitä on sitten siinä suhteessa.
En ole huomannut että täällä 'aina' syytetään uhria. Uhreja on niin monenlaisia, toiset kostonhimoisia ja katkeruudessaan ja vihassaan ihan narsistien veroisia, toiset kuin puulla päähän lyötyjä että mites tässä nyt näin kävi.
Oon itse sitä mieltä että erossa syntyy kaksi uhria, ja että tapahtumien kulusta saisi objektiivisemman kuvan, pitäisi kuulla molempien osapuolien kertomus. No, täällä se on mahdoton ajatus :)
Suhdesoppa on aina kahden keittämä, ja jos 'uhri' väittää kaiken olleen toisen, sen ilkeän narsistin syytä, se kertoo henkilön tietynlaisesta sokeudesta, joka taas kertoo paljon kyvystä ymmärtää narsismia. Kuin olisi vapaaehtoisesti vankilassa useita vuosia, jonka jälkeen syyttäisi sitä vankilaa.
Tää ei ollut kritiikkiä ap.tä kohtaan vaan ajatus yleisellä tasolla.
Narsistin kumppanilla ei ole mitään uhrin asemaa, se on hölynpölyä. Yleensä kysymyksessä on lähes aina jokin syy miksi luonnehäiriöisen kanssa on ajauduttu suhteeseen. Yleensä se on läheisriippuvuus, kuten sinunkin tapauksessasi...
Suurin osa suomalaisista ovat narsisteja. Sen takia mennään mukaan syyttelemään uhria.
Hölynpölyä. Kuka uhria on muka syyttämässä? Nykyäänhän joka paikassa kuulee:"olen narsistin uhri"!, ja heti on liuta ymmärtäjiä ja sympatiaa tarjolla. On omat tv-ohjelmat, omat tukiryhmät ja omat palstat... Narsisti itse osaa tehdä itsestään kaiken uhrin ja haluaa syytellä kaikkia, koska ei osaa kantaa vastuuta omasta käyttäytymisestään. Luonnehäiriöisen kanssa elänyt ihminen ei pidä meteliä itsestään tai kumppaninsa häiriintyneestä luonteesta,vaan kärsii yleensä hiljaa itsekseen. Narsisti haluaa kaikkien tietävän, miten hyvä ja täydellinen hän itse on ja miten väärinkohdeltu- ja ymmärretty hän on/oli.Narsisti nauttii esilläolemisesta ja huomiosta...