Sallittua vai kiellettyä?

salakone85

Hei!

Mieltäni on askarruttanut jo jonkin aikaa seuraava asia:

Mikäli teen taulun jostakin kuuluisuudesta, niin saako sellaista teosta tehdä myytäväksi, jossa esim.Henkilön kasvot ovat selvästi tunnistettavissa jostakin tietystä valokuvasta "kopioiduiksi"
En siis tarkoita suoraa kopiota, mutta taulua jonka tausta ym.ovat aivan erilaiset kuin jossakin tietyssä valokuvassa, mutta henkilön kasvot ovat lähes 1:1 samannäköiset kuin valokuvassa jonka käyttöön minulla ei ole oikeuksia. Kyse on kuitenkin maaleilla tehdystä teoksesta, eikä siis manipuloidusta valokuvasta.

3

434

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fsss

      Voin olla väärässä mutta itse tulkitsisin tämän niin että saa. Parempi varmaan tarkistaa jostakin mikäli rahoiksi meinaat lyödä.

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
      "4 §

      Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

      Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen."

      • salakone85

        Kiitos vastauksestasi! Toivottavasti tulee muitakin kommentteja asiaan.


    • Paparatsia

      Suomen Pankki teki tällaisen tempun 80-luvulla uudistaessaan seteleitä. Kahdenkymmenen markan seteliin tuli Väinö Linnan piirroskuva, jonka taiteilija oli muunnellut Kuvasiskojen ottamasta studiovalokuvasta. Lupaa alkuperäiskuvaajilta ei kukaan huomannut kysyä. Muistaakseni korvaussumma oli euroina kymmeniätuhansia, mutta kopioitahan tuossa syntyi sentään miljoonia.

      Parempi siis käyttää perustana jotakin ajankohtaiskuvaa, jota ei voida pitää teoksena itsessään. Tai mieluimmin yhdistellä piirteitä useammasta kuvasta. Kasvothan sinänsä eivät ole tekijänoikeuden suojaamat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1180
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      920
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      765
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      666
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe