Hei, haluaisin kysyä vinkkejä hieman muilta ihottumaa vastaan. Minulla on ollut ihottumaa jo lapsesta asti reisissä ja muutama vuosi sitten se lähti pois, mutta tulikin sitten takaisin, mutta toiselle puolen jalkoja. Miten siitä mahtaisi päästä eroon? Olen kokeillut kaikenlaisia rasvoja mutta ei tunnu toimivan. Kauhea kutina koko ajan eikä meinaa kävelemään välillä päästä kun on kipeänä raapimisen vuoksi.
Ihottuma
clearasil
6321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ihotautilääkäri on asiasta? Mikä ihottuma sinulla on?
Minulta lähti lapsena monta vuotta vaivannut ihottuma jalkataipeesta kokonaan pois Marja Entrichin mehiläisvahavoiteella. Se on sellaista, että se ajaa kaiken ulos, mitä kortisonilla on työnnetty koko ajan sisään. Eli ensin ihottuma pahenee, tulee ihan kamalan punaiseksi ja kutiavaksi, mutta kun se siitä paranee, ei tule takaisin. Tai ei ainakaan nyt noin 13 vuoteen ole näkynyt siinä kohdassa ihottumaa :)
Heippa. Kannattaa ehdottomasti hankkia lähete ihotautilääkärille, siellä se parhaiten selviää, ja saat vaivaan parhaan asianmukaisen hoidon. Ei kannata suotta jäädä kärsimään vaivan kanssa tai heittäytyä pelkkien uskomushoitojen varaan.
ihotautilääkärille mitään lähetettä tarvitse, sen kuin vain varaa yksityiseltä ihot.lääkäriltä ajan. Tuskin tuollaisin oirein edes saa omalääkäriltä erikoislääkärille lähetettä julkiselle sektorille.
No en tiedä missä se riittävien oireiden raja menee mutta jos koko ajan on raapimistarvetta niin kyllä tuo kohtalaisen pahalta kuulostaa. Ei menetä mitään jos käy kysymässä asiasta yleislääkäriltä. Jos opiskelupaikka tai työnantaja tarjoaa terveyspalvelut niin sinne sen sijaan. Yksityisellä käynti kustantaa varmaan 50-100 euroa mutta sekin on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin pelkkien luontaistuotteiden popsiminen.
Miltäs clearasil tämä kuulostaa? Missä päin Suomea asut, onko varaa käydä yksityisellä, onko noita muita terveyspalveluja?
Hei. Sain ystävältäni Virosta voidetta atooppiseen ihottumaan, Denova Skin Protect Atopic. Minulla oli tosi pahat ihottumat käsissä ja voide paransi ongelmat kolmessa viikossa. En tunne tuotetta muuten, mutta mikään ei ole ennen auttanut. Itse saan voidetta sieltä lisää mutta kuulin että maahantunti olisi alkanut myös Suomessa. En ole varma. Mahtava tuote ja täysin luontaistuote.