Helppo valinta: nastat

Niille, jotka pähkäilevät sellaisen ongelman kanssa, että valitako kitka- vai nastarenkaat, on tarjolla järkiratkaisu: valitkaa nastarenkaat. Kitkaspedeksi ei kannata ryhtyä, koska se ei ole turvallista, taloudellista eikä vastuuntuntoista.

Lisäksi kaikki asiantuntevat tahot mm. liikenneturva, suosittavat nastarenkaita. Myös kaikissa mahdollisissa testeissä ja tutkimuksissa on todettu nastarenkaan olevan parempi kaikissa olosuhteissa.

Kitkaspedet aiheuttavat haitariliikettä maanteillä, tukoksia risteyksissä ja nostattavat katupölyä. Tuulilasit ovat alituisessa vaarassa kitkaspeden lamelleista lentelevien kivien takia. Luonto kärsii kitkaspeden vaatimasta suolavellistä.

Päättäjät eivät ole missään tapauksessa kieltämässä nastarenkaita. Yksi viherpiipertäjä kaupunginjohtaja kylläkin, mutta se heppu haluaisi lopettaa koko henkilöautoilun muutenkin.

Jos haluaa itselleen vihervasurin, öykkärin ja yleisen pellen maineen, niin siinä tapauksessa kannattaa ne kitkarenkaat valita.
17277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tänään juuri eräällä 70km/h tieosuudella kitkarenkaskuski oli oikealle kaartuvassa mutkassa vetässyt kurvin suoraksi ja suoraan vastaantulevan corollan nokkaan. Pysähdyin hetkeksi katsomaan ja olihan siihen asfaltin päälle muodostunut sellainen ohuen ohut jääkerros. Volvokuski, eli tämä kitkarenkaskuski sanoi vain, että ei kääntynyt puski vaan suoraan ja seuraukset oli nähtävillä. Olikohan siinä asfaltin pinnalla sittenkin ehkä sadasosamillin liian paksu jääkerros kun kitka ei siinä pitänyt. Eikös sen kitkan pitäisi juuri siinä ohuen ohuella jääpinnalla olla parhaimmillaan. Eikös nämä kitkakuskit täälläkin semmoista ole koko ajan toitottamassa. Olikohan se vika sittenkin kuskissa, kun renkaasta loppui pito.

Äänestä
  • ei ole edes valinnan mahdollisuutta, on olemassa vain yhdet oikeat talvirenkaat (nastarenkaat).

    Äänestä

  • Sattui 1: Oli loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa 50km/h alueella Saabisti ajanut penkkaan. Ei kuulemma kääntynyt vaan puski suoraan. Pysähdyin katsomaan ja jäässähän oli tie. Saabissa oli alla kuluneet nastarenkaat. Näidenhän pitäisi olla paljon paremmat kuin uudet kitkarenkaat mutta sinne vaan meni. Liekö tässäkin vika kuskissa kun renkaasta loppui pito? Poliisien mukaan tosin veren promillet olivat törkeän puolella ja nopeuttakin oli silminäkijöiden mukaan ollut enemmän kuin sallittu. Mutta nehän on tässä tarinassa sivuseikka.

    Tapahtui 2: Fiesta meni 60km/h alueella risteyksessä suoraan ja pölähti penkkaan. Ei kuulemma rengas pitänyt kun oli tie niin jäässä. Pysähdyin katsomaan ja jäässähän se tie oli. Fiestassa oli alla kuluneet nastarenkaat. Nehän on jo todettu paremmiksi kuin uudet kitkarenkaat. Liekö taas huono kuski kun pito loppui? Poliisit veivät Fiestasta kilvet kun jarruja ei löytynyt lainkaan ja leima oli ollut kuivamassa jo pari vuotta kuten kuskin korttikin. Mutta nehän on sivuseikkoja.

    Kyllä kulunut nastarengas on vaarallinen liikenteessä!

    Äänestä

  • oikeat talvirenkaat kirjoitti:

    ei ole edes valinnan mahdollisuutta, on olemassa vain yhdet oikeat talvirenkaat (nastarenkaat).

    Teet itastäsi todella typerän vaiktelman, mutta jos muuta ei osaa, niin ei voi kuin sääliä mr.nasta raukkaa.

    Äänestä

  • Liikenneturva. kirjoitti:

    Teet itastäsi todella typerän vaiktelman, mutta jos muuta ei osaa, niin ei voi kuin sääliä mr.nasta raukkaa.

    kun ei ole mitään asiaa. Sinulta kun ei ole kysytty mitään. Ja sitäpaitsi sinulla ei ole Liikenneturvan kanssa mitään tekoa.

    Äänestä

  • jotenka painu vi.... kirjoitti:

    kun ei ole mitään asiaa. Sinulta kun ei ole kysytty mitään. Ja sitäpaitsi sinulla ei ole Liikenneturvan kanssa mitään tekoa.

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • Mr Natsa kirjoitti:

    Sattui 1: Oli loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa 50km/h alueella Saabisti ajanut penkkaan. Ei kuulemma kääntynyt vaan puski suoraan. Pysähdyin katsomaan ja jäässähän oli tie. Saabissa oli alla kuluneet nastarenkaat. Näidenhän pitäisi olla paljon paremmat kuin uudet kitkarenkaat mutta sinne vaan meni. Liekö tässäkin vika kuskissa kun renkaasta loppui pito? Poliisien mukaan tosin veren promillet olivat törkeän puolella ja nopeuttakin oli silminäkijöiden mukaan ollut enemmän kuin sallittu. Mutta nehän on tässä tarinassa sivuseikka.

    Tapahtui 2: Fiesta meni 60km/h alueella risteyksessä suoraan ja pölähti penkkaan. Ei kuulemma rengas pitänyt kun oli tie niin jäässä. Pysähdyin katsomaan ja jäässähän se tie oli. Fiestassa oli alla kuluneet nastarenkaat. Nehän on jo todettu paremmiksi kuin uudet kitkarenkaat. Liekö taas huono kuski kun pito loppui? Poliisit veivät Fiestasta kilvet kun jarruja ei löytynyt lainkaan ja leima oli ollut kuivamassa jo pari vuotta kuten kuskin korttikin. Mutta nehän on sivuseikkoja.

    Kyllä kulunut nastarengas on vaarallinen liikenteessä!

    Ja kulunut kitkarengas on turvallinen. Vikahan on aina silloin kuskissa, kun kitkoilla kolaroidaan. Tämä kuvastaa todella hyvin kitkakuskin ajatustenjuoksua. Mutta älkää vaan sanoko sitä ääneen.

    Äänestä

Jos yhtään tuntuu siltä, että kitkoilla ei Suomen keleissä ja nopeusrajoituksilla pärjää vaan tarvitsee junthirenkaita, kannattaa VAKAVASTI harkita talviautoilusta luopumista ja julkisten liikennevälineiden
käyttöä.

Liikenne sujuvoituu ja MAAILMA PELASTUU kun nämä idiootit ovat pois ratista.

Äänestä
  • joka kehoittaa suosiolla muitakin kitkailijoita siirtymään joukkoliikenteen käyttäjiksi, pitkään siinä menikin ennenkuin tajusi ettei kitkoilla suomen talvisissa olosuhteissa tee yhtään mitään. Todellakin liikenne sujuvoituu kun kitkapellet ovat pois sotkemasta liikennettä arvaamattomine töytäilyineen.

    Äänestä

  • oikeat talvirenkaat kirjoitti:

    joka kehoittaa suosiolla muitakin kitkailijoita siirtymään joukkoliikenteen käyttäjiksi, pitkään siinä menikin ennenkuin tajusi ettei kitkoilla suomen talvisissa olosuhteissa tee yhtään mitään. Todellakin liikenne sujuvoituu kun kitkapellet ovat pois sotkemasta liikennettä arvaamattomine töytäilyineen.

    Kun saisi nämä junttirenkailijat oppimaan edes lukemaan - kirjoittamisesta ja ajamisesta nyt ei kannata edes haaveilla - olisi maailma edes piirun verran parempi.

    Huono ajotaito ja nysvääminen korreloivat vahvan positiivisesti tyhmyyteen sekä huonoon luku- ja kirjoitustaitoon.

    Mutta näin avarakatsaiseja ja suvaitsevana sekä fiksuna ihmisenä voin näitäkin sietää, tosin säälien.

    Äänestä

  • jos epäilyttää kirjoitti:

    esimerkin kuinka kirjoitus- ja lukutaito ovat hyvin kateissa, tyhmyyskin paistaa päivänselvästi läpi. Ainut säälittävä olet itse enkä minä tekisi sitäkään, olet toivoton älykääpiö.

    Äänestä

  • ei epäilystäkään kirjoitti:

    esimerkin kuinka kirjoitus- ja lukutaito ovat hyvin kateissa, tyhmyyskin paistaa päivänselvästi läpi. Ainut säälittävä olet itse enkä minä tekisi sitäkään, olet toivoton älykääpiö.

    Mikä ihmeen kitka? Ei sillä voi ainakaan olla mitään tekemistä talvirenkaan kanssa.

    Äänestä

kun ei aivotominnassa ja ajotaidossa on puutteita, valitsee nastarenkaat
Joka käyttää aivojaa ajattalemiseen, valitsee ilman muuta kitkarenkaat.
Onhan se nyt varsin tyhämää tahallaan jyrsiä teitä ja aiheuttaa ongelmia astmasta kärsiville ja sotkea toisen autoja asvalttikuralla.
Mutta kun umpiluuhun uppoaa vain nasta.

Äänestä
  • Pölvästinimimerkki "nastat verolle" kirjoitustaidosta voi päätellä, millainen on kitkaspeden ajotaito. Alle arvostelun.

    Äänestä

  • Jos et kerran ole ajotaidoton, niin miksi siten et aja talvella keärenkailla. Älä jauha paskaa, jos et pärjää talvella kesärenkailla. Mihin helkkarissa sinä maailman paras kuski talvirenkaita tarvitset. Kitkakuskit ovat kaikkein tumpeloimpia liikenteessä. Eivät vain uskalla ajaa, niin laitetaan sitten alle kitkat, että voidaan edes renkaita syyttää omista töppäilyistään. Kitka ei ole edes kesärengas.

    Äänestä

  • nauran pelleille kirjoitti:

    Pölvästinimimerkki "nastat verolle" kirjoitustaidosta voi päätellä, millainen on kitkaspeden ajotaito. Alle arvostelun.

    Tyhmä, tyhmempi, nastapelle.

    Äänestä

Mielenkiintoista katsella tässä näitä kuinka vetävätkin herneet nenään nämä kitkoilla ajelevat; miinusta saa vain ne kommentit joissa puhutaan ihan oikeasti niistä TALVIrenkaista eli nastoista!

Mikä teihin kitkanisteihin on mennyt kun yritätte pönkittää suoli24:llä uskoanne kitkoihin haukkumalla oikeat talvirenkaat kun ette todellisuutta ota vastaan!?

Teillä taitaa olla täällä oikea iskuryhmä valmiina naputtamaan mahdollisimman paljon plussaa kitkojen sokeille puolestapuhujille ja miinusta TALVIrenkaista puhuville!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mr.nasta kirjoitti:

Niille, jotka pähkäilevät sellaisen ongelman kanssa, että valitako kitka- vai nastarenkaat, on tarjolla järkiratkaisu: valitkaa nastarenkaat. Kitkaspedeksi ei kannata ryhtyä, koska se ei ole turvallista, taloudellista eikä vastuuntuntoista.

Lisäksi kaikki asiantuntevat tahot mm. liikenneturva, suosittavat nastarenkaita. Myös kaikissa mahdollisissa testeissä ja tutkimuksissa on todettu nastarenkaan olevan parempi kaikissa olosuhteissa.

Kitkaspedet aiheuttavat haitariliikettä maanteillä, tukoksia risteyksissä ja nostattavat katupölyä. Tuulilasit ovat alituisessa vaarassa kitkaspeden lamelleista lentelevien kivien takia. Luonto kärsii kitkaspeden vaatimasta suolavellistä.

Päättäjät eivät ole missään tapauksessa kieltämässä nastarenkaita. Yksi viherpiipertäjä kaupunginjohtaja kylläkin, mutta se heppu haluaisi lopettaa koko henkilöautoilun muutenkin.

Jos haluaa itselleen vihervasurin, öykkärin ja yleisen pellen maineen, niin siinä tapauksessa kannattaa ne kitkarenkaat valita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu