Nyt olisi hyvä jos muut voisivat kertoa omia kokemuksiaan, jos ovat olleet edes jotenkin samanlaisessa tilanteessa kanssani. Olen 22-vuotias ja tällä hetkellä 9. viikolla raskaana. Alussa en edes miettiny ettenkö pitäisi lasta, se oli selvä asia, myös poikaystäväni oli sitä mieltä että pidämme lapsen. Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään, että tuleeko tästä todella rankkaa ja miten rahat riittävät. Minulla on kyllä vakituinen työ tällä hetkellä, mutta opinnot olen jättäny kesken jo aiemmin viime vuonna. Otin opintolainaa jonkin verran ja sekin stressaa, että miten saan sen ikinä maksettua pois. Haluaisin todella pitää tämän lapsen, mutta pelkään ettemme pysty tarjoamaan sille parasta mahdollista elämää. Tiedän, että kukaan ei voi asiaa päättää puolestani. Haluaisin vain tietää, miten muilla samassa tilanteessa olevilla on mennyt lapsen kanssa?
Valmis äidiksi?
8+1
1244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
:( itse kun aikoinani tulin raskaaksi ensimmäistä oottelin, emme miettineet sekunttiakaan sitä että pidämmekö vai ei.
tilanne oli se, että itsellä oli jääny koulu kesken, mies juuri kouluttamassa itseään uudelleen, (sai tosin tämän jälkeen vakituisen työn), pidimme lapsen, toimeen tulimme kyllä, kun jos tinkiä jostain tarvi oli se pois siitä mikä haittasi lasta vähiten! toisin sanoen, ruuat ja vaipat ensimmäisinä, sitten vasta muu!
kyllä pärjää jos on tarpeeksi rohkeutta vaan ottaa vastuu siitä minkä on aloittanut, pikkasen myöhästä kuule tässä vaiheessa miettiä että oonko valmis vai en! nyt itseäs niskasta kiinni, lopeta nuo höpötykset ja sen sijaan mieti miten selvitä siitä tilanteesta mikä sua eniten pelottaa ts. mikä on pahinta mitä mielestäs voi tapahtua!
ei lapsi oo sellanen asia, minkä voi ongelman sattuessa ensimmäisenä sysätä muualle, se on sulla nyt yhtä varmasti ku pikkurillis kädessäs kii! se on vaa sopeuduttava ja huolehdittava siitä et sä pystyt tarjoon sille sen mitä se tarvii!
helpompi sun on muuttaa omia toiminta malleja kuin tehä abortti!
helpompi tehä töitä, pistää rahaa sivuun säästöön, helpompi pyytää apua vaikka soskusta tai vastaavaa!