karttaplotterin koko

onko 5 tuuman näyttö sopiva vai jo liian pieni 9 metriseen purjeveneeseen ,kun näyttöjä löytyy jo isompia, tekniikaltaan kummat on parempia.
333240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Riippuu aika paljon sijoituspaikasta eli miten kaukaa sitä joutuu katselemaan. Itselläni on ruoripylvääseen sijoitettuna (hiukan alle 11-metrisessä) Raymarinen 435 eikä se tunnu ollenkaan liian pieneltä, mutta siinähän katsomisetäisyys ei ole juuri puolta metriä pidempi.

Jos meinaat sijoittaa vaikkapa sprayhoodin alle, niin sitten suosittelen isompaa. Tässä olisi muuten sekin etu, että muutkin kuin ruorimies näkisivät näytön ja pysyisivät paremmin tajulla sijainnista. Toisaalta minusta plotterin pitäisi aina olla ruorimiehen käden ulottuvilla, koska hänhän se useimmiten navigoi ja pitkillä reissuilla voi olla pitkäänkin yksin kannella.

Äänestä
  • kun on pinnaohjaus! Sprayhoodin alle sijoitettuna on sekin hyvä puoli, että plotteri on varjossa ja näkyy hyvin kirkkaassakin auringon paisteessa. Pieni ruutu riittää mainiosti. On eri tilanne, jos paatissa on rattiohjaus (mikä kai on ihan turha 9-metrisessä).

    Äänestä

  • Niin siis mistä ostatte veneilytarvikkeita? Saako netin kautta tilattua halvemmalla? Saako netistä jostain tilattua huoltoosia perämoottoreihin ja volvon kad 4 seenkin olis tarvis.

    Äänestä

  • ratkaisevaa on sijoituspaikka ja siitä riippuen onko veneessä ruori vai pinna.

    mun 9-metrisessä pinnaohjatussa purjeveneessä 5 tuumainen plotteri toimii erinomaisesti sprayhoodin alle asennettuna. PInna/jatkopinnakädessä ylettyy säätämään plotterin nappeja ja normaalipaikassa istuessa plotterin kuva näkyy täysin selkeästi pinnamiehelle/naiselle.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    ratkaisevaa on sijoituspaikka ja siitä riippuen onko veneessä ruori vai pinna.

    mun 9-metrisessä pinnaohjatussa purjeveneessä 5 tuumainen plotteri toimii erinomaisesti sprayhoodin alle asennettuna. PInna/jatkopinnakädessä ylettyy säätämään plotterin nappeja ja normaalipaikassa istuessa plotterin kuva näkyy täysin selkeästi pinnamiehelle/naiselle.

    Kuten tuossa aiemmin on jo vihjaistu, niin plotterin koko on täysin kiinni asennuspaikasta.
    Mikäli tilaa on, niin mitä suurempi plotteri sen parempi ... ei tarvitse zoomailla. Asentelin viime kesänä purkkariin (ei oma) Raymarinen laajakulmanäytön ja onhan niissä se muutama ratkaiseva lisätuuma. Käytännössä 9 metrisessä (joka myös itselläni on) ei ole liikaa tilaa, joten plotterin koko on kompromissi koon ja käytettävyyden välillä.

    Itselläni on siis 9 metrinen purjevene pinnaohjauksella ja saman ongelman kanssa olen painiskellut aiemmin hankkiessani plotteria. Mielestäni olen onnistunut omassa hankinnassani, käyttäen seuraavia periaatteita:
    - Valitse asennuspaikka huolella. Sen pitää olla pinnamiehen näkyvissä ja plotterin näppäimistö tulee
    olla helposti saavutettavissa, koska niillä joudut zoomailemaan karttaa. Mikäli plotteri on kaukana käyttäjästä, niin sitä on myös pystyttävä kääntämään sivusuunnassa. Muussa tapauksessa auringon heijastukset aiheuttavat ongelmia. Edellisen lisäksi plotterin pitää olla myös suojassa iskuilta ja pahimmilta vesiryöpyiltä.
    Itselläni olisi ollut tallinluukun takana mittaripaaneeli, johon olisin voinut asentaa plotterin. Ongelmaksi tuli katseluetäisyyden kasvaminen ja varsinkin näppäinten vaikea tavoitettavuus. Tämän takia tein ratkaisun jossa plotteri asennetaan purhehduksen ajaksi oviaukon alareunaan telineeseen, jossa se on täysin suojassa. Ratkaisu ei estä kulkua sisälle ja plotteri on 2 metrin päässä pinnamiehestä.

    Sen jälkeen kun asennuspaikka ja käyttöetäisyys on mietitty, niin sen jälkeen hankitaan suurin näyttö mikä on kyseiseen paikkaan järkevä. Käytännössä kävin testaamassa liikkeessä siten, että katsoin eri plottereita käyttöetäisyydeltä ja sen jälkeen hankin sellaisen, jossa pystyin järkevällä zoomauksella katsomaan merikorttia pinnan etäisyydeltä. Itse mietin Raymarinen A-sarjan välillä. Lopulta valitsin A70 (6,4" näyttö), jossa oli mielestäni hyvä kuvan kontrasti.

    Mikäli itse olsin valinnut Raymarinen A57, niin olisin kyseisellä katseluetäisyydellä zoomailemaan sitä jatkuvasti ja olisin nähnyt vain pienen pläntin kartasta. (Tämä on toinen plotteri veneessä ja ensimmäisen plotterin hankinta menikin sitten pieleen, joten onnistumisprosentti on 50%)

    Äänestä

  • Matkapurjehduksilla useimmat varmaankin ajelee paljon autopilotilla, jotkut tuuliperäsimellä. Silloin kun sataa rankasti tai meri roiskuttelee, on vahtivuorossa kiva istua ruffin oviaukossa sprayhoodin suojassa. Siksi on hyvä, jos plotteria ja tuulimittareita voi seurata sprayhoodin alla istuskellessa. Tarvittaessa sitten voi kurkottaa autopilotin nappeihin (jos niihin ei ulotu sprayhoodin suojassa) tai tuuliperäsimen säätönaruun.

    Jos veneessä on rattiohjaus ja plotterin sijoittaa ohjauspedestaaliin, siihen kannattaa laittaa kääntyvä asennusteline. On aika turhauttavaa, jos plotterin näkemiseksi pitää sateessa aina kavuta ratin taakse.

    Äänestä

  • pitkillä reissuilla: kirjoitti:

    Matkapurjehduksilla useimmat varmaankin ajelee paljon autopilotilla, jotkut tuuliperäsimellä. Silloin kun sataa rankasti tai meri roiskuttelee, on vahtivuorossa kiva istua ruffin oviaukossa sprayhoodin suojassa. Siksi on hyvä, jos plotteria ja tuulimittareita voi seurata sprayhoodin alla istuskellessa. Tarvittaessa sitten voi kurkottaa autopilotin nappeihin (jos niihin ei ulotu sprayhoodin suojassa) tai tuuliperäsimen säätönaruun.

    Jos veneessä on rattiohjaus ja plotterin sijoittaa ohjauspedestaaliin, siihen kannattaa laittaa kääntyvä asennusteline. On aika turhauttavaa, jos plotterin näkemiseksi pitää sateessa aina kavuta ratin taakse.

    on että Sprayhoodin alla on plotteri jossa AIS ja tutkakuva, lisäksi VHF: remote mikki ja lisäksi autopilotin kaukosäädin. Sitten vaan mukava asento ja väijyyn.

    Äänestä

  • Minulla on 5" Simrad, enkä oikeastaan tarvite isompaa näyttöä, kun purkkari joka tapuksessa etenee aina ale kymmentä solmua. Nopeassa moottoriveneessä voisi tilanne kylä olle eri. Plotterissani saa ns. suhteellisen näytön. jolloin oma sijainti ei ole ruudun keskellä vaan näytöstä 3/4 osaa on eteenpäin eli suuntaan mikä on relevantti. Toiseksi nöytön sivulla on erilaisia lukemia ja nämä voi naipin painalluksella sijoittaa joko yläreuna tai oikeaan reunaa, jolloin saa vielä vapautettua enemmän tilaa kulkusuuntaan.

    Virrankulutuksesta sen verran, että esim. näytön kasvaessa kolmanneksella (esim. 9"t -> 12"), niin virrankulutsu kaksikertaistuu.

    Äänestä

Meillä on nelituumanen plotteri 10-metrisen flybridge-purkkarin ankannokassa, ja hyvin sinne näkee.

Äänestä

Itselläni on 10 tuumainen ja siinä on etuna esim näytön jakaminen kun tarvii.
Kaikkihan on kiinni siitä mihin on tottunut, autossani on 7 tuuman navi, ja tuntuu jos jonkun alle 5 tuumasta katselee että ei tule mitään.
Isompaan saa enemmän kamaa näyttöön.
5 tuumaa on vaan niin pieni, että ei se juuri mitään näytä, tihrusteluks menee.

Tosin kai se on sekin kun on tottunut isoihin näyttöihin.
Läppärissäkin 15 tuntuu ihan kauhean pieneltä, 17 menee just ja just
Pöytäkoneen monitori on 24 ja sekin on aika sopiva, vaikka joskus ollut 19 tuumanen ja sekin oli ihan ok :)

Äänestä
  • Kunhan ette unohda, että näyttö on se komponentti, joka syö sähköä. Siis mitä isompi näyttö, sen enemmän sähköä. Minä taas kyllästyin 17-tuumaisen läppärin mukana raahaamiseen ja vaihdoin pienempään.

    Se plotterin koon tarve taitaa olla aika paljon kiinni siitä, miten plotteria käyttää. Siis käyttäkö sitä karttana vai kartan apulaitteena. Itse olen käyttänyt jälkimmäisellä tavalla ja tullut toimeen pienehköllä mustavalkoisella näytöllä. Sellaiseen päädyin paljolti pihiyden takia. Ei niinkään taloudellisen, vaan sähköpihiyden takia, kulutuksessa oli todella merkittävä ero.

    Äänestä

  • _/)_ kirjoitti:

    Kunhan ette unohda, että näyttö on se komponentti, joka syö sähköä. Siis mitä isompi näyttö, sen enemmän sähköä. Minä taas kyllästyin 17-tuumaisen läppärin mukana raahaamiseen ja vaihdoin pienempään.

    Se plotterin koon tarve taitaa olla aika paljon kiinni siitä, miten plotteria käyttää. Siis käyttäkö sitä karttana vai kartan apulaitteena. Itse olen käyttänyt jälkimmäisellä tavalla ja tullut toimeen pienehköllä mustavalkoisella näytöllä. Sellaiseen päädyin paljolti pihiyden takia. Ei niinkään taloudellisen, vaan sähköpihiyden takia, kulutuksessa oli todella merkittävä ero.

    Itse pähkäilen kanssa 5" vai 7" näytön kanssa 8 metrin pinnaveneessä (ei sprayhoodia). Ongelmana on se että sen asentaisin mieluusti uppoasennuksena oviaukon viereen, mutta se tulisi aikalailla kallistettua eteenpäin, koska asennuspinta on noin 20-30 asetetta kenollaan eteenpäin. Eli sivuttain kyllä noista plottereista näkee, mutta ylös-alas suunassa näyttö himmenee.

    Onko joku ratkaissut tälläista ongelmaa fiksusti?

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    ennenkuin rupeät sahaamaan ja poraamaan. Nimittäin se, että plotteri ei välttämättä ole kovin pitkäikäinen (kuten ei muukaan vene-elektroniikka). Todennäköisesti tulet vaihtamaan sen uuteen jo muutaman vuoden kuluttua ja asennusreikä voi olla toisenlainen. Voi myös käydä niin, ettet olekaan tyytyväinen asennuspaikkaan ja joudut muuttamaan sitä. Mitä vähemmän veneeseen on porattu ja sahattu reikä sitä parempi, kun joskus myyt veneesi. Usein käy niinkin, että gasti haluaa istua oviaukon vieressä - ehkä juuri siinä, mihin aiot sijoittaa plotterisi.
    Itse en tekisi plotterin uppoasennusta varten reikiä omaan veneeseeni, vaan tyytyisin pinta-asennukseen. Pinta-asennuksen telineessä plotteria voi käännellä ja se on helppo irroittaa sisäsäilytykseen, kun vene on satamassa.

    Äänestä

  • kannattaa huomioida kirjoitti:

    Pinta-asennus köydet = ei hyvä yhdistelmä....

    Vähän karsastan noita asennusjalkoja, lisäksi mulla on suunnitellulla paikalla vanha analoginen rikkinäinen loki, jolla on 100mm reikä. Toki asennusjalan suuri etu on se että sen saa käännettyä parempaan asentoon.

    Tsekata Garminin 720. Kaverillani on ko laite upotettuna laipioon oven viereen 9 metrisessä pinnaveneessä. Kuva todella kirkas ja näkyy kauas. Laitteesta oli testi Vene-Lehdessä jokin aika sitten.

    Jos hankkisin plotterin, hommaisin verkkokauppa.com:ista neljänkympin autonavigaattorin, suojaisin sen, kuten moottorikelkkailijat ovat tehneet (minigripussilla tai järeämmällä) ja laittaisin laipioon. Laite on niin ohut, ettei köydet siihen tartu ja niin halpa, että voi ostaa pari kpl per kesä. Käyttämällä polykarbonaattipleksiä suojaamaan näyttöä, laite voi olla hyvinkin pitkäikäinen.

    It alan ammattilaisena pysyn kuitenkin erossa leluista, jos ilmankin tulee toimeen.

    Äänestä

  • kannattaa huomioida kirjoitti:

    ennenkuin rupeät sahaamaan ja poraamaan. Nimittäin se, että plotteri ei välttämättä ole kovin pitkäikäinen (kuten ei muukaan vene-elektroniikka). Todennäköisesti tulet vaihtamaan sen uuteen jo muutaman vuoden kuluttua ja asennusreikä voi olla toisenlainen. Voi myös käydä niin, ettet olekaan tyytyväinen asennuspaikkaan ja joudut muuttamaan sitä. Mitä vähemmän veneeseen on porattu ja sahattu reikä sitä parempi, kun joskus myyt veneesi. Usein käy niinkin, että gasti haluaa istua oviaukon vieressä - ehkä juuri siinä, mihin aiot sijoittaa plotterisi.
    Itse en tekisi plotterin uppoasennusta varten reikiä omaan veneeseeni, vaan tyytyisin pinta-asennukseen. Pinta-asennuksen telineessä plotteria voi käännellä ja se on helppo irroittaa sisäsäilytykseen, kun vene on satamassa.

    Minä rakentaisin lujitemuovista asennuskauluksen jossa plotterin keskikohta olisi ruffin seinän tasossa ja plotterin yläosa tulisi tasosta ulospäin ja alaosa jäisi saman verran sisäänpäin. Jos plotteria joskus vaihtaa, vaihto tapahtunee suurempaan malliin ja silloin voi tehdä suuremman aukon ja uuden vastaavan laisen kauluksen. Jos venettä varustaa oman käytön sijasta myyntiä varten, kannattaa kaikki tehdä pinta-asennuksena liimaamalla ja ilman ruuveja.

    Äänestä

  • lotteristi kirjoitti:

    Tsekata Garminin 720. Kaverillani on ko laite upotettuna laipioon oven viereen 9 metrisessä pinnaveneessä. Kuva todella kirkas ja näkyy kauas. Laitteesta oli testi Vene-Lehdessä jokin aika sitten.

    24 tuumainen plotteri vesitiivissä kotelossa puomin alle nivelöitynä. Automatiikka ja sähkömoottorit kääntävät ruudun ohjauspistettä kohti aina vendan jälkeen. Voin asettaa näytön myös sprayhoodiin päin, mistä on iloa kovassa kelissä, kun istun vahdissa sprayhoodin suojassa autopilotin kaukosäädin kädessä. Tosi pahassa merenkäynnissä (kun aallot kaatuvat sitloodaan) ohjaan salongista, jossa on plotterin rinnakkaisnäyttö ja eteenpäin näyttävä webkamera. Peruutustutka peräpeilissä yhdistettynä autocontroliin varmistaa, ettei tule laiturikosketuksia marinassa.

    Äänestä

  • lllllllljkl kirjoitti:

    Kannattaa lisätä viellä vakionopeuden säädin settiin, niin aika valmista on.

    Mulla vakionopeuden säädin skuuttaa ison ja genoan automaattisesti, jotta saa sen asetetun 7,2 solmua pysymään.

    AP vie sitten perille, joten yleensä menen nukkumaan heti satamasta irroittettuani, jotta jaksan bailata seuraavasssa satamassa koko yön.

    Äänestä

  • VakNopS kirjoitti:

    Minä laitoin kajuuttaan kylmäkallen nukkumaan. 2500 mailia oli vene kiertänyt merikarhusatamia vaikka olin mökillä koko kesän. Nykyisin minua pidetäänkin mukavana seuramiehenä kun en häiritse venenaapureita.

    Äänestä

  • ja vielä kirjoitti:

    Mä olen lukenut tämän ketjun ainakin 8 kertaa ja tää on vieläkin hauska. Sorry. Mutta kyllä täällä on välillä ihan hyviä juttuja.

    Äänestä

  • lllllllljkl kirjoitti:

    24 tuumainen plotteri vesitiivissä kotelossa puomin alle nivelöitynä. Automatiikka ja sähkömoottorit kääntävät ruudun ohjauspistettä kohti aina vendan jälkeen. Voin asettaa näytön myös sprayhoodiin päin, mistä on iloa kovassa kelissä, kun istun vahdissa sprayhoodin suojassa autopilotin kaukosäädin kädessä. Tosi pahassa merenkäynnissä (kun aallot kaatuvat sitloodaan) ohjaan salongista, jossa on plotterin rinnakkaisnäyttö ja eteenpäin näyttävä webkamera. Peruutustutka peräpeilissä yhdistettynä autocontroliin varmistaa, ettei tule laiturikosketuksia marinassa.

    Eikös jossain Gotland Rund -kisassa tai vastaavassa jollakin venekunnalla ollut mukana videoprojektori, jonka kuva heijastettiin purjeeseen. Siitä voisi näppärä Pelle Peloton insinööri kehittää messevän plptterinäytön joka sopii huonompinäköisellekin.

    Äänestä

  • ja vielä kirjoitti:

    Minä laitoin kajuuttaan kylmäkallen nukkumaan. 2500 mailia oli vene kiertänyt merikarhusatamia vaikka olin mökillä koko kesän. Nykyisin minua pidetäänkin mukavana seuramiehenä kun en häiritse venenaapureita.

    Tulipa naurut kun tämän luin. Kerrankin hauskaa. Taisin nähdä veneesi karlbyssä kesällä 2011

    Äänestä

  • Isompi on parempi kirjoitti:

    Eikös jossain Gotland Rund -kisassa tai vastaavassa jollakin venekunnalla ollut mukana videoprojektori, jonka kuva heijastettiin purjeeseen. Siitä voisi näppärä Pelle Peloton insinööri kehittää messevän plptterinäytön joka sopii huonompinäköisellekin.

    Tämä keskustelu on samassa luokassa kuin naisten keskustelut koko-kokemuksista. Kuulemma kun on kerran kokeillut isompaa ei tee mieli enää palata pienempään.

    Itselläni on 3. plotteri menossa ja joka kerta olen ostanut sen isoimman johon massi on sillä kerralla riittänyt.

    Se vain risoo että laajanäytöt on leveitä, kun todellinen tarve olisi laajakorkeus. Minua kiinnostaisi nähdä karttaa enemmän eteenpäin, ei niinkään sivuille. Mikään näkymäasetus (north up etc) ei ole todellinen ratkaisu tähän perusongelmaan.

    Äänestä

  • koollaonväliä kirjoitti:

    Miten niin ei ole ratkaisu? Jos asetat "north up", niin leveämmällä näytöllä näet pidemmälle eteenpäin.

    Eipä sillä, en ole itse nähnyt tarvetta isoihin näyttöihin. Kun plotteri on ruoritolpassa, niin 5-tuumainen riittää loistavasti. Sen sijoittamisessa kauemmas ei taas olisi järkeä, koska silloin ruorin takaa ei yltäisi sitä käyttämään.

    Äänestä

"Miten niin ei ole ratkaisu? Jos asetat "north up", niin leveämmällä näytöllä näet pidemmälle eteenpäin." Mielestäni laaja korkeus nyt sentään pidemmän matkan plotterilla näyttää, jos norht up päällä, vai olenko ihan pihalla.

Äänestä
  • Noh, tulin vastanneeksi Suomenlahden ja Saaristomeren, siis pääosin itä-länsisuuntaisen liikkumisen näkökulmasta. Siinä nimenomaan north up ja leveä näyttö on se laajimman näkymän yhdistelmä.
    Jos kuljetaan noin suurinpiirtein pohjois-etelä -suunnassa, niin silloin tietysti korkea näyttö antaisi pidemmän matkan näkyviin.

    Varmuuden vuoksi käsitteet: "north up" tarkoittaa sitä, että näytöllä karttakuva on "oikein", siis pohjoinen ylhäällä. "Head up" tarkoittaa sitä, että karttaa käännellään kulkusuunnan mukaan ja se suunta, mihin mennään, on ylhäällä. Siinä moodissa tietysti näytön korkeus antaa enemmän näkymää kuin leveys.

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Noh, tulin vastanneeksi Suomenlahden ja Saaristomeren, siis pääosin itä-länsisuuntaisen liikkumisen näkökulmasta. Siinä nimenomaan north up ja leveä näyttö on se laajimman näkymän yhdistelmä.
    Jos kuljetaan noin suurinpiirtein pohjois-etelä -suunnassa, niin silloin tietysti korkea näyttö antaisi pidemmän matkan näkyviin.

    Varmuuden vuoksi käsitteet: "north up" tarkoittaa sitä, että näytöllä karttakuva on "oikein", siis pohjoinen ylhäällä. "Head up" tarkoittaa sitä, että karttaa käännellään kulkusuunnan mukaan ja se suunta, mihin mennään, on ylhäällä. Siinä moodissa tietysti näytön korkeus antaa enemmän näkymää kuin leveys.

    Juuri näin. Vanha plotteri oli isompi korkeus suunnassa ja uusi päin vastoin. Vanha oli mielestäni parempi.

    Äänestä

  • Laaja korkeus kirjoitti:

    Juuri näin. Vanha plotteri oli isompi korkeus suunnassa ja uusi päin vastoin. Vanha oli mielestäni parempi.

    Ilmeisesti sitten pidät näytön "head up"? Tai veneilet jossain Selkämeren/Perämeren suunnalla, tai sisävesillä?

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Ilmeisesti sitten pidät näytön "head up"? Tai veneilet jossain Selkämeren/Perämeren suunnalla, tai sisävesillä?

    Selkämerellä, normaalisti north up joskus kun ns. pää jäässä head up. Paperi kartalta seuraan, tukea tarvittaessa plotterista jos liikun saaristomerellä.

    Äänestä

Asennuspaikan merkityksestä (tärkeimpänä etäisyyys katsojasta) tässä on jo puhuttu, mutta plotterin valintaan vaikuttaa myös tapa millä sitä haluaa käyttää (ja tietysti myös hinta). Jos käytät paperikorttia ja plotteria vain sen tueksi (saat plotterilla nopeasti tarkistetuksi tarkan sijaintisi ja esim luoviessa voit arvioida meneekö liian läheltä karttaan merkittyjä matalia) voi pienikin näyttö olla riittävä. Jos haluat plotterilla lisäksi vähän suunnitella reittiä, mitata etäisyyksiä jne käy pieni plotteriruutu työlääksi. Kun suurennat skaalaa häviävät kuvasta jossain vaiheessa merimerkit, reitit ja paikannimet jolloin joudut zoomaamaan takaisin saadaksesi esim päätepisteen näkyviin. Näin käy isommallakin ruuudulla, mutta pienellä aikaisemmin ja siksi kaikenlainen tällainen suunnittelu on pienellä työlästä.

Äänestä
  • Myönnän olevani sitä mieltä, että suunnitteluun paperikartta on paras. Paljon nopeampi ja näppärämpi siirtyä kohdasta toiseen. Kulussa sitten plotteri.

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Myönnän olevani sitä mieltä, että suunnitteluun paperikartta on paras. Paljon nopeampi ja näppärämpi siirtyä kohdasta toiseen. Kulussa sitten plotteri.

    Samaa mieltä, vaikka kulussakin seuraan mielummin paperikartasta. Suunniteluun ostin ison saaristomeren kartan, kulussa karttakirja. Selkämerellä riittää pelkkä karttakirja. Moottori veneessäni oli läppäri ja siinä sea clear jossa samat kartat kuin paperikartat, siinä oli helppo harjoitella navikointia. Nyt eka kesä purkkarilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

33 kirjoitti:

onko 5 tuuman näyttö sopiva vai jo liian pieni 9 metriseen purjeveneeseen ,kun näyttöjä löytyy jo isompia, tekniikaltaan kummat on parempia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu