Jouduin jättämään kanini pariksi viikoksi hoitoon omien menojeni takia. Kaikki on sujunut tähän asti mallikkaasti, mutta yllättäen sain viestin, että oli tullut ongelmia.
Kani majailee hoitopaikassa täysin vapaana yhdessä vierashuoneessa, jonne ei päästetä muita eläimiä, ja hoitaja viettää hieman aikaa huoneessa päivittäin. Hoitaja kuitenkin itse pelkää kaneja, koska on kokenut että ne purevat ja raapivat. Tämän takia hoitaja ei yritä koskea kaniini, mutta huolehtii kuitenkin sen ruokkimisesta ja häkin ja vessapaikan siivouksesta. Kanini murisee aika paljon, ja saattaa rimpuilla. Sylissä se kuitenkin osaa useimmiten käyttäytyä kuin enkeli, ja tulee tarkkailemaan kiinnostuneena ihmisten puuhia. Itse olen käsitellyt sitä päivittäin.
Tänään sain viestin, kani oli tuhonnut täysin yhden sängyssä olleen tyynyn, ja ulostanut sängyn täyteen papanoita. Siellä oli kuulemma ollut tyynyntäytteet sekaisin ulosteiden kanssa pitkin sänkyä. Hoitaja oli ollut kauhuissaan, ja kyseli milloin tulen hakemaan lemmikkini pois. Käytösongelmiin en osannut sanoa oikeastaan mitään.. Kanini on silloin tällöin papanoinut häkin ulkopuolelle, mutta pääasiassa se on sisäsiisti.
Toivoisin neuvoja mitä tämmöiselle ihmiselle voisi sanoa, kani kuitenkin joutuu jäämään sinne vielä viikoksi koska en mitenkään pääse hakemaan sitä kotiin ennen sitä...
Kanilla on ollut kaikkea mahdollista luvallista järsittävää ja "tuhottavaa" huoneessa, mutta jostain syystä se valitsi kohteeksi ei-luvallisen tyynyn ja tuhosi sen yhdessä päivässä. En myöskään käsitä miksi se alkoi yllättäen papanoida sängylle, uuteen "leikkipaikkaansa"... Onko se vain saanut liian vähän huomiota vai onko liian stressaantunut?

Vastaukset 4
Vanhimmat
minun mielestä sillä on varmaan sinua kova ikävä!! :) Se on vaan protestoinut hoitajan luona, että haluaa enemmän huomiota. Myös uusi paikka laittaa kanin usein sekaisin, että ei ole ihme jos papanoita löytyy yllättävimmistäkin paikoista. :D
Kani taitaa olla myös vähän stressaantunut uudesta kodistaan, ja siitä, ettei saakaan enää hellyyttä niinkuin ennen. Taitaa olla jotain protestia uutta tilannetta kohtaan. Toivottavasti hoitaja ymmärtää jos selität, että kani on peloissaan ja hätääntynyt, kun elinympäristö on muuttunut, ja oma rakas omistaja tyystin kadonnut näköpiiristä. Hoitajahan voi ihan hyvin ottaa kielletyt tavarat kanin näköpiiristä pois, jotta enempää vahinkoa ei synny. Sängyn voi varmaan suojata pyyhkeillä tms, jolloin pari papanaa ei haittaa.
tuskin
Mun hermukka oli muutama vuosi sitten pari viikkoa naapurissa hoidossa etelänmatkan aikana ja lihoi, koska hoitaja ei säännöstellyt sen ruokintaa!