Keskustelut pyörivät yhden silmätikuksi otetun Kirkonkylän ympärillä?
Osa kirjoittajista kirjoittaa tyylillä, josta voi vain päätellä "vihailun", mutta ompa siellä seassa ymmärtäviä, kolmannen osapuolen ponnisteluista fiksusti kertovia.
Kysynpä mitä kuuluu seuraaville kylille, missä on kyläyhdistys tai toimikunta?
Mitäpä näissä rauhoitetuissa kylissä tapahtuu?
-Kuusenmäki
-Ruotanen
-Rannakylä
-Parkkima
-Latvanen, Pitäjänmäki
-Vuohto-ja Niinimäki
-Suezin kylät
-Hietakylä
Jokikylä-Ruhkala
-Lohvanperä, Liittoperä
-Komu
-Hiidenkylä
-Lamminaho
Onko siellä virityksiä kaupungin avustuksien hakuun?
Onko kylätaloilla/ns.taloilla, hiihtomajoilla tai tuvan nurkissa suunniteltu kaiken ikäisten kyläläisten asioita, miten toimii kerhot, piirit, muuta mitäpä missäkin.
Tämä suomi24 palsta antaa erinomaista mainosta hyvässä jos pahassa, ja paikan haukkua puskasta toiminnot tuusan nuuskaksi.
Se kun on pyhäjärvinen tyyli, ja sietämätön tapa käsitellä pahaa oloa. Omia nurkkia kun ei vielä tarvii siivota kun näkee naapurissa pöllyttämistä.
Osa kirjoittajista kirjoittaa tyylillä, josta voi vain päätellä "vihailun", mutta ompa siellä seassa ymmärtäviä, kolmannen osapuolen ponnisteluista fiksusti kertovia.
Kysynpä mitä kuuluu seuraaville kylille, missä on kyläyhdistys tai toimikunta?
Mitäpä näissä rauhoitetuissa kylissä tapahtuu?
-Kuusenmäki
-Ruotanen
-Rannakylä
-Parkkima
-Latvanen, Pitäjänmäki
-Vuohto-ja Niinimäki
-Suezin kylät
-Hietakylä
Jokikylä-Ruhkala
-Lohvanperä, Liittoperä
-Komu
-Hiidenkylä
-Lamminaho
Onko siellä virityksiä kaupungin avustuksien hakuun?
Onko kylätaloilla/ns.taloilla, hiihtomajoilla tai tuvan nurkissa suunniteltu kaiken ikäisten kyläläisten asioita, miten toimii kerhot, piirit, muuta mitäpä missäkin.
Tämä suomi24 palsta antaa erinomaista mainosta hyvässä jos pahassa, ja paikan haukkua puskasta toiminnot tuusan nuuskaksi.
Se kun on pyhäjärvinen tyyli, ja sietämätön tapa käsitellä pahaa oloa. Omia nurkkia kun ei vielä tarvii siivota kun näkee naapurissa pöllyttämistä.
Vastaukset 67
Vanhimmat
vuohtomäen päältä voipi kaikessa rauhassa katella yli lumisen järven selän.
kukahan paskiainen on vienyt kyllästetyn puutavaran mennä vuosina, ei ollu varmaan tarkotettu yksityiselle.
taisi ottaa omalla luvalla, jos kerran on kasa lankkuja hävinnyt.
kuulin huhuja asiasta jo aikaa sitten, jos puut on otettu ne on kyllä naulattu voron toimesta omiin tarpeisiin ja lujasti.
huhua se on..eikö?
onko makkaranuotiot jo suunniteltu kaupungin avustuksen turvin?
Milloinka pääsee paistelee valmiille nuotiolle?
tosiaankin, kysyn missä on toimintaa?
osaavat vaan soittaa turpaansa ja natista muiden tekosista.
osa on sentäs viisaasti hiljaa, osa ei edes usko että vain itse tekemällä saavat tulosta.
hatun nosto kirkonkylän, emoniemen ja muiden osallisten uroteosta väentuvan ja monen muun jutun teosta. mistä vertainen nykästään jos verrata pitää?
lamminahosille myös suurista kisoista kuuluu kiitosta. sielläkin luotetaan yhdessä tekemiseen.
Milloin seuraava linja-autoretki lähtee viemäänpyhäjärven kyläläisiä viinanjuonti matkallë Tallinnaan?
semmosia tapahtumia lisää..eikö vaan jotta saapi rentoutua?
No, mitkä kylät ne ovat näin toimeliaita. ?? Sepä se vasta toimintaa. Onhan se hyvä, että on kylillä aktiivista otetta.
siis kun annetaan makkararahaa, onko se avustamista?
olen sitä mieltä että pitää vaatia kyliltä muutakin kuin kadehtimista muiden tekimisistä.
pyhäsalmen kylä on järjestäytymätön periferia.
kuulemma ihan sieltä,ja kairaavat vieläkin syvemmälle.On muuten valittu vuoden luontokuvaksi se missä tyttö kaivaa sitä kuuluisaa kolvia hyvä pyhäsalmi järjestäkää jo pippalot sinne kuhnuri-torille.
vai on keskustan keskellä kuhnureita? ne on muuten työteliäitä, mutta vain mehiläispesässä.
ei pyhäsalmen taajamassa. kaiken saavat itselleen sivukylien kustannuksella.
no pyhäjärvellä ei ole montaakaan touhukasta kylää.
itse kukin voi keskuteluketjuista löytää ne kylät, jotka saavat aikaan muutakin kuin kituvan kynsitulen halvalle makkaralle.
vihje; näitä aikaansaavia kyliä tökitään jos millä oletuksella.
pitäis olla niillä töin että joutais avustuksia anoon ja "suhteita" luomaan.
Ei ole hekppoa ei.
Laadippa muutama rahoittajan hyväksynnän saava hakemus ja toteuta ne vielä alusta lopuun asti.
ja käy sen jälkeen lausumaan, oliko helpooa?
ellet lähde kokemaan avustushakemisen kiemuroita, pidä arvostelusi ihan omassa mielessäsi.
kukaan ei sinua estä hakemasta, yrittämästä ja vielä viemästä hanketta loppuun saakka.
hyvin harvoista ihmisistä on tekjöiksi, turhan räkyttäjiä kyllä on enemmän kuin kapisessa koirassa on kirppuja.
pyhäjärven kaupungin sivuilta, ketkä ovat kylienne puheenjohtajat, saatatte yllättyä.
tässä luettelo pyhäjärven kaupungin sivuilta
http://www.pyhajarvi.fi/menu_description.asp?oid=17590&menu_id=17590&menupath=17590#17590
MITÄ kylät oikein kuppaavat?
on näköjään muillakin kuin kolmikannalla edustajat sisä ympyröissä---miksi ei homma toimi? HÄH?
onko unohtunut yhteinen asia?
paskat, ei pyhäjärven kylien immeiset kykene mihinkään. eivät viitsi eivätkä kehtaa.
osaavat hädin tuskin kadehtia muita.
ovat vihreitä tönkkösuolattuja pökkelöitä.
Vähä niinkuin provosointia ilmassa?
Sen vain tiijän että on monellakin taholla toimintaa mutta ei siitä tarvii kylän ulkopuolelle huuvella.
Eikä kaikki toiminta rahasta ou kiinni. jos silla halutaan sitä mitata.
keskustassaki on valot eikä oo tarvinna kokoontua sen takija.
Kaikissa kylissä ei asu nuoria, toimivia. oihmisiä.
Mutta se, mikä ihmetyttää, on tuo Ruotasen kylä ja sen kunto?
Sioeltähän on valtuuston vpj.Pitäs vähä loppailla sinne Inmettiin päin.
joo..siellä olisikin tosi tekemistä.rahoittajakin varmaan innoistuisi.
missä on tekijät.
parkkiman porukka..kysykää kiireesti h.h. ja s.k. yhdistyksenne toiminnan kehittäjiksi.
molemmat kun tuntuvat olevan kovasti "kylänmiehiä " palopuheissaan...ja sitten jos eivät lähe mukaan, niin velvoittakaa talkoomiehiksi seuraaviin tapahtumiin ..ainakin seuraavat kaksi vuotta.
hiihtomajan laajennus taitas olla hyvä.
Savolaisen martilla taas olisi käyttöä ruotasen kyläkuvan komistamisessa. Että sitten vain "vähän" voisi leukailla valtuustossakin- saatikka kylillä ja kujilla. Hopi-holpi ja töihin siitä.
joo..jukkis panee tuulemaan iäkkäiden kuusenmäen kylän väen hyväksi. ka hällä on ollu jo monta vaalikautta aikaa innostaa nukkuvat kyläläiset hommiin, mutta eipä oo ehtinyt.
on muita puuhia.
joka kylä-ja kinkeripiirin alueelta on edustajia. töihin sano lapatossu.
ensiksi sinne kylän talkoisiin ja kokouksiin ja sitte hakemuksia liiteriin.
Mitteepä sitä vouhottaa kyläyhdistyksissä piässöö paljo helpommalla kun ei turhia toimia hommaa itelleen .
Jos kaikki alkaa kuppaan, niin rahat on loppu kohta. Jo nykyisten kuppausten kanssa on tekemistä.
Eiköhän jätetä rahaa vanhuksille, terveydenhuoltoon, lapsille.
Eiköhän pelata palloo ja ja istuta niillä nykyisillä kylämökeillä vaan.
mutta jos saisitta aikaseksi edes pienesti, sitä sosiaalista hyvinvointia:)
ei siis sosiaalista pahoinvointia...eikähän se oo kuppaamista, jos oikeasti aikoo ja oikeasti tekee.
että elä irvistele muille, kuppa...aja:)
mikäli tätäkin palstaa lukisivat ne tahot, joiden selkään taakkaa asetallaan, niin masentuu.
väentuvan tekijöille ja kyläyhdistyksen selkään on kyllä kesän ja syksyn aikana kasattu niin paljon paskaa, että en pitäisi ihmeenä, vaikka eivät ulkopuolisille tuvan ovea edes aukaisisi.
kun olette niin perin ystävällisiä olleet..
keskustelin erään ko. yhdistyksen talkoolaisen kanssa, hän oli hyvin pettynyt. hänen väsymyksensä nousee asiattomista ja perättömistä puheista avustusten ja toiminnan ja kaiken keljuilevan puheenpidpon kautta.
otatteko te vastuun myös siitä, jos ja kun "ajatte vapaa-ehtoiset" pois tekemästä yhteisöjen eteen ilmaista työtä?
itse harkitsen kolme kertaa, menenkö mihinkään talkoohommaan mukaan, kun palkkana on panettulua ja paskanjauhantaa todellisen työn ympärillä.
talkooväen palkanmaksajina näyttää olevan muutamia perin juurin itseensä ja omiin aikaansaannoksiinsa pettyneitä a) joko ihan ao kylältä b) tai muuten vain kateellisia c) yksinäisiä ja katkeria
Ja sitten lisäksi tuo "paskan politiikka", On se tosiaankikn "ihme", että jaksetaan panetella ihmisiä, jotka jotain ovat tehneet. Pieni raha avustukseksi, että käynnistys lähtee. Paljonko on heitetty "taivaan tuuliin" euroja vuosikymmenien ajan uskoen lakuunoihin ja hiukkasvirittelyihin. Satojatuhansia euroja, Jos joku kehtaisi laskea, niin kylläpä pyhäjärvisten suut loksahtaisivat auki.
Joillakin loksahti auki ja auttaen kiinni, kun näki että l,ähes 200 000 euroa laitetaan erilaisiin rojekteihin tänäkin vuonna veronmaksajien rahoja.
Mitä jää käteen. Sen aika näyttää. Kaikenmaailman renginpaikat ym:t.Montakohan renkiä talokkaat saavat tältä kurssilta.
Jos joku rakentaa pytinkejä, ne jääävät jälkipolville, ja vielä maalämmöllä'.
Jotain perusteita ilkeälle räksyttämiselle voisikin olla, jos metelöivä asianosainen (nega-kirjoittaja) on menettänyt henkilökohtaisesti talkoopytinkien,-tapahtumien tai tilaisuuksien takia.
Siis nimenomaan henkilökohtaisesti.
Eli; onko se sinulta pois ( negatiivinen) , jos toinen on antanut aikaansa ja vieläpä taloudellistakin tukea yhteiseen pottiin?
Tutkimusta tarvitaan näiden negatiivisten hemmojen kirjoittamisista.
Älkää lannistuko, kylänväet.
Ilman teidänkaltaisianne uurastajia ei olisi toreilla eikä kujilla joutaville järsittävää !!
rupeaa väki hiljenemään, kun tiedustellaan lentokentistä ja maakuntaviesteistä. alkaa vähä kiinnostamaan-- tarkoitan ei kiinnosta enää väentupa, menee turpa tukkoon, kun on asioita, joista iktsekin tosiaan on vastuussa.
muuten, mikä on kylä tänä päivänä.
onko pyhäsalami jo kyläpahanen?
vai onko pyhäjärvi jo kuntanakin kylä?
eikös siellä asu paljon eläkeläisiä,no ihmisiä nekin kait on?
mutta selänteen kunnista reisjärvi ja kärsämäki ovat kyliä, haapajärvi on taajama ja pyhäjärvi kaivoskaupunki.
keskukset ole kyliä. Jokainen tietää mitkä ovat maalaisseuduilla kyliä. Johan sen Lassilakin on todistanut, kun Haapajärven ydjinkeskustassa liikkui sus, ei siis kylillä.
Ja Koposperällä se legendaarinen eläimiin sekaantuja..
sekaantuko se renki suven kanssa?
jäläkeläinen on sitten se ihmissusi ja niitähän on kyllä näillä seuvuin ainakin likaisen tusinan verran.
haapajärvellä pari, pyhäjärvellä 2-3 ja niin eespäin.
ja ulvovat aina valtuustossa....
onks tääs kuvaannollista, mutta hienoa, että ymmärrät yskän!!
nyt tämä mätäpaise on puhkaistava. Nyt jos koskaan !!
Mikäli pyhäjärven valtuutetut jatkavat jeppe niilonpojan tukemista puheenjohtajana, niin he syyllistyvät kansan silmissä "väärän valan" tekemiseen.
Kylä pahanen pyhäjärvetsä tulee, ellei pilli soi!
Ruotasen kylälle pitää valita valtuuston vpj kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi niin rupeaa homma hoitumaan "vitsien välissä" ja onhan siellä sivistyslautakunnan puheenjohtaja- toinen toimen mies.
Niinpä tuota onkin, miehet mustissaan.
yks ruotaslainen immeinen huokaili joulun edellä meikäläiselle, että on se vaan kumma kun heillä (ruotasen kylällä) asuu noin 1000 ihmistä vuoden ympäriinsä, eikä siellä saada tapahtumia pystyyn. saati mitään muutakaan vapaaehtoistoimintaa.
onko poliittinen ilmapiiri talkootyölle vastainen? vasemmistoa ja demareitako siellä vaan asustaa?
no, mitäpäs se muille kuuluu. olkoon uinuvia. se kait sitten ainakin mm.tarkoittaa käytännössä, että sieltä päin pitää pitää suut supussa jos jossain muualla pannaan tuulemaan yhetisön eteen.
Lykkyä pyttyyn ruotasen toimenmiehet.
Ruotasen porukalle Hyvää Uutta Vuotta. Tulevana kesänä näkyy ja kuuluu!
Uskoisin. Tarttis tehrä jotain.
kaikille kirjoittajille!
Eikö olekin kelju tunne, kun huomaa, että se kohdistuu juuri itseensä tai siihen mitä on tehnyt/tai tekemättä jättänyt.
Siihen katsoen rääpistellään täällä.
Sanosko
no sanon9.1.2011 17:15
jos hermanni olisi halunnut rahansa elikkä perintönsä jättää kuusenmäkisille niin hän olisi tehnyt testamentin sinne. kylätoimikunnalle, nuorisoseuralle tai jollekkin maamiesseuralle. tai metsästysseuralle.
vaan eipä halunnut, mikäpä lienee syynä?
kait näki eläissään ettei kylän touhuissa ole järkeä. isot ja rikkaat tilalliset sukuineen sitä kylää pitää pihdeissään. mene tiedä.
viisas mies, sittenkin tuo hermanni.
vaan oottakaapa, eiköhän perintöhaaskalle ole muutkin jo kerinneet kerjuusiipensä lennättää?
perästä vielä kuuluu. se on vissi. kunhan v uosi pääsee täsät alkuun...
ja muistetaan sitten räksyttää vähän enemmän tai ees saman verran kuin väentuvan omalla sisulla tehneitä on ilkuttu.
onko tullut rapula,ripuli ja rahapula, kun ei hotsita "rääpiä" asioita.
Tietääkö kukaan mitään kioskista Pyhäjärvellä, joka toimi 1980-luvun alussa? Omistaja oli vuonna 1981 50-vuotias ja toiselta ammatiltaan maanviljelijä. Muistatteko mikä sen kioskin nimi oli tai mikä sen ukkelin nimi oli? Nyttemmin varmaan jo mananmajoilla.
Lieneekö maijan-Kioski, tosin noista maanviljelyistä en tiedä mitään.
Missä kohtaa kylää ja missä kylässä kioski sijaitsi, nykyisessä keskustassa vai missä?
Sehän tuo talakootyö vie vain työpaikkoja siitä pitäs ainakin verottaa rankimman mukaan, ensin haetaan yhteiskunnan avustukset eikä raskita maksaa tekijöille edes palkkaa, tai olla niitä kepulaisten reformi hommia koko talkoo työ
katteellinen kyykäärme !
Varmaan Pyhäjärven silloisessa keskustassa, olettaisin. Eikai niin pienellä paikkakunnalla kai muualla kioskeja ollut tai kannattanut olla...?
Kyllä esim kirkonkylällä oli....siinä Emoniemen tiehaarassa..
onhan siellä nytkin se rahoitusavustusta saanut kioski.
katteellinen kyykäärme!
Kikrkonkylällä oli 50-luvulla kioski, siinä KK:n risteyksessä, mistä tie kääntyy Pellikkaperälle.
Oli siinä kaksikin eri kioskia, aikaisempi ja myöhemmin rakennettu. Myöhemmin rakennettu kioski oli risteyksessä , hieman ylempänä ja muutaman kiven heiton pellikkapeän suuntaan., vasemmalla.
Se 50-luvun 1. kioski oli heti risteyksen kulmassa. Muistelen!!
joka kylällä oli kauppa parhaissa kaksikin. Lisäksi kiersi kolmen kaupparyhmittymän kauppa-autot... 40 penniä oli limukka ja tikkujäätelö. viijellä pennillä sai tikkarin. tai mite se oli
Mutta muistellaanpa kioskeja Pyhäsalmella:
Oli
- Liisan kioski
-Kangaskokon kioski
- radan kulmauksessa olli kioski
- r-kioski
- -Nissilän Armaan kioski
voi vitsdi, nyt tökkii ihan tosissaan, en muista niitä kaikkia.
Kaupunginhallitus näytti jakavan rahhoo eilisen listan mukaan jokikylälle ja lohvalle. hyvä. niin sitä kylät pittää laittaa töpinäksi.
ruotasen mötisköt ei taida saaha yhteiseloaan käyntiin, vaikka kaivos juhlii piakkoin 50 vuotispäiviään.
herra mujee..kuusenmäkisetkö ovatkin toimivia kylätoimikuntalaisia?
mitäs siitä vaikka hermanni ei heitä suuremmin arvostanut, jätti perinnöttä. mokoma. kyllä ite olisin rustannut testamentin kylälle, jossa olen elellyt ja touhunnut. onhan siinä vuosikymmenten varrella kylänväsetä tullut ikkäänkuin sukulaisia, veljiä ja siskoja.
jokattapauksessa, kuusenmäkiset pääs yllättämään.......ja ihan kylätalon remontilla. on siellä kylänmummojen -ja paappojen mukava tassutella palveluja käyttämässä.
se on harmillista kun tekevät remonttia talkoilla, vievät työn oikeilta yrittäjiltä.
Pyhäjärven sensuurisanomissa...ihan olipa juttuja kylistä. voi jiesus.
miten ne nyt noin?
oikeastaan julkaisu on hankila-sanomat .
nimittäin. hankilahan se valitti myös hallituksen päätöksestä, jolla kaupunki olis tehnyt valtakunnallisessa mielessä esimerkillistä ostosopimusta KK kanssa.
no. se siitä.
ja parasta pitkään aikaan poliitiikassa, hankilan valtuutetun asema ja kiusanteko ja osallistumisen laittomuus on pistetty kansiin. luojalle kiitos.
siinäpä näätte että kuusenmäkisetkin talkoilla tekevät,ja vievät leivän palkkaa tarvitsevan perheellisen suusta.
ei ole muita kummempi kuusenmäen kuningaskunta.
Vanhoja rötisköjä joka kylän tienvarsilla-korjaisitta ees pois, ettei maisema pillaannu.
korjaamattomia tiluksia ympäristöstään laiskoilla, jotka ovat ammatiltaan pienviljelijöitä, pulskia viljelijöitä ja kaikenmaan marisijoita, porvareilta palkannostajia.
valittajia, valittajia.
sinäpä oikein sävelsit.
katselkaa omia nurkkianne ja tehkää niille muutakin kuin ainainen ohimarssi.
se on totta kuin totta olla voi.
meikää ottaa päähän tuo kirkonkylään kohdistuva ilkeämielinen jauhaminen.
tekis puhäjärviset jokkainen omassa portsuassa selontekoa, eikä puuttuisi taikaansaavan kylän nälvimiseen.
joku oli nostanut taas vanhan ketjun. eihän tuo oo muuta kuin silkkaa ilkeyttä ja pahuutta. mielenköyhyyttä.
Pyhäjärvi latvanen tiepiiri
Laskutus haluaa liian innokkaita pankin tileille 2025
väliviivalla aloitusLatvanen Pitäjänmäki.
Pitäjänmäen laskettelurinteen historia, myyjätär oli Latvasen kylästä, oli kerottu tänne ei tarvitse oman kyläläisten tulla. konkurssi .