Olen parisuhteessa ja hoidan liikuntavammaista miesystävääni 24 tuntia vrk:ssa.
Hänellä aikuiset lapset,joista vanhin käyttäytyy mielivaltaisesti minua kohtaan.
Saan kaiken syyn niskoilleni,ilman mitään todellista syytä.Hän käy pari kertaa vuoteen
isää katsomassa,tekemättä talossa mitään töitä,tai osallistumatta isän auttamiseen
millään lailla.Olen tätä asiaa selvitellyt kumppanini kanssa ja hän on kysynyt tyttäreltään,
mitä hällä on minua vastaan.Minä olenkin hänen mielipahansa takana,en kuulemma tervehtinyt
hänen tullessaan.Nyt alkaa juttua kuulua jo muillakin paikkakunnilla,ettei hän voi tulla enää
kotiin käymään,koska olen niin mielivaltainen.Onko ainoa vaihtoehtoni lähteä ja viedä kumppani
laitoshoitoon,koska kunta ei pysty järjestämään ympärivuorokautista hoitoa hänelle.
Olen henkisesti ihan loppu.
Hänellä aikuiset lapset,joista vanhin käyttäytyy mielivaltaisesti minua kohtaan.
Saan kaiken syyn niskoilleni,ilman mitään todellista syytä.Hän käy pari kertaa vuoteen
isää katsomassa,tekemättä talossa mitään töitä,tai osallistumatta isän auttamiseen
millään lailla.Olen tätä asiaa selvitellyt kumppanini kanssa ja hän on kysynyt tyttäreltään,
mitä hällä on minua vastaan.Minä olenkin hänen mielipahansa takana,en kuulemma tervehtinyt
hänen tullessaan.Nyt alkaa juttua kuulua jo muillakin paikkakunnilla,ettei hän voi tulla enää
kotiin käymään,koska olen niin mielivaltainen.Onko ainoa vaihtoehtoni lähteä ja viedä kumppani
laitoshoitoon,koska kunta ei pysty järjestämään ympärivuorokautista hoitoa hänelle.
Olen henkisesti ihan loppu.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen itse lähes vastaavassa tilanteessa. Olen monta kertaa miettinyt, että mikä velvollisuus minulla on osallistua kumppanini hoitamiseen ollenkaan. Olen jo usein ollut valmis itse lähtemään tästä huushollista, mikä ei minua siodo laillisesti millään tavalla. Tulen itse joka päivä enemmän ja enemmän sairaaksi enkä jaksa enää itsekään. Puolisollani on varakkaita sukulaisia joiden hoiviin soisin kumppanini mielellään ja saisin silloin edes itse nauttia omasta elämästä. Nyt on oma terveys jo mennyt että ei kai enää millään kovin väliä olekkaan.
Toivoisin itse jo kuitenkin saavani levätä tästä helvetistä.
Älä sure, on meitä muitakin täällä vastaavassa asemassa.
Vaikka ei hyvältä tunnu.
Juuri tuollaista tämä on. Oma terveys menee, ei ole voimaa edes muutoksiin. Kaikki vaatii kovan paperisodan ja kaikenmaailman kuulustelut. Mitäpä on väliä, kyllä joku joskus meidätkin löytää, ties missä kunnossa.
Ainut joka muistaa on verottaja, 41% menee pienestä omaishoidontuesta veroa, se on kohtuutonta.
Eikö edes verotukseen voitasi puuttua, ei raha merkitse mitään terveyden rinnalla, tuli vaan mieleen kun vein verokortin kuntaan.
Sillä meitä omaishoitajia on senverran paljon, että meidänkin äänemme todennäköisesti kelpaavat jollekin puolueelle.
"Koti- ja omaishoito eivät korotettuinakaan maksa kuin murto-osan sitä, mitkä olisivat kustannukset vastaavassa yhteiskunnan tuottamassa palvelussa. Haluamme kiinnittää erityistä huomiota omaishoitajien jaksamiseen. Myös omaishoitajalle kuuluu vuosiloma." < Noin sanoo viehättävä pääministerimme Mari Kiviniemi "plogissaan". Toivottavasti vaalien jälkeen alkavat työn hedelmät näkyä meidänkin arvostuksessamme muutenkin, kuin sanojen helinänä.
Kun tuota ylisuurta verotusta ihmettelet, niin sehän on Sosialidemokratian moderni kyykyttämisen menetelmä ja on sellaisena toiminut hyvin jo kymmeniä vuosia. Valittajat on vaiennettu lisäveroilla ylimielisesti hymyillen. Jos haluat lisää veroja maksettavaksesi, niin äänestä demareita. Kun nettopalkkasi ei sitten ihan riitä arjen välttämättömyyksiin, niin ainahan voit nöyrästi käydä sossun luukulla kyykytettävänä ja anella almuja, jotka minun mielestäni kuuluisivat Sinulle jo suoraan palkkapussiisi ilman välikäsiä. Maksathan pienestä omaishoitajan nettopalkkiostasi heti ensimmäisellä kauppakäynnilläsi sitä arvonlisäveroa. Tosin itselleni ei ole vielä selvinnyt, minkä arvoa sekin vero nostaa?
Muistakaa se, että suomalaisten kokonaisveroaste on EU-maiden huippua. Näin meitä demarit ovat jo vuosikymmeniä huiputtaneet ja itse päättäjinä elelevät porvarillista "luxuselämää". Ja kaiken keulakuvana on ex. demarirouva kaikkien ylistämä Tarja Halonen, joka koko maailmoja syleillen on unohtanut omat joukkonsa oman onnensa nojaan.
Viekää hoidokkinne paloasemanne oven ulkopuolelle lappu käteen,ette jaksa enää hoitakaa hänet asialliseen paikkaan.Kyllä Ambulanssit vievät hänet mihin kuuluukin ja hänen lapsensa voivat mennä valittamaan sinne mistä isänsä löytävät.Ei kannata itseään ajaa loppuun,ei tämä yhteiskunta palkitse muulla kuin irvistelyllä.
kuinka paljon, tuo ei hyvältä kuulosta. Ainakaan itsesi kannalta.
Mikäli tyttären käytös ei muutu, vaikka olet puhunut miesystäväsi kanssa. Mielestäni sinulla on kaksi vaihtoehtoa: kestät edelleen ja lähdet pois tyttären vierailun ajakso lomalle, hänhän voi hoitaa isäänsä. Tai muutat erilleen. Miesystävää hoitaa kotihoito ja kotisairaanhoito tai sitten hänen on mentävä ympärivuorokautista hoivaa antavaan paikkaan. Kunnanhan on sellainen tarjottava, eikös ne laitoksia ole oikeasti kaikki.
Meillä on yksi elämä, katkeruus tai totaalinen uupuminen ovat pahoja kavereita.
Voimia!
Jaksaisi paremmin jos saisi edes omaisilta rauhan.
Kaiken vaivan näön lisäksi vielä paha mieli.
Joku sitä tytärtä vaivaa, vaan mikä.... Jotenkin nuo uusperhe vai mitä sanaa osaisi käyttää, niin ne on kamalan hankalia, onko siinä niin lasten puolta jotain mustasukkaisuutta vain mitä sen onkaan. Mieheni isä meni uudelleen naimisiin vanhoilla päivillään ja kyllä nämä lapset (aikuiset) jotenkin sitä "äitiipuoltaan" joskus arvostelivat ja muutaman kerran mieheni puheita oikaisin, kysyin puhuisiko hän omasa äidistään noin. Tämää uusi puoliso oli aivan ok, mielestäni. Tässä kuitenkin meni hyvin, kyllä ne lapset ajan kanssa oivalsivat, kuinka paljon isälle oli iloa ja apua uudesta puolista... Mulle jäi vaan sellainen käsitys, että aikuiset lapset olivat mustasukkaisia. Ja pahimmillaan mustasukkaisuus on jo sairautta... joka haittaa elämää...
Vaikka lapseni on jo keski-iässä, hän käyttäytyy välillä kuin mustasukkainen lapsi.
Meillä ei ole uusioperhettä,koska molemmilla aikuiset lapset.En tiedä onko se mustista,vai mistä on kyse.
Miesystäväni ei ole kyseisen työn biologinen isä,mutta ottanut nimiinsä ja hoitanut syntymästä saakka.
Miesystäväni avoerosta on yli 10 vuotta aikaa ja hänen exänsä,tyttären äiti avioitui viime syksynä.
Miesystäväni vammautumisesta on puolitoista vuotta aikaa, oli jotenkin selvää,että jään hänen
luokseen ja hoidan häntä.Hänen tyttärensä eivät halua häntä hoitaa,jos lähden pois,kun he tulevat
käymään isänsä luona.Asiat on nyt miesystävän kanssa juteltu ja annamme tyttären olla omissa
oloissaan.Hän tavallaan hylkäsi myös isänsä,ei ole yhteyttä pitänyt.Olemme päättäneet jatkaa omaa elämäämme ja nauttia siitä,siihen on hänen lastensakin tyydyttävä.
Minun aikuiset lapseni ovat hyväksyneet suhteemme ja sen,että miesystäväni on liikuntavammainen.
On kuitenkin muistettava,että kukaan ei meitä tähän pakota,hoitamaan omaistamme kotona.Itse hoidan miestäni kokopäiväisesti.Välillä huonompia aikoja sitten taas hyviä päiviä välillä.olemme tottuneet elämään päivän kerrallaan ja sinut sairauden kanssa,enemmänkin olosuhteet ovat tämänhetkisessä kodissamme hmmm....- ei niin myönteiset,koska naapurissa asuu mieheni nuoruuden aikainen naisystävä,joka ikävä kyllä on luonteeeltaan (nyt on pakko puhua suoraan)tyhjänpäiväinen,suurisuinen räkyttäjä ja paskanpuhuja.Tykkää olla ilkeä ja riidellä ihmisten kanssa,on siinä oikein eduksseen,tämä henkilö.Hakusessa onkin uusi koti koko ajan.Katson,että pärjäämme sairauden kanssa,mutta tämänkaltaista ylimääräistä potaskaa minun ei tarvi sietää,koska kuitenkin teen perheemme,mieheni ja lastemme eteen kaikkeni.Miehelleni tää ko.henkilö ei puhu mitään mutta minulle tekee kiusaa tämän tästäkin,milloin parvekkelta huudellen millon pihalla suoranaisesti tuijottaen.Lastani on myös itkettänyt huudollaan kun tämä oli nuorempi(nyt jo teini).Mielestäni osaan asennoitua hyvin sairauteen,omaishoitajuuteeni,uusperhe kuvioon(sekin me ollaan)enkä osastani muuten valita,mutta tän asian kohdalla on pakko sanoa ettei asenne enää riitä!On käynyt melko mustiakin ajatuksia mielessä minulla,koskien tätä ihmistä naaapurissamme....Kun on kuitenkin haasteellinen elämä,vaikkakin se oma valinta,ei siihen jaksa sietää enää yhtään ylimäärästä paskaa päälle.kuten miehen eksä naapurissa...heillä jo aikuinen yhteinen poika,joka käy isäänsä kattomas n.1-2 kertaa vuodessa.Tai kävi kunnes meni välit,kun satuin antamaan palautetta aamuyöllä kuuluvaan meteliin johon heräsimme koko perhe.Tiesin pojan olevan käymässä äitinsä luona ja annoin seur,pvnä palautetta nuorelle miehelle,tästä.Tulos:poika hyökkäs minua vastaan ja sanoi ettei usko olleensa häiriöksi niin paljon kuin väitin hänen olleen!Lisäksi sotki äitinsä(joka ei ollut edes koton ko.yönä) tähän soppaan ja tää muija hyökkäs taas minun kimppuun poikaansa puolustaen.JOO,tässä varoittava esimerkki siitä,mitä tapahtuu kun lapselle ei opeteta oikeita arvoja aikanaan,Eivät sitten osaa ja ottaa vastuuta tekemisistään aikuisenakaan.Tämäkin nuori herra on jo kolmeakymmentä käyvä "aikuinen"!Sanoin miehelleni,että jos poika haluaa käydä meillä isäänsä katsomassa minä menen siksi aikaa pois kotoa.Mieheni sanoi kuitenkin,ettei ketään kotoa pois ajeta,joten mikäli poika haluaa nähdä isäänsä jatkossa tapaamiset sovitaan toisaalle.Hänellä on myös muita lapsia eri liitosta ennen minua,joden kanssa olen läheisissä väleissä,he ovat minulle kuin omiani.Tämä poika on ollut koko ajan etäinen ja käynyt harvoin meillä,jokseenkin väkinäistä ollut koko kanssakäyminen,heillä,isällä ja pojalla.Surullista että välit meni kokonaan ja pitää "tapella"tällä tavalla,viehän se toisaalta turhaa energiaa,mutta toisaalta olen päättänyt pitää rehellisen linjan ja puhua suoraan asiat.Valehtelu ja sievistely vain tekee lisää hallaa.Voimia sinulle,ja muista,että sinun ei tarvitse olla pahoillaan mistään mitä et ole väärin tehnyt
Vastaavia asioita laitoksissa sanotaan yksittäis´tapauksiksi,vaikka siellä ei muuta olisikkaan? Voi sitä pylväspyhimyksenä ihmetellä tietenkin että näinkö huonosti ovat asiat? Joku varmaan arvostaa toteamustanne?
Huh huh,mikä hyökkäävä suhtautuminen!meniköhän nyt itse asiaa edes sivuten????itse en ymmärrä asiayhteyttä ollenkaan...minä en ainakaan mitään ihmettele,kun ei minullakaan elämä ole ruusuilla tanssimista,en vain jaksa valittaa koko ajan!
Kenelle vastasit????
JOOO....taitaa olla sellainen kirjoittelupaikka tämä,että ei olisi alunperinkään kannattanut osallistua keskusteluun.Harmi sinällää...Vai muka henkireikä..HAH.Jos ssanoo mitä ajattelee,saa ryöpyn niskaan.Tiedokses,vastasin tohon edelliseen viestiin.No.ompa nyt tullu kokeiltua tätäkin.Yhtä kokemusta rikkaampana poistun täältä.:/
Itse suhtaudun huvittuneesti tuollaiseen:) Olen saanut vaikka minkälaista palautetta, pyydän ylläpitoa poistamaan henkilökohtaisuuksiin menevät, he tekevät sen nopeasti.
Tykkään olla täällä, on vapaa olo kukaan ei hengitä niskaan.
Myös uudella omaishoitajien palstalla olen viihtynyt.
Voi olla että joku provosoi sinua tahallaan:(
Näinpä,tätä ajattelin nyt itsekkin.No.mikäs siinä jos jotakuta tälläinen käytös auttaa jaksamaan taaplaamaan täällä elämässä etiäppäin...itselläni ei energia tällaiseen riittäisi,että asian vierestä ihan ärsytysmielessä kirjoittelisin jonnekkipäin...ei hyvänen aika,aikani on kortilla muutenkin,vaikka "kotona työssä"olenkin!:))Joo,niin katselin kun lueskelin noita vanhempia julkaisuja ja ketjuja.Ihme täpinää ollut...olet kuitenkin yksi asiallisimmista kirjoittelijoista täällä!Sulla on kyllä hieno asenne,pakko sanoa!:)
Me kaikki,jotka omahoitajana toimimme tiedämme mistä puhumme.
Omahoitajat eivät todellakaan tanssi ruusuilla.
Te,jotka p,skaa jauhatte,menkää muille palstoille lapsellisine
mielipiteinenne.
Samanlaisista kokemuksista saan voimaa jaksamiseen,vaikka työ onkin
vapaaehtoista.Kiitos neuvoista ja mielipiteistä palstalaiset.
Kyllä sitä pilkkaa täällä osakseen aina välillä saa... minusta ne pilkantekijät on todellisuudessa tosi säällittäviä... mitä muuta voi sanoa ihmisestä, joka heikompi osaiselle ilkeilee... Tuollaisen häirikön sisällä ei ole sydäntä, eikä muutakaan tunnetta ole ja arvaten ei muita ihmissuhteitakaan, ja kuinka voiskaan tuolla luonteella olla...
Meitä on joka lähtöön mutta onneksi tällä palstalla vai ne häiriköt meitä omaishoitajia kiusaa, me omaishoitajat pidetään yhtä tälla palstalla:) :)
Kovassa elämänkoulussa on tullut vahvuutta. Meitä ei pienet tuulet kaada:)))
Tiedän että omaishoitajat ymmärtää tämän muita paremmin,ja osaamme arvostaa elämän pieniä mutta tärkeitä asioita.Niistähän se elämä oikeasti koostuu. sen on ne monet(en sano että kaikki)"tavallista työtä" tekevät unohtaneet rahan perässä juostessa ainainen kiire kintereillään,ja tarve olla "jotain" ollakseen "IN" työkavereitten,tuttavien,sukulaisten ja omien lastensa(!) silmissä!Meidän työmme on sellaista,että meillä ei ole mahdolllisuutta elää näin,ja oikein hyvä niin.Meidän on oltava läsnä oikeasti läheisellemme,katsottava,kuunneltava ja tunnettava,nähtävä.Silmiämme emme voi ummistaa emmekä Ruususen unta nukkua. Vuosien kuluessa kehittyy se kuudes aisti jonka vuoksi meistä tulee omaistemme parhaita asiantuntijoita,niin että siinä on "alan ihmisetkin"ihmeissään!He jotka on korkeasti koulutettuja ja pitivät itseään maallikkoa viisaampana tästä syystä.Omaishoitaja ei voi olla valtakulttuurin ja pinnallisten arvojen sokaisema.Eikö rikkautta ole tämäkin?