Onko täällä joku kellä on todettu dystymia? Voitteko kertoa omat tarinanne siitä miltä tämä sairaus tuntuu ja miten se on vaikuttanut elämäänne? Itse olen 24-vuotias nainen ja alkanut epäillä että minulla on tämä sairaus. Viimeiset 8 vuotta olen ollut sillä tavalla perusmasentunut, on tullut parempia aikoja mutta suurilta osin olen ollut masentunut. Kolme vakavampaa masennusjaksoa olen käynyt läpi mutta olen aina palautunut tähän vaiheeseen.
Viimeiset 8 vuotta ovat olleet todella raskaita, minulla on aina tyhjyyden tunnetta ja olo on aina yksinäinen. Kaikki tuntuu jotenkin niin turhalta ja raskaalta. Koko tämä elämä on yhtä kärsimystä ja ilot ovat vähissä. Kaikki olemme täällä vain turhan takia.
Tämän dystymian takia olen muuttunut pessimistiseksi ihmiseksi joka aina valittaa ja näkee kaikkialla vain huonoja asioita. En ole ollut töissä koska siinäkään ei ole mielestäni mitään järkeä, ansaitset pari tonnia kuussa tai jotain sellaista, so what? En jaksa enää tätä oloa jossa millään ei ole mitään väliä. Kaverit ovat jääneet pois koska olen muttunut todella kriittiseksi toisia ihmisiä kohtaan eivätkä he jaksa kiinnostaa. Elämäni on siis aika yksinäinen ja tyhjä. Siis aivan oikeasti joten tämä tunne ei siinä mielessä ole vain mikään illuusio.
Tämä sairaus on siis jo syrjäyttänyt minut yhteiskunnasta.
Kirjoitin aika lyhyeen viestin koska olen aika väsynyt, jos täällä on ihmisiä joilla on todettu dystymia, olisi mielenkiintoista kuulla oma tarinanne.
Viimeiset 8 vuotta ovat olleet todella raskaita, minulla on aina tyhjyyden tunnetta ja olo on aina yksinäinen. Kaikki tuntuu jotenkin niin turhalta ja raskaalta. Koko tämä elämä on yhtä kärsimystä ja ilot ovat vähissä. Kaikki olemme täällä vain turhan takia.
Tämän dystymian takia olen muuttunut pessimistiseksi ihmiseksi joka aina valittaa ja näkee kaikkialla vain huonoja asioita. En ole ollut töissä koska siinäkään ei ole mielestäni mitään järkeä, ansaitset pari tonnia kuussa tai jotain sellaista, so what? En jaksa enää tätä oloa jossa millään ei ole mitään väliä. Kaverit ovat jääneet pois koska olen muttunut todella kriittiseksi toisia ihmisiä kohtaan eivätkä he jaksa kiinnostaa. Elämäni on siis aika yksinäinen ja tyhjä. Siis aivan oikeasti joten tämä tunne ei siinä mielessä ole vain mikään illuusio.
Tämä sairaus on siis jo syrjäyttänyt minut yhteiskunnasta.
Kirjoitin aika lyhyeen viestin koska olen aika väsynyt, jos täällä on ihmisiä joilla on todettu dystymia, olisi mielenkiintoista kuulla oma tarinanne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Dystymia on mielialahäiriö. Se on tyypillisesti hyvin pitkäkestoinen, mutta varsinaista masennussairautta lievempi tila.
Dystymiaa sairastavat osoittavat päivittäisessä elämässään selkeästi masennusta lievempiä oireita. Pitemmällä tähtäimellä sairaudella voi kuitenkin olla vakavia seuraamuksia, kuten työkyvyttömyys, syrjäytyminen tai jopa itsemurha. Sairaus heikentää joka tapauksessa potilaansa toimintakykyä ja yleistä elämänlaatua.
Dystymia saatetaan todeta, jos potilaan mieliala on ollut alentunut yli kahden vuoden verran.[1]
Elämänsä aikana dystymiaa potee aikuisväestöstä noin 6 %. Kuten varsinainen masennus, mutta toisin kuin syklotymia, dystymia on selvästi yleisempää naisilla. Miehillä sen uskotaan esiintyvän noin 2–3 kertaa harvinaisempana.[2] Valtaosa dystymiapotilaista sairastuu myöhemmässä elämänsä vaiheessa varsinaiseen masennukseen. Noin 50 % sairastuneista dystyymisiä oireita on ilmennyt ennen 25 vuoden ikää.[3]
Dystymiaan liittyy monesti ahdistusta, ja toisinaan taustalla on persoonallisuushäiriöitä, päihderiippuvuutta tai jokin syömishäiriö.
Dystymiaa hoidetaan pääasiassa samalla tavoin kuin masennusta: psykoterapialla ja mielialalääkkeillä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
ei toivottu