Hei. Olen 15v tyttö ja sairastanut vaikeaa masennusta jo pidemmän aikaa. Nyt alkaa tuntua, että voimat ovat loppu, ovat olleet jo pidemmän aikaa. Olen ajatellut lopettaa elämäni tässä lähiaikoina.
Silti jokin itsesuojeluvaisto vielä toimii... ja luulen ettei kaikki ole ihan hyvin. Mutta mitä voisin tehdä, että olo muuttuisi paremmaksi, vai onko mitään tehtävissä? Jos sanoisin jollekin, että aion lopettaa elämäni, mitä minulle mahdollisesti tehtäisiin? Laitettaisiin osastolle, sairaalaan? Annettaisiin lisää hyödyttömiä lääkkeitä? Olisiko siitä edes apua?
Ja miten minä sinne sairaalaan pääsisin?
Anteeksi, jos viesti on epäselvä tai jotain.
Ja ennen kuin joku ehtii kysyä, käyn jo psykologilla ja lääkitys (hyödytön) on.
Jos on ideoita tai okemuksia jaettaviksi, lukisin mielelläni. Kiitos.
Silti jokin itsesuojeluvaisto vielä toimii... ja luulen ettei kaikki ole ihan hyvin. Mutta mitä voisin tehdä, että olo muuttuisi paremmaksi, vai onko mitään tehtävissä? Jos sanoisin jollekin, että aion lopettaa elämäni, mitä minulle mahdollisesti tehtäisiin? Laitettaisiin osastolle, sairaalaan? Annettaisiin lisää hyödyttömiä lääkkeitä? Olisiko siitä edes apua?
Ja miten minä sinne sairaalaan pääsisin?
Anteeksi, jos viesti on epäselvä tai jotain.
Ja ennen kuin joku ehtii kysyä, käyn jo psykologilla ja lääkitys (hyödytön) on.
Jos on ideoita tai okemuksia jaettaviksi, lukisin mielelläni. Kiitos.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hanki lapsi ja pidä siitä huolta, et ehdi ajatella itseäsi ja pahaa oloasi.
Ovatko lapset mielestäsi jotain hyötyesineitä vai mistä olet keksinyt jotain noin idioottimaista?
Jos sinulla ei ole mitään rakentavaa tarjottavana, niin paras olla 15 vuotiaalle kirjoittamatta tällaista tekstiä. Sitä paitsi äitiydestä ei pidä edes haaveilla, sillä se ei suinkaan ratkaise elämän kriisitilanteita.
Toivon sinulle rakentavampia ajatuksia ja hyvää armollista mieltä!
Masennus johtuu joko elämäntilanteesta tai jostakin fyysisestä sairaudesta. Valitettavasti monet niinsanotut masennuslääkkeet vain pahentavat tilannetta, koska ne sotkevat ihmisen normaalin hormoonituotannon. Monet hormoonit vaikuttavat ihmisen mielialaan, kuten esim. kilpirauhashormooni. Ensisijaisen tärkeää olisi tutkia labrakokein onko sinulla jonkin hormoonin ali- tai ylituotantoa, se olisi tärkeää, koska jos syy löytyy siitä se on helppo korjata oikeilla lääkkeillä ei millään masennuslääkkeellä. Sitten sinun tulisi käydä läpi oma elämäntilanteesi ja miettiä mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä huonosti ja toimia sen mukaan, eli korjata ne asiat jotka pystyt ja nauttia niistä asioista jotka on hyvin. Lisäksi mielialaan vaikuttavat säännöllinen elämä, terveellinen ruoka, riittävä uni ja oikea unirytmi, sosiaalinen elämä ja ystävät sekä mielekkäät harrastukset. Eli nämä elämän perusasiat tulisi saada kuntoon. Liika stressi myös masentaa, monet nuoret varmaankin stressaavat kouluasioista, kun nyky yhteiskunta korostaa niin paljon hyviä suorituksia, vaikka tosiasiassa ihan keskitasoisilla suorituksilla pärjää ihan hyvin jopa paremmin, kun jää aikaa muuhunkin elämään. Tässä ihan näitä perusneuvoja, joiden avulla uskon sinun löytävän sisäisen tasapainon ja hyvänmielen.
Älä vaadi itseltäsi liikaa vaan anna itsellesi aikaa. Myöskin meditaatia, eli hiljentyminen kerran päivässä antaa ihmiselle voimaa, lue vaikka kundaliini jookasta kirja, siinä on hyvä ja helppo ja selkeä opastus meditointiin. Myöskin olisi syytä tarkastella millaista ruokaa syö, paljon lisäaineita sisältävä ruoka sairastuttaa ihmisen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Luomuruoka on tietenkin paras vaihtoehto jos siihen on mahdollisuutta.
Ajattele positiivisesti ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, olet maailmankaikkeuden lapsi ja sinulla on oikeus olla täällä juuri omana itsenäsi ja nauttia olemassaolostasi.
Kuulepa hyvä ystävä, toivoisin, että saisit luettavaksi ja katsottavaksi Miina Savolaisen toimittaman kirjan "Maailman ihanin tyttyö". Myös sinä olet sellainen! Kun näin sen kirjan, ostin sen tyttärelleni, jolla on mieli ollut apea ja syöminen ongelma. Katsopa netistä googlettamalla k.o. kirja, ihastut ja voit ajatella, "minä olen voin olla myös tuo tyttö".
Olet iässä, jossa lapsuus on taakse jäänyttä, aikuisuus edessä. Monelle siirtyminen aikuisuutta kohden pelottaa, masentaakin, mutta turhaan. Elämä kannattelee, sillä onnellista elämää emme saavuta tehden, suorittaen, se on myös sinussa, nuoressa ihmisessä, jossa aikuisuuteen puhkeaminen on ongelmallista, koska se on sinua masentanut. Oletko keskustellut vanhempiesi kanssa ongelmastasi syvällisemmin? Vanhempasi ovat sinusta vastuussa, siksikin heidän on syytä tietää syvimmät ajatuksesi. Käyt ilmeisesti terapiassa psykologilla, mutta koetko, että hän on tai ei ole sinulle sopiva terapeutti? Mielestäni sinä voisit vaikka kirjoittaa äidille ja/tai isälle, että voit pahoin ja sen, mitä olet ajatellut.
Toivon kuitenkin, että jaksaisit löytää itsestäsi sen maailman ihanimman tytön, jolla on terve ja elämää janoava mieli, vaikka se on masennuksesi vuoksi pimennossa, se tarvitsee valoa voimautuakseen, se on sinussa, elossa, odottaa pääsyä valaisemaan mielesi ja nuoren elämäsi.
Olethan syönyt hyvin, ettet kärsisi aliravitsemuksesta? Kun kehosi voi hyvin, se suo myös mielelle edellytykset hyvinvointiin.
Jos tunnet, että et jaksa yksin enää, kerro vanhemmillesi ja hakeudu hoitoon. Itse en tunne hoitoketjua, mutta esim. Nuorten auttava puhelin on taho, minne voit ottaa yhteyttä. Katso netistä yhteystiedot. Myöskin terveyskeskuksen päivystysvastaanotolle voit aivan hyvin mennä vaikka yksinkin, ja kerrot, miten vakava tilanne sinulla on. Heidän velvollisuus on kuunnella sinua ja ohjata hoitoon.
Toivon sinulle uskoa elämään ja voimaa päästä masennuksestasi! Oman elämän lopettaminen on pakoa todellisuudesta ja aiheuttaa tuskaa ja syyllisyyden jäljelle jääville. Tahdothan itsellesi parasta, rakastaa omaa itseäsi, sallia hyvää sisimpääsi, antaa elämälle mahdollisuus toteuttaa sitä, mikä sinulle on tarkoitettu, sillä sitä sinun terveminäsi sinulle tahtoo antaa.
Lämmöllä ajattelen sinua! Sumppi
Kiitos kaikille vastanneille.
Niitä labrakokeita oon myös miettinyt, mutta pelkään sairaaloita ja tuollaisia... mutta olisihan sekin kai yksi vaihtoehto. Yritän syödä, yritän nukkua. Ruokahalu on melko pahasti mennyt, ja nukahtaminen iltaisin hyvin hyvin vaikeata. Mutta kyllä yritän. Mukavia harrastuksia löytyy mutta epäilen, kauanko yksin ne voisivat pitää minut hengissä ja jaksavana.
Se on totta, että koulu stressaa paljon nykyään. Niin paljon kaikkea mietittävää.
Sumppi, jos löydän kyseisen kirjan niin luen sen. Kiitos vinkistä.
En pysty oikein puhumaan vanhemmille asiasta. Siihen on jotenkin liian suuri kynnys... en halua satuttaa heitä enkä oikein tiedä mtien he suhtautuisivat tähän...pelkään.
Terapeutti on kyllä hyvä tyyppi mutta ei siitä ole minulle hyötyä. En pysty luottamaan häneen sillä minulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin. Minulla on kyllä yksi aikuinen "ystävä" johon täysin luotan. Hänelle pystyn kertomaan kaikki asiani. Mutta en tiedä jaksaisiko hän minua...tai jotain.
Yritän parhaani. Kiitos vielä kerran.
Tuo nukkumisongelma voi hyvinkin olla syy huonoon oloosi, sillä riittämätön uni aiheuttaa jos vaikka mitä ongelmia. Rauhoita mielesi jo tuntia paria ennen nukkumaan menoa eli sulje tietsa, älä katso tv:tä, lue vaikka jotain kirjaa/lehteä tai piirtele. Tuuleta huone, ennen nukkumaan menoa, syö kevyt iltapala nälkäisenä ei uni tule. Kun menet vuoteeseen lue jotakin, mutta ei liian mielenkiintoista, lukeminen on hyvä unilääke. Käy päivittäin ulkoilemassa ainakin tunnin verran. Älä juo cocista, kahvia tai teetä enää illalla kuuden jälkeen, ne on aineita jotka vaan piristävät ja nukahtaminen vaikeutuu.
Labrakokeissa ei ole mitään pelättävää, noi tutkimukset missä esim. kilpirauhashormooni mitataan ovat ihan vaan tavallisia verikokeita, ei sen ihmeempää.
Ruokapuolessa on tärkeää säännöllinen rytmi eli aamupala, luonas, välipala, päivällinen ja iltapala, älä syö väliaikoina mitään niin ruoka-aikana ruoka maistuu. Syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivittäin, niistä saa vitamiineja, joiden puute voi myös aiheuttaa masennusta. Älä stressaa siitä koulusta, kuten sanoin keskivertosilla suorituksilla pärjää ihan hyvin, lukiossa ja amiksessa vaan taas kerrataan ihan noi samat jutut mitkä on nyt yläasteella. Suosittelen kyllä, että juttelet sen ystäväsi kanssa, olen täysin vakuuttunut, että hän kyllä jaksaa sinua kuunnella, ystävät on juuri sitä varten, että huonoina hetkinä tuetaan. Elämä kyllä vielä hymyilee sinulle ja ilman vaikeuksia emme osaisi arvostaa niitä hyviä aikoja. Jaksamista sinulle:)
Hei! Minulla tapahtui "herätys", eli muistin tänään toista juttua lukiessani, että uniongelmiisi voisit "eräs äitsy" -nimimerkin ohjeiden lisäksi ottaa illalla luontaistuotekaupasta saatavia Vogel´in orapihlajauutetippoja. Niillä on rauhoittava vaikutus, ja voisi auttaa myös nukkumisvaikeuksiisi. Itse olen käyttänyt niitä tarpeen mukaan, ja varsinkin silloin, kun satun vielä muistamaan, että ne auttaa ahdistavaan oloon. Itse kärsin pahemmasta uniongelmasta, joten nämä tipat eivät minulle riitä, mutta se on jo toinen asia.
On ajatuksena kaunista, että tahdot suojella vanhempiasi siltä, että he tietäisivät masennuksestasi ja ahdistuksestasi. Mutta he uskoakseni ymmärtäisivät sinua paremmin, jos he jotenkin pystyisivät sisäistämään sinun olotilasi. Se, että pelkäät vanhempiesi reaktiota, saattaa olla aiheeton, tai aiheellinen. Koetun lapsuutesi perusteella tiedät sen ehkä parhaiten, mikä voisi olla totuus. No, orapihlajauutetipat voisi helpottaa myös sinun oloa. Mutta kuten kirjoitit, sinulla on aikuinen "ystävä", johon täysin luotat. Hyvä ystävä on hyvä ystävä silloinkin, kun hän on täysin tukenasi myös vaikeuksien keskellä, sillä ystävyys "voidaan mitata". Sanotaankin, että vaikeudet on ystävyyden mittari.
Et luota ihmisiin, sekin on ymmärrettävää, sillä olet syystä tai toisesta menettänyt luottamuksen ja uskon ihmisiin. Jos jaksaisit sisäistää sen, että häpeä ei ole suinkaan sinun, vaan ihmisten, jotka eivät ole omalla käytöksellään olleet luottamuksesi arvoisia. Heidän käytös on heidän häpeä, vajavaisuus, jossa heillä on itsessään peiliin katsomisen paikka. Meillä jokaisella on omatunto, jota kuuntelemalla ja sen antamia ohjeita noudattamalla emme loukkaa, emmekä pahoita toisen mieltä, sille ei sovi myöskään kiusaaminen, valehtelu ymv. Kun itse koet elämäsi kulkevan puhtain mielin, voit täysin oikeutetusti nostaa pään pystyyn ja olla itseesi tyytyväinen. Niin sinun elämä, kuin kaikkien muidenkin, on ainutkertaista, ja jokaisen ihmisen elämään sisältyy hyviä asioita, taitoja, joille on paikka sinun elämässäsi ja joita pääset aikuistuttuasi ennemmin tai myöhemmin toteuttamaan. Sinä löydät paikkasi yhteiskunnassa.
Meistä yksikään ei ole myöskään täydellinen, virheitä tekee kaikki, mutta on viisautta ottaa ne opiksi vastaisuutta varten. Miksi kompastua samaan kiveen, kun tietää, että siinä kaatuu, vertauskuvainnollisesti ajateltuna. Virheitä teemme, mutta meillä on armo, anteeksi pyytämisen, anteeksi antamisen ja anteeksi saamisen oikeus. Armollisuus omia virheitä kohtaan on myös oikeutemme, antaa itselleen anteeksi, kun oppii virheestään, ja pyrkii elämään niin, että ei samoja virheitä toista.
Myös sinulla on oikeus armahtaa itsesi mahdollisista syytöksistäsi, antaa mielessäsi anteeksi heille, jotka eivät sitä ymmärrä pyytää, sillä katkeruus, ikävä kokemus mielessä verottaa henkisiä voimavaroja ja voi johtaa myös masennukseen. Olethan itsellesi rakkain ja läheisin ihminen, siksi sinulla on oikeus rakastaa myös itseäsi, sallia itsellesi hyvä mieli, jos ja kun se on tarjolla. Sisimpäsi tahtoo, että olet tyytyväinen ja hyväksyt itsesi sellaisena, miksi olet syntynyt ja kun kuuntelet omaatuntoasi ja elät sen mukaan, olet juuri sitä, mikä luo sinulle hyvän olon ja vapauden ulkoisista paineista. Sinähän elät itsesi näköistä ja oloista elämää, et muiden.
Kun itse olen anoreksiaa sairastaneen ja edelleen oireilevan äiti, haluan kirjoittaa sinulle, että elämässä on tärkeintä odottaa itseltään sitä, mikä on inhimillisesti tuleva. Koulumenestys ja kilpailu numeroista ja siitä stressaantumiseen ei ole mitään syytä. Tiedätkö, näistä 10-oppilaista moni voi henkisesti niin pahoin, että jos heidän esim. äitinsä saisivat vaihdettua lapsensa esim. 6-arvosanan terveeksi lapseksi, he vaihtaisivat sen välittömästi. Tärkeintä on mielen rauha ja tasapaino, ei huippunumerot kokeissa ja todistuksissa.
Toivon sinulle armollisuutta itseäsi kohtaan, hyväksymistä elämääsi sellaisena, miksi Luoja on sinut luonut, vapautumista turhista odotuksista ja paineista nautinnolliseen nuoren elämään!
niin itsemurha-ajattelu ja ajatusten pyöriminen kuoleman ympärillä ovat selviä sivuoireita lääkkeistä. Itse sain niitä ja mitä nuorempi potilas on sen todennäköisempää että kärsii niistä. Itse olen 22 vuotta vanha ja sain todella voimakkaita ajatuksia itsemurhasta ensimmäisten viikkojen aikana. Mutta vähitellen ne alkavat sitten katoamaan, itselläni meni noin 4-5 viikkoa siihen. Kyllä vielä nykyäänkin noin pari kertaa päivässä tulee heikkoja itsetuhoajatuksia mutta se valitettavasti on vain osa masennusta. Olet vasta 15-vuotias joten sivuvaikutukset voivat olla voimakkaita lääkityksen alussa. On tärkeää mainita psykologille näistä ajatuksista.
Kun on vakavasti masentunut, niin parasta on antaa päivien vain kulkea, sillä tavalla selvisin siitä pimeimmästä hetkestä jolloin tuntui siltä kuin että olisin jo kuollut. Katsoin vain televisiota ja annoin ajan kulkea, sillä aika parantaa haavat ja joskus tulet vielä voimaan hyvin.
Nimimerkille "eräs äitsy".
Voit olla oikeassa. Ainakin nukkumisongelmat ovat varmasti suuri osa tätä ongelmaa... Monesti on tapana valvoa tv:n tai tietsikan äärellä ennen nukkumaanmenoa. Olen kokeillut lukemista ja kirjoittamista iltaisin, mutta se ei ole paljoakaan vaikuttanut. Ongelma tuntuu olevan lähinnä se, että iltaisin ajattelen kaikkea. Ajattelen läpi ihmissuhteet. Ajattelen läpi ihania ja kamalia juttuja, eniten kamalia. En osaisi olla, jos en ajattelisi pahoja asioita. Niitä vain on ja ne täytyy ajatella läpi koko ajan.
Ai onko ne labrakokeet ihan tavallisia verikokeita? Jaa, no sittenhän saattaisin selvitä siitä. En tiennytkkään tätä. :)
Mä en jaksa nykyään ulkoilla... jaksan vaan maata lattialla.
Kunpa ystäväni jaksaisi minua... pelkään aina rasittavani häntä liikaa.
Nimimerkille "Sumppi".
Olen kuullut noista orapihlajauutetipoista. Pitäisi varmaan kokeilla. Mutta sitten en ehtisi ajatella... ja se tuntuu huolestuttavalta. Olen varmaan koukussa ajattelemiseen.
Voisin puhua ystävälleni, mutta hän kertoisi vanhemmilleni. Siksi epäröin vielä. Kyllä, haluan suojella vanhempiani... ja toisaalta pelkään heidän suuttuvan. Ehkä siksi kun en aiemmin kertonut, tai saanut itse kerrottua, lääkkeen pahoista vaikutuksista ja minun pahasta olosta.
On tapahtunut kiusaamista ja muita hirveitä asioita, joita en voi tässä luetella, vaikka ehkä haluaisinkin. Minut tunnistettaisiin. Mutta ihmiset ovat pääasiassa mielestäni pahoja. He suuttuvat jos minua sattuu. Heidän mielestään en saa itkeä. He kaikki vain...ovat inhottavia.
Ja kuten mainitsinkin jo, pelkään kestääkö edes ystäväni kuulla tällaista minulta. Jos häntä sattuu. Tai mikä vielä pahempaa, jos hän ei välitä?
Vaikka on hän ennen kyllä välittänyt...
Kirjoitat todella kauniisti noista kaikista ajatuksista. Epäilen olevani perfektionisti, tai ainakin minussa on vähän perfektionistin vikaa... En pidä sitä hyvänä ominaisuutena. Se saa minut vaatimaan itseltäni liikaa. Haluaisin päästä perfektionismistä eroon.
Sinullakin on varmasti ollut tosi rankkaa... päätellen siitä, että lapsesi on sairastanut anoreksiaa. Tiedän, se on kauhea tauti. Olen itse käynyt sitä lähellä, ja kaverini on siihen sairastunutkin. Se ei ole mukavaa katseltavaa.
Nimimerkille "vakavasti masentunut".
Viikot tuntuvat pitkiltä. En tiedä, jaksanko noin pitkään. Minullakin jo useita viikkoja kyllä kulunut lääkken aloittamisesta... Epäilen sen olevan syynä näihin kamaliin ajatuksiin, varma en kyllä voi olla.
Mainitsen ajatuksistani varmaan seuraavalla psykologikäynnillä, jos olen silloin vielä ihan hengissä ja kunnossa. Toivottavasti olen.
Kiitos taas kerran vastauksista. Näitä on jotenkin ihana lukea ja miettiä (riippumatta siitä, onko ajatukseni totta), että joku jossain saattaisi jotenkin välittää. Ja jotenkin helpottavaa kirjoittaa asioista tähän... Kirjoittaminen on ollut aina minulle puhumista helpompaa.
"Epäilen olevani perfektionisti, tai ainakin minussa on vähän perfektionistin vikaa... En pidä sitä hyvänä ominaisuutena. Se saa minut vaatimaan itseltäni liikaa"
Arvaapa, onko täällä perfektionisti? Kyllä, sellaiseksi itseni määrittelen, mutta hyväksyn sen, se on minun luonteeni, jonka olen saanut synnyinlahjaksi(?), ja sen kanssa tulen toimeen.
Orapihlajauutetipat on mietoja, eli ne eivät voi vaikuttaa sinuun voimakkaasti, ovat vapaasti ostettavia.
Ajatukset, mitkä sinulla kiepuu ehkä ylikierroksilla päässäsi, voi olla oma aikansa, jopa tarkoituksensa.Kun saisit nukkumisen tasapainoon eli riittävästi yöunta, ehtisi aivot levätä paremmin ja virkistyisit ajattelemaan jotain, joka toisi vaihtelua elämääsi, ajatustesi ulkopuolista eloa. Helppo sanoa, että saisit unen takaisin, mutta itse uniongelmaisena tiedän, että toteutus ei onnistu sormia napsauttamalla. Se on kuitenkin tosi, että kaikki jotka tänne kirjoittavat, välittävät sinusta. Mutta kyllä sinusta välittää muutkin ihmiset, myös vanhempasi, he eivät vain sisäistä tilaasi, ehkä pelkäävät sitä myöntääkään, jos toisaalta edes tietävät, mikä mielialasi todellisuudessa on. Niin moneen asiaan on oma mittarinsa, lukemansa, mutta mieliala jää mielikuvituksen tuotoksen varaan sen perusteella, mitä kerrot. Onhan psykologiset mielentilatestit, mutta miten tunnollisesti niihin vastataan, en tiedä.
Kirjoita tänne vaan, kyllä täällä on lukijoita, et ole yksin. Mutta rohkaisen kertomaan myös vanhemmillesi ja tälle luotettavalle ystävällesi. Myöskin on nuorten auttava puhelin, sinnekin voit soittaa. Puhuminen, kirjoittaminen ja vaikka piirtäminenkin on asiasi käsittelyä, eli vie eteenpäin, vaikka askelet voivat olla niin pienet, ettei niistä ole mitään merkkiä.
Nyt menen lukemaan tyttäreni FB-sivuja. Hän on kirjoittaja, ja hänen tekstinsä on kaunista ja syvällistä luettavaa. Ihana tyttö, ja sinä olet "maailman ihanin poika". Tuo tuli mieleeni kirjasta, joka voisi olla myös sinulle sopiva luettavaksi ja selattavaksi, eli Miina Savolaisen tuottama taidekirja "Maailman ihanin tyttö". Vaikka se onkin tyttö, se voisi olla aivan yhtälailla poika. Kirja kertoo masentuneista tytöistä kuvin ja tekstein. Se on taidekirja ja jos saat sen käsiisi, se voisi avata sinulle aivan uudenlaisen näkökulman. Minusta on kaunein kirja, mitä olen koskaan nähnyt. Katso googlella netistä, näet, mitä siitä on kirjoitettu ja kuvia, mitä siinä on. Suosittelen kaikille!
Kirjoitellaan ja toivotaan, että auringon valo alkaisi pian valaisemaan ja voimauttamaan myös mieltäsi!
Nimimerkille "Sumppi".
Niin, ne nukahtamisongelmat on tosiaan vaikeita. Eilenkin valvoin ties kuinka ja kauan. Yleensä näen myös painajaisia. Ne käsittelevät monesti rakkaiden ihmisten kuolemaa, tai jotain muuta ikävää, mitä on joko tapahtunut tai voisi tapahtua...
Aion huomenna puhua ystävälleni ja sen jälkeen vanhemmilleni. Ainakin vuoden ajan olen yrittänyt aina silloin tällöin asioista kertoa onnistumatta. Aina olen jänistänyt. Mitenköhän tällä kertaa? Pelkään niin hirveästi... Entä jos ystäväni ei välitä tai suuttuu? Tai sama juttu vanhemmistani?
Olen tosi huono puhumaan ja mulla on aika paha puhelinkammo... mutta kirjoittaminen ja piirtäminen on kyllä jotain sellaista mitä voisin tehdä, jos vaan jaksaisin... mutta yleensä jaksan vaan maata lattialla ja itkeä, ehkä kuunnella musiikkia. Ja ehkä satuttaa itteäni, ajatuksilla tai teoilla.
Tyttäresi on varmaan ihana ihminen... Minun on niin helppo samaistua "kirjoittajaihmisiin", sillä koen olevani itsekin yksi sellainen.
Kiitos kun olet jaksanut lukea viestini.
Kuule, sinä myös olet ihana ihminen, et vain sitä havaitse, olet "liian lähellä itseäsi", kauemmas näkee paremmin. Sinulla on ihan samoin kaikki hyvät ominaisuudet ja taidot, myös kirjoittaminen. Masennus ja pahamieli painaa sinun hyviä asioita jalkoihinsa, mutta ei ne katoa, eivätkä kuole, "hengissä pysyvät". Niin, ja tyttäreni on minulle silti ihana, vaikka on aika "tuittu", hän on vuodattanut kyyneleitä itkien "puolikkaan järven täyttäen". Hän on pahoinvoinut paljon, niin kauan, mutta nyt on optimistinen elämälle. Hän oli Valamon luostarissa joulun, jonka koki jo toisena jouluna peräkkäin voimauttavaksi ja mieltä tasapainoittavaksi. Tyttäreni kanssa meillä asiat hoituu parhaiten kirjoittamalla. Siksi suosittelen, että kirjoita vanhemmillesi, koska kirjoittaminen on myös sinulle vahvempi taito, kuin puhuminen. Jos suuttuvat, se on vain ensi reaktio, ja täysin mahdollista, että eivät suutu laisinkaan, vaan avaa tilanteen todeksi. Olet tehnyt aloitteen, ja heidän pitää tehdä parhaansa sinun auttamiseksi. Et jää yksin, täällä sinun kirjoituksia luetaan ja tuetaan niillä taidoilla, mitä elämän kokemuksen pohjalta voi kirjoittaa.
Havaitsin, että olen viime yönä kirjoittanut, "olet maailman ihanin poika", tyttöhän sinä olet. Sitä paitsi olin kirjoittanut tuosta kirjasta "Maailman ihanin tyttö" jo aikaisemmin, mutta hyvästä kirjasta ei koskaa kirjoita liian usein, menköön sen piikkiin.
Olet hyvin herkässä iässä, ja koetan luoda sinuun uskoa, että masennuksesi voi olla myös siitä johtuvaa, olet muuttumassa lapsesta ja nuoresta vähän kerrassaan aikuiseksi. Se aika ei ole niin helppoa, ja sinäkin olet oireillut jo pidempään. Moni voi vaikuttaa kovikselta, vai miksi sitä sanotaan, mutta taitaa olla pakoilua todellisuudesta ja siten myös teatteriroolin vetämistä. Uskon vahvasti, että elämäsi kääntyy valon puolelle, sillä elät ja koet aidosti, ehkä sen tarkoitus on puhdistaa sinulle hyvä ja puhdas alku aikuisuuteen. Olet herkkä, ja herkkyytesi on ollut altis masennukselle, mutta se on myös voimavarasi, kun pääset masennuksesta eroon, aistit kokemasi herkemmin, luonnon, kaiken hyvän ja kauniin. Elämä on monivivahteinen, ja iän karttuessa oppii niitä vivahteita käsittelemään oikein. Monesti oppi tulee ns. kantapään kautta.
Toivottavasti muistat syödä hyvin, yritä ainakin, jotta yleiskuntosi ei laskisi, sillä sekin vetää mieltä alas ja voimattomuuteen.
Minä luen kirjoituksesi, ja saan itselleni hyvän mielen, jos sinä koet saavasi jotain lohtua ja uskoa elämääsi omista kirjoituksistani. Kun itselläni on elämää takana jo aika paljon, siltä pohjaltakin voin kirjoittaa, että vaikeuksien ja apean mielialan, masennuksen keskellä ei jaksa ajatella, että vielä voisi tulla jotain hyvää, mutta näin on käynyt monelle, myös minulle, miksi ei myös sinulle kävisi samoin. Uskon vahvasti, että elämääsi löytyy sisältö ja henkinen valo, hyvä mieli, joka tuottaa iloa ja voimaa elämääsi, löydät oman itsesi, joka voi hyvin ja vahvistuu päivä päivältä.
Onko sinulla mummot ja ukit elossa, uskoisin? Vanhukset, tosin sinun mummot ja ukit eivät ole edes vanhuksia, voivat tarjota turvallisen halauksen, sylin, mihin käpertyä ja kertoa myös vaikeuksista ja masennuksesta. He saattavat olla sinun parhaat terapeutit, siksi ottaisin sinuna yhteyttä myös heihin, jos voisit vaikka mennä viikonlopuksi jomman kumman ns. isovanhempien luokse.
Toivon rohkeutta avautua vanhemmillesi ja ystävällesi, se voi myös helpottaa, saat purettua pahaa oloa ulos itsestäsi! Mitä enemmän pahaa oloa kerääntyy sisimpään, sitä tukalammaksi olo muuttuu, siksi on hyvä, että avauduit myös tänne. Myös tänne kirjoittaminen on terapeuttista.
Kuulumisiin ja lukemisiin!
Lämmöllä: Sumppi
Pääsisinpä kauemmas itsestäni. Ihan niin todella kauas ettei tarvitse edes nähdä itseäni. Haluan vain menettää tajuntani ja kaatua lattialle ja unohtaa. En jaksa... En jaksa pysyä pystyssä. En oikeasti jaksa.
Ei kun mä haluaisin että joku halaisi mua. Niin, se olisi ihanaa. Tuntea se kuinka hyvä ja lämmin ihminen on. Mutta ei kukaan halaa mua. Tämä vaan tuli mieleen viestistäsi... Niistä isovanhemmista... He ovat kyllä elossa mutta kaukana... Kunpa joku halaisi mua ja pitäisi sylissään ihan todella kauan. Kuka tahansa. Mutta ei, ei keltään voi pyytää sellaista. Eikö se olisi vähän noloa...? Tai sopimatonta?
Hyvä, että tyttärelläsi on asiat paremmin... Että hän on pärjännyt ja selvinnyt niin pitkälle. Kunpa minäkin osaisin selvitä.
Tiedän olevani herkkä, minulle on sanottu niin. Mutta kuten myös sanottu, se on heikkous eikä vahvuus.
En ymmärrä, kuinka pystyt kirjoittamaan ajatuksen kanssa noin paljon minulle, täysin vieraalle ihmiselle. En vaan ymmärrä.
Mutta se on mukavaa.
Minä pystyn kirjoittamaan sinulle mm siksi, että saisit edes virtuaalihalauksen. En tiedä, missä asut, voisin halata sinua, antaa reiki-hoitoa vaikka päähäsi, jotta kokisit rauhoittavaa tunnetta. Sitä paitsi kaikki se, mitä kirjoitan, saan siitä itse vielä enemmän, toivon vaan, että osaan kirjoittaa hyvin, mieltäsi ja uskoasi kannustavasti, vaikka se pahoin voidessa ei juuri saata tuntua miltään. Kirjoitan siksikin, että hyvin moni sinun ikäisenäsi kokee masennusta, alakuloa, koska ei tiedä tulevasta, saattaa pelätä sitä, media syöttää ihmisille enemmän, mitä pystymme vastaanottamaan, se luo pelkoa, epävarmuutta.
Luin vasta jostakin, että pelko on tervettä ja niinhän se onkin, koska se on myös itsesuojeluvaistoa, jota meistä jokainen tarvitsee. Jos se vaisto puuttuu, voimme syöksyä ties mihin, tosin niin hyvään kuin pahaankin, koska mikään vaisto ei pidättele. Mutta jos pelko hallitsee liikaa mieltä, se samalla vangitsee elämäämme, eikä sekään ole hyvästä. Elämä on rajojen etsimistä myös, ja siksi tarvitsemme rohkeutta sysätä liian suurta pelkoa sivummalle, jotta on rohkeutta kokea myös enemmän asioita, niin hyviä, mutta myös mahdollisia epäonnistumisia. Kuitenkin ne kokemukset opettaa, eikä ole syytä lannistua, jos pettyy, eihän samaan ansaan toista kertaa "lennä".
Voin sinua lohduttaa sillä, että tyttäreni on elänyt samat tuskat, mutta vanhempana kuin sinä. Hän on myös herkkä, kuten olen tainnut kirjoittaakin. Herkkyys on heikkous, mutta olen myös varma, että se on myös vahvuus. Itse olen ollut joskus jossain analyysissä, testissä, jossa minut todettiin erittäin herkäksi ihmiseksi. Tiedostan sen, siksi monta isoa muutosta elämässäni olen pelännyt, enkä rohkene niitä ehkä toteuttaakaan, tai sitten niiden oikea aika ei ole vielä ollut. Mutta myös se herkkyys on yksi tekijä, miksi kirjoitan esim. sinulle. Luulenpa, että aika lohduttomia on myös ne kirjoitukset, että "nouse sieltä lattialta ja itsesäälistä, lähde ulos, kyllä se siitä". Sekin on varmasti totta, mutta tällainen henkilö, joka näin kirjoittaa ei ole kokenut ja elänyt vaikeuksia, jossa on "räpiköinyt" äärirajoilla, itse koen eläneeni moneenkin kertaan.
Siinä myös yksi ongelma, emme voi irtautua itsestämme, siksi tavoitteemme pitäisi olla, että voisimme hyväksyä itsemme sellaisena, miksi meidät on luotu. Masentuneeksi meitä ei ole tarkoitettu, joten se ei ole pysyvä olotila, vaikka se masennuksen pahimmassa tuskassa siltä tuntuukin, ettei siitä ole ulospääsyä ja kestää loppuelämän. Näin ei ole, mutta uskoa edes hitusen sinne sisimpään jokainen tarvitsee, josta uskosta ei luovu, jotta masennus on voitettavissa ja elämisen ilo ja tasapaino on saavutettavissa.
Luin ja kirjoitin toisella keskustelupalstalla nuorten masennuksesta. Siitä sain myös yhden lääkärin ohjeen, että D-vitaamiiniä pitäisi nauttia ainakin. Otin myös netistä linkin itsehoito-ohjeeksi, eli se on: http://masennus.nettisivu.org/mietittavaa/lisavitamiineja-ja-hivenaineita/pikahoito/ Lähetin tämän toisellekin nettikirjoittajalle. Jos jaksaisit ottaa tuon ohjeen mukaan vitamiinejä, uskon, että olotilasi ainakin vähän paranisi. Yritä syödä samalla, sillä keho tarvitsee myös ravintoa.
Niin ja missäpäin asut, voin tavata sinut, jos asut täällä pk-seudun tuntumassa ja itse haluat tavata. Voimme halata tavatessamme, keskustella kahdestaan esim. jossain kahvilassa, silti anonyymeinä, annan sinulle reikihoitoa samalla ja tämä ei maksa mitään, uskon saavani siitä tuntuvasti enemmän hyvää mieltä, mitä saatat arvatakaan. Halaus ei ole noloa laisinkaan. Minun lapsuudessa ei vanhemmat halanneet edes lapsiaan, en ainakaan muista, mutta nykyisin nuoret halaa toisiaan, vanhemmat lapsiaan, lapset vanhempiaan, sukulaisia, tuttavia. Myös sinun vanhempasi voivat halata, ja pitäisikin halata sinua. Voit oikein hyvin sanoa heille, että sinä haluat halata heitä, jos vastapuolelta ei sitä ole tehty oma-aloitteisesti, kuten kirjoituksestasi päättelen. Halaus on välittämistä, ja onneksi siitä on tullut aika yleinen tapa.
Tällaisin ajatuksin toivon positiivisia ajatuksia ja vaikka ajatuksia siitä, että halaan sinua virtuaalisesti juuri nyt, kun luet tätä. Luen kirjoituksesi jatkossakin ja toteutan tahtosi, jos se on mahdollista.
Voi ei, voi ei, voi ei. Tietäisitpä kuinka mä itkin. Kuinka mä itkin, kun luin viestisi. Se oli niin ihanasti kirjoitettu. Etenkin se halaamisjuttu... Itkin puoli tuntia yhteen menoon. Erittäin kovaan ääneen. Vaan siksi että mä haluaisin halata jotain ihmistä. Vaikka sua sitten. Mutta sä asut aika kaukana musta. En usko että tapaaminen on kovin mahdollista... Mutta ehdottaisin tällaista: jos sulla on minkäänlaista sähköpostiosoitetta, minkä voisit tähän mulle kertoa, niin olisi mukava vaikka kirjoitella sähköpostia. Tässä keskustelussa en kunnolla pysty kertomaan paljoakaan, peläten että minut tunnistetaan, katsos kun tätä keskustelua todella voivat lukea kaikki.
Minunkaan vanhempani eivät halaa, ellen erikseen pyydä. Se tuntuu oudolta. Siltä, että eihän tässä oikein kehtaakaan pyytää halaamaan.
Voi ei... Nyt mä alan uudestaan itkeä...
Kirjoitit ihanasti, ja luin kaiken tarkasti läpi. Nyt en vaan osaa tai jaksa kommentoida kunnolla mihinkään. Mutta tiedäthän, että viestisi oli tärkeä ja todella luin sen.
Hei, kiitos osoitteesta. Mutta anteeksi, en ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että pyytäisin poistamaan viestin..? Anteeksi, mutta en vaan ymmärrä. Tekisin niin jos osaisin. Mutta pystytkö itse poistamaan sen, tai neuvomaan minua että osaisin poistaa sen...?
Kiitos kuitenkin.
Hei
Lähetin itse poistamispyynnön, joten asia ok. Itsehän sitä ei voi poistaa, mutta oikeassa alakulmassa on teksti "ilmoita asiattomasta viestistä", sitä kautta voi pyytää poistamaan. No, minä laitoin sinne viestin, että vaikka viesti ei ollut asiaton, se on tehnyt tehtävänsä.
Kuulumisiin e-kirjeitse! Kirjoitettu on.
Terveisin Sumppi
No voin kertoa, että itse olin vakavasti masentunut alaikäisenä ja siitä on yli kaksikymmentä vuotta. Omalla kohdallani se helpotti, kun pääsi muualle ja pois ahdistelevien, inhottavien ihmissten pikkuykyläyhteisöstä. Olen sadan prosentin varma, että olisi mielenterveyspotilas tänä päivänä ja vakavasti sitä(!), jos teininä olisin jäämyt sinne ällöttävään paikkaan, mutta onneksi perheeni oli sentään sikäli varakas, että kustansi mulle persnahastaan muusta säästämällä opiskelun muualla, vaikken ikinä kiistäisikään sitä, että ne ahdistelijat pilasivat varhaisnuoruuteni mustaamalla kuyvani omasta kotipaikkakunnastani. Mulla se nuoruus oli sitä, että olin kouluni huippuja - kukaan ei ala- asteeltani saanut ysin keskiarvoa, mutta minä harvoista olin ehkä lähimpänä sitä ja yläkoulussakin - mikä vitun "yläläaste" se silloin olikaan, pärjäsin luonnostani, luin tai en. Päähän otti ihan jumalattomasti, ettei misssään voinut opiskella, eikä voinut ääneen sanoa, että mua kiinnostaisi, mitä toi opettaja sanoo... Idooteille kunniameriitti oli häiriköinnin määrä. Se oli sellainen paskapäinen paikka, missä oikeesti ei ole edes yliopistoa. Eli täysijärkinen voi arvata.
Sitten... Mä sairastuin henkisesti siihen kulttuuriin. Muutenkin TÄYSIN ulkopuolinen, kun kiinnostavampaa musta oli, että tietääkö, kuka on Dante, eikä millaiset pölykapselit jollakulla autossa on. Inhosin sitä, kun mua haukuttiin, että mun pitäisi ymmärtää: mä en mitään lehmiä ymmärtänyt, jotka mun muka olisi pitänyt tietää ihan nimeltäkin, vaikkeivat juntit ikinä tulleet sanomaan edes käsipäivää.
Olisin hullu, jos olisin jäänyt asumaan siihen sontatunkioon. DEi mitenkääbn kumma, ettei ollut edes anoreksiaa, kun pääsi normaalisti käyttäytyvien pariin.
Kaikella kunnoituksella, mutta mun tekis melkein mieli läpsyä sun kasvattajiasi ja "pyskoloogiasi", koska v*ttu jos ei hankaasta mielenterveydwn ongelmasta ole kyse, nin kuka saatanan hullu - kertomasi mukaan- edes määrää (??!) psyyken lääkitystä 15- vuotiaalle kakaralle. SYÖKÖ TÄSSÄ MAASSA LAPSET PSYYKEN LÄÄKKEITÄ?
Sinun ei pidä, eikä kannata kannatella itsetuhoajatuksia.
"Kaikella kunnoituksella, mutta mun tekis melkein mieli läpsyä sun kasvattajiasi ja "pyskoloogiasi", koska v*ttu jos ei hankaasta mielenterveydwn ongelmasta ole kyse, nin kuka saatanan hullu - kertomasi mukaan- edes määrää (??!) psyyken lääkitystä 15- vuotiaalle kakaralle. SYÖKÖ TÄSSÄ MAASSA LAPSET PSYYKEN LÄÄKKEITÄ?"
Kaikella kunnioituksella sulle takaisin: älä sinä minun kasvattajiani tai "pyskoloogiani" moiti, kun et tilannetta itse tiedä. Kun et tiedä, kuinka kauan tämä on jatkunut, etkä myöskään tiedä, kuinka pahana.
Itsepä pyysin ne lääkkeet. Itsepä niitä vinguin. Nytpä kärsin seuraukset.
Terveisin tämä kyseinen "kakara".