Suuri skisma
Vuoden 1054 tapahtumiin kulminoituneessa Suuressa skismassa läntiset ja itäiset paikalliskirkot erosivat toisistaan erillisiksi tunnustuskunniksi eli paavin johtamaksi katoliseksi kirkoksi ja idän ortodoksiseksi kirkoksi. Skismaan vaikutti merkittävästi erimielisyys Nikean uskontunnustuksen sanamuodoista: niin sanottu filioque-kiista. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan (lat. Filioque eli ja Pojasta) eli sen näkemyksen mukaan Pyhä Henki oli lähtöisin Isästä ja Pojasta. Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin muun muassa paavin asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti ja Konstantinopolin patriarkka julistivat toisensa kirkonkiroukseen 1054 eli pannaan. Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti.
Vuoden 1054 tapahtumiin kulminoituneessa Suuressa skismassa läntiset ja itäiset paikalliskirkot erosivat toisistaan erillisiksi tunnustuskunniksi eli paavin johtamaksi katoliseksi kirkoksi ja idän ortodoksiseksi kirkoksi. Skismaan vaikutti merkittävästi erimielisyys Nikean uskontunnustuksen sanamuodoista: niin sanottu filioque-kiista. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan (lat. Filioque eli ja Pojasta) eli sen näkemyksen mukaan Pyhä Henki oli lähtöisin Isästä ja Pojasta. Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin muun muassa paavin asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti ja Konstantinopolin patriarkka julistivat toisensa kirkonkiroukseen 1054 eli pannaan. Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sitä herruuden tavoittelua oli jo aikaisemmin!
Mikä on Paavin (Paavalin) nimi?
Efesolaiskirje (1-6) päättyy
24 Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta-katoamattomuudessa. Efesolaisille kirjoittanut Roomasta, Tychicus.
Viimeistä lausetta ei ole Raamatussa.
Tychicus ei ole "Paavalin kirjuri" t m v, vaan Paavin nimi on Tychicus. Hän on Farisealainen ja Kirjanoppinut (luku- ja kirjoitustaitoinen) Gootti. Hän ei ole Roomalainen, mutta "Roomalaisena" hän vainoaa Juutalaisia. Hän muuttaa uskonsuuntaa (tekeytyy) Juutalaiseksi, ja "Juutalaisena" hän vainoaa Kristillisiä. Paavi Tychicus on keskeinen hahmo Kristinuskossa, ja Kristinuskoisena hän vainoaa Kristillisiä ja Juutalaisia kiihottaen Kansat toisiaan vasten. Muuttamalla identiteettiä ja vainoamalla ihmisiä, hän pääsi manipuloimaan kaikkia alkuperäisiä kirjoituksia, ja lietsomaan vihaa ihmisten välillä.
Paavali oli gootti ja kuoli kastamattomana katolilaisena!
Luder/Luther olis gootti kuoli kastamattomana katolilaisena!
Hitleri ole gootti ja toteutti edellä maitettujen oppia käytännössä!
Paavali ei voinut olla Gootti , koska oli Syyrialinen /Rookalainen/ottomaanit.
Gootit lähtivät Skoonesta , sakasaa n.50 jKr ja sieltä n,200 mustan Meren pohjois
puolelle jasta tekivät etelään hyökkäyksiään jälkeen 250 jKr . tämäon totuus .
muut tiedot on valheita. Luther ei myöskään ollut kotti hänent erotti 1300 vuotta
että olisi voinut olla . hitlerietä siitä paskpäästä ei ole enää mitää väli on onneks jo kuollu
Aikaisemmin sinä vielä tarjosit LLL:n mutta henet erotti 1800 vuotta , ja hän oli lappalainen .
Ajattelin etten enää puutu teutan älyttömyyksiin mutta tätä ei voi sivuuttaa.
"Paavali ei voinut olla Gootti , koska oli Syyrialinen /Rookalainen/ottomaanit."
Oli syyralinen? Rookalainen? (tarkoitatko että raakalainen?) Ja mitä tarkoitat lisäyksellä ottomaanit?
"Gootit lähtivät Skoonesta , sakasaa n.50 jKr ja sieltä n,200 mustan Meren pohjois
puolelle jasta tekivät etelään hyökkäyksiään jälkeen 250 jKr . tämäon totuus ."
Sakasaa? Tarkoitatko sakaraa? vai Saksaa?
"muut tiedot on valheita. " Mistä sen tiedät?
"Luther ei myöskään ollut kotti hänent erotti 1300 vuotta että olisi voinut olla . "
Ei ollut kotti? Tarkoitatko ettei ottanut kottia vaan sai palkan puhtaana? Hänet erotti 1300 vuotta mistä?
"Aikaisemmin sinä vielä tarjosit LLL:n mutta henet erotti 1800 vuotta , ja hän oli lappalainen ."
LLL tarkoittaa kai Laestadiusta? Erotti 1800 vuotta - mistä?
Oletko sinä ihan vajakki vai miksi kirjoitat tuollaisia älyttömyyksiä? Luuletko että KUKAAN (muu kuin sinä itse) nauttii sinun aivopierujesi lukemisesta? Sheriffi taisi olla oikeassa: nautit tuon toisen vajakin kanssa väittelemisestä.
sen tähden en viitsi vastata kun suoraa asiaa ei tule . Se
Mutta vastaan nyt kuitenkin , kaikkiei voi olla viha miehiä tämä oli orvelon sepustuksessa jo aiemmin
ja vastasn huolella siihen , nyt pisti silmään selatessä viestiä yksi gootin sana , palasinkatsomaan ja
ajattelin että voisin muutamallasanalla vastata , siis voi olla että hätilin mutta tarkoitus vastata paavaliin
tehtyyn kysymykseen , tai väitteesseen . Että Paavali olisi Gootti , Gootit asuivat Ruotsissa Skoonessa
noin 50 jKr sitten he muuttiva sakaan ja asuivat n50-200 Veiksel joen alajuoksun ympärillä joten niin pitkän
matkan pääs että silloiset kulut ei voineet yhdistyä (siksi toiseksi Paavali oli jo (saulina syntynyt) ennen kuin Gootit oli ruotsistalähteneet minnekkään Paavali oli syntynyt tasossa ,ja se oli siihen aikaan Syyrian
maakunta ,ja siten ROOMAA , se ottomaanit oli nykyistä turkkia
SAKSASTA ...Kun kirjoitin että muuthänen tiertons (ovelon ) on valhetta , johtuu siitä että sieltä
mussetetaan jumalan ,,,,tai jeesuksen,,, eikä hän tunne kunpääkään siitä tiedän.
siitä Goottin liikkeestä joka estää hänen väitteensa että LUTHER olisi Gootti , niin Goottien olisi pitänyt
olla sakassa 1300 vuotta myöhemmin .
LLL:n ja Goottien välistä .
sullekin Exhellari taitaa olla turha selittää , sinä tulet juttuun sellaisesta kohdasta että olin kyllä
luulut sinun olevan edes vähän asiasta perilla , tietenkin tuossa vaiheessa voi kysyä mitä vaan ,mutta
tässä olen joutunu puolustamaan melkein koko Raamatun ja historian .voitko tehdä jotain tolle tolvanalle
jos et ymmärrän , muttjos voit ja et tee , en ymmärrä.
kerjäläinen , en paremmin sano
on jaettu seurakuntia riitojen jälkeen,
historiaa... ?
tietoa mututuntuman väliin,
täällä ei siedetä faktoihinkaan perustuvaa kritiikkiä, mutta kova torjuminen pienemmästäkin. Elest on maallikkosuunta, jossa ei sallita koulutettuja sanan sekoittajia, joka hieman auttaisi tiedossa.?
Terve. Jos nyt niin kiinnostaa, opiskelen pääasiassa hallintotieteitä mutta olen ihan mielenkiinnon vuoksi suorittanut kursseja psykologiassa ja historiassa. Olin jo vähällä vaihtaa opinnot kokonaan psykologiaan mutta kun olin jo näin lähellä valmistumista, ei enää motivoinut.
Ja totta, sama faktatiedon aliarvostus, jopa viha on havaittavissa hellaripiireissä kuin mihin olen lestoissakin törmännyt. Olin harjoittelemassa taannoin vankilassa ja törmäsin siellä mielenkiintoisiin teidän suuntanne edustajiin jotka olivat nähneet vähän enemmän elämää. Meitä on moneksi.
Ole vankiloissa. Valehtelit kaikki opontosi olet tiedoiltasi ja taidoiltasi vain paskakuski, meitä on tosiaan moneksi.
Tarkistapa tietosi ajan tasalle. En voi mainita nimiä enkä vankiloita mutta sen verran tiedän minäkin että on MONISSA vankiloissa esikoisia töissä jopa johtavissa asemissa. Luulisin että vähemmän kuin helluntailaisia joilla on monilla estoja voimankäyttövälineiden suhteen. Hellareista ei voi tietää niin tarkkaan koska ex-meillä ei ole samanlaista keskitettyä systeemiä kuin teillä.
Nyt paljastit oman tietämättömyytesi. Kumma että ex-hellarin pitää valistaa sinua tässä asiassa, pönttö.
Piti sanomani että hellareita on luultavasti vähemmän juuri koska on estoja voimankäytön ja voimankäyttövälineiden suhteen. Mutta tämänhän älykäs lukija jo ymmärsikin.
Minä työskentelen pääkaupunkiseudun rangaistuslaitoksessa. En ole käynyt seuroissa muutamaan vuoteen mutta tiedän ainakin seuraavia vankiloissa töissä olevia es-lest-taustaisia (kaikki ei tietysti aktiiveja) sekä nykyisiä että ent.
-Sörkassa oli montakin Seppästä (ylivartija, talousmestari, vartija) sekä Mikkelissä (vartija) sekä Siltalan Aleksi (jo autuaasti poisnukkunut kauan sitten, hieno tasainen mies)
-Immosia oli monta (kaakko, Turku)
-erään vankilan johtaja on lessu
-erään vankilan apulaisjohtaja on varmasti lessu, taitaa olla toisenkin, ainakin harvinainen sukunimi viittaa siihen
-kaksi rikosseuraamusesimiestä (oli ennen ylivartijoita) tiedän varmasti
-pari vartijaa Turussa, pari Sörkassa
jne jne.
Joten kyllä meitä on on että turha väittää ettei olisi. Ja on vankejakin mutta niistä ei sen enempää. Kuka väittää ettei eslestoja ole linnassa töissä ei tunne oikeastaan ketään mistään, niin laajasti asia on tiedossa.
Kaikki rötökset ja synnit anteeksi jeesuksen veressä ja rippisalaisuus on saarnajalla. Kynnet pidettävä kuivana maallisesti;) Helppoa?, joskus voi lipsahtaa.
Psykolokgia raskasta puuhaa, mutta potilaita riittäisi, katso vaikka tätä meidän palstaa.;) Lahkoilla on taipumusta torjua kritiikki ja uskoa höpöjuttuihin, Jumalan sijaan messias on lahkopällikkö.
nimiä pöytään,,, jollet usko.
Kyllä teidän puolen miehiä on vankilassa ollut töissä. Poijjannöösinä, juuri alalle tulleena tapasin Turun entisen vankilasaarnaajan Yrjö Ropon joka oli helluntailainen. Tosin se kannatti asevelvollisuuden suorittamista vakinaisessa väessä, sanoi että on vähän kerettiläinen omien seurassa.
Toinen oli niin kutsuttu Konnun pelle eli arkkiatri Ylpön veli (en muista etunimeä) joka oli myös helluntailainen. Mutta vartiointi tehtävissä en muista muita kun yhden Sukevan vartijan joka oli samaan aikaan vartija kurssilla kun minä. Mutta hän siirtyi ohjaajaksi myöhemmin. Hän kyllä oli aseenkäytön koulutuksessa mutta muistan ettei tykännyt siitä. On töissä vieläkin. Rehti, suora kaveri.
No oliko niitä vankeinhoitajia esikoisissa vai ei? Kumpiko meistä nyt jäi valehtelijaksi?
Yksi sellainen tp. mutta hän pääsi jo eläkkeelle on ollut hml. Sörkassa , ja vantaalla .
noista jossakin olet voinut tormätä häneen. Toinenkin on Hml.-
kolmaskin on turus käyttää vihne merkkiä täällä .
Työnjohtajana työpajoilla. Minullekin hyvin tuttu mies.
Mitähän tuo teuta taas hourii, hänen kirjoituksistaa saa täysin kieron käsityksen.
Vihneellä puolestaan ei ole vankiloiden kanssa muuta tekemistä, kun evankelioimistyö vankilalähetyksessä.
Päin helvettiä taysin purjein. Voisitko jo poistua valehtelemasta kiitos.
Tuttu mies muuten!!
Nyt ei puhuttu ollenkaan töissä olevista vaan rikoksista vankilaan tuomituista.
jonkun mielestä ,,koska ei sillä mitään käsiksi käntiä voi tehdä ,
silloin se evankeloiminenkin on vieraan silmissa samaa vankein hoitoa.
Kysymys on koko ajan ollut vangeista, jotka on tuomittu rangaistuksena vankilaan.
Ihan noin mäntti ei ihmisen pitäisi olla sentään!!!
Minäkin tunnen monta vankilassa töissä olevaa esikoislestadiolaista.
Mutta jos ihminen ei erota vankia vartijasta, silloin on parempi että pysyy tältä palstalta kokonaan poissa.
Ai oli kyse vangeista. Kiitos kun kerroitkin sen heti alussa. Vankilassa kun voi "OLLA" töissä tai vankina. Vankilaan voi "JOUTUA" vain vangiksi. Niitä erotellaan n ykyisin neljää lajia: tutkinta, sakko, elinkautis ja vankeusvanki. Elinkautisvangit ovat tietysti kaikki vankeusvankeja mutta kaikki vankeusvangit ei elinkautisia.
Esikoisia (ja esikoistaustaisia) on ollut ja on edelleenkin vankeina. Vai haluatko sanoa että sellainen ei ole oikea lestadiolainen joka joutuu vankilaan. Olen eri mieltä. Vankilaan voi joutua ja langeta saattaa ihminen joskus ja silti nousta. Kumman armottomia ihmisistä tulee.
Nimiä ei tietenkään voi tällaisista erehtyneistä kertoa eikä paikkakuntia, se olisi hirmuisen väärin ja rikkoisi vaitiolovelvollisuutta. Mutta kaikkialla mihin ihminen voi joutua ja tulla, siellä on myös esikoisia. Ei pidä lulla että ollaan muita parempia, tässäkään suhteessa.
... vaikka pidättäytyy maan lakien jaJumalan sanan vastaisesta toiminnasta.
Ajatuksenjuoksusi on tältä osin minulle uudestisyntyneenä kristittynä vieras.
Esikoislestadiolaisesta elinympäristöstä lähtöisin olevia ihmisiä on narkomaaneissakin, kylla minä sen tiedän ja tunnenkin henkilöitä.
Mutta uudestisyntyneiden kristittyjen elämä on erilaista (usko huviksesi), riippumatta siitä ovatko he lestadiolaisia helluntailaisia luterilaisa katolilaisia ortodokseja tai mitä hyvänsä -laisia.
Nimikristittyjä on jokaisessa joukossa, pakko myöntää. Omastakin kokemuksesta tiedän, että esikoislestadiolaisuudessa helposti syrjäytyy jos ei täytä jäsenelle asetettuja mittoja ja rajoja.
Rakkauden rajat siinä liikkeessä on hyvin tiukat. Rikkinäinen ihminen ei välttämättä pysy matkassa.
Nyt johtoryhmän vaihduttua on tullut tämä uusi ongelma hyvin korostuneesti esiin, ei riitä että olet uudestisyntynyt kristitty ja Jeesuksen (Jumalan Sana) seuraaja, sinun täytyy alistua myöskin ihmisoppien ja ihmiskäskyjen alle vangiksi. Ellet alistu olet "muita" et "meitä".
On monia ihmisiä jotka ovat tulleet vankilassa uskoon, kiitos Herralle. Kuten tiedät varmaan itsekin, sen jälkeen he eivät enää tule rangaistusasakkaiksi siihen laitokseen. Päinvastoin heistä on tullut auttajia entisille kohtalotovereilleen.
Niin, tiedän kyllä vankilassa uskoon tulleita. En ymmärrä tuota esitelmääsi tähän asiaan liittyen. Joku vain väitti että vankiloissa ei ole esikoislestadiolaistaustaisia vankeina (aluksi luulin että tarkoitti henkilökuntaa kun asia ei käynyt viestistä ilmi). Kerroin ja perustelin että asia ei ole kuten häin väitti.
Kuka on parempi tai huonompi ja missä vaiheessa kunkin elämä parantuu tai huonontuu, siihen en ota sen enempää kantaa. En ymmärrä niitä asioita. Mutta minusta on kyllä yhteiskunnallisesti parempi ihminen sellainen joka pidättyy lakien rikkomisesta. Erikoista jos tällainen ajatuksenjuoksu on sinulle vieras. Onko lakien noudattaminen sitten sinulle yhdentekevää?
vankeja ,jolloin siit ei tarvii puhua , näkemiin
Sinähän et niistä tiedä, minä ehkä vähän paremmin. Kyllä niitä vaan on. No, eri asia on tarvitseeko siitä puhua mutta älä väitä kun et tiedä. Näkemiin.
Mutta sielullisia asioita synty , siellä yhtä lailla kuin sivilissä , jos niin sanon .
Oli mininullakin veli siellä sillä puolen muurin , siinä osa jota et varmasti aavistanut
Tämä istui n. 45 vuotta sitten ja juuri Sörkässä. n.2 vuotta . oli nuoruuden taikaa
Hän oli myös Riksun puolella ja tuli Ammattikoulun priimuksena ulos siviliin .
Sai heti työpikan , meni naimisiin sai 2 lasta siitä vaimosta sitten 2lasta 2 naisen kanssa
jossakin vaiheessa osti hallin ja aikapian kuoli makasaan n. -89 . oli kuitenkin ollut
11 v. kuivana josta 9 v. AAA kerhon saarnamies pidetty heitä oli saattamassa yli 330.
ja kaikki muut omaiset mukana siinä 550-600. Serkkuni TH. piti nätin puheen .
Sotia käydään kaikkialla ja verenvuodatus on jokapäivästä tässä maailmassa. Se johtuu syntiinlankeemuksesta.
Ilmeisesti et seuraa ollenkaan omaa elämääsi ja suhteitasi läheisiin? Sieltähän parannus alkaa, omasta elämästä. Toisten sormella osoitteleminen on täysin hyödytöntä, se ei johda mihinkään eikä hyödytä ketään.
Jeesuksen seuraajat on erilaista porukkaa, vaikka toki ihmisyys heissäkin on. He tuntevat OMAT syntinsä ja haluavat tehdä parannusta.
Jonkun asian takia , en paremmin sano.
Nimittäin Suuri-Skisma oli , ja käytti toiselta nimeltään (huomattava -Skisma ) Vuodet jotka kirjoitit
on neki paljon pielessä . 1378 - 1417. Erimielisyys , Hajaannus. : Teologisen kirkon hallintoa ja
järjestystä koskevien erimielisyyksien aiheuttama hajaannus , erotukseksi kerettiläisyydestä , jossa
hajaannuksen syynä ovat opilliset erimielisyydet . Huommattavin on NS: Suuri _Skisma .
Jolloin länsimaisen Kirkon kirkon jäsenet olivat jakaantuneet , kahden jopa kolmen Paavin
kannattajiiin .
En epäile tuota 1054 , kyllä niitä on ollut 400 vuotta, ainakin. mutta yksi suuri 1378 - 1417.
Miksi on avaustakaan tehty
saakö kysyä.