Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Aiheuttiko hiusväri muistinmenetyksen?

runotytto86

Hei!

Värjäsin hiukseni toissapäivänä tummanruskealla L'orealin kevytsävytteellä myöhään illalla. Väri haisi todella pahalta. Seuraavana aamuna, kun heräsin, en muistanut kuka olen tai missä olen. Jouduin herättämään mieheni, sillä olin todella ymmälläni. Muistinmenetys kesti vain viisi minuuttia, mutta oli täydellinen. En muistanut edes nimeäni.

Edellisenä iltana olin syönyt normaalisti ja juonut lasin punaviiniä ruuan kanssa. Ainoa poikkeava asia oli, että olin värjännyt hiukseni. Hiusvärin tuoteselosteen mukaan väri sisälsi fenyleenidiamiineja, jotka voivat aiheuttaa ymmärtääkseni myös sekavuutta. Ammoniakkia ei värissä sentään onneksi ollut.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? En ole aikaisemmin kuullut, että hiusväristä tulisi näin rajuja oireita. Kokemus oli todella pelottava ja mielestäni tuoteselosteessa pitäisi olla varoitus tällaisesta, jos se on yleistä! Tulisiko minun hakeutua lääkärille näiden oireiden perusteella ja onko tämä vakavaa?

Kiitos kaikista vastauksista!

126

17801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      ole hiusvärissä vaan jossain muussa.

      • 12+5

        Toivottavasti olet oikeassa. Olen osittain sitä mieltä.


      • pata kattilaa...

        "maallikoilta kun vähänkin järkevä ihminen istuisi jo lääkärissä.
        Mutta väri ja järki ei pysy samassa päässä.

        Olipa provo tai sitten sinulla on oikeasti alkava aivokasvain. Se tekee tuollaisia oireita.
        Muutama tuttu on menehtynyt samojen oireiden jälkeen. Niin taitaa käydä sinullekin.
        Istu nyt vielä lähikuukaudet netissä ja mene lääkäriin sitten kun sinut viedään tajuttomana.
        Paluuta ei ole."

        Olet moralisoimassa toista ihmistä joka hädän tullen kysyy apua ensin täältä eikä säntää päätä pahkaa lääkäriin, vaikkakin tarkistuskäynnillä on hyvä välillä käydä. Sitten kuitenkin itse otat arvoksesi "Suomi24:n päivystävän nettitohtorin" ja teet diagnoosin, jonka mukaan hänellä on aivokasvain. Ja sen takia että tuttavillasi oli samankalatisia oireita.

        Älä nyt kuitenkaan valelääkäripuuhiin ala.


      • Miten niin
        12+5 kirjoitti:

        Toivottavasti olet oikeassa. Olen osittain sitä mieltä.

        toivottavasti? Olisiko se sitten parempi jos sinun päässäsi olisi joku kasvain tai verenvuoto aiheuttamassa näitä.


      • paistinpannut
        pata kattilaa... kirjoitti:

        "maallikoilta kun vähänkin järkevä ihminen istuisi jo lääkärissä.
        Mutta väri ja järki ei pysy samassa päässä.

        Olipa provo tai sitten sinulla on oikeasti alkava aivokasvain. Se tekee tuollaisia oireita.
        Muutama tuttu on menehtynyt samojen oireiden jälkeen. Niin taitaa käydä sinullekin.
        Istu nyt vielä lähikuukaudet netissä ja mene lääkäriin sitten kun sinut viedään tajuttomana.
        Paluuta ei ole."

        Olet moralisoimassa toista ihmistä joka hädän tullen kysyy apua ensin täältä eikä säntää päätä pahkaa lääkäriin, vaikkakin tarkistuskäynnillä on hyvä välillä käydä. Sitten kuitenkin itse otat arvoksesi "Suomi24:n päivystävän nettitohtorin" ja teet diagnoosin, jonka mukaan hänellä on aivokasvain. Ja sen takia että tuttavillasi oli samankalatisia oireita.

        Älä nyt kuitenkaan valelääkäripuuhiin ala.

        Aloittajahan kysyi onko tämä vakavaa ja pitäisikö lääkäriin mennä.
        Asiantuntija vastasi siihen että voi olla vakavaa ja lääkäriin olisi syytä mennä.


      • peräävain

        kannattaa ehdottomasti mennä politklinikalle missä ne suorittaa sulle peräruiskeen antamisen...suoliston tyhjennys auttaa moneen asiaan!!


      • kampaamotar
        Miten niin kirjoitti:

        toivottavasti? Olisiko se sitten parempi jos sinun päässäsi olisi joku kasvain tai verenvuoto aiheuttamassa näitä.

        Hiusten värjäys on tarkoitettu ulkoisesti käytettynä hiuksiin levitettynä ei suun kautta otettuna?


    • kiukkuinen vanha mie

      Väri ei siis auttanut. Blondi mikä blondi...

      • 15+8

        joitko sä onneton sen litkun se fenyleeniamidi voi aiheuttaa kyllä allergioita.sulle kai aivoallergian


      • haistakkee ..
        15+8 kirjoitti:

        joitko sä onneton sen litkun se fenyleeniamidi voi aiheuttaa kyllä allergioita.sulle kai aivoallergian

        No onko se nyt perkele niin älyttömän kauheeta jos ekana kysyy netissä, että onko kellään vastaavaa sattunut ja sitten menee sinne lääkäriin? Ei mullakaan ekana tulis mieleen aivokasvainta epäillä vaan miettisin oonko tehnyt jotain poikkeavaa.


    • että niin..

      Käy neurologilla tutkimuksissa. Kyse voi olla vakvastaskin asiasta esim aivokasvaimesta.

      Ei hius väri voi aiheuttaa tuolaista tai en ainakaan koskaan ole kuulut. Voihan olla että olet nähnyt unta ja ollut eräänlaisessa unihalvaus tilassa, tällöin ihminen voi olla sekava. Tarkkaile tilanetta ja jos tulee jotain muita outoja oireita niin lääkäriin ja vaadit aikaa tutkimuksiin.

      • RHKO

        Jos puhut kännykkään ilman handfreetä paljon, niin aivoissasi on saattanut tapahtua jotakin. On tehty paljon tutkimuksia kännykkäsäteilystä ja osa puoltaa aivokasvaimiin.
        Aivokasvaimet ovat lisääntyneet rajusti. Siis samaa tahtia kuin kännykätkin.

        Jos asut kaukana mastosta, niin säteily on vielä voimakkaampaa. Jossain maalla esim.

        Usein kasvaimet ovat hyvänlaatuisia mutta leikkausta vaativia.

        Kehoittaisin ihan oikeasti käymään lääkärissä. Ystäväni mies kuoli juuri aivokasvaimeen ja ensimmäinen oire oli juuri tuollainen ja vielä auton ratissa. Tutkimukset hänen epäonnekseen pitkittyivät ja hoidot eivät enään auttaneet.

        Hoitaja


      • herätkää nyt
        RHKO kirjoitti:

        Jos puhut kännykkään ilman handfreetä paljon, niin aivoissasi on saattanut tapahtua jotakin. On tehty paljon tutkimuksia kännykkäsäteilystä ja osa puoltaa aivokasvaimiin.
        Aivokasvaimet ovat lisääntyneet rajusti. Siis samaa tahtia kuin kännykätkin.

        Jos asut kaukana mastosta, niin säteily on vielä voimakkaampaa. Jossain maalla esim.

        Usein kasvaimet ovat hyvänlaatuisia mutta leikkausta vaativia.

        Kehoittaisin ihan oikeasti käymään lääkärissä. Ystäväni mies kuoli juuri aivokasvaimeen ja ensimmäinen oire oli juuri tuollainen ja vielä auton ratissa. Tutkimukset hänen epäonnekseen pitkittyivät ja hoidot eivät enään auttaneet.

        Hoitaja

        Kiitos että kerroit, nyt nekin voivat kertoa joille on tullut samanlaisia oireita väristä, siis: tällaiset asiat on tärkeätä kertoa, että muutkin voivat kertoa, jos tulee lisää samankaltaisia oireita!


    • Lääkäriin

      Mee nyt lääkäriin nopiaa hyvä ihminen!

    • ota ite selvää

      Guugletappa ens kerralla ennen kun laitat tänne mitään! Laita vaikka oireet googleen niin löytyy vastauksia! Ja muut kans!!!

      TOSSA SULL SYY!!!

      TIA-kohtausta on hoidettava yhtä tarmokkaasti kuin rintakipukohtaustakin.

      TIA-kohtaus ilmenee osan aivoista jäädessä yhtäkkiä ilman happea. Oireet riippuvat siitä, missä osassa aivoja verenkiertohäiriö ilmenee. Kohtaus alkaa verihyytymän tai kolesteroliplakkikappaleen juuttuessa aivoja huoltavaan valtimoon. Tukos on sen verran pieni ja hento, että elimistön omat korjausmekanismit pystyvät avaamaan valtimon, mikä yleensä tapahtuu tunnin sisällä, mutta voi kestää kokonaisen päivänkin. Isommat, kestävämmät tukokset aiheuttavat aivohalvauksen, johon liittyy pitkäaikaisia ongelmia.

      TIA-kohtauksen oireet

      Jos joku tai joitakin seuraavista oireista yhtäkkiä ilmaantuu, kannattaa heti soittaa hätänumeroon (112), vaikka oireet olisivatkin jo alkaneet hävitä

      • Kasvojen, käsivarren tai alaraajan puutuminen tai lihasheikkous, etenkin toispuolisena
      • Kyvyttömyys liikuttaa sormia, käsivartta tai alaraajaa
      • Sekavuus
      • Epäselvä puhe tai muut puhevaikeudet
      • Vaikeus ymmärtää, mitä muut sanovat
      • Vaikeus nähdä toisella tai molemmilla silmillä tai kuulla toisella tai molemmilla korvilla
      • Huimaus, kävelyvaikeus, tasapainohäiriö tai koordinaatiohäiriö
      • Äkillinen ja ankara päänsärky

      Ja linnki http://www.poliklinikka.fi/?page=5575414&id=5687051

    • asadasdsadas

      usko että väristä johtuu! Tuttuni menetti muistinsa kokonaan pariksi tunniksi. Kävi lääkärissä ja kyse sinänsä vaarattomasta jutusta, jonka monet ihmiset kokevat yksittäistapauksena jossain vaiheessa elämäänsä. Usein esim. stressi laukaisee. Mutta voithan soittaa terveyskeskukseen kuullaksesi mitä mieltä ovat. Itse veikkaisin vaaratonta juttua, etenkin kun oli heti herättyäsi ja kesti niin lyhyen aikaa...

      • ääääääääääääää

        "Itse veikkaisin vaaratonta juttua, etenkin kun oli heti herättyäsi ja kesti niin lyhyen aikaa..."

        Itse veikkaisin samaa. Olit jonkinlaisessa unihalvaustilassa tai vielä sen verran nukuksissa, ettet oikein hahmottanut asioita. Voithan kuitenkin soittaa terveyskeskuksen päivystykseen ja kysyä ammattilaiselta, mitä mieltä he ovat.


      • ei dementiaa
        ääääääääääääää kirjoitti:

        "Itse veikkaisin vaaratonta juttua, etenkin kun oli heti herättyäsi ja kesti niin lyhyen aikaa..."

        Itse veikkaisin samaa. Olit jonkinlaisessa unihalvaustilassa tai vielä sen verran nukuksissa, ettet oikein hahmottanut asioita. Voithan kuitenkin soittaa terveyskeskuksen päivystykseen ja kysyä ammattilaiselta, mitä mieltä he ovat.

        Mitään vakavaa tuossa ole. Sitä sattuu ja lääkäristäkään ei ole apua. Kyllä tässä itsekin saisi lääkärissä juosta jos joka muistinmenetyksestä sinne laukkaisin. Väliin saa miettiä kaupassa kynä kädessä, että mitä tähän kuittiin kirjoitetaan, ei kuulkaa heti tule mieleen. Joskus olen työpaikan pihassa havahtunut, että miten jo täällä olen ja ei kait ketään ole alle jäänyt jne..


      • hoitsu666
        ääääääääääääää kirjoitti:

        "Itse veikkaisin vaaratonta juttua, etenkin kun oli heti herättyäsi ja kesti niin lyhyen aikaa..."

        Itse veikkaisin samaa. Olit jonkinlaisessa unihalvaustilassa tai vielä sen verran nukuksissa, ettet oikein hahmottanut asioita. Voithan kuitenkin soittaa terveyskeskuksen päivystykseen ja kysyä ammattilaiselta, mitä mieltä he ovat.

        Kukaan ei diagnosoi ketään puhelimessa!Oli lääkäri tai ei..
        Paikan päälle pitää mennä ja useinmiten,jos ei sillä hetkellä ole akuutti tapaus he käännyttävät sinut kotiin..Kannattaa mennä suoraan yksityiselle.


      • ei dementiaa kirjoitti:

        Mitään vakavaa tuossa ole. Sitä sattuu ja lääkäristäkään ei ole apua. Kyllä tässä itsekin saisi lääkärissä juosta jos joka muistinmenetyksestä sinne laukkaisin. Väliin saa miettiä kaupassa kynä kädessä, että mitä tähän kuittiin kirjoitetaan, ei kuulkaa heti tule mieleen. Joskus olen työpaikan pihassa havahtunut, että miten jo täällä olen ja ei kait ketään ole alle jäänyt jne..

        "Joskus olen työpaikan pihassa havahtunut, että miten jo täällä olen ja ei kait ketään ole alle jäänyt jne.. "

        JOS olet autolla ajanut, etkä muista ajaneesi, suosittelen autoilusta luopumista.


      • ..............
        M1978 kirjoitti:

        "Joskus olen työpaikan pihassa havahtunut, että miten jo täällä olen ja ei kait ketään ole alle jäänyt jne.. "

        JOS olet autolla ajanut, etkä muista ajaneesi, suosittelen autoilusta luopumista.

        Se on ihan normaalia, että ihmisillä jotkut tietyt toiminnot automatisoituvat niin, ettei niiden tekemiseen kiinnitä juuri huomiota ja yhtäkkiä saattaa havahtua siihen, että ovatkin tehneet ko. asian, eivätkä muista itse tekemisestä mitään. Tyypillistä tämä on vaikkapa siinä tilanteessa, kun päivästä toiseen ajaa saman työmatkan autolla. Ei toki turvallista ja juuri toimintojen automatisoitumisesta johtuen pahimmat onnettomuudet sattuvat tutuilla reiteillä, kun yhtäkkiä tielle tulee jotain epätavallista ja siihen ei ehditä reagoida tarpeeksi nopeasti. Auton ratissa pitäisi yrittää olla skarppina koko ajan, mutta halusin siis vain sanoa, ettei edellisen kirjoittajan tilanne mitenkään epätavallinen ole. Sitä sattuu, vaikka ei saisi.


      • kertokaa jos on
        ääääääääääääää kirjoitti:

        "Itse veikkaisin vaaratonta juttua, etenkin kun oli heti herättyäsi ja kesti niin lyhyen aikaa..."

        Itse veikkaisin samaa. Olit jonkinlaisessa unihalvaustilassa tai vielä sen verran nukuksissa, ettet oikein hahmottanut asioita. Voithan kuitenkin soittaa terveyskeskuksen päivystykseen ja kysyä ammattilaiselta, mitä mieltä he ovat.

        Onko näitä tapahtunut muillekkin?


      • Neropatti88....
        hoitsu666 kirjoitti:

        Kukaan ei diagnosoi ketään puhelimessa!Oli lääkäri tai ei..
        Paikan päälle pitää mennä ja useinmiten,jos ei sillä hetkellä ole akuutti tapaus he käännyttävät sinut kotiin..Kannattaa mennä suoraan yksityiselle.

        Päivystys ei ota edes vastaan jos kyse esim on henkisistä ongelmista tai jostain muusta kuin flunssasta. Jonot yksityisille on taas hurjia jopa pari kuukautta ainakin meiän kylällä. Neurologille ne jonot ovat sitten jo puoli vuotta eli jos kyse sattuisi vaikka olemaan aivokasvaimesta niin pahimassa tapauksessa lähtee jo henki ennenkuin hoitoa saa. Sitä se on täälä suomen maassa.


      • muistaeimuista
        kertokaa jos on kirjoitti:

        Onko näitä tapahtunut muillekkin?

        Minulla on yhdenpäivän mittainen muistinmenetys.Lääkäri sanoi että,johtunee verenkierto ongelmasta ja näkemiin.Sitä kuulemma joskus sattuu sellasta.Eipä juurikaan lääkäriä kiinnostanut asia.Muistinmentyksestä on nyt reilu puoli vuotta eikä se päivä ilmeisestikään koskaan palaa mieleeni.
        Sen olen huomannut että muistini on selkeästi huonompi kuin ennen tuota tapahtumaa.Lääkärissä olen tästä puhunut,mutta ei siihen kuulemma mitään voi.


    • "Jussi"

      Kauneudesta joutuu aina maksaan !

      • ettekö osaa lukea?

        Jos tämä väri on haissut todella pahalle, eikö siinä silloin ole voinut olla jotakin vikaa? Itse olisin pessyt sen ehkä pois jos väri olisi haissut?


      • herts

        se on joku verenkierto häiriö kannattaa tutkia


    • tt

      Noin monta tietävää lääkäriä sanoo sinulle diagnoosin,niin pitäs uskoo eikä enää miettiä.Jos sun ukkos on yöllä antanut sulle jotain roppeja,toopannut sut ja sillä tavoin yritti päästä eroon halavalla.

    • leijani

      Hei. tosi kurja kokemus, mutt kerro ihmeessä mikä tuote ja MERKKI KYSYMYKSESSÄ
      ETT MUUT OSAISIVAT VAROA...koekaniiniksi jotumista ...
      Hyvää jatkoa ja terveyttä

    • nyt blondi

      Hei taidan olla ainut, jolla on kokemusta ko. asiasta. Itselläni on jo diaknosoitu allergia ko. aineelle. Olen tässä kauhulla odotellut oireiden pahenemista, mutta vielä ovat hallussa. Tummia värejähän en enää voi käyttää, eikä kukaan välitä, vaikka olen varotellut hiusväreistä. En myöskään tiedä, mitä ko. aine on muuta ehtinyt minulle aiheuttaa, koska ei ole ileisesti Suomessa kovin paljon tutkittua asiaa.Oman diaknoosini sain TYKS allergiapuolelta.Lähinnä olivat iho-oireita, hiuspohjassa sekä kaulan että korvien taustoissa. Kasvot lehahtivat tulenpunaiseksi ja hiuspohja ruvella.

    • 51

      Miksi kummassa on muistini sopukoissa jostain 70-alusta varoitus että hiusvärien käytön yhteydessä ei saa käyttää alkoholia. En nyt muista oliko noin, mut siltä tuntuu. No, sen ajan hiusvärit saattoivat olla mitä tahansa myrkkyä. En niitä itse silloin käyttänyt, mutta enpä käyttänyt alkoholiakaan. Tässä asiassa muistini on pelkkää mutu-tietoa.

      • 51

        Niin tarkoitettiin silloin että silloin kun värjää hiuksia ei saa käyttää alkomahoolia. Mut ei niissä varoitettu kait sentään että ei sais pippaloida jos on öylönnä värjännyt hiuksensa.
        Onkohan tämä nyt ihan oikeaa historiatietoa, vai muistelenko jotain huuhaata seitkytluvulta.


      • karahtaa
        51 kirjoitti:

        Niin tarkoitettiin silloin että silloin kun värjää hiuksia ei saa käyttää alkomahoolia. Mut ei niissä varoitettu kait sentään että ei sais pippaloida jos on öylönnä värjännyt hiuksensa.
        Onkohan tämä nyt ihan oikeaa historiatietoa, vai muistelenko jotain huuhaata seitkytluvulta.

        tiineeks


      • 51
        karahtaa kirjoitti:

        tiineeks

        No, onneks en käyttänyt kumpaakaan. Toisaalta olishan nuo lapsenlapset jo mukavia. Mut jos ei oo lapsia ei oo jatkoakaan.


      • Paavoton
        51 kirjoitti:

        No, onneks en käyttänyt kumpaakaan. Toisaalta olishan nuo lapsenlapset jo mukavia. Mut jos ei oo lapsia ei oo jatkoakaan.

        Hiusväristä tai alkoholista/miestä väkevämmästä ei "karahda tiineeksi", siihen tarvitaan jotain ihan muuta! Muistattekos semmoista vielä? Alkoholin ja hiusvärin voimalla voi saada sitä, mut saapihan tuota ilimankin. Mitähän se on?


      • kumma juttu
        51 kirjoitti:

        No, onneks en käyttänyt kumpaakaan. Toisaalta olishan nuo lapsenlapset jo mukavia. Mut jos ei oo lapsia ei oo jatkoakaan.

        Tais olla värissä jokin vika, koska ei se muuten olisi haissut sen pahemmalta kuin se yleensäkään haisee.


    • ruskeat hampaat

      mulla meni tolla kevyt sävytteellä hampaat tosi tumman ruskeaksi, voisi melkeimpä jo sanoa että mustiksi...
      oli aika hurjaa...
      älä enää käytä tota väriä siis sävyä, en minäkään

      • Tekoälyähän saa

        Pakko olla joku blondi hommaamassa tekoälyä?
        Mitä eroa on arabian blondilla wc-pytyllä ja nais-blondilla?
        Arabia ei lähde perääsi kun olet tehnyt siihen tarpeesi.
        Heissulivei kaikki blondit antamaan miinuksia tähän vastaukseen,nähdään kuinka monta blondia saadaan kasaan.


      • mietis tätä!
        Tekoälyähän saa kirjoitti:

        Pakko olla joku blondi hommaamassa tekoälyä?
        Mitä eroa on arabian blondilla wc-pytyllä ja nais-blondilla?
        Arabia ei lähde perääsi kun olet tehnyt siihen tarpeesi.
        Heissulivei kaikki blondit antamaan miinuksia tähän vastaukseen,nähdään kuinka monta blondia saadaan kasaan.

        Mitä eroa on kanalaumalla jotka seuraavat jyvävanaa häkkiin ja se laietaan niiden perässä kiinni, ja vapaalla pikkulinnulla? Se ero, ettei se pikkulintu mene tyhmänä häkkiin muiden kanssa...!


    • Brölliii

      ootko lauleskellu trollaus lauluja :-) ???

    • .....

      mee hoitoon

    • ei oikee usko

      kas kun muistit ja osasit tänne kirjottaa???

    • jeps..

      Ehkä joku verenkiertohäiriö aivoissa tms. Vaikea olisi sanoa mikä kun ei ole neurologi.

      Minulla tuli kerran aurallisen migreenin yhteydessä - heräämisen jälkeen, sellainen etten pystynyt sanallisesti ajattelemaan/puhumaan mitään, muutaman minuutin kuluttua se meni ohi. Silloin minulla oli yhdistelmäehkäisy käytössä, mikä on vaarallista aurallisen migreenin omaaville. Sitten gyne vaihtoi valmisteen. Mutta joku verenkirto ongelma ja aurallinen migreeni siihen se varmaan oli minulla.

      Punaviini voi ainakin joillekin migreenikoille aiheuttaa kohtauksen, tuli mieleen. Voi kyllä hiusvärinkin hajut. Mutta kyse voi olla aloittajan tapauksessa muusta neurologisesta häiriöstä, ehkä hetkellisestä. Lääkäri osaisi ehkä sanoa mistä oli kyse, ja neurologi. Ei ne kivoja ole jos yhtäkkiä on jotain neurologisia ongelmia.

    • Lendita

      Hei! Olen itsekin miettinyt aina värien vahingoittavia kemikaaleja, ja niitähän on. Uskoisin kumminkin että nyt ei ehkä ollut kyse värin haittavaikutuksista, vaikuttaa joltain muulta tilapäiseltä neurologiselta oireelta,otappa puheeksi lääkärisi kanssa. Huolehdi terveydestäsi ja ota asia vakavasti.Itse olen käyttänyt värejä jo 30-v vaihdellen merkkiä, eikä mitään ole ilmaantunut, paitsi kaunis kiiltävä väri. Kaikkea hyvä sinulle

    • kokemusta on

      Muistinmenetykseen löytyy yksi syy aivojen käpylisäkkeestä.
      Oma muistini oli poissa iltapäivään paria hämärää muistikuvaa aamupäivältä lukuunottamatta 90 luvulla.
      Onneksi työterveyshoitaja pli viimein ottanut todesta ja soitti taksin viemään polille.
      Siellä tutkittin ja ainoa syy siihen löytyi, hänen mukaansa sitä esiintyy paljon.
      Toivottavasti ei tarvii enää kokea sitä, kun aamulla herää eikä muista mitään.

    • ...............

      globaaliamnesiakohtaus, googletappa tuollaista, omalla äidillä oli tuo, kesti joitakin tunteja, ei vaarallista

    • kajssa

      Taidat olla luonnonväriltäsi blondi

    • Huh!

      voi-huh-huh!

    • ??

      Et muistanut mitään, mutta herätit miehesi? Itse näen tilanteen aika koomisena, jos herää "vieraasta"paikasta vieraan miehen luonta eikä muista mitään.

      • Hiuksia värjännyt

        HEI HALOOOOOO!!!! EI HIUSVÄRI AIHEUTA MUISTINMENETYSTÄ!!! KYLLÄ SEN TEKEE AIVAN MUUT ASIAT!!!


      • yliherkkä
        Hiuksia värjännyt kirjoitti:

        HEI HALOOOOOO!!!! EI HIUSVÄRI AIHEUTA MUISTINMENETYSTÄ!!! KYLLÄ SEN TEKEE AIVAN MUUT ASIAT!!!

        Vaikka suurin osa ihmisistä ei olisi allerginen tietylle aineelle, niin joku voi olla. Hiustenvärjäysaineelle on oltu allergisia kautta aikojen. Ne ovat nykyisin vähemmän allergisoivia kuin ennen, mutta kampaajilla on allergia aika yleinen ammattitauti. Allergisen reaktion saat testattua allergiatestillä. Käy lääkärissä joka tapauksessa.


      • ********
        yliherkkä kirjoitti:

        Vaikka suurin osa ihmisistä ei olisi allerginen tietylle aineelle, niin joku voi olla. Hiustenvärjäysaineelle on oltu allergisia kautta aikojen. Ne ovat nykyisin vähemmän allergisoivia kuin ennen, mutta kampaajilla on allergia aika yleinen ammattitauti. Allergisen reaktion saat testattua allergiatestillä. Käy lääkärissä joka tapauksessa.

        Ei se allergia muistia vie, olen itse saanut anaflyksiaakin, mutta ei muisti mennyt (vaikka näin jälkeenpäin ei haittaisi jos olisi mennyt, ei ollut kiva kokemus).


      • et voi tietää
        Hiuksia värjännyt kirjoitti:

        HEI HALOOOOOO!!!! EI HIUSVÄRI AIHEUTA MUISTINMENETYSTÄ!!! KYLLÄ SEN TEKEE AIVAN MUUT ASIAT!!!

        HEI HALOOOOOO!!!! EI HIUSVÄRI AIHEUTA MUISTINMENETYSTÄ!!! KYLLÄ SEN TEKEE AIVAN MUUT ASIAT!!

        Mistäs tiedät? Kyllähän niitä kemiallisia "terroristi iskujakin" tehdään, mutta ei yleensä tänne Suomeen.


    • Varovasti aineissa!

      pönäkät punkut tai tuhdimman kokoset lasit, tsiisos sentään. Kannattasikos pistää kiertäen sitä korkkia kireämmälle ennenkuin alkaa hiusvärilafkan kanssa kinasteleen kumpi on oikeassa. Tulee pitkä ja kinkkinen oikeuskiista kun velvollisutesi on osoittaa että se tukkaväri kihahtikin päähän.

    • keskiikänennainen

      kylläpä on huvittavaa ja järkyttävää lukea noita kommentteja,onko ihmisillä ollenkaan järkeä päässä..No oli miten oli,mutta olen itsekkin värjännyt hiuksiani nykyään montakin kertaa vuodessa,ennen kampaajat teki sen,mutta kotona värjääminen on halvempaa..olen kyllä huolissani näistä väreistä,koska jonkin verran on tapahtunut pahoja allergisia oireita joillakin..nykyään kun värjään,yritän olla hengittämättä,niitä hajuja,värjäys pitäisi tapahtua sellaisessa paikassa,jossa ilma vaihtuu,,eikä saunaan saa mennä väri päässä,eikä värjäyksen jälkeenkään..ne aineet mitä väriaineissa on ne ovet myrkkyjä,,ollaan vaan varovaisia niitten kanssa,,eihän sitä tiedä mitä ne meille voivat aiheuttaa..mulla on ollut monta kertaa vähän outo olo värjäyksen yhteydessä ja sen jälkeen...kannattaa varmaankin kokeilla vaikka luonnonmukaista värjäystä,siitä ei ole haittavaikutuksia...Ollaan varovaisia,tai lopetetaan tukkamme värjääminen..ollaan luonnollisia.

    • avaruus2011

      Mielestäni viittaa lyhyt aikaiseen tia.kohtaukseen, käväise lääkärillä, ja voidaanhan kokeilla osoittaa mistä johtui ja tai allergiatestit, sinuna olisin kyllä varovainen hiusvärien suhteen jatkossa, en ole koskaan kuullut vastaavaa värien käytön suhteen, itse olenvärjänyt(vaalentantanut vuosikymmeniä, eikä mitään oireita koskaan)
      Tia, eli pieni verenkiertohäiriö voi tulle nuorillekin,,
      terv, s.hoitaja

      • Kesä tulee

        Olisin myös miettinyt tia kohtauksen mahdollisuutta. Mene hyvä ihminen lääkäriin tyhmiä kysymyksiä ei ole kun kyse on terveydestä, kerro meille miten kävi.


      • lue vastaukset ennen

        kun kirjotat omaa sepustusta. Menee nää palstat tukkoon ja ottaa päähän kun 100 hoitsua keksii ehdottaa
        samaa TIA kohtausta kun joka on oireistoineen vastattu kysyjälle jo ihan ketjun alkupäässä!


    • parturikamp.mestari

      30 vuotta kampaajan ko. värejä käyttäneenä voi vakuuttaa: kohtauksesi ei johdu väriaineesta. Jos johtuisi me kampaajat olisimme aina muistamattomassa jamassa! Oletko miettinyt, että värin levittäminen omiin hiuksiin on kohtalaisen raskasta: kädet koholla pitkän aikaa. Itse en ikinä punkkua päässäni ryhtyisi värihommiin. Siinä siis toinen syy. Ja jos satut sittenkin olemaan henkilö, joka on herkistynyt hiusvärin aineosille, pakkauksessa on erittäin selväkielinen varoitus ja ohjeet miten tehdään "ylihekkyystesti". Luehan ohjeet vielä uudelleen, kunnolla ja hyvin muistavan kaverin kanssa.
      Luonnon väri on kaunis, olipa sitten blondi, hiirenharmaa taikka brunetti. Ehkä muutaman vuoden kuluessa hiusvärit kielletään...

      • taitaa haista?

        Parturikampaaja: Teetkö useinkin haisevia hiusten värjäyksiä vai tavallisesti haisevia, kun voi vakuutella ettei syy ollut tuotteessa?


    • happi loppuu

      Katoppako mä seivasin ja värjäsin, niin alko sitten tojimaan...

    • En todellakaan usko että se hiusväreistä johtuu koko homma,minun hiuksiani on säännöllisesti värjätty loppuun 40,v eikä koskaan ole ollut mitään poikkeavaa,nyt jo muutaman vuoden kampaajani on värjännyt semmoisella värillä jossa ei ole niitä myrkkyjäkään ollenkaan ja kyllä on ollut hyvä lopputulos,aina vain paremmin on väri pysynyt,ei muuta vikaa ko pakkaa juuresta tuleen tuo loppu väri"harmaa" niin räikeästi esille,nauran täällä....Kyllä joudut syyt etsimään muualta ko siitä hiusväristä!!

    • =O

      Kannattaa lääkäriin hakeutua ja kertoa tapahtumasta!!
      En ole aikaisemmin kuullut tai kokenut vastaavaa.

    • Todellakin, jos näin olisi, että hiusväri tai muu ulkoinen kauneudenhoitoaine tuottaisi , vaikkakin lyhytaikaisenkin muistinmenetyksen, mihin kaikkeen hullutuksiin loputtoman turhamaisuutensa takia ihminen onkaan valmis uhraamaan jopa terveytensä. Jos tämä muistinmenetys johtuisi tosiaankin näistä kemikaaleista, sehän johtaisi maailmanlaajuisesti korvausoikeudenkäyntien tulvaan. Niissä ei haettaisi enää muutamaa euroa korvauksina vaan luvut liikkuisivat jo miljoonissa.
      Toivottavasti tähän oireiluusi löytyy pian lääketieteellinen ja paikkansapitävämpi selitys kuin hiusvärin käyttö. Se auttaisi ehkä meitä muitakin 'pelokkaita' pääsemään pois asettamastasi epäilyksestä hiusvärien haitallisuudesta. Sinua kuitenkin nyt ehkä kuitenkin vastaisuudessa kehottaisin tyytymään Luojalta saamaasi tukan väriin, ihan vaan varmuuden vuoksi.

      Mutta jos tämä juttu oli taas ylläpidon provo, niin kannattaisi vähän miettiä kirjoittajan vastuuta juttunsa seurauksista uudelleen. Näin, julkine foorumi voi joutua maksamaan kalliisti itse oman provokaationsa seuraukset.

      • tyhmä kokeilee

        omassa lapsessa on tarpeeksi kokemuksia saanut niistä,on juossu lekurissa tämän tästä,on otettu testit ja mitä milloinkin,kannattaa varmaan jatkaa jos ette usko,omapahan on päänne.
        päässä on sit kivaa kutinaa,tulehduksia,ihottumaa,märkiviä vesipatteja yms,pientä se ,mut sit kelle se tulee,ei enää naurata,laittaa ihan itkuksi asti,ja mikä mukavinta ei parane sit millään,häviää ja tukee taas ian takaisin...nyt alkais olla hyvällä mallilla ,saas nähdä.
        teinit kun kaikkea kokeilee,kannattas vähän miettiä mitä paskaa laittaa päähänsä.
        sit kun se tarttuu toisiin,käsiin,vartaloon yms...tosi kivaa elämää.varmaan löytyy näitäkin myrkyttömiä ja jotain mitkä ei päässä pysy mut nekin parempia ,kuin ikuinen kipu.
        jokaisen oma asia mitä uskoo ja mitä ei tämä on kuitenkin arkipäivää täällä.


    • Minua ihmetyttää nämä kaikki paskavastaukset mitä tähän ketjuun on tullut. Siis nämä hiustenvärjääjien kommentit, joiden mielestä kosmeettisilla myrkyillä ei mitenkään voi olla mitään terveysvaikutuksia?

      Miksi muka ei? Mitenkähän niitä on testattu vai onko testattu?

      Minun mielestäni hiuksia ei tarvitse värjätä. Ehkä, jos on harmaantuneet suhteellisen nuorena, mutta sitä en ymmärrä, että tumma vaalennetaan ja vaalea tummennetaan. Mitä järkeä siinä on? Miksei ihminen voi olla sitä mitä hän on oikeasti?

      • nimim.onjovarattu

        samaa mieltä edellä olevaan.. mutta vielä laajemmin.. ensinnäkin inhoan näitä suomi24 -keskusteluja (etusivun linkistä tänne eksyin, mutta koukutuin noinkin mielenkiintoiseen aiheeseen), koska jos joku vakavissaan tai muutenkin kirjoittaa tänne ja haluaa muiden mielipiteitä tms. niin heti on elämäänsä kyllästyneet tietokonenörtit jotka ovat omistaneet elämänsä näiden keskustelujen kyttäämiselle, vittuilemassa ja pätemässä! heti on näsäviisaat sielä morkkaamassa että "mikäs blondi tämä" ja HUUDETAAN "ETTÄ VOI V**** ETTÄ OOTTE IDIOOTTEJA JA VAMMASIA" eikö teillä oo parempaa elämää???? oon jokusen keskustelun käyny ihan läpi asti ja lukenu ja nauranu niille lukuisille teinipojille tai muuten elämäänsä kyllästyneille jotka morkkaavaat tärkeissäkin asioissa (esim. eräs eläinrääkkäys -keskustelu, niin tullaan huuteleen että koulkoot kaikki rakit ym.), saatteko te sairaat ihmiset jotain sairasta tyydytystä ja tunnette itsenne paremmiksi ihmisiksi, koska haukutte toisten "vikoja" tai mielipiteitä?? mikä teitä ihmisiä vaivaa?

        ja tuli mieleen ku joku kirjoitti että ettekö te sairaanhoitajat voi lukea aiempie tekstejä, koska sama vastaus on tullut jo monta kertaa ja nämä turhat moneen kertaan samat vastaukset tukkii koko keskustelun??? entäs nuo turhan urputtavat kommentoijat? mielestäni ne ovat vakavampi ongelma ja ne tukkii keskustelut! ärsyttää lukea koko keskusteluja. tai ollaan pätemässä kirjoitus virheistä, huomannu kyllä ku lukee näitä ettei ihmiset osaa kirjottaa enään ja en minäkään enään jaksa vaivautua isoihin ja pieniin kirjaimiin, enkä lauserakenteisiin.

        ja kampaajat siellä huutelevat "että ei todellakaan värjäyksestä johdu!" miksei voisi johtua?? jokainen on erilainen ja voi vaikutta miten vain eri ihmisille.. en nyt ehkä kuitenkaan pidä todennäköisenä että väristä johtuisi, mutta ei kukaan voi sanoa että "ei missään tapauksessa/nimessä/todellakaan"


    • AMMATTI-KAMPAAJA

      TUNNETUSTI ALKOHOLI VOI VIEDÄ MUISTIN,LIIKA ON AINA LIIKAA,EIKÄ AAMULLA SILLOIN VÄLTTÄMÄTTÄ MUISTA MITÄÄN ;-D
      SE OLI VARMAAN VAROITUS,OOT JO SIINÄ IÄS ETTEI KANNATA LEIKKIÄ LIIALLA VIINALLA,SE VIE JO MUISTIN..

    • Hmmm.........

      Jollet muistanut edes omaa nimeä, niin miten sitten saatoit oman miehesi tunnistaa? Vois kuvitella että kun jonkun "tuntemattoman" vierestä heräisi, niin tulisi aika äkkiä huuto.

      Jos kuitenkin oot tosissasi, niin suosittelisin tosiaan menemään sinne lääkäriin, koska tällaisilta nettipalstoilta nyt harvemmin mtn kovin varteenotettavaa kommenttia tällaisiin asioihin saa, jokaiset ongelmat kun on yksilöllisiä

      • 12-vuotias tyttö

        Ei se varmaan siitä väristä johdu. Itse värjäsin hiukset punaisiksi TODELLA, siis TODELLA vahvanhajuisella hiusvärillä. Päänahkani on vielä erittäin herkkäkin. Lisäksi väriä pois hiuksista huuhdellessani sain varmaan puolet siitä väristä suuhun, nenään ja vähän silmiinkin. Ihan nielin ne hiusvärit ja hengitin myös, mutta ei siitä mitään pahempaa tullut kuin parin päivän pieni vatsakipu.

        Kannattaa hakeutua lääkäriin.


      • Provost

        Miksi minä tänne kirjoitan? Miksi minulla on hiukset?

        Provo sanon minä.


      • bjö

        Muistinmenetys voi olla osittainen ja osittainen muistinmenetys on kaikkein yleisin koska se riippuu siitä mikä osa aivoista ei saa happea.

        Hyvä esimerkki on esimerkiksi dementiaan sairastunut vanha ihminen. Jos hänellä olisi sinun kuvailemasi muistinmenetys, dementikko ei muistaisi yhtään mitään, ei puhetta, ei syömistä, ei mitään mikä vaatii jonkinlaista muistamista. Mutta kuitenkin dementikko saattaa muistaa esimerkiksi lapsuuden tai nuoruuden tapahtumia niinkuin ne olisivat tapahtuneet eilen.

        Toinen esimerkki on eräästä naisesta joka joutui autokolariin ja loukkasi päänsä. Aivoissa on pieni vaurio niin että hän muistaa lapsensa, mutta elää kuitenkin yhtä edelleen lukionsa ensimmäistä vuotta vaikka on jo 30 vuotias ja lapsikin hankittu kymmenen vuotta ensimmäisen lukiovuoden jälkeen.

        On aivan hyvin mahdollista että vaikka aloittaja ei olekaan muistanut nimeään tai sitä missä hän on, hän on kuitenkin tunnistanut miehenstä. Sitäpaitsi, missä aloittaja sanoi että hän MUISTI miehensä? Hän kertoi vain herättäneensä miehensä mikä on kieliopillisesti täysin oikein sanottu kun hän asiasta jälkeenpäin kertoo. Jos hän on menettänyt muistinsa, hän on voinut säikähtää tilannetta hyvinkin paljon ja etsinyt apua lähimmältä ihmiseltä, varsinkin jos on rohkeanpuoleinen ihminen.


      • ökbj
        12-vuotias tyttö kirjoitti:

        Ei se varmaan siitä väristä johdu. Itse värjäsin hiukset punaisiksi TODELLA, siis TODELLA vahvanhajuisella hiusvärillä. Päänahkani on vielä erittäin herkkäkin. Lisäksi väriä pois hiuksista huuhdellessani sain varmaan puolet siitä väristä suuhun, nenään ja vähän silmiinkin. Ihan nielin ne hiusvärit ja hengitin myös, mutta ei siitä mitään pahempaa tullut kuin parin päivän pieni vatsakipu.

        Kannattaa hakeutua lääkäriin.

        Voi jumalauta!

        Tässä sen näkee että näistä myrkyistä pitäisi alaikäisten pitää näppinsä erossa ja vanhemmat vastuuseen jos näitä törkkivät lastensa hiuksiin!

        Et selvästikään ymmärrä että nuo myrkyt eivät ole mitään mausteita tai shampoita, vaan oikeasti ihan helevetinmoisia MYRKKYJÄ! Ole onnellinen että selvisit pienellä vatsakivulla, koska olisi voinut käydä todella paljon pahemmin. Ja ole onnellinen että näkö säilyi!


      • ökbök
        Provost kirjoitti:

        Miksi minä tänne kirjoitan? Miksi minulla on hiukset?

        Provo sanon minä.

        Milloin sinä et olisi lukenut provoviestiä, tai tarkennetaan; Milloin sinä et olisi lukenut ylläpidon tyypin tehtailemaa provoviestiä?


    • lentoon vaan

      Hei,
      minulla oli samantapainen tilanne, tosin en kokenut sitä pelottavana vaan helpottavana. Yöllä heräsin tilanteessa, jossa ensin nousin kattoon ym. kokemuksia, ja sitten heräsin vähitellen, ensin tunsin "suhinaa" ja sitten vähitellen tunto palautui vartaloon. Sitten kun olin täysin hereillä, oli hetki, jolloin en muistanut kuka olen, menneisyyttäni, ajankohtaisia stressinaiheitani - se oli tosi helpottavaa itse asiassa.

      Itse olen ajatellut, että se oli lääketieteelliseltä nimeltä unihalvaus, kannattaa googlata niin tiedät lisää. Minullakin edelsi edelllisenä iltana jonkinlainen kemikaalin kanssa tekemisiin joutuminen - siivosin wc:tä tosi voimakkailla aineilla. Ajattelen kuitenkin, että tämä maailma on kaikkea muutakin kuin näkyvää ja psykologia ja lääketiede ei voi selittää kaikkea, tai voi selittää mutta tieto on rajallista. Minulla kokemus oli myös "matka", ja muistin sattuneen niitä minulle lapsenakin. Minusta on hyvä tietää, millaista on olla vapaa kaikesta ja kuitenkin palaamme kaikki jonkinlaiseen yhteiseen maailmankaikkeuteen, kun minuutemme ei enää meitä kahlitse. Mutta se on oma juttunsa. Tästä omasta tapauksestani on jo vuosia eikä ole toistunut. En käytä huumeita tai lääkkeitä :) Kannattaa tietyst jutella lääkärin kans jos siltä tuntuu, miksei kyseessä voi olla jokin vakavampikin.

    • JLK,.

      Nukuin iltapäivällä pitkään ja heräsin kymmeneltä. Luulin että on aamu ja olin lähdössä postilaatikolle, kun
      vaimo sanoi, että nyt on ilta. Nyt ei tahdo millään orientoitua iltaan, vaan koko ajan tuntuu aamulta.

    • being-meing

      Oli varmaan autuas tila tuo 5 minuuuttia.... ilman muistoja ja käsitteitä...

    • järki palaa kiinni

      värikäs tekosyy että pääsee julistamaan maailmalle että "lällällää mullapa onkin mies!!!", pitäkää jo se turpanne kii niistä saatanan mulkkuköntyksistänne!!

    • Syy ei ole ollut hiusvärin, vaikka niistä ollaankin hössötetty viime kuukausina. Karvarin tytär 50 v nyt ja olen värjännyt hiuksiani 15-vuotiaasta saakka. Sekä omilla tuotteillamme, että myöhemmin kaupasta ostettavilla, jotka ovat jo melko laadukkaita tänä päivänä.
      Oletan, että siulla on ollut lievä aivoverenkiertohäiriö. Olisi syytä kyllä käydä lääkärissä. En usko, että aivoinfarkti, mutta kumpikaan ei välttämättä näy CT-kuvauksessa.
      Hiusvärien myynti loppuisi heti jos ne tuollaisia oireita aiheuttaisi....

      • +9´70

        Loreal 01 Excellence Creme, blonde supreme, kikas helmen vaalea. Iso arpi on vieläkin korvan takaná koetestistä. Jo 3 päivää ollut outo olo. Hiusväri HAISI HIRVEÄLLE, PISTÄVÄLLE, MYRKYLLE, PELKÄSIN TOSISSANI. Se lemu oli niin kamala, että päätin että en ikinä enää. Ja sitä paitsi koko puteli oli huijausta, teki hiuksistani KELTAISET. Aion nimittäin vaatia: RAHAT TAKAS, uuden väin tai värinpoiston Lorealilta, sekä ehkä vahingonkorvauksia, koska huijjasivat purkin kuvassa. Outo kuumemainen olo ollut mulla koko ajan, värjäyksen jälkeen, ei kuumetta! Silmät valuu kiinni, väsyn niin kuin kuumeessa.


    • Hou Hou

      Kannattais jättää valkkarit ottamatta tyttöjen kaa..

    • 12111

      Ei pahalla mutta ei näistä (TÄSTÄ) suomi24 urpoilusta ole mihinkään. Täältä on ihan turha kysyä mihinkään neuvoa tai ylipäänsä edes avata suutaan. TÄÄLLÄ ON JUURI NE IHMISET JOTKA VALITTAA JOS PIERASET KADULLA!

      En ole lekuri ja kaukana siitä. Mulla on monet, monet kerrat ollut elämässäni muistikatkoja, etenkin aamusin. Joudun miettimään ihan sieltä saakka mistä muistan, useasti ajottuu vuosituhannen vaihteen vuosiin. Missä asun, onko tää kämppä se, ei, ei ollut näitä huonekaluja, mietin minkälainen piha on.. muistan joo muutin sieltä siihen, ei tää ole sekään.. Jne käyn läpi muutaman minuutin aikana 10vuoden teini ja aikuisiän asumiset, kunnes muistankin ja jo naurahdan et niimpä tietenkin täällähän mä asun! =)

      Mutta oli monia muitakin vaivoja ton pienen muistikatkon lisäksi. Lueskelin monia diagnooseja itelleni ja olin jo varma et pian on toinen kinttu haudassa. Yhä useammin törmäsin aiheeseen ruoka, ruoka, ruoka.

      Puoli vuotta sitten ruokavalio muuttui täysin, ja täysin vastaan YLEISIÄ RAVITSEMUSSUOSITUKSIA ja mitä, mikä on olo? Muistikatkot ja vaivat vain muistoja!
      Ja hiusväristä, kannattaa kysyä joltain kaunesfoorumilta ennemmin kun täältä idiooteilta.
      Tää suomi24 on muutenkin täysin naurettava. Vai mitäs olet mieltä saamistasi vastauksista?
      Äläkä hätäile mistään aivokasvaimista, jonkun tutun tutun tutulla kävi näin ja noin niin tietenkin se nyt on kaikilla, haloo. Katso ennemmin mitä syöt, varsinkin niitä lisäaine luetteloita.

      Oikein hyvää ja uutta kevättä sinulle!

      • dokuiiii

        punkun dokaaminen tollo...


    • grendulah

      Sulla on voinut kuule tulla siitä punaviinistä myrkytys. Esim. pilalla oleva punaviini voi aiheuttaa myrkytystilan.

      Siskoni sai myrkytyksen punaviinistä ja hänet vietiin sairaalaan aivoverenkiertohäiriöisenä. Meni ihan sekavaksi yhdestä lasillisesta eikä seuraavana päivänä muistanut mitään enää sen jälkeen kun ilmoitti, että voi huonosti ja täytyy käydä makuulle. Viini oli uusi ja korkattiin silloin illalla. En muista merkkiä, mutta tuotiin sitä pari pulloa Espanjasta joltain pieneltä turistirysätilalta. Siinä oli joku home pesiytynyt, eikä kukaan meistä edes maistanut sitä. Minulle tuli siitä vähän oksennuttava olo ja pullon tyhjennyksessä mukana ollut kaveri yrjösi kerran. Seurueen ainoa mies ei ainakaan tunnustanut että olisi voinut pahoin, mutta oli seuraavana aamuna kuin turpiin saanut.

      En usko siihen hiusvärihommaan, ne kun yleensä pakkaa aiheuttamaan vain allergisia reaktioita.

    • Kyllä ne rajuja myrkkyjä ovat, tosin kutsuvat kosmetiikaksi. Sitä ei tiedä mitä ne niihin laittavat ja kun suurin osa kaikista tuotteista on teetetty alihankkijoilla, kuten kiinassa tuotettu lasten maitojauhe, johon lisäsivät laminaattia.

      mulla on omakohtainen kokemus. muutama kuukausi sitten käytin tuhoeläinmyrkkyspraytä, ihan normaalia kaupasta ostettavaa. Sprayasin vähän ja noin 30min kuluttua en osannut enään lukea. Tunnistin kyllä sanat ihan tutuiksi mutta en tiennyt mitä ne tarkoittavat. Onneksi aamulla oli ihan ok.

      • ocvubd

        Ei voi pieni ihminen käsittää sitä kuinka kymmenessä vuodessa ovat ihmiset tyhmentyneet.

        Mikä vittu teitä idiootteja ja uusavuttomia oikein vaivaa?

        Jo 20 vuotta sitten luki esimerkiksi epoksiliimapaketissa ettei epoksia saa päätyä mihinkään iholle (eli sitä ei saa sekoittaa sormin.) Epoksi nimittäin on sellainen myrkky että jos sitä päätyy esimerkiksi oven kahvaan kun sitä tahmaisilla sormilla olisi koskettanut, se ei poistu siitä kuin pitkän ajan aikana kulumalla ja tällöinkin se joka koskee ovenkahvaan kuljettaa sormissaan sitä myrkkyä muualle, mihin sitten seuraavaksi koskeekin. Ja kun sitä ainetta on päätynyt iholle, esimerkiksi siitä ovenkahvasta, tai sitten sormin sekoittaessa se ei jää iholle vaan kulkeutuu iholta elimistöön josta se ei poistu koskaan.

        Niin kauan kuin muistan on kaikissa spray purkeissa, kiinnittimissä, tai tuholaismyrkyissä lukenut varoitukset ettei sitä saa hengittää ja että pikaisen ruiskutuksen jälkeen on poistuttava huoneistosta jossa myrkytys on suoritettu ja että ennen huoneistoon palaamista, on koko tila tuuletettava huolellisesti.

        EIkä ne nestemäisetkään myrkyt ole mitään poikkeuksia. Joku vitun valopää kertoi putsanneensa vessanpönttöään nestemäisellä pytyn putsausaineella ja käyttäneensä ohjeiden vastaisesti huuhtelemiseen lämmintä vettä ja oli sitten ihmetellyt jälkeenpäin kuinka oli ollut vähän hutera olo.

        EI tätä ihmisten tietämättömyyttä voi käsittää. Minä väitän ja joku tutkija saa joko todistaa tai kumota sanani, mutta minä väitän että näidenkin vastausten perusteella joita täällä on annettu, suurin aivosolujen tuhoaja ja kansakunnan älykkyyden laskija ei ole suinkaan viina, vaan kaikenlaiset jokapäiväisissä toimissamme käytettävät myrkyt joita ihmiset surutta suihkuttelevat ympärilleen, hierovat kehoonsa, syövät, juovat tai haistelevat ja sitten kilpaa ihmettelevät kuinka kaikki näyttää niin värikkäältä ja ihmeelliseltä.


    • A.K.

      jos et olekaan kertonut ihan kaikkea.

      No onhan se tietenkin jatkoa näihin "laatukirjoituksiin"
      ja muutenhan s24 olisi ihan kuollut paikka. Sähköpostikin
      toimii kuin junan vessa.

      ot:

      Muuten .. näistä s24-keskustelupalstan kirjoitteluista poistetaan kaikki ne kirjoitukset
      jotka voisivat tuoda muutoksia mahdolliseen isojen puolueiden vaalimenestykseen.

      Se siitä sananvapaudesta.

      • just right

        Niin ja poistamisen jälkeen jää se älytön huutelu ja sekamelska, joka olisi oikeasti pitänyt poistaa.

        Eläköön suomi24!


    • happ1vaje

      ..kuulosti enemmän uniapnealta - kauanko nukuit tai olit valveilla? säännölliset ja riittävät 7-8h? tupakointi ja ylipaino?

    • .. . ..

      Mistä tota ainetta saa?
      Meen heti hakeen...
      Pitää just menettää toi muisti x)

      • aiheuttiko

        Muistinmenetys hiusten värjäyksen?


    • Muistit kummiskiin kertoo sen täällä.

    • näin on

      Kyllä minullekkin tuli joulun alla värjäsin tukan kampaamosta ostamallani värillä ja aamu yöstä alkoi valtava päänsärky tuntui että taju menee syytin kyllä väri ainetta meni puolessa päivässä ohi,koskaan tavan kaupasta ostetuilla aineilla ei ole vastaavaa ollut.

    • kjbk

      Ota VÄLITTÖMÄSTI yhteyttä lääkäriin! Älä edes lue tätä ennenkuin olet soittanut lääkäriajan itsellesi.

      Hiusväri voi äärimmäisen harvoissa tapauksissa aiheuttaa tuollaista, ja toivotaan totisesti että kyse on ollut hiusvärin aiheuttamasta myrkytyksestä.

      MUTTA, jos kyse ei ole siitä, niin sitten on todellinen ongelma edessä ja sen saa selville ainoastaan kuvantamalla aivot, koska tuollaisia ongelmia voivat aiheuttaa myös aivojen verenkierto-ongelmat ja kuten ymmärrät, silloin ollaan todella vakavien asioiden äärellä.

      Otat nyt HETI yhteyttä lääkäriin ellet ole sitä jo tehnyt, niin lääkäri pääsee tutkimaan sen onko ongelma suonissa/kasvaimessa tms ja jos on, niin hoito päästään aloittamaan välittömästi ajoissa jolloin vaara saadaan eliminoitua paljon paremmin.

      Tämä ei ole myöskään ikä kysymys, eli vaikka olisitkin nuori, niin siitä huolimatta älä jää uskottelemaan itsellesi ettei nuorella, terveellä, urheilevalla, terveitä elämäntapoja noudattavalla voisi esiintyä aivoverenkiertohäiriöitä.

    • lukeminen kannattaa

      Käyttöohjeessa varmasti kerrotaan, ettei sitä ainetta ole tarkoitus nauttia sisäisesti eikä höyryjä hengitellä.

    • JaakkoPekkaSchpuukke

      Sitä kutsutaan aamuiseksi sekavuudeksi, käy kaikille joskus. Ei sillä ole mitään tekemistä hiusvärin kanssa.
      Se sekavuus tuossa fenyleenidiamiinissa tapahtuu vain, jos vetelet sitä henkeen.

    • Jeputin

      Kyseessä voi olla myös anafylaktinen reaktio, joten kannattaa ottaa asiasta selvää. Itse olen hajusteille ja väriaineille allerginen. Hiusväristä imeytyy päänahkaan aineita jotka voivat aiheuttaa allergisen reaktion.

    • Hae apua

      Jos vastaavia oireita vielä ilmenee, varaa aika neurologilta. Hiusväristä oireesi tuskin johtuu. Olen itse värjännyt hiuksiani säännöllisesti 40 vuotta eri valmistajien tuotteilla enkä ikinä ole moisesta muistinmenetyksestä kuullut.

      • öjkbök

        Ei. Ei mitään höpinää että "jos vastaavia oireita vielä ilmenee".

        Suomessa on muutenkin niin helvetin vaikeaa saada oikeaa hoitoa jos kyse on aivoverenkiertohäiriöstä (koska usein aivoverenkiertohäiriöistä potilasta ajatellaan humalaiseksi tai sekavaksi mielenterveyspotilaaksi), että tuollaiset puheet eivät auta. Lääkärit koko suomessa kehottavat ihmisiä ottamaan heti yhteyttä jos tuollaisia oireita ilmenee kuten aloittaja on kertonut, koska silloin potilas voidaan vielä pelastaa jos kyse on jostakin vakavammasta koska potilas vielä toivottavasti itse kykenee kertomaan mitä on tapahtunut. Eikä se ole mikään häpeä jos kyse onkin väriaineesta, sillä lääkäreillä on ilmoitusvelvollisuus jos todetaan että ongelma aiheutui väriaineesta, ja silloin väriaine tutkitaan paremmin.

        Eikä allerginen reaktio ei aiheuta pelkkää muistinmenetystä, vaan se aiheuttaa kyllä muutakin ihoreaktioita tms. Sekavuuskin, josta tuotteesta varoitetaan, on eri asia kuin muistinmenetys. Sekava ihminen voi muistaa asuinpaikkansa ja kertoa sen esimerkiksi toisille, mutta lähteekin sitten väärään suuntaan kuvitellen koko ajan pääsevänsä lähemmäksi kotiaan. Muistinsa menettänyt ei lähde toiseen suuntaan koska ei muista miten sinne tiettyyn paikkaan pääsisi. Muistinsa menettänyt lähtee etsimään asioita joista muistaisi miten kotiin päästään.

        Suomessa kuolee joka vuosi aivoverenkiertohäiriöistä (joko kasvaimen aiheuttamiin tai sitten kolesteroli tukoksesta) johtuviin ongelmiin aivan liian paljon ihmisiä, koska he ovat tehneet juuri niin kuin sinä nyt kehotat, eli odottaneet jos vielä samanlaisia oireita ilmenisi. Siinä nimittäin käy hyvin usein sillä tavalla että kun niitä oireita sitten ilmenee, siinä ei olekaan vieressä ketään tuttua joka veisi lääkärille liuotushoitoon (jossa vain minuutit ratkaisevat!), vaan siinä on tuntemattomia jotka ihmettelevät "humalaista" tai muuten oudosti käyttäytyvää ihmistä, tai sitten siinä ei ole ketään ja verenkiertohäiriön vuoksi esimerkiksi jalat ja kädet menettävät kykynsä liikkua. Siinä sitä sitten vain maataan matolla, järki juoksee mutta kun yrität puhua, kuulet selvästi sen kuinka sanasi ovat pelkkää puuroa eikä ääni tottele.

        Edellä mainitulla tavalla kävi eräälle naiselle joka kertoi näistä hoito-ongelmista suomessa. Miehen parikymppinen tytär oli maannut makuuhuoneensa lattialla ja sopertanut jotakin käsittämätöntä ja isä, koska ei tiennyt mikä oli homman nimi, oli soittanut paikalle poliisit. Poliisit olivat ajatelleet että sekavia sopertava maassa liikkumattomana makaava tytär oli humalassa ja vasta vähän ajan päästä he olivat soittaneet paikalle ambulanssin, jonka miehistö yhä edelleen ajatteli että nainen on vain humalassa. Vasta kun sairaalassa lääkäri oli tutkinut potilaan, hän oli tajunnut että kyse on tukoksesta aivoissa ja liotushoito oli aloitettu välittömästi, mutta siihen mennessä arvokkaita minuutteja oli jo menetetty paljon.

        Ja yllättävästi tuolla naisella oli ollut muistihäiriöitä edeltävinä viikkoina, mutta niinkuin tämänkin ketjun idioottien mukaan "Niinhän meillä kaikilla joskus on".

        Koittakaa käsittää että aivot ovat meidän tärkein elin ja pienikin vaurio aivoissa voi aiheuttaa hyvin suuret ongelmat. Ja koska aivot eivät tunne, niin aivoverenkiertohäiriötä ei tunne ennen ennekuin on liian myöhäistä, koska hapenpuute vaurioittaa aivoja ja nimenomaan vauriot aiheuttavat noita ongelmia! Ja silloin kun tulee muistikatkoksia niinkuin aloittajalla, tai kädet eivät tottele, puhe ei toimi, tai sitten opitut asiat kuten lukeminen alkaa olla vaikeaa, valoisalla ei näe tarkasti tai jotain muuta vastaavaa, silloin on jo liian myöhäistä ja apua pitää saada heti.

        Eikä nämä ongelmat katso elintapoja tai ikää, vaikka huonot elintavat ja ikä onkin riskitekijöitä näissä ongelmissa.


    • divetyoksidinjuoja

      "Ammoniakkia ei värissä sentään onneksi ollut."
      "tuoteselosteen mukaan väri sisälsi fenyleenidiamiineja"
      "Väri haisi todella pahalta"
      Fenyylii-di-amiini on amiini eli ammoniakki, jossa kaksi aminoryhmää on liittynyt aromaattiseen ryhmää. Amiinit ovat ammoniakinkaltaisia yhdisteitä, joissa yhden vesyn tilalla on jonkin orgaanien ryhmä. Ammoniakki siis periaatteessa on aminoryhmä, johon on liittynyt yksi vety. koska kyseessä on diamiini, niin ei ole ollenkaan yllättävää että nämä aminoryhmät irtoaisivat aromaattisesta ryhmästä ja reagoisivat ilman hapen kanssa muodostaen kaksi ammoniakkimolekyyliä. Tällöin tietenkin seurauksena on ammoniakin haju. Aineen ei tarvitse tuoteselosteen mukaan sisältää ammoniakkia vaan sitä voi muodostua reaktion aikana.
      Sitä aloitus ei kerro oliko paha haju ammoniakin haju vai jokin muu, esimerkiksi sen reaktiossa irroneen aromaattisen ryhmän haju.
      Aineen vaikutuksen selvittämiseksi olisi tiedettävä myös siinä käytetty isomeeri. Oliko kyseessä o-, m- vai p-fenyleenidiamiini. Viimeinen eli p- eli para-isomeeri on ylseiin kauneudenkoidon kemikaaleissa.
      Aina jos oireet ovat sellaiset, että huolestut ja haluat kysyä neuvoa netistä, on aihetta kysyä neuvoa myös lääkäriltä. Hän kun osaa kysyä tarvittavat lisäkysymykset ja on myös vastuussa vastauksistaan toisin kuin nettikirjoittelijat.

      • 96867

        kaikkihan sen nyt tietävät.
        On myös tutkimus, jonka mukaan henkilöt, jotka käyttävät 1 hammastahnatuubin/viikko (siis liikaa) kärsivät enemmän neurologisista oireista kuin muut.


    • bgfdib

      Jaaha, ilmoittajahäirikkö on ilmoittanut sitten tämänkin asiallisen aloituksen poistettavaksi.

    • jäbänen

      päästäkseni pizzapoika kupariseksi meni työpaikka,muisti ja nyt on mukavaa

    • ällistynyt

      ei hiusvärissä saa olla sellasia "puutteita" ja kerro ihmeessä lääkärillä.

    • ei kannata

      värjätä hiuksia ainakaan juurista asti, eli pieni juurikasvu pitäis jättää... Vahvoja myrkkyjä värit tietty ovat ja saattavat imeytyä vernkiertoon hiusreijistä. Sentään muistinmenetystä tuskin aiheuttaa. Terveellisintä elämä on aina ilman mitään keinotekoista, niin ruuassa kuin ulkonäössä.

    • LIVE89 väri

      ryppää yhtaikaa kun värjäät hiuksia !!

    • lukee ja vastaa

      Mä otin vahvan värin 7.7.2010 ja sain 25.7.2010 niin rajun `poissaolokohtauksen`, että menin päivystykseen.
      En muistanut käyneeni uimassa? En ymmärtänyt, mitä avaimella tehdään??

      Kohtaukseni tulkittiin depressioksi ja sain ajan psykiatrille. Hän ei vahvistanut diagnoosia ja tutkimukset muistin osalta jatkuvat yhä?
      Olen neurologin tutkimuksissa. Minä en käytä lainkaan alkoholia, joten siitä EI VOI olla kyse! Eiköhän nämä hiusvärit olisi tarkemman valvonnan alle alistettava.
      Minä ainakin säikähdin ja oireiden alku sopisi värjäykseen. Oireet ovat lievittyneet, eivät kadonneet täysin??

    • 18+2
    • Mistä näitä löytyy..huoh kylläpäs tuli hyvät naurut ainakin . joo mees pää tohtorille jos se auttas..

    • ***

      on turvottanut sun pään ja sä olet hengittänyt niitä, niin voihan se olla anaflyksia. Olen saanut anaflyksian muutaman kerran ja olin silloin sekava, tajusin sen itsekin. Ekalla kertaa se tuli ötökän pistosta silmäkulmaan ja koko pää turpos, toisella seuraavilla kerroilla se tuli pillereistä (väärät, elimistö todella hylki niitä). Tottakai se voi tulla myrkyistä. Hiusäri allergiareaktio kuulemma voimistuu seuraavilla kerroilla.

      Mut voihan se olla aivoverenkirtohäiriö ja justiinhan niistä puhuttiin julkisuudessa, että pitäis mennä lekuriin ja äkkiä. Ei ole ikäkysymys. Kävithän jo varaamassa ajan?

    • oot vajaa

      hei haloo, kevytsävy vielä... Mee hoitoo apina

    • Näin

      En ole kokenut mut luin netistä että joku teini oli kuollut kun oli laittanut hiusvärin päähän ja perheen äiti on koomassa hiusvärin takia ......Että lukekaa ihmiset uutisia..tummissa hiusväreissä on jotain mikä voi aiheuttaa jopa koleman harvoissa tapauksissa onneksi vain......Itse olen blondi vaikka kyllä niistäki väreistä tulee allergisiareaktioita

    • pihalla

      et sää sitten ihmetelly kuka se" miehesi" on...............................

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe