Aloinpa tuossa viime yönä kun en saanut muistelemaan koiranpitoa kotiseudullani lapsuudessani/nuoruudessani. Kyse siis pienestä maaseutupaikkakunnasta, jonka koirakanta muodostui pääasiassa metsästysrotuisista koirista (norjanharmaita, suomenpystykorvia, jämptejä, suomenajokoiria, laikoja ja ehkä jokunen karhukoira ja pohjanpystykorva).
Monia koiria ei paljon lenkitetty, itse 13-vuotiaana koirakirjasta luettuani, että koira tarvitsee lenkkeilyä, aloin viedä pystykorvaamme päivittäin lenkille. Ei tullut mieleenkään, että ohitus olisi tapahtuma, jossa koira ei saisi räkyttäää toiselle. Koiraetikettiin kuului vain, ettei räkyttävää koiraa saa päästää iholle. Nykyisessa asuinpaikassani saisin kyllä paljon paheksuvia katseita, jos koirani käyttäytyisi samoin kuin kotiseudullani oli normaalia. Tosin enpä tiedä, miten hyvin tuollainen metsästysrotuinen koira oppisikaan haukuttoman ohituksen omistajaan kontaktin säilyttäen?
Isäni vei koiraa metsälle, äitini ruokki sen. Joskus olin riistanruokintamatkalla isäni kanssa. 10km hiihtotaipaleen aikana koira huiteli metsässä eikä sitä paljon näkynyt. Kuitenkin se oli tikkana paikalla siinä vaiheessa kun ryhdyttiin tulen tekoon ja eväiden syöntiin, tai kun palattiin autolle ja oltiin lähdössä kotiin, ei tarvinnut koiraa huudella. Vanhempani tuskin olivat lukeneet yhden yhtä koirakirjaa ja vaikka koira nykymittapuiden mukaan joiltain osin sai elää kuritonta elämää, niin kyllä se minun mielestäni silti tiesi paikkansa laumassa. Ainoat tottelevaisuuskoulututetut koirat olivat rajavartiolaitoksen koiria, joiden näytöksiä saatiin seurata aina, kun paikkakunnalla järjestettiin jokin yleisötapahtuma.
Enpä tiedä, oliko tuo sitten miten holtitonta elämää?
Monia koiria ei paljon lenkitetty, itse 13-vuotiaana koirakirjasta luettuani, että koira tarvitsee lenkkeilyä, aloin viedä pystykorvaamme päivittäin lenkille. Ei tullut mieleenkään, että ohitus olisi tapahtuma, jossa koira ei saisi räkyttäää toiselle. Koiraetikettiin kuului vain, ettei räkyttävää koiraa saa päästää iholle. Nykyisessa asuinpaikassani saisin kyllä paljon paheksuvia katseita, jos koirani käyttäytyisi samoin kuin kotiseudullani oli normaalia. Tosin enpä tiedä, miten hyvin tuollainen metsästysrotuinen koira oppisikaan haukuttoman ohituksen omistajaan kontaktin säilyttäen?
Isäni vei koiraa metsälle, äitini ruokki sen. Joskus olin riistanruokintamatkalla isäni kanssa. 10km hiihtotaipaleen aikana koira huiteli metsässä eikä sitä paljon näkynyt. Kuitenkin se oli tikkana paikalla siinä vaiheessa kun ryhdyttiin tulen tekoon ja eväiden syöntiin, tai kun palattiin autolle ja oltiin lähdössä kotiin, ei tarvinnut koiraa huudella. Vanhempani tuskin olivat lukeneet yhden yhtä koirakirjaa ja vaikka koira nykymittapuiden mukaan joiltain osin sai elää kuritonta elämää, niin kyllä se minun mielestäni silti tiesi paikkansa laumassa. Ainoat tottelevaisuuskoulututetut koirat olivat rajavartiolaitoksen koiria, joiden näytöksiä saatiin seurata aina, kun paikkakunnalla järjestettiin jokin yleisötapahtuma.
Enpä tiedä, oliko tuo sitten miten holtitonta elämää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Saman kaltaista koiran pitoa muistelen itsekkin nähneenä maalla monessa talossa.
Hyvä luonnollinen tapa on parhastapa suhtautua koiriin/eläiniin. Paremmin käy kun ei ole mistään ennakkotietoa. Tällöin vielä asiat helposti sujuu.
Itse sain ensimmäisen koiran 6v. ilman mitään apuja se hoitoon tai yleensäkkään mihinkään. Piti vain pärjätä ja niin tapahtuikin. Olin vasta n.20-21v kun luin ensimmäisen koirakirjan tai kaksi. Silloin tieto lisäsi tuskaa ja jatkoin "omallatielläni" ilman tätä kirjoitettua painolastia.
Tarvittava tieto ja muu tuli tekemällä, seuraamalla ja joiltain kysymällä ja suodattamalla/soveltamalla sitä.
Omat vanhemmatkaan ei ole mitään lukenut ja n.70v on mennyt hyvin koirien kanssa.
Nykyisin monilla tökkii jo alkumetreille vaikka tätä "tietoa" on jo liikaakin tarjolla.
Ehkä tökkii juuri sen vuoksi.
Ei oppi ojaan kaada. Ja kyllä minusta kun pennun ottaa kuuluu lukea ihan perusteet.
Useimmin kyse koulutusongelmissa on se ettei ymmärretä ajoituksen ja palkkion antamisen tärkeyttä, johdonmukaisuus puuttuu täysin ja rodun tarpeita ei ymmärretä.
Luullaan että koira ymmärtää asioita ihmisen lailla. Eikä ymmäretä koirien eleitä.
Eikä ohjata koiraa sosiaalisuuteen.
Koira on joustava laumaeläin ja yllättävän hyvin pärjää jopa huonolla koulutksella mutta se ei ole hyväksi sille ..lisää vain sen stressiäkun joskus saa tehdä mitä sattuu ja toisinaan ei. Miettikää koiran vinkkelistä.
Yleensä ongelmiin puututaan vasta sitten kun ne on kärjistyneet ei ennen.
Entisaikaan ei koulutettu eikä luettu opusta ei meilläkään. Oliko se hyvä niin ei todellakaan.
Ja itse olin yhdentoista kun sain keskimäärin hieman vaativamman rodun. Ja olisin tarvinnut ohjausta tuolloin. Mutta kerran ekaa ei ollut koulutettu niin ei myöskään tätäkään saanut...isäni mielestä oli koiran kiusaamista.
No itse koulutan nykyisin ja nykykoulutus on puolestaan pehmentynyt hyvään tapaan kouluttaa eli motivoimiseen, hyvään johtajuuteen/luottamukseen, kannustamiseen jne. Vanha tiukka palveluskoiratyyppinen koulutus pakottein on kääntymässä taka-alalle ja muuttunut pehmeämpään järkevään vaateisiin eri tilanteissa.Johdonmukaisuus on a ja o sekä korjaus heti kun ilmenee esim ärhentelyä hihnalenkillä. Eli ihan basickamaa
Toisistaan poikkeavat koulutusmetodit saavat pään pyörälle. Yksi kouluttaja sanoo yhtä, toinen toista. Jos ei koirista ole paljon kokemusta, on siinä vähän sekaisin. 70-luvulla meilläkin koiran naamaa uitettiin pissassa kun se oli tehnyt sisään. Tänä päivänä niin ei toimita. Ihminen ymmärtää, ettei koira tajua mistä sitä rangaistaan. Moni asia on mennyt pehmeämpään, parempaan suuntaan koiran koulutuksessa. Maatilojen lemmikit elelevät usein melkeinpä oman onnensa nojassa vielä nykyäänkin. Varsinkin kissat. Saavat vapaasti lisääntyä kun ei viitsitä leikkauttaa. Tapetaan tai annetaan kesäkissoiksi. Sairastuessaan hoidon saanti on kyseenalaista. Maalaisromantiikka on kaukana maatiaiskissojen elämästä. Näin on myös monen koiran laita. Koiria kuitenkin arvostetaan hiukan enemmän.
Mutta pääpointti kai olikin, että on sitä ennenkin koirienkanssa pärjätty ja usein niistä tuli varsin fiksuja isännän kavereita jotka oli monessa mukana. Kasvatettiin ilman sen kummempia oppeja. Ei kaikki pitänyt koiria maalla siten mikä on se yleisin mielikuva.
Niin om minullakin ollut monta koiraa hyvin kisatuloksin vaikka en mitään kuppikuntaa edustakkaan.
en ole samaa mieltä kanssasi..kyllä oppia tarvitaan. Ei muuten noita ongelmia olisi myöskään tänä päivänä. Ennen vanhaan koirat päästettiin ulos ja ne teki lenkkinsä. Ei niihin paneuduttu sen kummemmin.
Ja ennen muinoin ne ei soveltuvat koirat vietiin vain ladon taakse eikä sen koommin puhuttu siitä koirasta.
turhaa vanhojen aikojen romantisointia ilman sisältöä.
Mielestäni asia ei ole noin yksioikoinen. Kyllä ennenkin oli monelaista koiranpitoa ja siinä perhe- ja yksilökohtaisia eroja.
On kyllä niin, että (metsästys)koira oli hyötyeläin. Ja monet luopuivat koirastaan (siis nappi otsaan), jos se ei sopinut käyttötarkoitukseensa. Mutta oli niitäkin, jotka pitivät koiran, vaikkei siitä ollut mihinkään... asian myöntäminen oli kyllä niin noloa, että sitä piti puolustella ("no kun lapset tykkää, niin antaa olla" tms.)...;)
En oikein usko mustavalkoiseen maailmaan.
Ei metsästyskoiria ajavia, pysäytettäviä koiria ole pästetty pihalle valvomatta lenkkiänsä tekemään ei ennen muinoin eikä nykyään.Tarhassa ovat nyk metsästyskoirat silloin kuin ei ole lenkillä tai sisällä.Huonokuntoista treenamatonta koiraa on täysin turha laittaa hirven perään. Metsästyskoirat ovat liian arvokkaita valvomatta vapaana pidettäviä. Ei metsästysaikana irti olevan koiran, mahd aiheuttamat vahingot olisi myös liian suuria.
Niin eikö kuitenkin eniten ollut niitä pelkkiä pihavahteja? Joiden kohtalo oli olla ketjunpäässä kesät, talvet kunnes kuoli.
"En oikein usko mustavalkoiseen maailmaan."..?
martti52: Ketään ei ole kyseenalaistanut oppia tai sen tarpeellisuutta. Pointti oli, että ennen oppeja, nettejä, kirjoja koiriakin on pidetty ihan hyvällä menestyksellä. Mutta tässä tämä.
enemmistö miehistä kyllä metsästi. En tiedä mitä oli eniten, pelkkiä pihavahtejakin varmasti oli.
"En oikein usko mustavalkoiseen maailmaan."..?
Eli siihen, että ennen kaikki oli huonommin. Tai paremmin, sen puoleen.
Kyllä se koiranpito oli sellaista ettei oppeja tarvittu kun koirat meni maalla vapaana.
Eikä niitä ylipäätänsäkään koulutettu niin mihin niitä oppejakaan olisi tarvittu.
Onhan niitä monia tapoja pitää maalla. Esim pari esimerkkiä toisessa koira murisi ja oli hieman uhkaava niin pappa vei koiran ladon taakse ja ampui hautapaikkaakaan ei lapset tienneet eikä perheen kesken juteltu mitä ressulle tehdään. no sen jälkeen muita koiria pehmeämpiä luonteita.
ja toinen perhe: koirat vaihtui yhtenään milloin joku sairastui ja milloin joku jäi auton alle kun oli liian riistaviettinen eikä pysynytkään pihassa. Muistan olleen viisi koiraa sinä aikana kun itselläni oli vain yksi.
Ei todellakaan koiria koulutettu pysyi tai ei pysynyt ja jos oli huono yksilö niin ammuttiin. Muistan jopa poliisin ampuneen pihakoiran kun naapuri oli sen haukuntaa valittanut..eli kyllä tuo romantisointi vie pohjan pois. Voihan sitä omiaan muistella mutta yleistäminen on turhaa. Silloin kaikki koirat oli vapaita liikkumaan. Koulutuksesta on turha puhua sitä kun ei yksinkertaisesti ollut.
Nykyisin koirat on viety kaupunkiin ja eri olosuhteet muuttuneet..koirat ei kuluta energiaansa niinkuin ennen vanhaan itsekseen pihassa..vaan ovat sisällä koko päivän koisimassa kunnes isäntä järjestää virikettä työpäivän ulkopuolelle. Kukapa siinä ei kaipaa jo touhua.
Niin kyllä maalla pidettiin yleisesti koiria hihnalla kiinni koppiin. Ja nykyäänkin naapurissani on harmaa norjan hirvikoira kiinni pihassa koko ajan tuskin viedään edes metsälle välillä en usko..on niin lihavakin koira.
tai jotkut piti vapaana sekarotuisia oli riistaviettisiä tai ei.
koiranpitoa on monenlaista silloin ja nyt.
oli muualla, kuten perheen isä sen oivalsikin.
Kyllä minäkin nykyisin koirani koulutan ja eivät tosiaankaan räksytä muille koirille tmv. Ja vieläpä uskon positiiviseen vahvistamiseen. Meillä lapsuuden kodissani muuten kohdeltiin eläimiä aina lempeästi. Ajateltiin, että eläin on eläin, sitä tulee kohdella hyvin, on tietyt asiat joita se ei saa tehdä ja muuten se saikin elää aika vapaasti. Lapsuuteni ainoaan kotiarestiinkin jouduin tökittyäni nukkuvaa koiraa puukepillä... äitini sääntö meille lapsille kun oli "ei saa kiusata viatonta luojan luomaa olentoa".
Kyllä hyvä eläintenpito niillä kenellä se sitä oli niin perustu pitkälti hyöty ja hoitosuhteeseen.
Vaikka on tullut paljon nähtyä ja koettua, niin pääsi vanha pappa viimekesänä minuakin muistuttamaan tai ohjeistamaan kun koiran kanssa touhusin. Kiitollisena otin huomion vastaan. haikeasti tuli seurattua vanhaa koiraa ja ukkoa kun kaksi höppänää sääti arkipäivän askareita....Sanotaan, että ajokoira on joko hyvä kotikoira tai metsäkoira mutta ei voi olla kumpaakin. Kyllä voi ja niin, että on erittäin hyvä kummassakin. Katoavaa kansanperinnettä nämä kumpikin.
meidän kylällä myös metsästyskoiria, pystykorva oli aika suosittu rotu ja se seisoikin melkeinpä joka talon pihalla. Olen syntynyt eläinten ympäröimänä, äidilläni on ollut kissoja tai kaneja ja isälläni metsästyskoiria (häkissä suurimman osan ajastaan) välillä koirat pääsivät sisällä käymään tai me leikittiin pihalla niiden kanssa, isä sitten hoiti metsästyspuolen ja koira aina seurasi metältä kotiin ja kiltisti häkkiin. Koirilla oli aina hyvät häkit ja ruuat. Lämpölamput kopeissa kovilla pakkasilla.
-sitten oli toinen ääripää, kun muutamalla kaverilla oli saksanpaimenet, eihän näitä koulutettu ja talon isäntien hauskuus olikin, kun koira rähisi vieraille, kotikoiria ne oli ja muutaman kerran nappasivat kädestä tai lahkeesta kiinni, jos leikeissä menin liian lähelle kodin lapsia. En pienenäkään osannut pelätä, mutta vanhemmat kylläkin :)
murrosiässä aloin kyseenalaistamaan tätä toimintaa kotonani, raivosin vanhemmilleni kun koiria ei juoksutettu päivittäin, aloin sitä itse tekemään. Yritin opettaa vanhalle koiralle etsintää ja jopa suojelua :D en enää kulkenut isäni mukana metsällä, inhosin kun hän tappoi eläimiä ja siihen aikaan koulutin jo jollakin tapaa osaamisellani hevosia, joten tästäkin into sitten koiriin. Mutta se täytyy todeta mitä koiria meilläkin on ollut, niin ikinä, ei koskaan yksikään käynyt eläinlääkärillä, ei ne sairastelleet ja jos pupujahdissa ajokoiramme monesti talvella palellutti itsensä, niin äidin kanssa hoidimme sen kuntoon. Nyt katsellen vanhoja kuvia ja muistankin kun turkki kiilsi, eikä ollut iho-ongelmia tms..
en tykkää, että koiria pidetään narujen nokassa räkyttämässä.. mutta terveitä koiramme ovat olleet ja sen opin vanhemmiltani (ja todella kovan vastuun eläimistä) mitä meilläkin on ollut, on ollut vain hyväksi. Enkä laittaisi omaa koiraani häkkiin tai sen olevan vain pihakoirana. Olin aikaisemmin kamalan tarkka koirastani ja hevostenhoitajana kävin myös lisänä koiraoppia. Tietoa tuli pilvin pimein, suurin osa hyvää ja tarpeellista, mutta omia aivoja olen aina käyttänyt ja meillä mennään aika rennon letkeesti. Voisin pitkään keskustella eri koulutusmuodoista ja varsinkin herkkujen tarjoamisesta jokaväliin, tässä poikkean näistä uusista ohjelmista joissa aina palkitaan koiraa. Toki hyvästä käytöksestä palkitaan, mutta palkita voi muutenkin ja olen halunnut vahvistaa aina sitä, että koira vaan tekee jonkun asian koska vaadin siltä sitä. En voi sietää liikaa lässytystä tai liiallista inhimillistämistä, meidän koira saa syödä tallilla hevosten paskat ja käydä välillä oreja moikkaamassa tarhassa (josta se ajetaan aika pian pois) :)
Samanlaisia konflikteja minullakin oli vanhempieni kanssa ja minä rakensi pihallemme pienen agiliy-radan... jota sitten tahkosin pystykorvamme kanssa.
Silloin olin tosiaan sitä mieltä, että vanhempieni koiranpitotapa oli täysin väärä... ja kirjoista löytyi se oikea. Nyt vanhemmiten olen alkanut nähdä sen niin, että kaksi erilaista koiranpitokulttuuria siinä kohtasi. Ja vaikka joiltain osin pidän omia koiriani eri tavoin kuin miten lapsuudenkodissani pidettiin, niin olen kuitenkin yrittänyt säilyttää ja osin jopa uudellee omaksua niitä hyviä puolia, joita siinä nykyisin nään (esim. lempeys ja se, että sallin koirilleni tietyn "koiramaisuuden").
Minua muuten teininä harmitti se, että vaikka uuden koirankasvatusideologian omaksuttuani minä olin se, joka lenkitti koiraa ja "koulutti" sitä, koiralle korkein auktoriteetti perheemme jäsenistä oli aina äitini... vastoittain huomasin sellaisen jännän asian, kun otin itselleni melkoisen ongelmaisen kotia vaihtaneen saksanpaimenkoirauroksen ja olin käymässä viikon lomalla vanhempieni luona, että äitini sai tuon koiran luottamuksen puolelleen hyvin nopeasti... mulla siihen, kaikkine hyvine oppeineni, meni pidempään. En tiedä mikä äitissäni on, mutta tapahtunut on jollain tapaa tyypillistä... olemuksellaan ja käytöksellään hän vain saa koirat kunnioittamaan itseään, tekemättä juuri mitään...
Meillä vanhusten koirat on kiinnipitoajat päivät pääosin häkissä ja illat/yöt sisällä. Suurimman osan vuodesta vapaana. Tosi harvoin poistuvat pihasta vaika metsästys koiria onkin. Eikä ole susi viennyt yhtään, mutta monilta on. Kyllä se meijän pappa käyttää paljon puheohjausta koiriin. Harmeja tekevät sisällä juuri nimeksikään.
Silti pappa on aika tavalla haalinut tietotaitoa kokemuksellaan nimenomaan metsästyskoirien (ajokoirien) parissa. Karhukoirakin (vahva) on aika mallikkaasti paparaisen lapasissa. Koirat pitää vanhusta jumalasta seuraavana ja minua vain rapsutuskoneena. =} Hevoset on toinen luku...
"Silloin olin tosiaan sitä mieltä, että vanhempieni koiranpitotapa oli täysin väärä... ja kirjoista löytyi se oikea. Nyt vanhemmiten olen alkanut nähdä sen niin, että kaksi erilaista koiranpitokulttuuria siinä kohtasi." juuri tätä itsekkin hain, en enää jaksa tokoilla, koska tuolla ryhmässä mennään omasta mielestä semmosella koulutuksella, mikä ei minuun kolahda. En hae koirastani robottia, tai että namupussi pitää olla aina mukana, koiran luottamus täytyy muuten ansaita ja näin se tekeekin sitten asiat helpommin. Olen alkanut taas käyttämään enemmän sitä omaa järkeä ja kokemuksieni myötä uskonut taas omiin koulutuksiini. Joihin sisältyy paljolti myös tämä maalaiskoirien elämä :)
Joissakin ihmisissä on sitä jotain, niinkuin äidissäsi. Omani on sellainen lepertelijä, kyllähän koirat siitä tykkää, mutta johtaja se ei ikinä niille ole ollut. Kerran isäni kanssa kävelytimme karhukoiraamme (tällä oli uhma) ja kaikki nämä tuntevat tietää, että osaa olla erittäin jääräpää, mutta sen vaiheen mennessä ohi, todella kiltti ja lojaali koira. No, kävelimme ja auto tuli vastaan, koira riuhtaisi isältäni ja yritti siis autoon kiinni. Tässä isäni räjähti (muuten äärimmäisen rauhallinen mies) ja heitti suoraan koiran maahan. Minä manguin ja huusin ettei noin saa tehdä, mutta tämä jäi viimeiseksi koiran teoksi, olen miettinyt jälkeenpäin tuota monelta kantilta. Mutta koira oli isäni, kertaakaan ei metsään jäänyt, rapsutukset olivat sen palkinto ja oikein nautti kun sai mennä isäni mukaan. Sama omalla sakemannillani, on todella kova minun perään, mutta isän mukaan lähtee jos olemme kotikylällä vierailulla.
Itse pärjään parhaiten agressiivisten ja vaikeiden koirien kanssa. Näille löytyy pitkää pinnaa, mutta toisentyyppinen koira saa miettimään miten olla sen kanssa, eikä tule niin luonnostaan.
en tiedä edelleenkään oliko se isän rangaistus niin pahasta, olen jonkinverran samaa mieltä kuin ehkä vanhempi kansa, että koira tietyssä pisteessä täytyy laittaa ruotuun ja tätä olen itsekkin käyttänyt omani kohdalla.