HALUATKO NÄYTTELIJÄKSI?
Etsimme eri-ikäisiä näyttelijöitä ja laulajia/muusikoita kirjailija Veijo Baltzarin ohjaamaan monikulttuuriseen musiikkinäytelmään ”Jumala on Suuri”. Harjoitukset käynnistyvät helmikuussa 2011 kulttuurikeskus Caisassa siirtyen myöhemmin Temppelinaukion kirkkoon, jossa näytelmää esitetään syksystä 2011 huhtikuuhun 2012 saakka. Suurnäytelmä toteutetaan Drom ry:n ja Helsingin Seurakuntayhtymän yhteistyöprojektina. Uuden testamentin tapahtumat peilaavat monikulttuurista nyky-yhteiskuntaa. Näytelmä jatkaa virinnyttä yhteiskunnallista keskustelua kirkon suhteesta ihmiseen erityisesti vähemmistöjen, romanikerjäläisten, maahanmuuttajien ja syrjäytyneiden nuorten väliinputoajien näkökulmasta.
Uskonnot taistelevat yhä keskenään, käyvät sisäistä valtakamppailua ahneuttaan ja kateuttaan. Radikalismin turruttamat yhteiskunnat pyrkivät markkinatalouden johtamina yhä muodikkaampiin ratkaisuihin unohtaen ihmiset. Niin sanottu radikalismi ja ylisuvaitsevaisuus ovat luoneet moderneissa yhteiskunnissa arvotyhjiön, johon massat on helppo totuttaa edistyksen nimissä. Onko kirkon tehtävä tulevaisuuden yhteiskunnissa liittyä ylisuvaitsevien propagandistien joukkoon vai onko sen tehtävä opettaa, sivistää ja ylläpitää arvomaailmoja? Jeesus lunasti syntimme kuolemalla ristillä. Oliko uhri Jumalalle tarpeeksi suuri, vapautettiinko ihmiset synnin taakasta? Vai kärsivätkö ihmiset yhä synnin kirouksesta? Keitä tänä päivänä ristiinnaulitaan?
Harjoituksissa lähdetään liikkeelle ilmaisutaidon opetuksen alkutekijöistä, kuten itsessään istumisesta, itsetunnon rakentamisesta ja itseensä luottamisesta, joten työskentelyssä käytettävät metodit hyödyttävät kaikilla elämän alueilla. Näytelmässä on joitakin suuria kantavia rooleja, joiden esittäjille järjestetään koetilaisuus. Tilaisuuden ajankohdasta sovitaan myöhemmin. Kokemus ei ole tarpeen, sen sijaan tärkeää on sitoutuminen ja käytettävyys. Ujous ei ole este näyttelijäntyössä. Päinvastoin, yliosaaminen, päälle liimaaminen, sekä tietynlainen röyhkeys ovat ongelmia ohjaajalle. Vähemmistötausta ja/tai kiinnostus monikulttuurisuutta kohtaan lasketaan eduksi.
Näytelmäharjoitukset ovat alkua Barvalo drom- koulutushankkeelle, jonka aikana kehitetään uusi vähemmistö-ideologinen luova pedagogia. Näytelmäharjoitukset vastaavat koulutusohjelmaan pyrkivien oppilaiden pitkän linjan koetta. Näin ollen näytelmässä asioituneille tarjoutuu tilaisuus jatkokouluttautumiseen Aleksanterin teatteriin perustettavassa kansainvälisessä monikulttuurisessa teatterissa.
Jos kiinnostuit, ilmoittaudu projektiin sähköpostitse tai puhelimitse. Ilmoittautuneille tiedotetaan projektista tarkemmin.
yhteydenotot Aino Sederholm, luovan mustalaiskulttuurin yhdistys Drom ry
[email protected] p. 0400-766931
OSALLISTUJIA HAETAAN SPEKTAAKKELIIN
Aino Sederholm
0
626
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 481031
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699