Tietäisikö joku vastauksen seuraavaan ongelmaamme. Mieheni oli avoliitossa 4-lapsisen naisen kanssa (ei yhteisiä lapsia). Avovaimo kuoli 5/2001, jonka jälkeen lapsille maksettiin tasaerinä puolet omakotitalosta. Kolme lapsista sanoi, etteivät halua mitään irtainta omaisuutta.
Nyt neljäs lapsi, joka on kaksi vuotta sitten päässyt vankilasta, haluaa irtaimiston jaettavaksi. Kyselee mm. mattoja, jotka on jo aikaa sitten hävitetty rikkinäisinä. Hänen mukaansa kaikki olisi pitänyt säästää häntä varten. Äidin kuolemasta on keväällä kulunut jo 10 vuotta. Kuinka kauan tällaista kulutustavaraa pitää säästää mahd. irtaimen jakoa varten ja missä ajassa jakovaatimus pitää esittää. Mieheni on käyttänyt tavaroita kuin ennenkin yhteisessä kodissaan.
Nyt neljäs lapsi, joka on kaksi vuotta sitten päässyt vankilasta, haluaa irtaimiston jaettavaksi. Kyselee mm. mattoja, jotka on jo aikaa sitten hävitetty rikkinäisinä. Hänen mukaansa kaikki olisi pitänyt säästää häntä varten. Äidin kuolemasta on keväällä kulunut jo 10 vuotta. Kuinka kauan tällaista kulutustavaraa pitää säästää mahd. irtaimen jakoa varten ja missä ajassa jakovaatimus pitää esittää. Mieheni on käyttänyt tavaroita kuin ennenkin yhteisessä kodissaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kutsua kaikki lapset kotiimme ja jakaa kaiken irtaimen, mitä on jäljellä. Mitään ei ole hävitetty vaan aika on tehnyt tehtävänsä kulutustavaralle. Eikö olekin niin, että mieheni ostamia tavaroita ei tarvitse antaa avovaimon lapsille? Minulla, nykyisellä vaimolla, ei ole mitään sitä vastaan, että tavarat jaetaan, päinvastoin. Eipähän sitten tarvitse riidellä, kun meistä aika jättää. Ihmetyttää vain se, että nyt lähes 10 vuoden kuluttua aletaan kyselemään jotain toisarvoista tavaraa. Eikö näissä asioissa ole mitään vanhenemisaikaa?
Ei päde perinnönjaon 10 vuoden vanhenemiset avokilta jääneille tavaroille. Talokin oli siis avopuolisoiden yhteisomistuksessa, koska siitä on puolet maksettu avokin lapsille. Kai omaisuuden erottelusta on paperi.
Avoliitoissa omistus menee ns. nimiperiaatteen mukaan, eli seslonginkin maksanut myös omistaa sen. Ellei laskuja ole tallessa ja ollaan omistuksesta erimieltä, niin sitten vaan tasajako, ettei mennä oikeuteen.
Taitaapi tämän yhden äitinsä perillisen vaatimus olla aivan laillinen. En tunne tähän vanhenemiseen pykälää ja kun ette ole aiemmin vaatinut heitä hakemaan kamojaan, niin vähemmällä pääsette antamalla edes jotain vapaaehtoisesti, mutta tehkää nyt se paperi, että ovat omansa saaneet. Käyttötavaraa saa korvata hankkimalla tilalle vastaavaa ja asiallinen romutuskin on sallittua. Laihakin sovinto on riitaa halvempaa.
Kun kyse oli avoliitosta niin ensinnäkin avopuolisolla ei ollut edes mitään oikeutta käyttää jäljelle jäänyttä irtaimistoa joten siltä osin olet korvausvelvollinen loppuunkäyttämästäsi omaisuudesta.
Avioliitossa asia on toisinpäin eli leski saa pitää koti-irtaimiston hallinnassaan ja tietenkin jos kyse on käyttötavarasta niin aika tekee tehtävänsä.
Mitä tulee taasen tuohon 10 vuoden säilytykseen niin joku arvohan on tavaran varastoinnilla, paikkakunnalla löytyy varmasti varastotilaa tällaiseen tarkoitukseen.
Hyvin nopeasti mitättomän käyttötavaran varastoinnista aihetuneet kustannukset ylittävät tavaran arvon.
Ehdotankin että ota selvää paljonko olisi maksanut tavaroiden säilytys esim. muuttofirmassa tuon 10 vuoden aikana ja esitä se kuluna tavaroiden säilytyksestä tuolle kyselevälle, ehdota sitten että kuitataan nämä kulut noista tavaroista.
Mutta tavarahan ei muuta lain mukaan omistajaa pelkän ajan mukaan, ainoastaan lahja, kauppa, tai perintö muuttaa omistusuhteita.
Tuosta avovaimon perinnönjaosta on varmastikin tehty perinnönjakokirja. Perinnönjako on ollut joko osittainen tai lopullinen. Mikäli perinnönjako on ollut lopullinen, ei kellään ole enää mitään nokan koputtamista asiassa. Mikäli tehty vain osittainen perinnönjako (vain omakotitalon myyntihinta), niin sitten lapsilla tosiaan vielä oikeus irtaimistoon siltä osin kuin avovaimon sen omisti. Mitään vanhenemisaikaa ei ole perinnönjaon vaatimiselle.
Kolme lapsista siis ei halunnut mitään muuta kuin osuuden talosta. Neljäs istui elinkautista, jota edusti asianajaja ja hänen välityksellään hoidettiin talo-osuuden maksu. Hänen välityksellään toimitettiin vankilaan jotain tavaraa. Meillä ei ole tietoa siitä, miten asianajaja on asiakastaan neuvonut ja onko tehnyt jotain jakokirjaa. Tehdäänpä nyt sitten paperi jos ja kun kaikki lapset ovat paikalla tavaroita jaettaessa
Tuo oli hyvä vinkki ottaa selville, mitä tavaran varastointi olisi maksanut.
että mitä sitten voi tehdä, jos tämä jakoa haluava ei tulekaan paikalle, eikä ilmoita tulolleen estettä. Joutuuko tavaraa siinä tapauksessa säilyttämään hamaan meidän hautaan asti?
mut kai perukirjat on tehty? ja minun tietääkseni perukirjojen jälkeen on 6 kk aikaa tehdä valitus. sen jälkeen se on myöhäistä. näin minua neuvottiin kun hoidin kuolinpesän vanhempieni jälkeen 2007. miten voi edes vaatia jotain noin monen vuoden jälkeen?
Ei ole mitään valtakunnan valitusaikaa eihän se edes kuulu asiakirjoihin joista voisi valittaa.
Jos perukirjassa on virheitä ne on korjattava viipymättä heti kun huomaa virheet joko täydennysperukirjalla tai sitten kokonaan uudella perukirjalla.
Perinnönjako ja perinnonjakokirja on se jota moititaan ja silloinkin vain pesänjakajan tekemänä, muussa tapauksessahan kaikki osapuolet olisivat sen jo hyväksyneet allekirjoituksillaan.
Eli vaikka perukirja olisi tehty 1900 vuonna on perinnönjako mahdollista riitauttaa edelleen jos sitä touhutaan vasta nyt.
Turha vanhasta tavarasta valittaa jos ei ole silloin mitään sanonut.
Ei hän voi mitään tehdä vaikkakin muistutan että juuri noilla laitapuolen kuspäillä on kaikki oikeus ilmaiseen asianajajaan.
Mikä onkin ihmeellistä tässä maassa.
Meilläkin yksi hullu tuli huutamaan että missä on ne 2 putki tv-tä jotka hän näki viimeksi 3v sitten käydessään. Isäni oli ne hävittänyt jo elinaikanaan ja tämmösestä tuli sitten meille tappelemaan.