asperger vai tavis (eli assi vai nentti)

ddgsdgsdg

Luin vähän aikaa sitten tästä aspergerin syndroomasta ja monet piirteistä tuntuivat täsmäävän minuun..
Mistä nyt sitten tiedän olenko ns. assi vai olenko vain täysin tavallinen, erittäin introvertti eli sisäänpäin suuntautunut ihminen, jolle sosiaaliset tilanteet vain tuottavat vaikeuksia ja ovat epämiellyttäviä?

Minua pidetään usein ujona, vaikka itse koen että hiljaisuuteni johtuu vain siitä, etten osaa small talkia enkä ryhmäkeskustelussa tiedä missä välissä saisin puheenvuoron. Usein päädynkin keskustelutilanteessa vain töksäyttämään jotain mikä ei liity lainkaan aiheeseen ja sotken muiden keskustelun. En myöskään osaa puhua muusta kuin ns. faktatiedosta tai jostain asiasta mistä tiedän paljon. Joskus alan selittämään jotain asiaa jonka olen hiljattain keksinyt, ja jota muut pitävät outona.

Lapsuudessa en muista että minulla olisi ollu tyypillisiä assi-piirteitä, eli olisin tiennyt valtavasti jostain jotain tai olisin ollut aikuismainen. Olin matemaattisesti luokkani lahjakkain, mutta en mikään nero kuitenkaan.

Loppujen lopuksi se, olenko assi vai en, ei ole niin ratkaisevaa, sillä ilman diagnoosiakin minusta tuntuu että olen vihdoin löytänyt itseni ja uskallan olla mitä olen. En ota paineita siitä etten käy sossimassa jne.

7

1221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • appele

      Et maininnut että sulla on pakollisia rutiineja ja että sulla olisi vahvoja kiinnostuksen kohteita, joista haalit pakkomaisesti tietoa. Etkä puhunut astiyliherkkyyksistä mitään.
      Noita kahta ensimmäistä melkein täytys olla. Suurella osalla myös on noita aistiyliherkkyyksiä.
      Veikkaan että olet vain luonteeltasi varautunut mutta nentti.

      Onko sulla muista neurologisista poikkeavuuksista oireita? Sattaa olla myös että olet mun tapaan "sekasikiö" jolla on oireita eri diagnoosien alta.

    • varmaan

      Jos elämä sujuu etkä ole ympäristössäsi aiheuttanut ylenmäärin hämmennystä, niin tuskin sinulla syndroomaa on. Piirteitä kaikenlaisista jutuista on meissä kaikissa, ihan sama mitä kuvausta lukee, niin jotain tuttua siitä löytyy.
      Toisaalta on ihan sama vaikka oisitkin assi, jos kerran pärjäät ja pystyt elämään mieleistäsi elämää. As on ongelma vain, jos se tekee elämän ylettömän vaikeaksi, muuten se on vain osa ihmisen persoonaa. Ei ole väärin olla erilainen.

    • dg ei tärkeä

      nuo pari viimeistä lausetta ovat kertovat sen tärkeimmän. Olet oivaltanut ettet tarvitse välttämättä virallista diagnoosia vaan voit elää oman persoonasi kanssa. Valta-osalla ei ole diagnoosia, mutta ovat pärjänneet elämässä ilman sitä. Suomessa on n 50 000 assia ja vain murto-osalla on dg. Elämä opettaa eteenpäin ja kun tietää omat vahvuutensa ja heikkoutensa pärjää ja oppii jopa luovimaan elämän karikoissa.

    • upp

      upp

    • neurokirjo

      Nyt on selvinnyt, että autismi on kansantauti. Sitä on meillä useimmilla. Myös monet suurmiehistämme ovat olleet autisteja, vaikka seikka on pyritty salaamaan, koska autismia pidettiin aiemmin hulluutena.

      Sibelius salasi sisarensa hulluutta ja lapsensa tautia. Sisar jopa retusoitiin pois samasta kuvasta Jannen Kanssa, vaikkka oli toiminut Jannen musiikin opettajana. Myös Sibeliukselta itseltään löytyy vahvoja autismin piirteitä.

    • kummajuttu

      Voimpa todistaa, että isokin saa nykyään autismi-diagnoosin vaikka itseasiassa puyysin kyllä aspergeria

    • persuusta

      Suomi on maailman autistisin kansakunta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      845
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      782
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe