Haluan herättää yleisen keskustelun ihmissuhteista, oli ne sitten parisuhteita tai kaverisuhteita.
Olen luonteeltani sellainen joka harkitsee joka sanansa, varoo loukkaamasta tai pahoittamasta kenenkään tunteita, tämä varmaan juontaa siitä että olen itse herkkä tunteiltani ja pienetkin loukkaukset tai arvostelut tuntuu hyvin voimakkaina.
Olenkin miettinyt henkilöitä, ja niitä tuntuu olevan aika paljon joilla tuntuu olevan arkipäivää sanoa asiat suoraan mitä mieleen tulee - ajattelematta loukkaako se asianomaista, eivätkö he huomaa tietoisesti loukkaavansa vai onko kyse mielihyvästä saadessaan sanoa pahasti tai pahansuovasti?
Olen tätä miettinyt ja tullut useimpien kohdalla siihen johtopäätökseen että kyse on sadistisesta mielihyvän tunteesta joka koetaan aina kun saadaan henkistä väkivaltaa sivaltaa sanansäilällä pienimmästäkin syystä, koska ei kukaan voi olla niin tunneköyhä ettei ymmärrä loukkaavansa toista aina kun siihen on mahdollisuus tai pieninkin syy.
En vaan jaksa ymmärtää tälläisiä ihmisiä, mutta meitähän on täällä moneen lähtöön olemassa ja varmaan monet eivät ymmärrä minun kaltaisiani pehmoja ihmisiä.
Usein avioliitossa nainen on se jonka suusta ei paljoa positiivista palauttetta miehestään kuule, tätähän ennen vanhaan nimitettiin nalkutukseksi joka on tyypillistä vaimoille.
Muistan kerran erään miehen äänittäneen vaimonsa kanssa puhuttuja keskusteluja viikon ajalta tarkoituksenaan kuunteluttaa vaimolla kyseinen äänite ja antaa vaimonsa laskea kuinka monta normaalia tai positiivista lausetta äänitteeltä hänen suustaan päästyisi, sieltähän kuului ainoastaan negatiivisia kommentteja,tyytymättömyyttä ja valitusta elämäntilasta.
Yllätys miehelle oli vaimon suuttumus siitä, että kysymättä äänitetään joka tuntuu loukkaavalta eikä tuollaiselta mieheltä muuta voisi odottaakkaan, äänitteen kuultuaan vaimo ei myöntänyt siinä olevan mitään erikoista ,ainoastaan normaalia keskustelua epäkohdista.
Ei siis ihme että ruoho tuntuu hyvin monella vihreämmältä aidan tuolla puolen jossa ei tarvitse potea syyllisyyttä ja kuunnella ainaista valitusta kaikesta.
Useimmiten käy myös niin että miehen osa parisuhteessa on olla henkisen väkivallan uhrina ja kaiken pahan alku , mutta kuoltuaan vaihtuu leskellä levy positiivisemmaksi ja kaikki paha muuttuukin hyväksi, mutta eikös jotain hyvää miehelle olisi syytä sanoa silloin vielä kun mies on tässä maailmassa läsnä ???
Onko tässä elämässä mitään järkeä, eikö olisi parempi tuottaa läheisilleen ja ystävilleen mielummin hyviä tuntemuksia kuin pitää sylkykuppina .
Olen luonteeltani sellainen joka harkitsee joka sanansa, varoo loukkaamasta tai pahoittamasta kenenkään tunteita, tämä varmaan juontaa siitä että olen itse herkkä tunteiltani ja pienetkin loukkaukset tai arvostelut tuntuu hyvin voimakkaina.
Olenkin miettinyt henkilöitä, ja niitä tuntuu olevan aika paljon joilla tuntuu olevan arkipäivää sanoa asiat suoraan mitä mieleen tulee - ajattelematta loukkaako se asianomaista, eivätkö he huomaa tietoisesti loukkaavansa vai onko kyse mielihyvästä saadessaan sanoa pahasti tai pahansuovasti?
Olen tätä miettinyt ja tullut useimpien kohdalla siihen johtopäätökseen että kyse on sadistisesta mielihyvän tunteesta joka koetaan aina kun saadaan henkistä väkivaltaa sivaltaa sanansäilällä pienimmästäkin syystä, koska ei kukaan voi olla niin tunneköyhä ettei ymmärrä loukkaavansa toista aina kun siihen on mahdollisuus tai pieninkin syy.
En vaan jaksa ymmärtää tälläisiä ihmisiä, mutta meitähän on täällä moneen lähtöön olemassa ja varmaan monet eivät ymmärrä minun kaltaisiani pehmoja ihmisiä.
Usein avioliitossa nainen on se jonka suusta ei paljoa positiivista palauttetta miehestään kuule, tätähän ennen vanhaan nimitettiin nalkutukseksi joka on tyypillistä vaimoille.
Muistan kerran erään miehen äänittäneen vaimonsa kanssa puhuttuja keskusteluja viikon ajalta tarkoituksenaan kuunteluttaa vaimolla kyseinen äänite ja antaa vaimonsa laskea kuinka monta normaalia tai positiivista lausetta äänitteeltä hänen suustaan päästyisi, sieltähän kuului ainoastaan negatiivisia kommentteja,tyytymättömyyttä ja valitusta elämäntilasta.
Yllätys miehelle oli vaimon suuttumus siitä, että kysymättä äänitetään joka tuntuu loukkaavalta eikä tuollaiselta mieheltä muuta voisi odottaakkaan, äänitteen kuultuaan vaimo ei myöntänyt siinä olevan mitään erikoista ,ainoastaan normaalia keskustelua epäkohdista.
Ei siis ihme että ruoho tuntuu hyvin monella vihreämmältä aidan tuolla puolen jossa ei tarvitse potea syyllisyyttä ja kuunnella ainaista valitusta kaikesta.
Useimmiten käy myös niin että miehen osa parisuhteessa on olla henkisen väkivallan uhrina ja kaiken pahan alku , mutta kuoltuaan vaihtuu leskellä levy positiivisemmaksi ja kaikki paha muuttuukin hyväksi, mutta eikös jotain hyvää miehelle olisi syytä sanoa silloin vielä kun mies on tässä maailmassa läsnä ???
Onko tässä elämässä mitään järkeä, eikö olisi parempi tuottaa läheisilleen ja ystävilleen mielummin hyviä tuntemuksia kuin pitää sylkykuppina .
Vastaukset 29
Vanhimmat
hyvinkin oikeassa.Kannattaa kuitenkin muistaa, että asioillahan toki on aina kaksi tai joskus jopa useampikin puoli. Avioliittoonkin tarvitaan kaksi, joten positiivisen palautteen kuuluisi olla molemminpuolista.
Valitettavasti on monesti niin, että naiset nalkuttavat ja miehet ovat hiljaa. Toki asetelma voi olla toistekin päin. Henkinen väkivalta on väkivaltaa siinä missä muukin. Se osuu suoraan sinne mikä on kaikista heikoiten suojattu ja mikä monesti säilyy parhaiten mielessä. No näin voin sanoa vain omasta puolestani, koska itse olen myös kovin herkkä. Mutta herkkä tai ei -eiköhän se toisen varsinkin rakkaan sanomana tunnu aina pahalta. Etenkin jos aina on vain negatiivista palautetta.
Olipa asetelma miten päin tahansa...parasta olisi, kun oppisimme kertomaan tunteemme ääneen. Toki niistä 'ikävistäkin' tunteista ja asioista tulisi keskustella, mutta siihenkin vaaditaan taitoa. Se, miten asiat esitetään, vaikuttaa paljolti siihen miten asia otetaan vastaan.
On myös muistettava miten minä itse osaan käsitellä toisen ilmaisemaa mielipahaa jostakin asiasta. -Miten voisimme ikinä keskustella aidosti tunteistamme, jos aina jompikumpi kokee toisen syyttävän jostain. Eihän silloin kumpikaan halua sanoa mitään kaunistakaan.
Kaikki eivät myöskään tiedä miten suhtautua positiiviseen palautteeseen, silloin helposti mitätöi sen kauniin sanan tai ajatuksen. Aiheuttaen suuren mielipahan toiselle.
Jos toinen mitätöi yritykset, kun yritän kerta omista tunteistani, voi sekin ajan myötä kääntyä päälaelleen -Pidetään mieluummin ne positiiviset ja kauniit asiat itsellä, koska toinen ei niitä osaa arvostaa...josta taas sitten saattaa lähteä tuo 'nalkuttamisen' kierre.
Tuosta kertomastasi nauhoituksesta...Ymmärrän toisaalta vaimon kokeneen tulleensa loukatuksi luvatta äänitetystä tallenteesta. Ehkä tarkoituksena hyvä, mutta oliko ajattelematonta mieheltä? -En tiedä kaksipiippuinen juttu.
Eihän se tunnu mukavalta, jos itsestä tullaan esittämään totuuksia, jotka eivät aina ehkä olekaan juuri sellaisia, kuin haluaisimme kuulla. On hyvin vaikea nähdä itseään virheellisenä ihmisenä, keskenkasvuisena. Se vaatii paljon, että kykenee siihen asemaan itsensä laittamaan. Pystyy oikeasti kohtaamaan myös omat virheensä ja myöntämään ne. Myöntämään, että voi oppia jotain uutta. Siihen tarvitaan nöyryyttä (oikeanlaista).
Joskus olen itsekin miettinyt miksi ihmiset jatkuvasti sanovat pahasti ja loukkaavat. Monta kertaa olen tullut siihen tulokseen, etteivät he näe niin tekevänsä. Toisaalta siinäkin on taas se mutta... Meitä ihmisiäkin on niin moneen 'junaan'. Kuka mistäkin syystä... mutta totta on se, että meidän pitäisi kohdella toinen toisiamme paremmin!!! Eikä aina ajatella vain sitä omaa napaa ja mistä itse hyötyisi eniten.
Nämäpä olivat nyt minun ajatuksiani ja väsyneitä näkemyksiäni (johtuen kellonajasta).
Pienistä pisaroista voi kasvaa suuri puro. Asioilla ja ihmisillä on tapana vaikuttaa toisiinsa, mikä johtuu milloin mistäkin. Itse voimme vaikuttaa siihen miten itse käyttäydymme läheisiämme kohtaan...
toimii ja molemmilla on hyvä olla, kumpikaan ei nalkuta !
On myös ihmisiä, niitä hyvin herkkätunteisia, joille tervehdys väärällä äänensävyllä, saa loukkaantumaan.
Mieskin voi nalkuttaa aivan samoin kuin nainen, syy ei ole yksin nalkuttajan, viisasta on keskustella
MINKÄ TAKIA, siis mikä on se syy, miksi moista tapahtuu, MIKSI toinen on tyytymätön ? Eikö ?
Jos tervehdys väärällä äänensävyllä, saan loukkaantumaan -kannataisiko silloin katsoa myös peiliin ja pohtia oliko loukkaantumiseen todella syytä. Tiedän kyllä, ettei sekään aina ole helppoa. Kuulun itse näihin herkkätunteisiin, jotka kuulevat äänensävyn ja katsovat nenän tai kulmakarvan asennon :)) Tietoisesti olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan myös 'järjen käteen' ja yrittänyt katsoa asiaa aina eri kannalta ja laajemmassa mittasuhteessa, kuin se oma nöksähtäminen.
Aina kannattaa asettaa kysymys miksi? :)
...tarvitsee rinnalleen toisen yhtä herkkätunteisen ihmisen, joskus sekin voi olla ratkaisu että on vaan yksin.
Suurin osa ihmisistä ei koskaan ajattele muuta kuin omia tunteitaan, ns. empaattisuus on tästä maailmasta katoamassa täysin. Varmaan seikka johtuu yleisesti koventuneesta ilmapiiristä, vallalla ovat sellaiset arvot jotka ruokkivat ihmisten itsekkyyttä, jokaista kehotetaan etsimään omaa hyvää vaikka toisten kustannuksella.
Kaltaisesi kiltti ja tunteikas ihminen joutuu tosi koville tässä maailmassa, jossa oma napa on aina se ensimmäinen arvostettava asia. Liian kiltille käy kehnosti, häneltä riistetään pikkuhiljaa ihmisarvo? jatkuva mielensä pahoittaminen ei vie mihinkään, siinä vaan väsyy ja masentuu pikkuhiljaa, eikä kohta jaksa välittää mistään.
Herkkätunteisen ihmisen on todella tärkeää kuunnella omaa sisintään kaiken muun maallisen metelin keskellä ja kunnioittaa omia tuntemuksiaan; jos jonkun ihmisen kanssa tuntuu aina pahalta, niin sen ihmisen kanssa ei ehkä kannata sitten olla enää missään tekemisissä, jos sinä annata hyvää ja toinen vastaa pahalla tai täysin jättää vastaamatta millään tavalla, niin onko sinun syytä jäädä riiston kohteeksi enää? On parempi olla vaikka yksin kuin ihmisten kanssa, jotka vievät tuhkatkin pesästä, hyvin herkkä nauttii taivaan lintujen seurasta enemmän kuin itsekkäiden ihmisten seurasta.
tuli tuosta mieleen, että liiasta kiltteydestäkin tosin voi oppia pois. Kiltteys ei ole paha asia, mutta silloin kun se hankaloittaa elämää ja jyrää ns. oman hyvinvoinnin yli silloin voisi kai jo puhua, että on sairastunut kiltteyteen. Joskus on opeteltava elämään ja etsimään sen rajan mikä on 'tervettä' kiltteyttä...en nyt tiedä ilmaisinkohan tämän ymmärrettävästi? :) En nyt tarkoita, että pitäisi täysin kääntää kelkkansa, mutta tuo itsensä kuuntelu on tärkeää ja se että arvostaa itseään oikeasti sellaisena kun on. Koska monesti 'liian' kiltti ei välttämättä arvosta itseään ja silloin varmasti masentuu. Mutta onko silloin kyse miellyttämisen halusta/pakosta?
Hieman nyt alkoi risteilemään tämä ajatukseni :)
sinua hyvin koska itse taidan olla samanlainen. Kestän kyllä monenlaista mut jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Kyllä jokaisen pitäisi miettiä mitä suustaan päästelee tai miten toista kohtelee.
Minulla oli sellainen ihastus joka jätti usein vastaamatta tekstiviesteihin ja yli vuosi sitten sain häneltä aika ikäviä viestejä. En tiedä miksi jatkoimme enää sen jälkeen viestittelyä.. Siinä oli tosin aika pitkä tauko välissä ettei viestitelty. Mut tosin tämänhetkinen tauko on pisin tähän mennessä.. Ehkä lopullinen. Siis lopullinen hiljaisuus. Se meidän välinen viestittely, kirjoittelu näillä palstoilla ja eräässä television chätissä (lähinnä hänen ja exänsä, itse en laittanut kuin muutaman viestin sinne) vei minulta luottamuksen häneen. Tuntui siltä niin kuin hän olis pitänyt minua jotenkin pilkkanaan. Ei kukaan sellaista kestäisi eikä alkaisi katselemaan kovin pitkään. Tuskin hän itsekään.. Voin vain kuvitella tilanteen et tekisin itse hänelle samoin eli jättäisin vastaamatta viesteihin tuon tuostakin ja laittaisin hänelle sellaisia ikäviä viestejä.. Ja kun hän kyselis näkemisestä niin kiertäisin kysymyksen tai lopulta kieltäytyisin ja keksisin jonkun tekosyyn. Miten siinä voi edes kuvitella et toinen haluais olla missään väleissä toisen kanssa.. Paremminkin sellainen kertoo siitä et tyyppi haluaa toisesta eroon.
No, ainoa hyvä asia tässä on se et olen pitänyt päiväkirjaa ja kirjoittanut myös ylös hänen viestejään. Jos joskus sattuu jokin asia unohtumaan niin ihan muistin virkistämiseksi lukee vain päiväkirjasta miten asiat ovat menneet. En tiedä miten sorruin moiseen.. Mut voin vain sanoa et sitä ei tule tapahtumaan enää ikinä.
Ja edelleenkin, olen ihan varma siitä et minulle sopii vahvaluonteinen ihminen.. Sellainen kuin itsekin olen. Mut sellainen joka ottaa myös muut ihmiset huomioon ja omaa myös tunneälyä.
Enkä tosiaankaan tarkoita tuolla et hänen olis tarvinnut minusta edes pitää.. Vaan sitä et kertoo rehellisesti miten asiat on eikä jätä toista epätietoisuuteen. Olo oli kuin olisi pidetty varalla/roikotettu tahallaan.
Tuossa ei ollut kyse mistään ystävyydestä, ei edes kaveruudesta. Rakkaudesta nyt puhumattakaan.. Vain minun puolelta se oli sitä. En tarvitse sellaista ihmistä tässä elämässä. En edes seuraavassa.
Minulla on sellainen tunne et tuo yläpuolella aloittajalle kommentoinut olisi juuri hän.. Eli eräs J**a (4-kirj. mies). Et tällaisia terveisiä Mi**alta (n).
Ps. Olen vain nyt iloinen siitä etten toivotellut hänelle hyvää joulua ja uutta vuotta tekstiviestillä tai edes täällä.. Enkä vienyt sitä joulukorttia hänelle. Se olis ollut pahin virhe minulta. Tai jonkun tekstiviestin laittaminen yleensäkin. Ei se ole sen arvoista.
Ja tosiaan, nämä 2 kommenttia ovat ainoat viestini näille sivuille tänään. Oli sillä merkitystä tai ei..
Mut saipa hän ainakin sotkettua minun jutut täysin.. Ne tärkeätkin. Ehkä hän nyt ymmärtää mitä sillä tarkoitan. Jos vain sattuu lukemaan tämän. Repiköön vaikka siitä ilonsa ja riemunsa. Minä en.. Olen lähinnä itkenyt koko joululoman.. Lähestulkoon joka päivä. Mut sepä siitä.
"Kun joku toinen käyttäytyy niin, on se vastenmielistä ja sopimatonta.
Kun sinä teet niin, SINULLA ON KANTTIA.
Kun hän on järkkymätön, on hän jääräpäinen.
Kun sinä olet, on kyseessä luonteen lujuus.
Kun hän ei pidä sinusta, on hän ennakkoluuloinen.
Kun sinä et pidä hänestä, osoitat vain hyvää ihmistuntemusta.
Kun hän on valmis sopuun, on se luonteen heikkoutta.
Kun sinä olet, käytät vain tahdikkuutta.
Kun hän huomauttaa virheistäsi, on hän pikkumainen.
Kun sinä teet niin, olet kerrot vain "totuuden."
tarkkaan, mutta on elämän varrella tullut näkemään asioita eri vinkkeleistä, on totta, että paljon olisi toivomisen varaa ihmissuhteissa. Se asian huomauttaminen ei vain aina onnistu siten, kun toivoo ja syyttömästä tehdäänkin syyllinen. On aina vaara, että asiat sotkeutuvat pahemmin, kun niitä yrittää selvittää. Toivon kuitenkin onnea!
kasvanut , ulkoisilta mitoiltaan , mieheksi .
Sisäisiltä mitoiltani yliherkkä pikkupoika .
Herkkinä hetkinä luen ihmisten ilmeitäki ,
joihin reagoin negatiivisesti itseeni kohdistuvina .
Tiedostan tilani ja asemani , mut väsyneenä on
herkimmillään vaan silloin sitä . .
Paljon on tilanteitä , varsinkin töissä , ja porukkaa
koolla , silloin ihmiset ovat hanakaimmillaan töksäyttelemään ,
"heittämään herjaa " , loukkaamaan . Ja varsinkin sellaiseen ,
johon sen tietävät uppoavan , tehoavan .
Kahden kesken ollaan aivan eri maata . Mut aika paljon
huomaan , välttelevät olla kahden kesken .
Sanonnalla , niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan , kait
enimmäkseen on totta .
Itelläni , vaikka käyttäydyn ihmisten kesken siten
että , kohdella toista kuin toivot itseäsi kohdeltavan .
Tulee sieltä silti takaisin todella loukkauksia .
Mut ajattelen , jos ite olen tunne vammainen , sitä ovat
toisetkin . Heiltä puutuu empatia , tai sitten jälkikäteen
huomaavat käytöksensä , ja vetäytyvät ja keräävät patoutumikseen .
Ihminen on toiselle susi , pitää enimmäkseen paikkansa .
Käytetään hyväksi toista , ja sitten veks ..
Kun ei ole tunteita , tai ei osata näyttää niitä .
Käperrytään kovuuden kuoreen , esittäen mitä ei
pohjimmiltaan varmasti kuitenkaan olla .
Ja voidaan huonosti ...
Minä en ole aivan näin sekava onneksi , mitä tuli
tästä mun kirjoituksestani . Ja se on hyvä ,
kun sen itse tietää ja toteaa ...
tuollaista minäkin olen kokenut, mutta huomaan, kun joku asia on mieltäni askarruttanut, siihen kiinnittää paljon enemmän huomiota, kuin muihin, vaikka ne muut asiat olisivat olleet tärkeitä hetki sitten. Myös se, että toinen harvoin tietää toisen todellista tilannetta, eikä hän näinollen ymmärrä aina, miten toinen ajattelee asioista tai suhtautuu niihin, onkin niin, että me uskomme usein väärin, että toisella on tietoa elämästämme, vaikka omatunto onkin se, joka meitä ohjaa, miten käsitämme elämän.
uskotteli itselleen tekevänsä jotain hyvää!!!! Ihminen on nokkela selittämään väärän oikeaksi ja oikean vääräksi. Kun omantunnon ääni on paadutettu, ihminen uskoo vilpittömästi ja lujasti omat valheensa.
No jaa kyllä minä pyydän ihmiseltä anteeksi jos olen loukannut ja ihan henk. kohtaisesti. Voi olla, etten aina edes ole tajunnut että olen loukannut. Toivon, että silloin minulle asiasta sanotaan suoraan. Pidän suoruudesta ja huumorini on toisinaan "omituista". Tuossa eräs kirjoittaja nimimerkillä Suhtautumistapoja kirjoitti minusta aika hyvän kirjoituksen. Näinhän se usein menee. Se mikä itsestä tuntuu oikealta ei välttämättä ole sitä toisesta. Miksi ihmeessä haluaisin loukata tietoisesti rakkaita, läheisiä ihmisiä olipahan kyse ihastumisesta, ystävästä, rakkaudesta. En harrasta sellaista. Ne ihmiset ovat minulle liian tärkeitä hukattavaksi.
voihan se niinkin olla mutta nobody´s perfect. Hyväksyminen. Se kai puuttuu silloin puolin ja toisin. Miksi sinä olet sellainen josta toinen ei tykkää? Miksi olette yhdessä? Loukkaatko sinä toista ja provosoit tunteettomuudellasi niin pitkälle että nainen ylireagoi?
Hyvänä keinona jonka toivoisin jokaisen ihmisen sisäistävän olisi se että harkitkaa mielessänne kaksi kertaa ennen kuin päästätte suustanne asioita joista ei voi olla varma miten lähimmäinen lauseen ymmärtää.
Mutta olen edelleen sitä mieltä että valtaosalla ihmisistä on tarkoituskin hieman henkisesti loukata sanoillaan, kenties he sitä jälkeenpäin saattavat harmitellakkin mitä tuli taas sanottua.
Otetaan vaikka esimerkki, vanhan ystävän nähdessään tokaistaan suoraan että oletpas sinä lihonut,voi että oletkin läski, ja varmaan asianosainen tietää itse olevansa pulskassa kunnossa ja pahoittaa mielensä kuullessaan suoraa kommenttia ulkonäöstään !
Tälläisiä vastaavanlaisia tapauksia tapahtuu päivittäin, eiköhän niistäkin olisi aika päästä eroon ja sanoa vaikka jotain myönteistä kuten onpas kiva nähdä pitkästä aikaa.
Herkillä ihmisillä kuten minä on usein laaja sydän ymmärtää, mutta loukkauksia emme voi unohtaa koskaan ainoastaan näytellä ettemme välitä, tai pahoittaneet mieltämme , ja luulen että se heijastaa väärää signaalia ulospäin jolloin meistä tulee helppoja kohteita meitä vahvemmille henkilöille koska nämä henkistä sanansäilää käyttävät kyllä huomaavat koska osuvat herkimpään.
Maailma olisi astetta parempi paikka elää kaikille, jos ajateltaisiin ainoastaan hyviä asioita lähimmäisistämme ja puhuttaisiin ihmisten hyvistä puolista enemmän.
Toinen ajatelmani on että tälläiset helposti loukkaavasti puhuvat ihmiset ovat luonteeltaan helposti ärsyyntyviä henkilöitä, ja kun joku asia ärsyttää heitä siihen haetaan helpotusta kostamalla se lähellä olevalle , itsekkäitä ovat nämä henkilöt mielestäni.
Maailma tuskin paremmaksi muuttuu, ja meitä herkkiä ihmisiä tuskin tulevaisuudesta montakaan löytyy koska kovakuori ja tunteettomuus on helpompi vaihtoehto ,itsekkyys ja oman navan ympärillä pyöriminen on pop.
Toivottavasti en ole hirvittävän loukkaava, kun sanon, että luettuani tekstisi tuntuu siltä, että olet saanut elämässä kasvaa hieman pumpulissa? Olet varmasti mies (?), sillä sinulla ei ole oikeasti aavistustakaan, mitä kaikkea nainen saa kuulla elämänsä aikana, ja tuo mainitsemasi pulskistumisen ihasteleminen on ihan pienintä, mitä naisille jatkuvasti kanssasisarilta heitellään.
Oikeaakin välinpitämättömyyttä ja piittaamattomuutta sekä julmuutta on elämässä, ja se on silloin pahinta, kun sitä osoittavat omat vanhemmat.
Esim. kun olin nuori nainen, ja erosin sen aikuisesta poikaystävästäni koska hän löysi uuden ja paremman ja jätti minut kuin nallin kalliolle, niin oma äitini haukkui minut kuultuaan erosta kysymättä asiaa sen kummemmin; hän kysyi ensimmäiseksi että KUINKA sinä voit tehdä sille pojalle sillä tavalla ja että heidän vanhempien tulee elää tämän asian kanssa, ja kuinka ikävää se heille onkaan, -itse olin asiasta sekaisin kuin saunalyhty, ja oman äitini tuki oli tuonkaltaista. Ensimmäiset muistikuvat lapsuudestani ovat, kun istun lumihangessa vanhempien särkiessä kotona astiastoja lattiaan riidellessään. Jos olisit elänyt siinä perhehelvetissä joka kotonani oli, uskoisin, että et enää ehkä jaksaisi ottaa nokkiisi ihan pienistä ihmisten suustaan päästämistä törkeyksistä. Se, että olen ylipäätään säilynyt hengissä järkeäni menettämättä on niin kallisarvoinen asia, että muiden ihmisten "prinsessaleikit" menevät sen kummemmin tunteita nostattamatta ohi, minua on turha pyytää enää niihin leikkeihin mukaan; olen nähnyt niin paljon draamaa ja vaarallisia tilanteita ennen kuin täytin 18.
Ihmiset ovat mitä ovat, vanhempiaan ei voi valita, ystävänsä voi ja elämänkumppanin, jos sattuu hyvä sellaisen onnekkaasti löytämään.
No niin juuri. Kukaan ei ole täydellinen jos joku niin ajattelee on se minusta aika pelottavaa. Hyväksyminen titeysti, mutta siinäkin rajansa. Puhuin ihan vain yleisesti suhteista ja ystävyydestä. Olen nainen. En tietääkseni ole tunteeton enkä tietoisesti provosoi tai no sellaista lempeää piruilua voi esiintyä toisinaan. Sen minkä uskallat toiselle ystävälle sanoa voi toinen tuntea loukkauksena. Onhan se ihmissuhteet vähän sellaista luovimista välillä, mutta ei pidä hukata sitä omaa aitoa itseään. Perseen nuolemista en harrasta, mutta sellainen toisen ihmisen huomioon ottaminen, kuuntelu , olla läsnä ja tarvittaessa antaa tukea niitä arvostan ihmsisuhteissa ja siihen pyrin itsekkin. Omassa liitossani tämä kommunikointi, arvostus, tukeminen ne puuttuivat. Mistään ei oikeastaan puhuttu suoraan ja kaikkia konflikteja vältettiin. Hulluutta kun nyt jälkikäteen ajattelee. Vikaa oli niin minussa kuin toisessakin osapuolessa. No ehkäpä sitä oppi jotakin ja jos vielä parisuhteen löydän niin enemmän sitä avoimuutta peliin.
Viitaus pulskaan, kyse olikin esimerkistä ja vastaavanlaisia toisen ihmiseen ominaisuuteen liittyviä huomautuksia siis kuulee päivittäin ihmistien suusta ja olen herkkä myönnän sen ja olen mies , mutta sittenkään en voi ymmärtää ihmisiä joilla on taipumusta tietoisesti loukata lähimmäisiään sanomalla esimerkiksi että oletpas sinä lihava tai pulska, mielestäni sellaiset voi jättää päänsä sisään ja sen sijaan sanoa jotain myöteistä.
Jokainen ihminen voi halutessaan muuttua, jättää arat asiat kommentoimatta mikäli ne tuntuvat loukkaavilta tai kiusallisilta asianomaisesta, osalta varmaan puuttuu sensori suodattaa loukkaava ja positiivinen sanoma mutta valtaosa osaa kyllä tunnustellen tietää mikä loukkaa ja mikä ei.
Se on kateutta ja tyhmyyttä; jos ilkeät hmiset eivät keksi enää mitään muuta ilkeää niin silloin otetaan esiin ulkomuoto; voin vakuuttaa sinulle että vuosikausia läskiksi kiusattuna lapsena tiedän mistä puhun, mutta kyllä sinun pitäisi aikuisena ihmisenä jo kestää se mitä minä sain kestää lapsena vuosikausia?
Jotkut tykkää tyttärestä ja jotkut äidistä, jotkut langanlaihoista ja toiset pulskista ja joku voi olla muuten vaan sopiva :) Itse koen, että kaikki se mitä olen saanut kokea lapsena ja nuorena on loppujen lopuksi ollut siunaus; väittäisin olevani melkeinpä onnellinen ihminen ja mikä parasta, en etsi hyväksyntää enää muilta ihmisiltä, se riittää että hyväksyn itse itseni. Vain se voi sinua loukata, mitä et oikein hyväksy itsessäsi, eikö vaan?
taas tunkea nenäni...
Ei se ainakaan minusta ole poistanut herkkää puoltani, vaikka olen koko pienen elämäni lapsuudesta lähtien saanut paskaa niskaan milloin mistäkin syystä. Kasvattanut se on minua ihmisenä, enkä ole enää niin naiivi. Ihminen on kuitenkin oppivainen ja jos halua löytyy, aina voi oppia uutta.
Sanoisin kuitenkin ettei se elämä meillä herkilläkään aina ole ruusuista, eikä se tarkoita että olisi pumpulissa kasvanut. Loukkaava sana tuntuu aina pistona sydämessä näytti sen tai ei. Siihen ei tarvitse jäädä, mutta kirpeää se on kuin sitruunan syönti. Halusi sitä tai ei.
Ymmärrän kyllä ap:n ajatuksen juoksua :)
Tätä tämän enempää nyt pohtimatta...
Tästä viestiketjustakin voi huomata kuinka erillaisia ihmiset lopulta ovat, minun alkuperäinen sanomani oli etten ymmärrä ihmisiä joilla on halu tai tapa loukata/herjata tai saattaa toinen noloon tilanteeseen, koskien parisuhteita tai kaverisuhteita.
Varmasti jokaisella on elämässään ristinsä kannettavanaan ja joillakin niitä vaikeuksia on elämänsä taipaleella enemmän kuin toisilla, muttei kai se mikään kilpailu ole kuka on saanut kokea eniten kovia elämässään ?
Eräs kirjoittaja ei ymmärrä herkkiä ihmisiä koska on kokenut hirveitä nuoruudessaan, mutta oikeuttaako sekään jatkamaan samaa perinnettä koska on itse kokenut saman, eikö tämä ainoastaan lisää kiertokulkua kun vahingon annetaan kiertää.
Vaikka tulen saamaan kuraa niskaani, olen sitä mieltä että jokaisen tulisi välttää loukkaamasta kenenkään tunteita, tulisi välttää turhaa syyllistämistä ja negatiivistä suhtautumista läheisiinsä.
Jos joku läheinen ärsyttää ja hänelle on pakko aina sanoa jotain ilkeää, eikö olisi sitten parempi välttää tälläisen ihmisen seuraa, miksi kaataa oma ärtymyksensä toisen viattoman niskaan !!
Itsekkäät ihmiset ottavat oikeuden usein kaataa omat ikävät kokekumuksensa heikomman niskaan, kun minua kiusattiin koulussa niin minulla on oikeus kiusata naapurin villeä (kuiva esimerkki vain).
Olen itse jo varttuneessa iässä, ja voin sanoa että kovin lämmitti mieltäni kun tapasin tuossa erään nuoruuteni ystävän joka sanoi että muistaa minua aina hyvällä koska olin ainoa joka ei koskaan maininnut tai takertunut aikoinaan hänen ylipainoonsa, ja tunnustipa hän senkin että kyllä se herjaaminen aina sattui kovasti vaikkei hän sitä ulospäin näyttänytkään.
Kuten alkuun mainitsin, maailma olisi paljon parempi paikka olla ja elää jos ihmiset ajattelisivat ja kohtelisivat lähimmäisiään kuten itseäänkin haluaisivat kohdeltavan, mutta tämä skenaario tuskin koskaan toteutuu koska aina niitä vääräleukoja ja kaltoin kohdeltuja jotka antavat pahan kiertää.
Olet täysin oikeassa :)
Hyvää yötä
kovia kokeneen jatkavan perinnettä, keksit sen ihan itse.......
.....ja joidenkin kypsymättömien aikuisten, jotka ovat jääneet tuolle tasolle. Aikuisen ihmisen tulisi omata sen verran hienotunteisuutta ja kypsyyttä, ettei missään tilanteessa töksäyttele mitä sattuu ja kohtele toista ihmistä, kuin arvotonta roskaa.
se totuus kuin sata valhetta, ja sen totuudenkin voi toiselle kauniisti esittää, se vain vaatii enemmän työtä ja taitoa....
Töksäyttely ja kauniisti esittäminen on kaksi eri asiaa.
Esim. "Sun ruma naamas ei mua kiinnosta". Kukaan ei tuollaista halua kuulla, olipa se hänen mielestään sitten millainen totuus tahansa.
mutta totuuden voi esittää toiselle kauniisti.....