Lestadiolaisten polvet?

Lestadiolaisuuden suurinta tuskaa edustaa kilvoitus.
Tuskan takana on se, että He opettavat – on kilvoiteltava ja elettävä sen kanssa koko elämä. On kärsittävä kilvoituksessa.
Opetus ei ole Paavalin mukaan Raamatullista. Paavali sanoo, että kilvoitus loppuu kun – Kunnes Kristus saa muodon meissä. (Gal 4;19) Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä.
Tämä ei onnistu Vl opilla, joka ei tunnusta uudestisyntymistä, eikä Jeesuksen Herruutta.
Sen jälkeen kun Herra on otettu vastaan, ei ole kilvoitusta, vaan seuraaminen. Joka uupuu VL; liikkeessä.
Mutta toivoa on, mukana myös pakko. ( Fil 4 )
9 Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.
10 Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Tämä armo on myös Heillä edessä, kunhan polvi notkahtaa.

Kes.
7373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aamuna virkistävää raamatullista tekstiä Kesitakselta, että oikein ilahdutti mieltäni. Ehkä pelkäämme liikkeessämme tunnustaa Jeesus Herraksemme ensinnäkin siitä syystä, että meidät siten ikäänkuin yhdistettäisiin vapaisiin suuntiin ja toisaalta pelkäämmekö, että näin sanomalla vähentäisimme jollakin tavalla kaikkivaltiaan Jumalan auktoriteettia ja kunniaa, vaikka Raamattu päinvastoin nimenomaan sanoo, että Isän Jumalan kunniaksi meidän on tunnustettava että: " Jeesus Kristus on Herra".

Tämän pahan maailman keskellä seurakunnan ja sen tehtävien korostaminen ja kuvan kiillottaminen ei auta, jos sen tukena ja kaiken pohjana olevaa kulmakiveä, Jeesusta Kristusta ei "kiilloteta", ei sen nimen itsensä menestymisen takia, vaan seurakunnan menestymisen takia.

Äänestä
  • 3. Moos.19:1-10 Herra sanoi Moosekselle:
    2 "..sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
    3 "..Minä olen Herra, teidän Jumalanne."
    10 "..Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

    Jes. 45:6
    6 jotta auringon nousun mailta sen laskun sijoille saakka opittaisiin tietämään, että muuta jumalaa ei ole, että minä yksin olen Herra

    Äänestä

  • Aloittaja

    Trim Cat kirjoitti:

    3. Moos.19:1-10 Herra sanoi Moosekselle:
    2 "..sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
    3 "..Minä olen Herra, teidän Jumalanne."
    10 "..Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

    Jes. 45:6
    6 jotta auringon nousun mailta sen laskun sijoille saakka opittaisiin tietämään, että muuta jumalaa ei ole, että minä yksin olen Herra

    Saulus saarnasi.

    Hän jopa tappoi niitä, joita myöhemmin opetti - Kristus on Herra.

    Juuri tätä kirjoitin, TULEE AIKA, KUN VL POLVI KUMARTAA, Jeesus on Herra, mutta aika ei näytä olevan vielä.

    Veljeni Trim, elt väärässä liitossa, Vanhassa Liitossa.

    Kes.

    Äänestä

Paavalin neuvo Timoteukselle
1. Tim 6:
12. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä ijankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.

Paavali omasta kilvoituksestaan
2. Tim 4:
6. Sillä minä jo uhrataan ja minun pääsemiseni aika lähestyy.
7. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt.

Apostoli Hepr.12:
1. Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,
2. Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jesuksen päälle,

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitä mieltä olet itse. Pitäisi tuon näkemyksen mukaan uskaltaa kirjoittaa myös oma näkemys.
    Minä vastaan kuitenkin kun kysyt.
    Paavalin neuvo Timoteukselle
    1. Tim 6:
    12. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä ijankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä. *** Paavali painottaa Timoteusta KÄSITTÄMÄÄN. Sinne ei pääse ilman Kristusta, se on, kuten avauksessa kerroin, kilvoituksen status.

    Paavali omasta kilvoituksestaan
    2. Tim 4:
    6. Sillä minä jo uhrataan ja minun pääsemiseni aika lähestyy.
    7. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt. ** Niin, Hän on hyvän kilvoituksen KILVOITELLUT, ja LÖYTÄNYT Kristuksen. Perille on päästy.

    Apostoli Hepr.12:
    1. Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,
    2. Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jesuksen päälle,
    Olisi ehkä parempi hakea lauseita Raamatusta. Oivallan Sinut lukeneeksi, mutta lahkosi orjana, et voi lanseerata helpommin tunnistettavaa tekstiä. Olet ilmeisesti VL pappi.
    1 Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, 2 katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.

    Tässä meille juutalaisille tuntematon kirjoittaja kertoo juoksusta Jeesuksen kirkkauteen. Eli sinne päättyy kilvoitus.

    Kes.

    Äänestä

opetettu.

Oppi pitää tulla uskosta uskoon. Tämä onnistuu vain Jumalan lasten kesken.

Äänestä
  • opetettu. Uskoa ei voi periä tai siirtää toiselle. Usko on omakohtainen asia ja kokemus. Uskosta uskoon tarkoittaa samaa kuin YKSIN USKOSTA, USKOSTA KRISTUKSEEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesitas kirjoitti:

Lestadiolaisuuden suurinta tuskaa edustaa kilvoitus.
Tuskan takana on se, että He opettavat – on kilvoiteltava ja elettävä sen kanssa koko elämä. On kärsittävä kilvoituksessa.
Opetus ei ole Paavalin mukaan Raamatullista. Paavali sanoo, että kilvoitus loppuu kun – Kunnes Kristus saa muodon meissä. (Gal 4;19) Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä.
Tämä ei onnistu Vl opilla, joka ei tunnusta uudestisyntymistä, eikä Jeesuksen Herruutta.
Sen jälkeen kun Herra on otettu vastaan, ei ole kilvoitusta, vaan seuraaminen. Joka uupuu VL; liikkeessä.
Mutta toivoa on, mukana myös pakko. ( Fil 4 )
9 Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.
10 Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Tämä armo on myös Heillä edessä, kunhan polvi notkahtaa.

Kes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu