Kysymys naispappeudesta ei ole minua sen enempää häirinnyt, kun olen itse tehnyt töitä oppiakseni kristinuskon sanomaa. Asia ei ole ollut minulle erityksen tärkeä yksityiskohta.
Nyt lähdin koko Raamatun kokonaisuuden kautta selvittämään, mitä Timoteuskirjeessä todettu "naisen kielto opettaa seurakunnassa" tarkoittaa. Raamatussa on paljon aikasidonnaisia asioita, jotka ovat kehittyneet aina ajan kuluessa sen ajan vaatimusten mukaiseksi. Esimerkiksi suositus siitä, että miespapin on hyvä olla naimaton, on vain suositus ja naimisiinkin saa mennä. Raamatun sisällöstä käy usein ilmi, miten näitä ohjeita on tarkoitettu aikasidonnaisiksi. Nyt valitettavasti en löydä tällaista aikasidonnaista perustetta, että naispappeus olisi tullut sallituksi.
Toisaalta en löydä mitään sanomaa, että sukupuolijako olisi muissa ammateissa pakollinen. Siis faraoksikin voisi ryhtyä nainen. Papin tehtävän osoittaminen miehelle näyttää koskevan vain tätä tehtävää, ei mitään muuta ammattia. Kysymys naispappeudesta ei siis ole Raamatun näkökulmasta mikään sukupuolitasa-arvoon liittyvä asia, kun se koskee vain yhtä tehtävää.
Miespapeille suositellaan naimattomuutta, niinhän ortodoksessa ja katolisessa kirkossa tehdäänkin. Onhan se kova juttu, kun luopuu omasta perhe-elämästään ja lapsistaan papin tehtävän takia. Eihän tämä ainakaan mitenkään miessukupuolta suosi tämä suositus, mutta asia liittynee sitoutumiseen papin tehtävään. Onkohan yksikään naispappi luopunut vain tämän ohjeen takia perhe-elämästä ennen papiksi vihkiytymistään.
Koitin perehtyä netissä Kari Kuulan ( http://www.karikuula.com/47 ) ajatuksiin asiasta. Hänen kerrontansa on sinänsä tarkkaan erittelevää, mutta ei vakuuttanut. En voinut yhtyä hänen johtopäätöksiinsä. Minusta Raamattu on yksikertaisempi kirja ja sen sanomasta kyllä pääsee taviksetkin perille, kunhan koko kirjan lukee kannesta kanteen ajatuksella.
Olen ajatellut naispappeusasiaa myös sitä kautta, että kun luterilainen kirkko näyttää maalistuvan koko ajan, niin tasa-arvosyistä naispappeuden hyväksymiselle tulee paineita. Minusta kirkolliskokouksen auktoriteetti ei vain mene Jumalan sanoman yläpuolelle. Olen kuitenkin voinut havaita monissa muissa asioissa, että kirkko nykyään yhä enemmän luistelee kiusallisista Raamatun oheista pois antamalla jonkin maagisen tulkinna, joka on sitten kuulemma yhdessä päätetty.
Loppujen lopuksi ja ainakin vielä ajattelen, että mitä tässä sen enempää asian kanssa päätä raapimaan. Jumalalla on oikeus ja valta antaa ohjeeksi sellaista, että vain mies voi olla pappi. Ihminen on usein historian aikana ollut napi vastakkain Jumalan kanssa ja joskus Jumala on sitten rangaissutkin ihmisiä tästä aika näkyvästi.
Eli tämän pitkän stoorin jälkeen kysymykseni naispapille on: Miten voitte elää tämän Timoteuskiejeessä olevan "kiellon naiselle opettaa seurakunnassa" ja haluatteko, että teksti poistettaisiin Raamatusta?
Kysymys naispapille
15
439
Vastaukset
- body
Paavali joka juutalaisen perimän mukaan määräsi ettei nainen sovi miesten hommiin.
Naiaset olivat tuolloin lähinnä synnyttäjiä, miesten palvelijoita sekä -orja.
Ja tähässä on aivan turha Jumalalle syytä vierittää, se on kristikansan moka kun nainen on hyljeksitty ja alistettu. Tosin kansankirkko elää ajassa ja toimii ympäröivän yhteiskunnan mukaan.
Primitiivinen usko yrittää toimia menneisyydessä ja fiktiisessä mailmassa, mutta se on mielikuvamailma.
Jos Paavalin neuvoja tasa tarkkaan noudatettaisiin niin täällä ei olisi muuta kuin korpea ja erämaata.- luterilainen.
"Esimerkiksi suositus siitä, että miespapin on hyvä olla naimaton, on vain suositus ja naimisiinkin saa mennä. Raamatun sisällöstä käy usein ilmi, miten näitä ohjeita on tarkoitettu aikasidonnaisiksi."
Nyt olet lukenut ehkä jotakin muuta kuin Raamattua, koska miespapin naimattomuudesta ei ole mitään ohjetta, vaan itse asiassa juuri tosinpäin "yhden vaimon mies" (38 käännös).
pitkän stoorin päättävään kysymykseen :)
Voin helposti elää Paavalin kirjeiden kohtien 1.Kor 14. 34: (naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.) ja 1.Tim.2:11-12 (Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.) kanssa.
Ensinnäkin niistä syistä miksi Paavali tuollaista esittää on lukuisia erilaisia tulkintoja. Lisäksi kohdat ovat jokseenkin ristiriidassa taas sen korinttilaiskirjeen kohdan kanssa jossa naista vain käsketään peittää päänsä kun hän opettaa ja profetoi seurakunnassa. Tosin siinäkin kohdassa Paavali puhuu naisen alamaisuudesta miehelle. Kaikenkaikkiaan en kuitenkaan omana aikanaan eläneen Paavalin näkemyksiä osaa ottaa koko maailman läpeensä voimassaoleviksi ja juuri pappisvirkaa koskeviksi käskyiksi saati Jumalan tahdoksi. Jos asia olisi jotenkin oleellisen tärkeä esim. pelastuksen kannalta, siitä varmasti puhuisi Jeesuskin. Jeesuksen esimerkki taas osoittaa meille tietä kaikenlaiseen tasa-arvoon (ja puhuipa kyllä Paavalikin siitä että on yhdentekevää oletko mies vai nainen..). Jeesuksen seuraajissa oli naisia, alkuseurakunnassa mitä ilmeisemmin naiset olivat hyvinkin vahvasti mukana kaikissa tehtävissä.Näiden kaikkien seikkojen valossa voin hyvin nukkua yöni Paavalin puheista huolimatta, enkä tietenkään missään nimessä halua, että ne poistettaisiin tai sivuutettaisiin muutenkaan Raamatussa.
Sanna Husso, pastori, Kuopiomave kirjoitti:
Mitkä Paavalin kirjeistä onkaan todettu olevan myöhäisempää tuotantoa?
Paavalin kynästä mitä luultavimmin ovat Roomalaiskirje, Korinttilaiskirjeet (Tosin niistä toinen on luultavasti kokoelma Paavalin monista kirjeistä), Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1.Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille. Muut ovat luultavammin Paavalin oppilaiden ja seuraajien kirjoittamia.
Sanna Husso, pastori,
Kuopio- silmälaputon
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Paavalin kynästä mitä luultavimmin ovat Roomalaiskirje, Korinttilaiskirjeet (Tosin niistä toinen on luultavasti kokoelma Paavalin monista kirjeistä), Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1.Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille. Muut ovat luultavammin Paavalin oppilaiden ja seuraajien kirjoittamia.
Sanna Husso, pastori,
Kuopiovalehtelee joidenkin kirjeiden kirjoittajista.
Melkein säälittää, kun jotkut luulevat löytävänsä raamatusta oikean jumalan sanaa.
Valehtelijoitten sanaa sekin on kaikki, mitä siellä jumalan sanomana esitetään. - Ei kysyvä eksy
Mikä on käsityksesi siitä, miksi ortodoksit ja katoliset edelleen jatkavat miespappeuslinjalla? Käsitykseni mukaan nämä kirkkokunnat pitävät Raamatun tekstin syntyneen Pyhän Hengen vaikuttamana. Miespappeus on heidän mukaan kristinuskon toimintajärjestyksessä pitävästi asetettu ohje.
Jumalan tahto on kirjattu Raamattuun ja tekstit ovat syntyneet erilaisilla tavoilla. Joskus 10 käskyä on saneltu tai Moosekselle koko kirja annettu. Ihminen on kirjannut näkemäänsä ja kuulemaansa todistusten kautta. Yleisesti ottaen kristityt arvostavat Raamattua Jumalan tahdon ilmaisuna. Hän on vähintäänkin valvonut sen kirjoittamista.
Tuo profetoimisesta mainitsemasi kohta on mielenkiintoinen, joka on muualla kuin Timoteukirjeessä. Sitä piti tutkiskella tovin. En nyt liittäisi profetointia papin tehtävään tai kirkossa opettamiseen. Nämä ohjeet pään peittämisestä voi liittää kyllä sen ajan kulttuuriin, mutta teksti ovelasti korostaa miehen ja naisen tasa-arvoa Jumalan edessä. kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Paavalin kynästä mitä luultavimmin ovat Roomalaiskirje, Korinttilaiskirjeet (Tosin niistä toinen on luultavasti kokoelma Paavalin monista kirjeistä), Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1.Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille. Muut ovat luultavammin Paavalin oppilaiden ja seuraajien kirjoittamia.
Sanna Husso, pastori,
Kuopiohttp://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisissä_kirkoissa
Eli miljardin jäsenen katolilainen kirkko on väärässä ja muutaman miljoonan kristillinen lahko, joka perustettiin kuninkaan rahan ahneuden vuoksi, on oikeassa?- luterilainen.
Ei kysyvä eksy kirjoitti:
Mikä on käsityksesi siitä, miksi ortodoksit ja katoliset edelleen jatkavat miespappeuslinjalla? Käsitykseni mukaan nämä kirkkokunnat pitävät Raamatun tekstin syntyneen Pyhän Hengen vaikuttamana. Miespappeus on heidän mukaan kristinuskon toimintajärjestyksessä pitävästi asetettu ohje.
Jumalan tahto on kirjattu Raamattuun ja tekstit ovat syntyneet erilaisilla tavoilla. Joskus 10 käskyä on saneltu tai Moosekselle koko kirja annettu. Ihminen on kirjannut näkemäänsä ja kuulemaansa todistusten kautta. Yleisesti ottaen kristityt arvostavat Raamattua Jumalan tahdon ilmaisuna. Hän on vähintäänkin valvonut sen kirjoittamista.
Tuo profetoimisesta mainitsemasi kohta on mielenkiintoinen, joka on muualla kuin Timoteukirjeessä. Sitä piti tutkiskella tovin. En nyt liittäisi profetointia papin tehtävään tai kirkossa opettamiseen. Nämä ohjeet pään peittämisestä voi liittää kyllä sen ajan kulttuuriin, mutta teksti ovelasti korostaa miehen ja naisen tasa-arvoa Jumalan edessä.Katolisen kirkon näkemys löytyy täältä
http://hyviauutisia.net/sakramentit/pappeus/
- nicander
minusta tuntuu, että niin sanotut liberaalia raamattutulkintaa edustavat lukevat usein raamattua paljon tiukemman seulan läpi kuin moni konservatiivisemmin ajatteleva.
Pitäisin itseäni suhteellisen konservatiivisena, ja ensinnäkään, en ole koskaan mistään löytänyt raamatusta kehoitusta miehille pysyä naimattomana. Päinvastoin siellä minusta kehoitetaan paremminkin jokaista etsimään se vaimo, että tietyiltä ongelmilta vältyttäisiin. Paavali puhuu joissakin kohdin siitä, että jos nyt joku joskus jossakin kokisi, että voisi elää naimattomana, niin se ehkä saattaisikin olla hyvä tälläisessä julistajan työssä. No senkin ymmärtää aivan järjellä kun ajttelee varsinkin sen ajan apostoleiden työtä. Loputonta kiertämistä paikasta toiseen ilman pysyvää paikkaa pahemmin missään. Mutta kehoitusta naimattomuuteen en siis löydä mistään.
No mitä taas tulee naispappeuteen sun muuhun. Siis tässä kohtaa erityisesti välillä tuntuu, että ne jotka eniten peräänkuuluttavat raamatun kulttuurisdonnaista tulkintaa muuttuvatkin yhtäkkiä hyvin kirjammellisen tulkinnan edustajiksi.
Minusta siis ajattelu täytyy yksinkertaisesti siirtää siihen aikaan ja kulttuuriin ymmärtääkseen mistä oikein on kysymys. Sinä aikana ja siinä kulttuurissa oli aivan päivän selvä asia, että naisen päätehtävä oli olla kotona, hoitaa lapset, koti jne. Eihän mistään muusta edes kukaan varmaan osannut silloin keskustellakaan. Ei naisella ollut paljoa mahdollisuuksia mihinkään seurakunnalliseen osallistumiseenkaan, koska hänellä oli aina koti ja lapset vastuullaan. Eikä silloin pahemmin tunnettu sinkkunaisia.
Kun siis puhutaan seurakunnallisista tehtävistä ja varsinkin paimenuudesta, on minusta aivan päivän selvää, että naisen roolista näissä ei edes puhuttu. Ei tämä ole minusta koskaan olut mikään avainkysymys. Eikä varsinkaan mikään pelastuskysmys.
Toinen asia on sitten se, mikä on viisasta ja mikä ei.
Kyllä minä edelleenkin olen sitä mieltä, että vastuulisen seurakunnan paimenen rooli on helpompi hoitaa miehen kuin naisen. Sitä on aivan turha yrittää väistellä. Nainen jakautuu aina enemmän perheensä ja lastensa välillä kuin mies. Toisaalta Jumala yksinkertaisesti loi miehen ja naisen erilaisiksi ja minusta mies sopii usein paimenen rooliin paremmin kuin nainen. Minusta kysymys on nyt asioista, joissa puhutaan mikä on järkevintä. Ei siitä, mikä on ehdottomasti oikein tai väärin.
Itse ajattelen niinkin, että pappistehtävä suurissa kirkkokunnissa on hiukan kieroutunut siitä, mitä se alunperin oli, ja siitäkin johtuu se, että tässä asiassa on niin paljon vääntöä. Jos pappeus nähtäisiin hiukan eri tavalla, niin näin suurta ongelmaa ei olisi.- häirikköuskis
että suomalaiset miespapit olisivat sovinisteja , jotka elävät enemmän työlleen kuin perheelleen . Monikohan miespappi allekirjoittaa väitteen ??
Muutenkin NYKYISIN sekä mies että vaimo jakavat vastuun kodista . Mitähän aikakautta nicander elää??
Heikompaa perustetta naispappeuden vastustukselle tuskin voi olla. - eikö vain?
häirikköuskis kirjoitti:
että suomalaiset miespapit olisivat sovinisteja , jotka elävät enemmän työlleen kuin perheelleen . Monikohan miespappi allekirjoittaa väitteen ??
Muutenkin NYKYISIN sekä mies että vaimo jakavat vastuun kodista . Mitähän aikakautta nicander elää??
Heikompaa perustetta naispappeuden vastustukselle tuskin voi olla.Hyvä Nicander, kirjoituksesi mukaan nainen ei ylipäänsä voisi olla jonkun yrityksen bossina tai missään johtavassa asemassa. Huom! emme me naiset enää toimi vain 4:n seinän sisällä keittiössä hoitaen miestämme ja lapsiamme. Me osaamme lukea ja laskea. Meillä on myös puhe- ja kirjoitustaito. Meillä on omat aivot ja osaamme ajatella. - Tuo, että sanoit pappistehtävän sopivan paremmin miehille suurissa kirkkokunnissa on mielestäni myös tuon 2000 v vanhan ajan ja tavan käsitystä - eihän nainen todellakaan paljon liikkunut kodistaan, vaan oli suljettu sinne kotipiiriin. Kristinuskohan syntyi Lähi-idän alueella, jossa naiset edelleenkin monessa maassa pidetään taustalla kotona ja peitettynä kaapuun. - Mielestäni jo kuitenkin UT:n Jeesus aikanaan puhui enemmänkin ihmisyyden ja tasavertaisuuden puolesta.
- Tasa-arvoilua
eikö vain? kirjoitti:
Hyvä Nicander, kirjoituksesi mukaan nainen ei ylipäänsä voisi olla jonkun yrityksen bossina tai missään johtavassa asemassa. Huom! emme me naiset enää toimi vain 4:n seinän sisällä keittiössä hoitaen miestämme ja lapsiamme. Me osaamme lukea ja laskea. Meillä on myös puhe- ja kirjoitustaito. Meillä on omat aivot ja osaamme ajatella. - Tuo, että sanoit pappistehtävän sopivan paremmin miehille suurissa kirkkokunnissa on mielestäni myös tuon 2000 v vanhan ajan ja tavan käsitystä - eihän nainen todellakaan paljon liikkunut kodistaan, vaan oli suljettu sinne kotipiiriin. Kristinuskohan syntyi Lähi-idän alueella, jossa naiset edelleenkin monessa maassa pidetään taustalla kotona ja peitettynä kaapuun. - Mielestäni jo kuitenkin UT:n Jeesus aikanaan puhui enemmänkin ihmisyyden ja tasavertaisuuden puolesta.
Kyllä nainen voi olla esimies ja erilaisissa ammateissa. Vain papin tehtävä on Raamatussa säädetty miehelle. Sellainen linjus ei tarkoita sitä, että muissa ammateissa pitäisi naisen olla aina takarivissä, vaan nainen voi olla yhtä hyvin eturivissä.
- nicander
häirikköuskis kirjoitti:
että suomalaiset miespapit olisivat sovinisteja , jotka elävät enemmän työlleen kuin perheelleen . Monikohan miespappi allekirjoittaa väitteen ??
Muutenkin NYKYISIN sekä mies että vaimo jakavat vastuun kodista . Mitähän aikakautta nicander elää??
Heikompaa perustetta naispappeuden vastustukselle tuskin voi olla.Jos nyt häirikköuskis lukisit uudestaan, mitä minä kirjoitan ja mitä minä en kirjoita.
Palaa sitten asiaan. Jookosta. - nicander
eikö vain? kirjoitti:
Hyvä Nicander, kirjoituksesi mukaan nainen ei ylipäänsä voisi olla jonkun yrityksen bossina tai missään johtavassa asemassa. Huom! emme me naiset enää toimi vain 4:n seinän sisällä keittiössä hoitaen miestämme ja lapsiamme. Me osaamme lukea ja laskea. Meillä on myös puhe- ja kirjoitustaito. Meillä on omat aivot ja osaamme ajatella. - Tuo, että sanoit pappistehtävän sopivan paremmin miehille suurissa kirkkokunnissa on mielestäni myös tuon 2000 v vanhan ajan ja tavan käsitystä - eihän nainen todellakaan paljon liikkunut kodistaan, vaan oli suljettu sinne kotipiiriin. Kristinuskohan syntyi Lähi-idän alueella, jossa naiset edelleenkin monessa maassa pidetään taustalla kotona ja peitettynä kaapuun. - Mielestäni jo kuitenkin UT:n Jeesus aikanaan puhui enemmänkin ihmisyyden ja tasavertaisuuden puolesta.
En sanonut missään kohtaa, ettei nainen voi toimia esimiehenä. En sanonut, ettei voi myöskin pappina toimia.
Kyllä asioita voi aina avata, ilman että tarvitsee mustavalkoisesti toistella sitä, minkä jo sata muuta on edellä sanonut.
Asioissa on aina eri näkökulmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082615
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471805Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461397Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3501326Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451264Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251176Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571113Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131022- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21893